64/1991

Annettu: 19.12.1991

Asetus Asetus työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta

Työministerin esittelystä säädetään:

1 §

Kansainvälisen työkonferenssin 21 päivänä kesäkuuta 1988 hyväksymä työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa koskeva yleissopimus, jonka eduskunta on hyväksynyt 21 päivänä syyskuuta 1990 ja tasavallan presidentti ratifioinut 23 päivänä marraskuuta 1990 ja jonka ratifioinnin Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on 19 päivänä joulukuuta 1990 rekisteröinyt, tulee Suomen osalta voimaan 19 päivänä joulukuuta 1991 niin kuin siitä on sovittu.

2 §

Tämä asetus tulee voimaan 19 päivänä joulukuuta 1991.

Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 1991

YLEISSOPIMUS (n:o 168), joka koskee työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa, 1988

Kansainvälisen työjärjestön yleiskokous,

joka on aloittanut Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston koollekutsumana Genevessä 1 päivänä kesäkuuta 1988 75. istuntokautensa, ja

joka korostaen työnteon ja tuottavan työn tärkeyttä jokaisessa yhteiskunnassa, ei ainoastaan niiden yhteisölle antamien voimavarojen vuoksi vaan myös niiden työntekijöille antaman toimeentulon ja yhteiskunnallisen roolin sekä työntekijöiden niistä saaman omanarvontunnon vuoksi,

palauttaa mieliin työtä ja työttömyysturvaa koskevat kansainväliset normit (vuoden 1934 työttömyysetuuksia koskeva sopimus ja suositus, vuoden 1935 nuorisotyöttömyyttä koskeva suositus, vuoden 1944 taloudellista turvallisuutta koskeva suositus, vuoden 1952 sosiaaliturvan vähimmäisvaatimuksia koskeva yleissopimus, vuoden 1964 työllisyyspolitiikkaa koskeva yleissopimus ja suositus, vuoden 1975 inhimillisiä voimavaroja koskeva yleissopimus ja suositus, vuoden 1978 työasiainhallintoa koskeva yleissopimus ja suositus ja vuoden 1984 työllisyyspolitiikkaa koskeva suositus (täydentäviä määräyksiä), ja

ottaa huomioon laajalle levinneen työttömyyden ja vajaatyöllisyyden, joka koskettaa useita kaikilla eri kehitystasoilla olevia maita kaikkialla maailmassa, ja erityisesti ongelmat, jotka koskettavat nuoria, joista monet hakevat ensimmäistä työpaikkaansa, ja

ottaa huomioon, että yllä mainittujen työttömyysturvaa koskevien kansainvälisten asiakirjojen hyväksymisen jälkeen useiden jäsenvaltioiden lainsäädännössä ja käytännössä on tapahtunut merkittävää uutta kehitystä, jonka vuoksi on välttämätöntä tarkistaa nykyiset normit, erityisesti vuoden 1934 työttömyysetuuksia koskeva sopimus, sekä hyväksyä uusia kansainvälisiä normeja, jotka koskevat täystyöllisyyden sekä tuottavan ja yksilön vapaaseen valintaan perustuvan työn edistämistä kaikilla tarkoituksenmukaisilla tavoilla, sosiaaliturva mukaan lukien, ja

panee merkille, että vuoden 1952 sosiaaliturvan vähimmäisvaatimuksia koskevan sopimuksen työttömyysetuutta koskevat määräykset määrittelevät sellaisen työttömyysturvan tason, joka nyt on ylitetty useimmissa nykyisissä korvausjärjestelmissä teollistuneissa maissa, eikä niitä päinvastoin kuin muita etuuksia koskevia normeja ole korvattu korkeammilla normeilla, vaan että kyseiset normit voivat vieläkin muodostaa tavoitteen kehitysmaille, jotka ovat tilanteessa, jossa ne voivat perustaa työttömyyskorvausjärjestelmän, ja

tunnustaa, että sellainen toimintalinja, joka johtaa vakaaseen, jatkuvaan, ei-inflatoriseen taloudelliseen kasvuun ja siihen, että muutokseen pystytään vastaamaan joustavasti, sekä kaikenlaisen tuottavan ja yksilön vapaaseen valintaan perustuvan työn edistämiseen - pienyritykset, tuotanto-osuuskunnat, yrittäjyys ja paikalliset työllisyysaloitteet mukaan lukien - myös jakamalla nykyisin puhtaasti avustuksellisen toiminnan rahoitukseen kohdistetut voimavarat uudelleen työllisyyttä, erityisesti ammatinvalintaa, koulutusta ja kuntoutusta edistävään toimintaan, tarjoaa parhaan suojan vastentahtoisen työttömyyden kielteisiä vaikutuksia vastaan, mutta että vastentahtoista työttömyyttä on kuitenkin olemassa ja että siksi on tärkeää varmistaa, että sosiaaliturvajärjestelmät tarjoaisivat työllistämistukea ja taloudellista tukea niille, jotka ovat työttöminä vasten omaa tahtoaan, ja

on päättänyt hyväksyä eräitä ehdotuksia koskien työllisyyden edistämistä ja sosiaaliturvaa, joka on viidentenä kohtana istuntokauden esityslistalla, tarkoituksena erityisesti vuoden 1934 työttömyysetuuksia koskevan sopimuksen muuttaminen, ja

on päättänyt, että nämä ehdotukset laaditaan kansainvälisen yleissopimuksen muotoon,

hyväksyy tänä kahdentenakymmenentenäensimmäisenä päivänä kesäkuuta vuonna tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan seuraavan yleissopimuksen, jonka nimenä on Työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa koskeva yleissopimus vuodelta 1988.

I. Yleismääräykset

1 artikla

Tässä yleissopimuksessa

a) käsite "lainsäädäntö" kattaa kaikki sosiaaliturvaa koskevat lait ja asetukset sekä muut säädökset;

b) käsitteellä "määrätty" tarkoitetaan määritelty kansallisessa lainsäädännössä tai kansallisen lainsäädännön nojalla.

2 artikla

Kunkin jäsenvaltion tulee ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin työttömyysturvajärjestelmänsä ja työllisyyspolitiikkansa yhteensovittamiseksi. Tässä tarkoituksessa sen tulee pyrkiä varmistamaan, että sen työttömyysturvajärjestelmä ja erityisesti työttömyysetuuksien myöntämistavat myötävaikuttavat osaltaan täystyöllisyyden sekä tuottavan ja yksilön vapaaseen valintaan perustuvan työn edistämiseen, eivätkä ole sellaisia, että ne ehkäisisivät työnantajia tarjoamasta tuottavaa työtä ja työntekijöitä hakeutumasta tuottavaan työhön.

3 artikla

Tämän yleissopimuksen määräykset tulee panna täytäntöön neuvotellen ja yhteistyössä työnantajien ja työntekijöiden järjestöjen kanssa kansallisen käytännön mukaisesti.

4 artikla

1. Kukin tämän yleissopimuksen ratifioiva jäsenvaltio voi liittää ratifiointiinsa ilmoituksen, jonka mukaan se sulkee pois VII osan määräykset ratifioinnin yhteydessä hyväksymistään velvoitteista.

