21.10.1996

Oikeuskanslerille oli tehty kolme kantelua, jotka koskivat Keski-Euroopassa anastettujen autojen takavarikoimista Suomessa venäläisten hallusta. Venäläiset olivat kertoneet ostaneensa autot Venäjällä vilpittömässä mielessä tietämättä, että autot oli aikaisemmin anastettu. Suomen poliisiviranomaiset olivat tavarikoineet autot ja palauttaneet ne niiden alkuperäisille omistajille Saksaan ja Ranskaan. Sisäasiainministeriön poliisiosaston ja muiden asianomaisten poliisiviranomaisten tietoon saatettu apulaisoikeuskanslerin käsitys asianmukaisista menettelytavoista.

Apulaisoikeuskansleri on katsonut, että sisäasiainministeriön poliisiosaston on syytä ottaa harkittavaksi näitä kysymyksiä koskevan ohjeen 7/639/95 muuttaminen ja harkita lainsäädäntötoimenpiteisiin ryhtymistä tulkinnanvaraisten menettelytapa- ja toimivaltakysymysten selvittämiseksi.

Autojen haltuunotosta

Kanteluissa tarkoitetuissa tapauksissa Suomen viranomaiset olivat oma-aloitteisesti selvittäneet Saksasta, että kysymyksessä olevat autot olivat olleet anastettujen autojen listalla. On tulkinnanvaraista, minkälaiset vaatimukset vieraan maan viranomaisen oikeusapupyynnölle asetetaan ennenkuin ulkomailla anastetuksi ilmoitettu auto voidaan ottaa sen vierasmaalaiselta haltijalta viranomaisten haltuun Suomessa. Asiaa selkiinnyttäisi, jos haltuunoton edellytyksistä olisi erityissäännös tai jos pakkokeinolain 4 luvun 15 a §:ssä tai sen valmisteluasiakirjoissa olisi selvästi todettu, että säännöksessä tarkoitetuksi oikeusapupyynnöksi katsotaan myös kansainvälinen etsintäkuulutus. Puheena olevissa tapauksissa Suomen poliisiviranomaisten olisi ollut vaikea perustella menettelyään Saksan ja Ranskan poliisiviranomaisille, mikäli he olisivat antaneet näiden autojen haltijoiden jatkaa matkaansa varastetuilla autoilla. Asiassa ei olllut käynyt ilmi, ettei Suomen viranomaisille olisi Saksan ja Ranskan poliisiviranomaisten taholta esitetty riittävää pakkokeinolain 4 luvun 15 a §:ssä tarkoitettua pyyntöä autojen takavarikoimiseksi. Tämän vuoksi ei ollut todennäköisiä syitä epäillä, että Suomen poliisiviranomaiset olisivat menetelleet virheellisesti ottaessaan kysymyksessä olevat autot haltuunsa.

Autojen takavarikoimisesta ja palauttamisesta

Autojen takavarikoinnin ja alkuperäisille omistajille palauttamisen osalta apulaisoikeuskansleri on todennut, että yhdessä kantelussa tarkoitetussa tilanteessa Suomen esitutkintaviranomaiset olivat Suomessa ottaneet venäjän kansalaisen hallusta auton ja palauttaneet sen Saksaan, vaikkei auton takavarikkoa ollut saatettu tuomioistuimen vahvistettavaksi pakkokeinolain 4 luvun 15 a §:ssä säädetyin tavoin. Toisessa kantelussa tarkoitetussa tilanteessa käräjäoikeus oli vahvistanut pakkokeinolain 4 luvun 15 a §:n nojalla suoritetun takavarikon ja määrännyt sen olemaan voimassa neljä kuukautta. Poliisilaitoksen komisario oli noin viikon kuluttua käräjäoikeuden ratkaisusta kumonnut takavarikon ja lähettänyt auton sen alkuperäiselle omistajalle Ranskaan.

Sovellettavien säännösten perusteella oli tulkinnanvaraista, ensinnäkin voiko poliisi kumota tällaisen takavarikon ennenkuin takavarikko on saatettu tuomioistuimen vahvistettavaksi, toiseksi voiko poliisi palauttaa takavarikoidun esineen sen omistajalle ilman, että tuomioistuin on ollut takavarikon kanssa missään tekemisissä, ja kolmanneksi voiko poliisi kumota tuomioistuimen vahvistaman takavarikon.

