23.10.1990

Lain soveltaminen - Siviilipalvelus

Lausunto aseettomasta palveluksesta ja siviilipalveluksesta annetun lain 24 §:n 2 momentin soveltamisesta

Kysymys oli säännöksen soveltamisesta sellaisiin siviilipalvelusmiehiin, joiden jäljellä oleva palvelusaika silloin, kun heidät kotiutettiin siviilipalveluksen välttämisestä, oli alle 14 vuorokautta ja joita ei ollut tuomioistuimessa tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kun lain säännökset olivat tässä kohden epätäydelliset ja tulkinnanvaraiset, työministeriölle on samalla tehty esitys tarvittaviin lainsäädäntötoimiin ryhtymisestä.

LAUSUNTOPYYNTÖ

Työministeriö on viitekohdassa tarkoitetussa kirjeessä pyytänyt lausuntoa toimenpiteistä, joihin olisi ryhdyttävä siviilipalveluksen suorittamisesta kieltäytyneitä kohtaan. Kysymyksessä olivat siviilipalvelusmiehet, joiden jäljellä oleva palvelusaika oli alle 14 vuorokautta silloin, kun heidät kotiutettiin siviilipalveluksen välttämisestä. Vuonna 1989 näitä henkilöitä, jotka olivat syntyneet vuosina 1966-69, oli ollut 15.

Ministeriö on viitannut aseettomasta palveluksesta ja siviilipalveluksesta 21.2.1969 annetun lain (132/ 69), jota oli väliaikaisesti muutettu 12.7.1985 annetulla ja vuoden 1991 loppuun voimassa olevalla lailla (647/85), 14 §:n 1 momentin ja 17 §:n sekä rikoslain 2 luvun 2 §:n 1 momentin säännöksiin.

Siviilipalveluslain 14 §:n 1 momentin säännösten mukaan, jos siviilipalvelusmies laiminlyö velvollisuutensa saapua palvelukseen saamansa kutsun mukaisesti tai hänelle annetun loman päätyttyä taikka karkaa palvelupaikastaan ja on perusteltua syytä otaksua, ettei hän ottaisi ojentuakseen kurinpitorangaistuksista, hänet on tuomittava siviilipalveluksen välttämisestä vankeuteen ajaksi, joka vastaa kahta kolmatta osaa hänen jäljellä olevasta palvelusajastaan lisättynä enintään viidellä kuukaudella. Palveluksessaolon ja rangaistuksen yhteenlaskettu aika ei kuitenkaan saa ylittää yhtä vuotta neljää kuukautta. Jos siviilipalvelusmies rikkoo tai yllyttää toista rikkomaan laitoksen järjestystä taikka niskoittelun tai muun palveluksesta kieltäytymisen johdosta on suorittamatta hänelle määrättyjä palvelustehtäviä ja jos on ilmeistä, ettei hän ottaisi ojentuakseen kurinpitorangaistuksista, hänet on tuomittava siviilipalvelusmiehen kuuliaisuusrikoksesta edellä mainittuun rangaistukseen.

Lain 17 §:n mukaan siviilipalveluksen välttämisestä tai siviilipalvelusmiehen kuuliaisuusrikoksesta tuomittaessa ei saa käyttää ehdollista rangaistustuomiota.

Rikoslain 2 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan vankeusrangaistuksen vähimmäismäärä on 14 päivää.

Lausuntopyynnössä on kerrottu, että ministeriölle tulleiden tietojen mukaan siviilipalveluksesta alle 14 vuorokautta ennen lainmukaista kotiuttamispäivää kieltäytyneitä ei ollut tuomittu välttämisrikoksesta vankeusrangaistukseen. Heidän ei näin ollen ollut katsottava suorittaneen palvelusvelvollisuuttaan kokonaisuudessaan. Uusi palvelukseenastumismääräys työministeriöltä tuomioistuimen ratkaisun jälkeen ei kuitenkaan ratkaisisi tilannetta, sillä se aiheuttaisi ministeriön käsityksen mukaan useimmissa tapauksissa uuden kieltäytymisen ja oikeuskäsittelyn. Ministeriö on tämän vuoksi tiedustellut, mihin toimenpiteisiin sen tulisi asiassa ryhtyä.

SELVITYKSET

Työministeriöstä on toimitettu 1.6.1990 päivätty lisäselvitys, jossa on käsitelty siviilipalveluksesta kieltäytyneiden kohdalla annettuja tuomioistuinratkaisuja. Lisäselvityksen mukana on ollut jäljennöksiä eräistä alioikeuden päätöksistä. Kuluneen elokuun aikana olen saanut vielä lisäselvitykseksi eräitä Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisuja.