2. Kukin 1 kohdan mukaisen ilmoituksen tehnyt jäsenvaltio voi peruuttaa sen milloin tahansa myöhempänä ajankohtana tehtävällä ilmoituksella.

5 artikla

1. Kukin jäsenvaltio voi käyttää hyväkseen ratifiointiin liitettävällä ilmoituksella ne enintään kaksi väliaikaista poikkeusta, joihin annetaan mahdollisuus 10 artiklan 4 kohdassa, 11 artiklan 3 kohdassa, 15 artiklan 2 kohdassa, 18 artiklan 2 kohdassa, 19 artiklan 4 kohdassa, 23 artiklan 2 kohdassa, 24 artiklan 2 kohdassa ja 25 artiklan 2 kohdassa. Tällaisessa ilmoituksessa tulee esittää syyt, joihin nämä poikkeukset perustuvat.

2. Huolimatta 1 kohtaan sisältyvistä määräyksistä jäsenvaltio voi, silloin kun se on maan sosiaaliturvajärjestelmän mukaisen työttömyysturvan kattavuuden huomioon ottaen perusteltua, käyttää hyväkseen ratifiointiin liitettävällä ilmoituksella ne väliaikaiset poikkeukset, joihin annetaan mahdollisuus 10 artiklan 4 kohdassa, 11 artiklan 3 kohdassa, 15 artiklan 2 kohdassa, 18 artiklan 2 kohdassa, 19 artiklan 4 kohdassa, 23 artiklan 2 kohdassa, 24 artiklan 2 kohdassa ja 25 artiklan 2 kohdassa. Tällaisessa ilmoituksessa tulee esittää syyt, joihin nämä poikkeukset perustuvat.

3. Kunkin 1 tai 2 kohdassa mainitun ilmoituksen tehneen jäsenvaltion tulee sisällyttää tämän yleissopimuksen soveltamista koskeviin Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan nojalla toimitettaviin raportteihinsa jokaisen tekemänsä poikkeuksen osalta selvitys

a) siitä, että sillä on olemassa syy tehdä näin; tai

b) siitä, että se luopuu oikeudestaan käyttää hyväkseen kyseistä poikkeusta mainitusta ajankohdasta lukien.

4. Kunkin 1 tai 2 kohdassa mainitun ilmoituksen tehneen jäsenvaltion tulee, sen mukaan kuin se ilmoituksen antamisen tarkoituksen ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista,

a) ottaa huomioon tilanteet, jolloin henkilö on osittain työtön;

b) lisätä työttömyysturvan piiriin kuuluvien henkilöiden lukumäärää;

c) lisätä etuuksien määrää;

d) lyhentää omavastuuaikaa;

e) pidentää etuuksien maksukautta;

f) sovittaa lakisääteiset sosiaaliturvajärjestelmät vastaamaan osa-aikatyöntekijöiden ammatillisia olosuhteita;

g) pyrkiä varmistamaan terveydenhuollon järjestäminen henkilöille, jotka saavat työttömyysetuuksia, sekä heidän huollettavilleen;

h) pyrkiä takaamaan, että ajanjaksot, joilta tällaista etuutta maksetaan, otetaan huomioon hankittaessa oikeutta sosiaaliturvaetuuksiin ja, silloin kun se on tarkoituksenmukaista, laskettaessa työkyvyttömyys-, vanhuus- ja eloon jääneiden omaisten etuuksia.

6 artikla

1. Kunkin jäsenvaltion tulee varmistaa kaikille työttömyysturvan piiriin kuuluville henkilöille yhdenvertainen kohtelu syrjimättä ketään hänen rotunsa, ihonvärinsä, sukupuolensa, uskontonsa, poliittisen mielipiteensä, kansallisen alkuperänsä, kansallisuutensa, etnisen tai yhteiskunnallisen lähtökohtansa, vammaisuuden tai iän perusteella.

2. 1 kohdan määräykset eivät saa estää ryhtymästä erityisiin toimenpiteisiin, jotka ovat perusteltuja 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin järjestelmiin kuuluvien tiettyjen ryhmien olosuhteet huomioon ottaen, tai jotka on tarkoitettu palvelemaan sellaisten henkilöryhmien tarpeita, joilla on erityisongelmia työmarkkinoilla - erityisesti huonompiosaisia - tai solmimasta valtioiden välisiä työttömyysetuuksia koskevia monen- tai kahdenkeskisiä sopimuksia vastavuoroisuuden pohjalta.

II. Tuottavan työn edistäminen

7 artikla

Kunkin jäsenvaltion tulee ottaa ensiarvoisen tärkeäksi tavoitteekseen sellaisen toimintalinjan, jonka tarkoituksena on edistää täystyöllisyyttä sekä tuottavaa ja yksilön vapaaseen valintaan perustuvaa työtä kaikin tarkoituksenmukaisin keinoin, sosiaaliturva mukaan lukien. Tällaisiin keinoihin tulee kuulua mm. työvoimapalvelut, ammatillinen koulutus ja ammatinvalinnanohjaus.

8 artikla

1. Kunkin jäsenvaltion tulee pyrkiä laatimaan kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti erityisiä ohjelmia, joilla edistetään työnsaantimahdollisuuksia ja tuetaan työllistymistä, sekä pyrkiä edistämään niiden heikompiosaisten henkilöryhmien mahdollisuuksia saada vapaaseen valintaan perustuvaa ja tuottavaa työtä, joilla on tai tulee todennäköisesti olemaan vaikeuksia pysyvän työpaikan löytämisessä; näitä ryhmiä ovat esim. naiset, nuoret työntekijät, vajaakuntoiset henkilöt, vanhemmat työntekijät, pitkäaikaistyöttömät, maassa laillisesti asuvat siirtotyöläiset sekä rakennemuutoksen kohteiksi joutuneet työntekijät.

2. Kunkin jäsenvaltion tulee eritellä Kansainvälisen työtoimiston perussäännön 22 artiklan mukaisesti toimitettavissa raporteissaan ne henkilöryhmät, joita silmällä pitäen se sitoutuu edistämään työllisyysohjelmia.

3. Kunkin jäsenvaltion tulee pyrkiä vähitellen ulottamaan tuottavan työn edistäminen koskemaan yhä useampia ryhmiä.

9 artikla

Tässä osassa esiteltyihin toimenpiteisiin tulee ryhtyä ottaen huomioon vuoden 1975 inhimillisiä voimavaroja koskeva yleissopimus ja suositus ja vuoden 1984 työllisyyspolitiikkaa koskeva suositus (täydentäviä määräyksiä).

III. Työttömyysturvan piiriin kuuluvat tilanteet

10 artikla

1. Työttömyysturvan piiriin kuuluviin tilanteisiin tulee määrätyin ehdoin kuulua tilanne, jolloin henkilö on kokonaan työtön, mikä määritellään ansionmenetykseksi, joka johtuu kyvyttömyydestä saada sopivaa työtä ottaen asianmukaisesti huomioon 21 artiklan 2 kohdan määräykset siinä tapauksessa, että henkilö on työkykyinen, työmarkkinoiden käytettävissä ja todella hakee työtä.

