16/1970

Asetus Islantia varten perustettavan pohjoismaisen teollistamisrahaston muodostamista koskevan sopimuksen voimaansaattamisesta.

Sitten kun Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken Islantia varten perustettavan pohjoismaisen teollistamisrahaston muodostamista koskevaan Reykjavikissa 12 päivänä joulukuuta 1969 allekirjoitettuun sopimukseen sisältyvät eräät määräykset on hyväksytty 6 päivänä maaliskuuta 1970 annetulla lailla (245/70), tasavallan presidentti ratifioinut sopimuksen ja kaikkien sopimuspuolten ratifioimiskirjat talletettu Islannin ulkoasiainministeriöön, säädetään ulkoasiainministerin esittelystä, että sanottu sopimus on voimassa niin kuin siitä on sovittu.

Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 1970.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.