Siviilipalveluksen välttämisestä tai siviilipalvelusmiehen kuuliaisuusrikoksesta on tuomioistuimissa annettu ainakin seuraavanlaisia päätöksiä.

1) Vankeus

Alioikeus on tuominnut vankeutta 10 päivää, joka oli vähemmän kuin se määrä, joka siviilipalvelusmiehellä oli palvelusvelvollisuutta jäljellä. Eräässä tapauksessa alioikeus on tuominnut vankeutta enemmän kuin siviilipalvelusvelvollisuutta oli jäljellä. Päätökset eivät ole lainvoimaisia.

2) Sakko

Alioikeus on päätöksellä, joka ei ole lainvoimainen, tuominnut vastaajan sakkorangaistukseen soveltamalla rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin säännöksiä.

3) Rangaistukseen tuomitsematta jättäminen

Itä-Suomen hovioikeus on 12.6.1990 antanut päätöksen, jossa on kysymys rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin soveltamisesta. Tapauksessa alioikeus oli sanotun lainkohdan nojalla tuominnut vastaajan sakkorangaistukseen. Hovioikeus on todennut, että vastaajalla oli ollut suorittamatta palvelusajastaan 13 päivää ja että siviilipalveluksen välttämisestä tuomittavaan rangaistukseen on sovellettava vankeusrangaistukselle rikoslain 2 luvun 2 §:ssä säädettyä yleistä 14 päivän vähimmäismäärää. Koska vastaajaa ei sen vuoksi voitu tuomita alioikeuden päätöksessä kerrotusta teosta siviilipalveluksen välttämisestä säädetyn rangaistusasteikon mukaisesti rangaistukseen, hovioikeus on katsonut, ettei alioikeuden olisi tullut tuomita vastaajaa rangaistukseen. Syyte on sen vuoksi hylätty.

Lisäksi kaksi alioikeutta on esitetyn selvityksen mukaan jättänyt siviilipalveluksen välttämiseen syyllistyneen vastaajan rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla rangaistukseen tuomitsematta. Toinen päätöksistä on lainvoimainen.

4) Syytteen hylkääminen

Alioikeus on eräässä tapauksessa hylännyt syytteen sillä perusteella, että vastaaja, joka oli ilmoittanut keskeyttävänsä siviilipalveluksen, ei ollut syytteessä mainittuna ajankohtana laiminlyönyt velvollisuutta.

Työministeriön lisäselvityksessä on todettu, että edellä mainituista tuomioistuinten päätöksistä olivat tärkeimmät ne, joissa rangaistus oli jätetty tuomitsematta ja ne, joissa oli tuomittu sakkorangaistus. Kun sakkorangaistukseen tuomitut eivät olleet kärsineet siviilipalveluslain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vankeusrangaistusta, oli epäselvää, pitikö heidät kutsua uudelleen palvelukseen. Palvelusvelvollisuutta he eivät olleet täysin suorittaneet, joten työministeriössä oli lähdetty siitä, että vastaus olisi myönteinen.

Ministeriössä oli tähän saakka tyydytty seuraamaan siviilipalvelusmiesten kysymyksessä olevaa menettelyä ja siihen liittyvää tuomioistuinkäytäntöä. Voimassa oleva väliaikaislaki saattoi kuitenkin myöhemminkin ehkä entistä enemmän aiheuttaa tämänkaltaisia protesteja. Siviilipalveluslain säännösten uudistaminen oli valmisteltavana työministeriössä.

LAUSUNTO

1. Säännöksistä

Siviilipalveluslain 14 §:n 1 momentin ja 17 §:n säännöksistä ilmenee, että siviilipalveluksen välttämisestä ja siviilipalvelusmiehen kuuliaisuusrikoksesta rangaistukseksi voidaan tuomita vain ehdoton vankeusrangaistus. Lain 18 §:n mukaan yleisen lain säännöksiä vankeusrangaistuksesta ja sen täytäntöönpanosta sovelletaan siviilipalveluslaissa säädetyin poikkeuksin ja lisäyksin myös siviilipalveluslain nojalla tuomittuun vankeusrangaistukseen.

Lain 20 §:n 1 momentissa on lausuttu, että kun siviilipalvelusmies on täysin kärsinyt hänelle kysymyksessä olevan lain nojalla tuomitun vankeusrangaistuksen ja hänet on päästetty vapaaksi, häntä ei voida enää kutsua siviilipalvelukseen muutoin kuin reserviin kuuluvien asevelvollisten kertausharjoitusten sijasta.

Säännökset oikeudenkäynnistä siviilipalveluksen välttämistä koskevissa tapauksissa sisältyvät lain 15 ja 16 §:ään.