2. Kunkin jäsenvaltion tulee lisäksi pyrkiä ulottamaan yleissopimuksessa määritelty työttömyysturva koskemaan määrätyin ehdoin seuraavia tilanteita:

a) ansionmenetys, joka johtuu osittaisesta työttömyydestä, mikä määritellään normaalin tai lakisääteisen työajan väliaikaiseksi lyhentymiseksi; ja

b) ansiotulojen loppuminen tai väheneminen työn väliaikaisesta loppumisesta johtuen, ilman että työsuhde katkeaa erityisesti syistä, jotka ovat luonteeltaan taloudellisia, teknologisia, rakenteellisia tai vastaavia.

3. Kunkin jäsenvaltion tulee lisäksi pyrkiä järjestämään etuuksien maksaminen niille osa-aikatyöntekijöille, jotka itse asiassa hakevat kokoaikatyötä. Heidän osa-aikatyöstä saamiensa etuuksien ja ansioiden kokonaissumma voi olla sellainen, että se pitää yllä motivaatiota pyrkiä kokoaikatyöhön.

4. Silloin kun 5 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, 2 ja 3 kohdan osalta täytäntöönpanoa voidaan siirtää.

IV. Työttömyysturvan piiriin kuuluvat henkilöt

11 artikla

1. Työttömyysturvan piiriin kuuluviin henkilöihin tulee lukeutua määrätyt työntekijäryhmät, jotka muodostavat vähintään 85 prosenttia kaikista työntekijöistä, julkisen sektorin työntekijät ja oppisopimussuhteiset työntekijät mukaan lukien.

2. 1 kohdan määräyksistä huolimatta ne julkisen sektorin työntekijät, joiden työ on turvattu normaaliin eläkeikään saakka kansallisilla laeilla tai säädöksillä, voidaan jättää pois työttömyysturvan piiristä.

3. Silloin kun 5 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, työttömyysturvan piiriin kuuluviin henkilöihin tulee lukeutua

a) määrätyt työntekijäryhmät, jotka muodostavat vähintään 50 prosenttia kaikista työntekijöistä; tai

b) silloin kun se kehitystason huomioon ottaen on erityisen perusteltua, määrätyt työntekijäryhmät, jotka muodostavat vähintään 50 prosenttia kaikista työntekijöistä sellaisilla teollisilla työpaikoilla, jotka työllistävät 20 tai useampia henkilöitä.

V. Työttömyysturvan järjestämistavat

12 artikla

1. Mikäli tässä yleissopimuksessa ei toisin määrätä, kukin jäsenvaltio voi määritellä työttömyysturvan järjestämisen osalta tavan tai tavat, joilla se haluaa panna täytäntöön yleissopimuksen määräykset järjestelmällä, joka joko perustuu maksuihin tai on niihin perustumaton tai tällaisten järjestelmien yhdistelmällä.

2. Mikäli jäsenvaltion lainsäädäntö kuitenkin takaa työttömyysturvan kaikille niille asukkaille, joiden varat eivät työttömyyden aikana ylitä määrättyä rajaa, myönnettävä työttömyysturva voidaan rajoittaa edunsaajan tai hänen perheensä varat huomioon ottaen 16 artiklan määräysten mukaisesti.

VI. Myönnettävät etuudet

13 artikla

Määräajoin toistuvien maksujen muodossa työttömille suoritettavat etuudet voivat määräytyä työttömyysturvan järjestämistapojen mukaan.

14 artikla

Silloin kun henkilö on täysin työtön, etuudet tulee suorittaa määräajoin toistuvien maksujen muodossa, jotka lasketaan siten, että edunsaajalle maksetaan summa, joka korvaa hänen palkkansa osittain ja väliaikaisesti siten, että samalla vältetään luomasta esteitä joko työllistymiselle tai työtilaisuuksien luomiselle.

15 artikla

1. Tilanteessa, jolloin henkilö on kokonaan työtön ja hänen ansiotulonsa ovat väliaikaisesta työn loppumisesta johtuen keskeytyneet ilman, että työsuhde on katkennut, silloin kun tämä tilanne kuuluu työttömyysturvan piiriin, etuudet tulee suorittaa määräajoin toistuvien maksujen muodossa, jotka lasketaan seuraavasti:

a) silloin kun nämä etuudet perustuvat työttömyysturvan piiriin kuuluvan henkilön suorittamiin maksuihin tai hänen puolestaan suoritettuihin maksuihin tai aikaisempiin ansiotuloihin, ne tulee määritellä vähintään 50 prosentin tasolle aikaisemmista ansiotuloista; tällöin on mahdollista määritellä etuuden tai huomioon otettavien ansiotulojen määrälle enimmäismäärä, joka voidaan suhteuttaa esim. ammattitaitoisen ruumiillista työtä tekevän työntekijän palkkaan tai kyseisen alueen työntekijöiden keskimääräiseen palkkaan;

b) silloin kun tällaiset etuudet eivät perustu maksuihin tai aikaisempiin ansiotuloihin, ne tulee määritellä vähintään 50 prosentin tasolle lakisääteisestä vähimmäispalkasta tai tavallisen työläisen palkasta tai tasolle, joka turvaa peruselinkustannusten kattamiseen tarvittavan vähimmäismäärän, sen mukaan mikä näistä on korkein.

2. Silloin kun 5 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, etuuksien määrän tulee vastata

a) vähintään 45 prosenttia aikaisemmista ansiotuloista; tai

b) vähintään 45 prosenttia lakisääteisestä vähimmäispalkasta tai tavallisen työläisen palkasta tai tasoa, joka tarjoaa peruselinkustannusten kattamiseen tarvittavan vähimmäismäärän.

3. Tarvittaessa 1 ja 2 kohdassa määriteltyihin prosenttimääriin voidaan päätyä vertaamalla määräajoin suoritettavia nettokorvauksia verojen ja maksujen vähentämisen jälkeen niihin nettoansioihin, jotka jäävät jäljelle verojen ja maksujen vähentämisen jälkeen.

16 artikla

Huolimatta 15 artiklan määräyksistä 19 artiklan 2 a) kohdassa määriteltyä perusmaksukautta pitempään maksettava etuus, kuten myös jäsenvaltion 12 artiklan 2 kohdan mukaisesti maksamat etuudet, voidaan määritellä ottaen ensin huomioon muut edunsaajan ja hänen perheensä käytettävissä olevat tietyn rajan ylittävät varat määrätyn asteikon mukaan. Joka tapauksessa näiden etuuksien tulee yhdessä muiden sellaisten etuuksien kanssa, joihin he saattavat olla oikeutettuja, turvata heille kansallisten normien mukaiset terveelliset ja kohtuulliset elinolosuhteet.

17 artikla

1. Silloin kun jäsenvaltion lainsäädännössä oikeus työttömyysetuuksiin on säädetty riippuvaiseksi etuuteen oikeuttavan kauden täyttymisestä, tämä aika ei saa olla pitempi kuin se, mikä katsotaan tarpeelliseksi väärinkäytön estämiseksi.