Asiaa selkiinnyttäisi, jos poliisin ja tuomioistuimen toimivalta takavarikon toimittamisen, kumoamisen ja takavarikoidun esineen palauttamisen osalta olisi selvästi määritelty myös pakkokeinolain 4 luvun 15 a §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa, kun takavarikko on toimitettu vieraan valtion viranomaisen pyynnöstä. Pakkokeinolain 4 luvun 14 §:n sanamuodon perusteella ei takavarikon kumonneiden ja takavarikoidut esineet palauttaneiden poliisien voida katsoa menetelleen virheellisesti, jos esineen vastaanottajan oikeus esineeseen on ollut riidaton.

Puheena olevissa tapauksissa poliisin menettelyä voitiin arvioida sillä perusteella, ettei poliisilla autot palauttaessaan ollut ollut perusteita katsoa auton vastaanottajan oikeutta esineeseen riidattomaksi. Kysymys auton haltijan vilpittömän mielen saantosuojasta tuli arvioida Venäjän lain mukaan, kun auton haltija oli ostanut auton Venäjällä. Venäjän lain sisältöä vilpittömän mielen saantosuojan osalta ei kuitenkaan ollut poliisin taholta selvitetty. Siihen nähden, että poliisin taholta oli voimakkaasti puututtu auton haltijan oikeuksiin rikosprosessioikeudellisessa järjestyksessä, poliisiorganisaation tehtäviin olisi kuulunut selvittää Venäjän lain sisältö tarpeellisilta osin eikä sitä olisi tullut jättää asianosaisten asiaksi uhalla, että muuten sovelletaan Suomen lakia. Kun sovellettavia säännöksiä ei ollut selvitetty eikä kenenkään oikeutta autoihin siten ollut voitu pitää selvänä ja riidattomana, poliisin olisi tullut pakkokeinolain 4 luvun 17 §:n mukaisesti säilyttää autoja hallussaan, kunnes riita paremmasta oikeudesta niihin olisi ratkaistu.

Esitutkinnan toimittamisesta

Suomen rikosoikeuden soveltamisala, kätkemisrikoksen tekomuodot ja Venäjällä tapahtuneiden autokauppojen selvittämismahdollisuudet Suomessa asettavat kynnyksen näihin asioihin liittyvien epäiltyjen kätkemisrikosten rikosoikeudelliselle selvittämiselle Suomessa. Tällaisia juttuja ei ole syytä toimittaa Suomessa syyttäjälle syyteharkintaan, ellei vielä kuulustelujen perusteellakin ole riittäviä syitä epäillä Suomessa tapahtunutta rikosta.

Kanteluissa tarkoitettujen autojen anastusrikosten tutkinta oli ollut vireillä Saksassa ja Ranskassa. Siihen nähden Suomessa suoritetuista kuulusteluista laadittujen kuulustelupöytäkirjojen toimittaminen Saksaan ja Ranskaan asianomaisille poliisiviranomaisille olisi ollut perusteltua. Lisäksi olisi ollut perusteltua saattaa Venäjän viranomaisten tietoon tällaiset tapaukset, vaikkei Venäjän kansalaisia epäiltäisikään mistään rikoksista. Näin Venäjän viranomaisille tarjoutuu mahdollisuus selvittää kyseisiä autokauppoja, mikäli katsovat aihetta siihen olevan.

Poliisitoiminnan lopputuloksesta

Venäjän lainsäädännöstä hankitun selvityksen perusteella näyttää siltä, että asianmukaisia menettelytapoja noudattaenkin ja asianmukaisia säännöksiä soveltaenkin kanteluissa tarkoitetuissa tapauksissa olisi ilmeisesti päädytty samaan lopputulokseen kuin nytkin, eli siihen, että autot olisi tullut luovuttaa Saksaan ja Ranskaan autojen alkuperäisille omistajille tai heidän oikeutensa autoon saaneille vakuutusyhtiöille.