Siviilipalveluslain 24 §:n 2 momentin säännösten mukaan, jos lain nojalla ajettu syyte hylätään, siviilipalvelusmies on määrättävä uudelleen siviilipalvelukseen.

Rikoslain 2 luvun 2 §:n 1 momentista ilmenee, että vankeusrangaistuksen vähimmäisaika on 14 päivää. Saman lain 3 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan, jos rangaistussäännöksessä on säädetty vankeudelle erityinen vähimmäisaika, tuomioistuin saa, ellei yleinen etu muuta vaadi, erityisistä syistä, jotka on mainittava tuomiossa, tuomita vähimmäisaikaa lyhyempään rangaistukseen tai, milloin ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta määräajaksi ei ole säädetty, tuomita sakkoon.

2. Arviointia

Lausuntopyynnön tarkoittamassa asiassa on oikeudellisesti kysymys siitä, mikä merkitys tuomioistuinten erisisältöisillä ratkaisuilla on työministeriön kannalta siviilipalveluksen jatkomääräyksiä ajatellen. Siviilipalveluslain 20 §:n 1 momentin nimenomainen määräys koskee vain tilannetta, jossa siviilipalvelusmies on täysin kärsinyt hänelle tuomitun ehdottoman vapausrangaistuksen, suhteessa viranomaisen mahdollisuuteen kutsua hänet keskeytynyttä siviilipalvelusta suorittamaan. Sen sijaan muiden oikeusratkaisujen osalta on vain lain 24 §:n 2 momentin määräys, jossa käsitellään tilannetta, jolloin lain nojalla ajettu syyte on tuomioistuimessa hylätty.

Oikeudellisesti ongelmallisia ovat siten ne tilanteet, joissa syyte on hyväksytty ja seuraamukseksi on määrätty muuta kuin ehdoton vapausrangaistus, esimerkiksi sakkoa, tai joissa syyte on hyväksytty, mutta toimenpiteestä on luovuttu esim. sillä perusteella, että rikkomusta on pidettävä rikosoikeudellisessa mielessä vähäisenä, eikä oikeudellista seuraamusta siten rikosoikeudellisen järjestelmän puitteissa ole määrätty. Viimeksi mainituissa tapauksissa tuomioistuin on todennut, että itse rikos on tapahtunut ja siten kuvannut teon yhteiskunnallisesti tuomittavaksi, mutta samalla erityisellä rikosoikeudellisella perusteella luopunut rangaistuksen määräämisestä.

Arvioidessani edellä selostettujen tuomioistuinpäätösten merkitystä siviilipalvelusmiesten palvelukseen määräämisen kannalta totean ensinnäkin, että työministeriö voikin yksittäistapauksessa vasta sen jälkeen, kun tuomioistuimen päätös on saavuttanut lainvoiman.

Muuten totean seuraavaa.

Siviilipalveluksen välttämistä koskeva asia on, niin kuin edellä mainituista siviilipalveluslain säännöksistä ilmenee, saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi, ellei voida otaksua, että asianomainen siviilipalvelusmies ojentuisi kurinpitorangaistuksesta.

Lausuntopyynnössä tarkoitetuissa tapauksissa kurinpitomenettely ei näytä mahdolliselta.

Mikäli siviilipalvelusmiehen oikeudenkäynnissä katsotaan syyllistyneen siviilipalveluksen välttämiseen tai siviilipalvelusmiehen kuuliaisuusrikokseen, on lainsäätäjän lähtökohta ilmeisesti ollut se, että siviilipalvelusmiesten rangaistuksena ei yleensä voisi tulla kysymykseen muu kuin ehdoton vankeusrangaistus. Tämä ilmenee siviilipalveluslain 14, 17 ja 20 §:n säännöksistä. Kun kuitenkin siviilipalveluslain 18 §:n mukaan yleisen lain säännöksiä vankeusrangaistuksesta ja sen täytäntöönpanosta sovelletaan siviilipalveluslaissa jäljempänä säädetyin poikkeuksin ja lisäyksin myös tämän lain nojalla tuomittavaan vankeusrangaistukseen, voinee tästä päätellä, että rikoslain yleisen osan säännökset, jollei niistä ole tehty erikseen poikkeusta, ovat soveltuvia myös siviilipalveluksen välttämistä ja siviilipalvelusmiehen kuuliaisuusrikosta koskeviin tilanteisiin.

Mitä sitten tulee lain 24 §:n 2 momentin tulkintaan, on säännös viranomaisen kannalta ehdoton niissä tilanteissa, joissa tarkoitetun lain nojalla ajettu syyte hylätään.