2. Kunkin jäsenvaltion tulee pyrkiä sovittamaan etuuteen oikeuttava kausi kausityöntekijöiden ammatillisten olosuhteiden mukaan.

18 artikla

1. Mikäli jonkun jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään, että silloin kun on kyse kokonaan työttömästä henkilöstä, etuuden maksaminen tulisi aloittaa vasta omavastuuajan kuluttua umpeen, tällainen aika ei saa olla pitempi kuin seitsemän päivää.

2. Silloin kun 5 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, omavastuuajan pituus ei saa ylittää kymmentä päivää.

3. Kausityöntekijöiden kohdalla 1 kohdassa määritelty omavastuuaika tulee sovittaa heidän ammatillisten olosuhteidensa mukaan.

19 artikla

1. Tapauksissa, jolloin henkilö on kokonaan työtön ja hänen ansiotulonsa ovat väliaikaisesta työn loppumisesta johtuen keskeytyneet ilman että työsuhde on katkennut, etuudet tulee maksaa koko työttömyyden tai väliaikaisen työttömyyden kestoajan.

2. Kuitenkin silloin kun on kyse kokonaan työttömästä henkilöstä

a) 15 artiklassa määrätyn etuuden perusmaksukauden pituus voidaan rajoittaa 26 viikkoon kunakin työttömyysjaksona tai 39 viikkoon kunkin 24 kuukauden jakson aikana;

b) silloin kun työttömyys jatkuu yli tämän perusmaksukauden, etuuden, joka voidaan laskea ottaen huomioon etuudensaajan ja hänen perheensä varat 16 artiklan määräysten mukaisesti, maksukauden pituus voidaan rajoittaa määrätyksi ajanjaksoksi.

3. Mikäli jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään, että 15 artiklassa määrätyn perusmaksukauden pituuden tulee vaihdella etuuteen oikeuttavan kauden pituuden mukaan, etuuksien maksukauden keskimääräisen pituuden tulee olla vähintään 26 viikkoa.

4. Silloin kun 5 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, etuuden maksukauden pituus voidaan rajoittaa 13 viikkoon kultakin 12 kuukauden ajanjaksolta tai keskimäärin 13 viikkoon, mikäli lainsäädännössä säädetään, että perusmaksukauden pituuden tulee vaihdella etuuteen oikeuttavan kauden pituuden mukaan.

5. Edellä 2 b) kohdassa esitetyissä tapauksissa kunkin jäsenvaltion tulee pyrkiä myöntämään asianomaisille henkilöille tarvittavaa lisäavustusta silmällä pitäen sitä, että heille annetaan mahdollisuus löytää tuottava työ, jonka he voivat itse vapaasti valita, erityisesti turvautuen II osassa eriteltyihin toimenpiteisiin.

6. Kausityöntekijöiden kohdalla etuuksien maksukauden pituus voidaan sovittaa heidän ammatillisten olosuhteidensa mukaan edellä 2 b) kohdassa esitettyjen määräysten sitä estämättä.

20 artikla

Etuus, johon työttömyysturvan piirissä oleva henkilö olisi oikeutettu ollessaan kokonaan tai osittain työtön, tai kun hänen ansiotulonsa ovat keskeytyneet työn väliaikaisen loppumisen vuoksi ilman, että työsuhde on katkennut, voidaan evätä, peruuttaa, keskeyttää tai sitä voidaan pienentää määrätyssä määrin

a) niin kauaksi aikaa, kun henkilö on poissa jäsenvaltion alueelta;

b) silloin kun asianomainen viranomainen on todennut, että kyseinen henkilö on itse myötävaikuttanut irtisanomiseensa;

c) silloin kun asianomainen viranomainen on todennut, että kyseinen henkilö on jättänyt työpaikkansa omasta tahdostaan ilman hyväksyttävää syytä;

d) työriidan aikana silloin, kun asianomainen henkilö on lopettanut työskentelynsä ottaakseen osaa työriitaan tai kun hän on estynyt työskentelemästä välittömänä seurauksena sellaisesta työnseisauksesta, joka johtuu työriidasta;

e) silloin kun asianomainen henkilö on yrittänyt saada tai saanut etuuden vilpillisin perustein;

f) silloin kun asianomainen henkilö on ilman aiheellista perustetta jättänyt käyttämättä hyväkseen tarjolla olevia mahdollisuuksia sopivaan työhön sijoittumista, ammatinvalinnanohjausta, koulutusta, uudelleenkoulutusta tai uudelleen työllistämistä silmällä pitäen;

g) niin kauaksi aikaa kun asianomainen henkilö saa muuta kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyä toimeentulotukea, lukuunottamatta perheenhuoltovelvollisuuden perusteella maksettavaa etuutta, sikäli kuin keskeytetty etuuden osa ei ylitä tämän toisen etuuden määrää.

21 artikla

1. Etuus, johon työttömyysturvan piiriin kuuluva henkilö olisi oikeutettu ollessaan kokonaan työtön, voidaan evätä, peruuttaa, keskeyttää tai sitä voidaan pienentää määrätyssä määrin silloin, kun asianomainen henkilö kieltäytyy ottamasta vastaan sopivaa työtä.

2. Määriteltäessä työn sopivuutta tulee erityisesti ottaa huomioon, määrätyin ehdoin ja sopivassa määrin, työttömän ikä, hänen palveluksensa kesto aikaisemmassa ammatissa, hänen saavuttamansa työkokemus, työttömyyden kesto, työmarkkinatilanne, kyseisen työn vaikutus hänen henkilökohtaiseen ja perhetilanteeseensa ja se, onko työpaikka avoinna välittömänä seurauksena työnseisauksesta, joka johtuu meneillään olevasta työriidasta.

22 artikla

Silloin kun työttömyysturvan piiriin kuuluvat henkilöt ovat saaneet kansallisten lakien tai säännösten tai työehtosopimusten mukaisesti suoraan työnantajaltaan tai jostain muusta lähteestä erorahan, jonka pääasiallisena tarkoituksena on korvata heille ansionmenetys tilanteessa, jolloin he ovat kokonaan työttömiä,

a) työttömyysetuus, johon kyseiset henkilöt olisivat oikeutettuja, voidaan keskeyttää ajaksi, joka vastaa sitä aikaa, jolta eroraha korvaa henkilölle ansionmenetyksen; tai

b) erorahaa voidaan pienentää määrällä, joka vastaa arvoltaan niiden määräajoin suoritettavien maksujen kokonaissummaa, joihin kyseiset henkilöt ovat oikeutettuja ajanjaksolta, joka vastaa aikaa, jolta eroraha korvaa ansionmenetyksen, siten kuin kukin jäsenvaltio itse päättää.

23 artikla

1. Kunkin sellaisen jäsenvaltion, jonka lainsäädäntö turvaa oikeuden terveydenhuoltoon ja säätää sen riippuvaksi suoraan tai epäsuorasti ammatissa toimimisesta, tulee pyrkiä varmistamaan määrätyin ehdoin terveydenhuollon järjestäminen henkilöille, jotka saavat työttömyysetuutta, sekä heidän huollettavilleen.

