Asetus Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä eteläisten yhteismarkkinoiden ja sen osapuolina olevien valtioiden yhteistyötä koskevan alueiden välisen puitesopimuksen voimaantulosta
- Allekirjoituspäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 30/1999 (Julkaistu 8.9.1999)
Ulkoasiainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ulkomaankauppaministerin esittelystä säädetään:
1 §
Madridissa 15 päivänä joulukuuta 1995 allekirjoitettu Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä eteläisten yhteismarkkinoiden ja sen osapuolina olevien valtioiden yhteistyötä koskeva alueiden välinen puitesopimus, jonka tasavallan presidentti on hyväksynyt 14 päivänä kesäkuuta 1996, on voimassa 1 päivästä heinäkuuta 1999 niin kuin siitä on sovittu.
2 §
Tämä asetus tulee voimaan 8 päivänä syyskuuta 1999.
(Asetuksessa mainittu sopimus on nähtävänä ja saatavissa ulkoasiainministeriössä, joka myös antaa siitä tietoja suomeksi ja ruotsiksi.)