Työministeriön lausuntopyynnössä tarkoitetut edellä selostetut tuomioistuinten ratkaisut osoittavat, että tuomioistuimet ovat päätyneet erilaisiin tulkintoihin niissä tapauksissa, joissa siviilipalvelusmiehet ovat kieltäytyneet palveluksesta alle 14 vuorokautta ennen kotiuttamispäivää. Eräät alioikeudet ovat tuominneet vankeutta alle 14 päivää. Nämä päätökset ovat kuitenkin valitusten johdosta vireillä eri hovioikeuksissa. Eräät alioikeudet ovat rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momenttia soveltamalla tuominneet vastaajat sakkorangaistukseen. Itä-Suomen hovioikeus on kuitenkin katsonut, että sakkorangaistus ei tule kysymykseen.

Esitetyn selvityksen mukaan rangaistukseen tuomitsematta jättämisestä on kahdessa tapauksessa lainvoimainen ratkaisu. Lainvoimainen on lisäksi eräs alioikeuden ratkaisu, jossa syyte on hylätty.

Sen sijaan ne ratkaisut, joissa siviilipalvelusmies on tuomittu vankeuteen alle 14 päiväksi tai sakkorangaistukseen, eivät ole vielä tulleet lainvoimaisiksi.

Esillä olevassa tilanteessa on nähdäkseni toisaalta erotettava kysymys tuomioistuimen ratkaisuvallasta ja sen harkinnan rajoista esillä olevassa tapauksessa. Tähän tulkintaongelmaan ratkaisu on saatavissa muutoksenhauin ylemmissä tuomioistuimissa. Hallintoviranomaisen kannalta sen sijaan olennainen kysymys on, mitä lain 24 §:n 2 momentin lausumalla "jos tämän lain nojalla ajettu syyte hylätään" tarkoitetaan. Huomioon ottaen sen, mitä edellä on lausuttu 20 §:n tulkinnasta, katsoisin, että tässä lainkohdassa tarkoitettu syytteen hylkääminen tarkoittaa ensisijaisesti niitä tapauksia, jolloin syyttäjän syyte joko lakiin perustumattomana tai näyttämättömänä hylätään. Sen sijaan tässä kohdin syytteen hylkäämisellä ei tarkoiteta niitä tapauksia, joissa syytetty on tuomittu muuhun oikeusseuraamukseen kuin ehdottomaan vapausrangaistukseen eikä myöskään niitä tapauksia, joissa syyttäjän syytteessä mainittu teko katsotaan toteennäytetyksi ja syytetty ainoastaan vapautetaan oikeusseuraamuksilta teon osalta, ts. joissa tuomioistuin luopuu oikeusseuraamuksen määräämisestä ilmoittamillaan perusteilla.

3. Loppupäätelmä

Siviilipalveluslaissa ei nimenomaisesti ole otettu huomioon sitä tilannetta, että tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettu siviilipalveluksesta kieltäytyminen ei johda ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen. Saatetaan arvioida, että siviilipalvelusjärjestelmässä on tässä kohdin aukko, jonka täyttäminen asian laadun vuoksi on ongelmallinen. Katsoisin kuitenkin, että siviilipalveluslain epätäydelliset ja tulkinnanvaraiset säännökset eivät voine hallintoviranomaisen taholta johtaa tässä kohdin siviilipalvelusmiesten vahingoksi tapahtuvaan tulkintaan. Esitetyn kysymyksen osalta tulisinkin siihen lopputulokseen, että lain 24 §:n 2 momentin säännöstä olisi sovellettava ainoastaan niihin syytteen hylkäämistapauksiin, joissa tuomioistuin on lainvoimaisella tuomiolla hylännyt syytteen joko lakiin perustumattomana tai toteennäyttämättömänä. Sen sijaan niiden tapausten osalta, joissa syyte on hyväksytty, mutta seuraukseksi on määrätty muuta kuin ehdoton vapausrangaistus tai asiassa on seuraamus jätetty rikoslain mukaisesti määräämättä, 24 §:n 2 momentin määräys ei tulisi kysymykseen.

Esille tulleet tapaukset ovat selkeästi sellaisia, ettei niitä ole otettu huomioon siviilipalvelusta koskevaa lainsäädäntöä säädettäessä. Siviilipalveluslain säännösten uusiminen on saamani tiedon mukaan parhaillaan vireillä. Säännösten valmistelun yhteydessä on edellä tarkoitetut tulktulktulktraiset tapaukset syytä ottaa oikeudellisen sääntelyn kohteiksi. Samassa yhteydessä työministeriön tulisi myös harkita, olisiko nyt esille tulleet tapaukset otettava huomioon mahdollisten uusien säännösten voimaantulosäännöksissä. Asian laadun johdosta pidän uudistusta kiireellisenä.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.