2. Silloin kun 5 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, 1 kohdan täytäntöönpanoa voidaan siirtää.

24 artikla

1. Kunkin jäsenmaan tulee pyrkiä takaamaan työttömyysetuutta saaville henkilöille määrätyin ehdoin, että ajanjakso, jolta etuudet maksetaan, otetaan huomioon

a) hankittaessa oikeutta työkyvyttömyys-, vanhuus- ja eloonjääneiden omaisten etuuksiin ja, mikäli tarkoituksenmukaista, näitä etuuksia laskettaessa;

b) hankittaessa oikeutta terveydenhuoltoon ja sairaus-, äitiys- ja perhe-etuuksiin työttömyyden päätyttyä,

silloin kun jäsenvaltion lainsäädännössä turvataan tällaiset etuudet ja säädetään ne suoraan tai epäsuorasti riippuviksi ammatissa toimimisesta.

2. Silloin kun 5 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, 1 kohdan täytäntöönpanoa voidaan siirtää.

25 artikla

1. Kunkin jäsenvaltion tulee varmistaa, että sellaiset lakisääteiset sosiaaliturvajärjestelmät, jotka perustuvat ammatissa toimimiseen, on sovitettu osa-aikaisten työntekijöiden ammatillisten olosuhteiden mukaan, paitsi silloin kun heidän työaikansa tai ansionsa voidaan määrätyin ehdoin katsoa vähäisiksi.

2. Silloin kun 5 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, 1 kohdan täytäntöönpanoa voidaan siirtää.

VII. Uusia työnhakijoita koskevat erityismääräykset

26 artikla

1. Jäsenvaltioiden tulee ottaa huomioon se tosiasia, että on olemassa useita työnhakijaryhmiä, joita ei ole koskaan pidetty tai joita on lakattu pitämästä työttöminä, tai jotka eivät ole koskaan kuuluneet tai jotka ovat lakanneet kuulumasta työttömyysturvajärjestelmien piiriin. Vastaavasti ainakin kolmen seuraavasta kymmenestä työnhakijaryhmästä tulee saada sosiaalietuuksia määrättyjen ehtojen mukaisesti:

a) nuoret, jotka ovat päättäneet ammatillisen koulutuksensa;

b) nuoret, jotka ovat päättäneet opintonsa;

c) nuoret, jotka ovat suorittaneet pakollisen varusmiespalvelunsa;

d) henkilöt, jotka ovat olleet tietyn aikaa kotona kasvattamassa lapsia tai hoitamassa sairasta tai vajaakykyistä henkilöä tai vanhusta;

e) henkilöt, joiden puoliso on kuollut, silloin kun he eivät ole oikeutettuja lesken eläkkeeseen;

f) eronneet tai erossa asuvat henkilöt;

g) vapautetut vangit;

h) aikuiset, myös vajaakuntoiset henkilöt, joiden koulutusjakso on päättynyt;

i) siirtotyöläiset, jotka palaavat kotimaahansa, paitsi silloin kun he ovat saavuttaneet oikeuksia sen maan lainsäädännön mukaan, jossa he viimeksi työskentelivät;

j) henkilöt, jotka ovat olleet aiemmin itsenäisiä ammatinharjoittajia.

2. Kunkin jäsenvaltion tulee eritellä Kansainvälisen työjärjestön 22 artiklan nojalla toimitettavissa raporteissaan ne edellä 1 kohdassa luetellut henkilöryhmät, joille se sitoutuu järjestämään työttömyysturvan.

3. Kunkin jäsenvaltion tulee vähitellen laajentaa työttömyysturva koskemaan yhä useampia henkilöryhmiä.

VIII. Lailliset, hallinnolliset ja taloudelliset vakuudet

27 artikla

1. Silloin kun etuus evätään, peruutetaan, keskeytetään tai sitä pienennetään tai silloin kun syntyy riitaa sen määrästä, etuutta hakeneilla tulee olla oikeus valittaa asiasta sille elimelle, joka huolehtii etuusjärjestelmästä, ja jättää asia sen jälkeen riippumattoman elimen ratkaistavaksi. Heille tulee tiedottaa kirjallisesti käytettävissä olevista menettelyistä, joiden tulee olla yksinkertaiset ja nopeat.

2. Valitusmenettelyssä etuutta hakeneelle tulee antaa kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti mahdollisuus siihen, että häntä edustaa tai avustaa hänen itsensä valitsema pätevä henkilö tai keskeisen työntekijäjärjestön valtuuttama henkilö tai työttömyysturvan piiriin kuuluvia henkilöitä edustavan järjestön valtuuttama henkilö.

28 artikla

Kunkin jäsenvaltion tulee ottaa yleinen vastuu niiden laitosten ja palvelujen luotettavasta hallinnosta, joiden tehtäväksi on annettu yleissopimuksen soveltaminen.

29 artikla

1. Silloin kun hallinto on annettu suoraan parlamentille vastuussa olevan ministeriön hoidettavaksi, työttömyysturvan piiriin kuuluvien henkilöiden ja työnantajien edustajien tulee olla mukana hallinnossa neuvonantajina määrätyin ehdoin.

2. Silloin kun hallintoa ei ole uskottu parlamentille vastuussa olevalle ministeriölle,

a) työttömyysturvan piiriin kuuluvien henkilöiden edustajien tulee osallistua hallintoon tai olla mukana neuvonantajina määrätyin ehdoin;

b) kansallisissa laeissa tai säädöksissä voidaan myös määrätä työnantajien edustajien osallistumisesta;

c) laeissa tai säädöksissä voidaan edelleen määrätä julkisten viranomaisten edustajien osallistumisesta.

30 artikla

Silloin kun valtio tai sosiaaliturvajärjestelmä myöntää rahallista tukea työllisyyden turvaamiseksi, jäsenvaltioiden tulee ryhtyä tarvittaviin toimiin varmistaakseen, että maksut käytetään ainoastaan aiottuun tarkoitukseen ja estääkseen petokset ja väärinkäytökset tällaisten maksujen saajien taholta.

31 artikla

Tällä yleissopimuksella muutetaan vuoden 1934 työttömyysetuuksia koskeva sopimus.

32 artikla

Tämän yleissopimuksen virallisista ratifioinneista on rekisteröintiä varten lähetettävä ilmoitus Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle.

33 artikla

1. Tämä yleissopimus sitoo vain niitä Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioita, joiden ratifioinnit pääjohtaja on rekisteröinyt.

2. Yleissopimus tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltion ratifioinnit.

3. Sen jälkeen tämä yleissopimus tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona sen ratifiointi on rekisteröity.

34 artikla

1. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi kymmenen vuoden kuluttua siitä päivästä, jona sopimus ensiksi tuli voimaan, sanoa sen irti ilmoituksella, joka lähetetään Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröitäväksi. Irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua sen rekisteröimisestä.

2. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa edellisessä kohdassa mainitun kymmenen vuoden määräajan päättymisestä käytä tässä artiklassa määrättyä irtisanomisoikeutta, on sidottu sopimukseen uudeksi kymmenvuotiskaudeksi ja voi sen jälkeen sanoa irti sopimuksen kunkin kymmenvuotiskauden päätyttyä tässä artiklassa määrätyin ehdoin.

35 artikla

1. Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Kansainvälisen työjärjestön kaikille jäsenvaltioille tieto kaikista järjestön jäsenvaltioiden hänelle ilmoittamista ratifioinneista ja irtisanomisista.

2. Ilmoittaessaan järjestön jäsenvaltioille toisen hänelle ilmoitetun ratifioinnin rekisteröimisestä pääjohtajan tulee kiinnittää järjestön jäsenvaltioiden huomio yleissopimuksen voimaantulopäivään.

36 artikla

Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava kaikista edellisten artiklojen mukaisesti rekisteröimistään ratifioinneista ja irtisanomisista Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille täydelliset tiedot Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 102 artiklan mukaista rekisteröintiä varten.

37 artikla

Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston on, milloin se katsoo tarpeelliseksi, annettava yleiskokoukselle tämän yleissopimuksen soveltamista koskeva selostus sekä tutkittava, onko aihetta ottaa konferenssin työjärjestykseen kysymys sopimuksen täydellisestä tai osittaisesta muuttamisesta.

38 artikla

1. Mikäli konferenssi hyväksyy uuden yleissopimuksen, jolla kokonaan tai osittain muutetaan tämä yleissopimus, eikä uusi yleissopimus määrää toisin, niin

(a) kun jäsenvaltio ratifioi uuden muutetun yleissopimuksen, aiheutuu tästä välittömästi ipso jure tämän yleissopimuksen raukeaminen 34 artiklan määräyksistä riippumatta uuden muutetun yleissopimuksen tullessa voimaan;

(b) uuden muutetun yleissopimuksen tultua voimaan eivät jäsenvaltiot enää voi ratifioida tätä yleissopimusta.

2. Tämä yleissopimus jää kuitenkin voimaan nykyisen muotoisena ja sisältöisenä niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat sen ratifioineet mutta eivät ole ratifioineet muutettua yleissopimusta.

39 artikla

Tämän yleissopimuksen englannin- ja ranskankieliset tekstit ovat kumpikin yhtä todistusvoimaiset.

SUOSITUS (nro 176), joka koskee työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa, 1988

Kansainvälisen työjärjestön yleiskokous, joka on aloittanut Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston koollekutsumana Genevessä 1. päivänä kesäkuuta 1988 75. istuntokautensa, ja

on päättänyt hyväksyä eräitä ehdotuksia koskien työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa, joka on viidentenä kohtana istuntokauden esityslistalla, ja

on päättänyt, että nämä ehdotukset laaditaan vuoden 1988 työllisyyden edistämistä ja sosiaaliturvaa koskevaa sopimusta täydentävän suosituksen muotoon,

hyväksyy tänä kahdentenakymmenentenäensimmäisenä päivänä kesäkuuta vuonna tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan seuraavan suosituksen, jonka nimenä on työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa koskeva suositus vuodelta 1988.

SUOSITUS (nro 176), joka koskee työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa, 1988 I. Yleismääräykset

1. Tässä suosituksessa

a) käsite "lainsäädäntö" kattaa kaikki sosiaaliturvaa koskevat lait ja asetukset sekä muut säädökset;

b) käsitteellä "määrätty" tarkoitetaan määritelty kansallisessa lainsäädännössä tai kansallisen lainsäädännön nojalla;

c) käsitteellä "yleissopimus" tarkoitetaan vuoden 1988 työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa koskevaa yleissopimusta.

SUOSITUS (nro 176), joka koskee työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa, 1988 II. Tuottavan työn edistäminen

2. Täystyöllisyyden sekä tuottavan ja yksilön vapaaseen valintaan perustuvan työn edistäminen kaikilla tarkoituksenmukaisilla tavoilla, sosiaaliturva mukaan lukien, tulisi olla ensiarvoisen tärkeä tavoite kansallisessa politiikassa. Tällaisiin keinoihin tulisi kuulua mm. työvoimapalvelut, ammatillinen koulutus ja ammatinvalinnanohjaus.

3. Taloudellisen kriisin aikoina sopeuttamispolitiikkaan tulisi määrätyin ehdoin sisällyttää toimenpiteitä sellaisten aloitteiden edistämiseksi, joiden avulla työvoiman käyttöaste saadaan mahdollisimman suureksi.

4. Jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä myöntämään ammatillista liikkuvuutta edistävien tukimuotojen avulla, määrätyin edellytyksin ja tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, erityisesti

a) avustuksia, joilla korvataan edellä 2 kohdassa määriteltyjen palvelujen käytössä tarvittavat matka- ja varustekustannukset;

b) avustuksia määrätyksi ammatilliseen koulutukseen tai uudelleenkoulutukseen osallistumisen ajaksi yleissopimuksen 15 artiklan määräysten mukaisesti laskettavien määräajoin suoritettavien maksujen muodossa.

5. Jäsenvaltioiden tulisi lisäksi erityisesti harkita, voitaisiinko ammatillista tai maantieteellistä liikkuvuutta edistävien tukimuotojen avulla, määrätyin ehdoin ja tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, myöntää

a) väliaikaisia porrastettuja avustuksia, joilla on tarkoitus tasoittaa tarpeen mukaan toiseen työpaikkaan siirtymisestä johtuva palkan väheneminen;

b) avustuksia matka- ja muuttokustannuksiin;

c) erorahaa;

d) avustuksia uuden kodin perustamiseen.

6. Jäsenvaltioiden tulisi varmistaa lakisääteisten eläkejärjestelmien yhteensovittaminen ja edistää yksityisten eläkejärjestelmien yhteensovittamista poistaakseen esteitä ammatillisen liikkuvuuden tieltä.

7. Jäsenvaltioiden tulisi tarjota työttömyysturvan piiriin kuuluville henkilöille määrätyin ehdoin mahdollisuudet päästä väliaikaiseen ansiotyöhön ilman että muiden työntekijöiden työpaikka vaarantuu ja tarkoituksena parantaa heidän omia mahdollisuuksiaan saada tuottavaa ja vapaasti valittua työtä.

8. Jäsenvaltioiden tulisi mahdollisuuksien mukaan tarjota niille työttömille henkilöille, jotka haluavat perustaa oman yrityksen tai aloittaa muun taloudellisen toiminnan, määrätyin ehdoin rahallista avustusta ja neuvontapalveluja.

9. Jäsenvaltioiden tulisi harkita sellaisten kahdenkeskisten ja monenkeskisten sopimusten tekemistä, joilla autetaan niiden lainsäädännön piiriin kuuluvia vierasmaalaisia työntekijöitä palaamaan halutessaan sen valtion alueelle, jonka kansalaisia he ovat ja jossa he aikaisemmin asuivat. Mikäli tällaisia sopimuksia ei ole, jäsenvaltioiden tulisi kansallisella lainsäädännöllä järjestää asianomaisille työntekijöille rahallista avustusta.

10. Jäsenvaltioiden tulisi, mikäli tarkoituksenmukaista, sijoittaa monenkeskisten sopimusten määräysten mukaisesti lakisääteisten eläkejärjestelmien ja turvarahastojen avulla kerätyt varat tavalla, jolla edistetään, eikä pyritä estämään työntekoa maan rajojen sisällä, sekä edistää tällaista sijoittamista yksityisistä lähteistä, yksityiset eläkejärjestelmät mukaan lukien, antaen samanaikaisesti tarpeelliset turvallisuuteen ja sijoitusten tuottoon liittyvät takeet.

11. Sosiaaliturvamaksuin tai muista lähteistä rahoitettavien yhteiskuntapalvelujen, myös terveydenhuollon, vähittäisen käynnistämisen maaseutu- ja kaupunkialueilla tulisi johtaa työllisyyden lisääntymiseen ja henkilöstökoulutuksen järjestämiseen, samalla kun se käytännössä myötävaikuttaa työllisyyden edistämiseen tähtäävien kansallisten tavoitteiden saavuttamiseen.

SUOSITUS (nro 176), joka koskee työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa, 1988 III. Työttömyysturva

12. Tapauksessa, jolloin henkilö on osittain työtön, sekä yleissopimuksen 10 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa etuus tulisi määrätyin ehdoin suorittaa määräajoin toistuvien maksujen muodossa, joilla oikeudenmukaisesti korvataan työttömyydestä johtuva ansionmenetys. Nämä etuudet voitaisiin laskea ottaen huomioon työttömälle aiheutuva työajan lyhentyminen tai niin, että osa-aikatyöstä saatujen etuuksien ja ansioiden kokonaismäärä nousee summaan, joka on kokoaikatyöstä saatujen aikaisempien ansioiden ja täyden työttömyysetuuden välillä, jotta tällä tavoin suosittaisiin osa-aikatyön tai väliaikaisen työn tekemistä silloin, kun tällaiset työmuodot saattavat auttaa henkilöä palaamaan kokoaikatyöhön.

13. (1) Yleissopimuksen 15 artiklassa määriteltyihin etuuksien laskemisprosentteihin tulisi päätyä edunsaajan bruttotulojen perusteella ennen verojen ja maksujen vähentämistä.

(2) Mikäli tarkoituksenmukaista, näihin prosenttimääriin voidaan päätyä vertaamalla määräajoin suoritettavia nettomaksuja verojen ja maksujen vähentämisen jälkeen niihin nettoansioihin, jotka jäävät jäljelle verojen ja maksujen vähentämisen jälkeen.

14. (1) Sopivan työn käsite ei saisi koskea, määrätyin ehdoin,

a) työtä, joka edellyttää sellaista ammatin vaihtamista, jossa ei oteta huomioon asianomaisen henkilön kykyjä, pätevyyttä, taitoja, työkokemusta tai uudelleenkoulutusmahdollisuuksia;

b) työtä, joka edellyttää asuinpaikan vaihdosta sellaiseen paikkaan, jossa ei ole saatavilla sopivaa asuntoa;

c) työtä, jossa työehdot ja palkkaus ovat tuntuvasti heikommat kuin normaalisti kyseisenä ajankohtana siinä ammatissa ja sillä seudulla, josta työtä tarjotaan;

d) työpaikkaa, joka on avoin meneillään olevasta työriidasta aiheutuneen työnseisauksen välittömänä seurauksena;

e) sellaista työpaikkaa, josta kieltäytyminen on ymmärrettävää jostakin muusta kuin a) - d) kohdissa tarkoitetusta syystä ja ottaen asianmukaisesti huomioon kaikki siihen liittyvät seikat, kuten asianomaisen perhevelvollisuudet.

(2) Arvioitaessa edellä a) - c) ja e) kohdissa määriteltyjä kriteereitä tulisi yleensä ottaa huomioon työttömän henkilön ikä, hänen palvelusaikansa kesto edellisessä ammatissa, hänen saavuttamansa kokemus, työttömyyden kesto, työmarkkinatilanne ja työpaikan vaikutukset häneen henkilökohtaisesti ja hänen perhetilanteeseensa.

15. Mikäli työtön henkilö on suostunut ottamaan vastaan määrätyksi enimmäisajaksi väliaikaisen työn, jota ei 14 kohdan mukaan voida pitää sopivana, tai osa-aikatyön yleissopimuksen 10 artiklan 3 kohdan tarkoittamissa olosuhteissa, työttömän tästä työstä saamat ansiot eivät saisi vaikuttaa kielteisesti tällaisen työn loputtua maksettavan työttömyysetuuden tasoon ja kestoon.

16. Jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä vähitellen laajentamaan työttömyysturvaetuuksia koskevan lainsäädäntönsä soveltaminen koskemaan kaikkia työntekijöitä. Julkisen sektorin työntekijät, joiden työpaikka on turvattu normaaliin eläkeikään saakka kansallisilla laeilla tai säädöksillä, voidaan kuitenkin jättää pois työttömyysturvan piiristä.

17. Jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä turvaamaan omavastuuaikana vaikeuksiin joutuvien työntekijöiden asema.

18. Seuraavia määräyksiä tulisi soveltaa tarpeen mukaan yleissopimuksen 26 artiklan 1 kohdassa mainittuihin henkilöryhmiin

a) henkilön ollessa täysin työtön etuus voidaan laskea yleissopimuksen 16 artiklan määräysten mukaan;

b) etuuteen oikeuttava kausi tulisi sovittaa tai siirtää määrätyin ehdoin koskemaan tiettyjä uusia työnhakijaryhmiä;

c) silloin kun etuus maksetaan ilman etuuteen oikeuttavan kauden täyttymistä,

i) omavastuuaika voidaan pidentää määrättyyn pituuteen;

ii) etuuden maksukauden pituus voidaan määrätyin ehdoin rajoittaa yleissopimuksen 19 artiklan 1 kohdan määräyksestä huolimatta.

19. Silloin kun etuuden maksukauden pituus on rajoitettu kansallisella lainsäädännöllä, sitä tulisi määrätyin ehdoin pidentää niiden työttömien osalta, jotka ovat saavuttaneet määrätyn iän ennen eläkeikää, aina eläkeikään saakka.

20. Niiden jäsenvaltioiden, joiden lainsäädäntö tarjoaa oikeuden terveydenhuoltoon ja säätää sen joko suoraan tai epäsuorasti riippuvaksi ammatissa toimimisesta, tulisi määrätyin ehdoin pyrkiä varmistamaan terveydenhuollon järjestäminen työttömille, mahdollisuuksien mukaan myös niille, jotka eivät saa työttömyysetuutta, sekä heidän huollettavilleen.

21. Jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä takaamaan työttömyysetuutta saaville henkilöille määrätyin ehdoin, että etuuksien maksukaudet otetaan huomioon

a) hankittaessa oikeutta työkyvyttömyys-, vanhuus- ja jälkeen jääneiden etuuteen ja, mikäli tarkoituksenmukaista, näitä laskettaessa, ja

b) hankittaessa oikeutta terveydenhuoltoon ja sairaus-, äitiys- ja perhe-etuuteen työttömyyden päätyttyä,

silloin kun asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään tällaisista etuuksista ja tehdään ne riippuviksi ammatissa toimimisesta.

22. Jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä tarkistamaan ne lakisääteiset sosiaaliturvajärjestelmät, jotka perustuvat ammatissa toimimiseen, osa-aikatyöntekijöiden ammatillisia olosuhteita vastaaviksi. Tällaisten tarkistusten, joista määrätään yleissopimuksen 25 artiklassa, tulisi määrätyin ehdoin koskea erityisesti

a) vähimmäistyöaikaa ja vähimmäisansioita, jotka ovat tarpeen, jotta henkilö olisi oikeutettu etuuksiin perus- ja täydentävien järjestelmien puitteissa;

b) enimmäisansioita maksujen laskemista silmällä pitäen;

c) aikaa, jonka täyttyminen oikeuttaa etuuteen;

d) menetelmiä, joilla lasketaan käteisetuudet, erityisesti eläkkeet, ansioiden ja maksukauden pituuden, vakuutuksen tai ammatissa toimimisen perusteella;

e) oikeuksia vähentämättömiin vähimmäisetuuksiin ja tasasuuruisiin etuuksiin, erityisesti perheavustuksiin.

23. Jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä edistämään todellista ymmärtämystä työttömien henkilöiden, erityisesti pitkäaikaistyöttömien, vaikeuksia ja heidän riittävän toimeentulon tarvettaan kohtaan.

SUOSITUS (nro 176), joka koskee työllisyyden edistämistä ja työttömyysturvaa, 1988 IV. Työttömyysturvajärjestelmien kehittäminen ja parantaminen

24. Koska toisten jäsenvaltioiden työttömyysturvajärjestelmät ovat vasta kehityksensä alkuvaiheessa ja toisten taas saattaa muuttuvien tarpeiden johdosta olla tarpeen harkita muutoksia nykyisiin järjestelmiinsä, voidaan työttömiä autettaessa perustellusti käyttää useita eri ratkaisutapoja. Jäsenmaiden tulisikin asettaa työttömien avustusohjelmia koskevan tiedon laaja-alainen ja suora välitys tärkeysjärjestyksessä etusijalle.

25. Niiden jäsenvaltioiden, jotka aikovat kehittää työttömyysturvajärjestelmäänsä, tulisi, tavoitteenaan ainakin vuoden 1952 sosiaaliturvan vähimmäisvaatimuksia koskevan sopimuksen IV osan (Työttömyysetuus) mukaisen tason saavuttaminen, mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan ottaa ohjenuorakseen seuraavat määräykset.

26. (1) Jäsenvaltioiden tulisi olla tietoisia työttömyysajan korvaamista koskevien sosiaaliturvajärjestelmien suunnitteluun ja käyttöönottoon liittyvistä teknisistä ja hallinnollisista vaikeuksista. Mikäli on tarkoitus ottaa käyttöön työttömyyskorvausmuotoja, joissa maksettavat etuudet eivät ole luonteeltaan harkinnanvaraisia, jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä täyttämään mahdollisimman pian seuraavat ehdot:

a) sellaisten vapaiden julkisten työvoimapalvelujen käynnistäminen ja tyydyttävä toiminnassa pitäminen, jotka käsittävät työvoimatoimistojen verkoston ja ovat saavuttaneet riittävän hallinnollisen valmiuden koota ja analysoida työmarkkinatietoja, kirjata työpaikkatarjouksia ja työnhakijoita ja todistaa objektiivisesti, että henkilöt ovat työttömiä vastoin omaa tahtoaan;

b) kohtuullinen kattavuustaso ja laaja kokemus muiden sellaisten sosiaaliturva-alojen hallinnosta, jotka katsotaan ensiarvoisen tärkeäksi sosiaalisista ja taloudellisista syistä, kuten esimerkiksi perusterveydenhuolto ja työtapaturmien korvaaminen.

(2) Jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä ensiarvoisen tärkeänä tavoitteenaan täyttämään alakohdassa (1) esitetyt ehdot edistämällä riittävän korkeaa vakaan työllisyyden tasoa tarjoamalla työntekijöille riittävä palkka ja tarkoituksenmukaiset työolosuhteet, erityisesti sellaisilla tarpeellisilla ja tarkoituksenmukaisilla toimenpiteillä kuten ammatinvalinnanohjaus ja ammatillinen koulutus, myötävaikuttaakseen siihen, että työmarkkinoilla tarjolla oleva ammattitaito ja avoinna olevat työpaikat saadaan vapaaehtoiselta pohjalta vastaamaan toisiaan.

(3) Kansainvälisen työtoimiston yhteistyötä ja teknistä neuvontaa tulisi jatkuvasti käyttää hyödyksi tuettaessa jäsenvaltioiden tässä suhteessa tekemiä aloitteita silloin, kun kansallinen kokemus näistä asioista on riittämätön.

(4) Silloin kun alakohdassa (1) määritellyt ehdot täytetään, jäsenmaiden tulisi niin pian kuin niiden voimavarat sen sallivat, ja tarvittaessa asteettain, käynnistää työttömyysturvaohjelmia, joihin sisältyvät työttömyysajan korvaamista koskevat sosiaaliturvajärjestelmät.

27. Silloin kun 26 (1) kohdassa mainittuja ehtoja ei täytetä, jäsenvaltioiden tulisi asettaa etusijalle erityiset avustustoimenpiteet kaikkein heikoimmassa asemassa oleville työttömille, siinä määrin kuin käytettavissä olevat voimavarat sen sallivat sekä kansalliset olosuhteet huomioon ottaen.

28. Ne jäsenvaltiot, jotka ovat perustaneet kansallisen turvarahaston, voisivat tarkastella mahdollisuutta valtuuttaa ajoittain toistuvien käteisetuuksien maksaminen niiden tilien omistajille, joiden ansiot katkaisee pitkäaikaistyöttömyys ja joiden perhetilanne on heikko, jotta heidän välttämättömät tarpeensa voitaisiin tyydyttää. Tämän etuuden taso ja ajanjakso, jolta se maksetaan, voitaisiin rajoittaa eri asianhaarojen, erityisesti tilille hyvitetyn summan mukaan.

29. Jäsenvaltiot voisivat myös rohkaista työnantajien ja työntekijöiden järjestöjä perustamaan yritystason ja yritysten välisiä avustusrahastoja. Näitä olisi hyödyllistä perustaa niihin yrityksiin ja niille toiminta-aloille, joilla on riittävät taloudelliset voimavarat.

30. Niiden jäsenvaltioiden, joiden lait tai säädökset vaativat työnantajia maksamaan työpaikkansa menettäneille työntekijöille erorahaa, tulisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka työnantajia voitaisiin yhdessä auttaa tämän velvollisuuden täyttämisessä luomalla työnantajien maksuilla rahoitettavia rahastoja sen varmistamiseksi, että kyseiset työntekijät saavat nämä maksut.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.