Finlex - Etusivulle
Sopimussarja

47/1962

Sopimussarja

Sopimustekstit, valtiosopimusten voimaansaattamissäädökset, ministeriöiden ilmoitukset sekä sähköinen sopimussarja vuodesta 1999 alkaen

Asetus kauppa-alusten mittakirjojen tunnustamisesta Uuden Seelannin kanssa tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta.

Allekirjoituspäivä

Sitten kun Suomen ja Uuden Seelannin välinen kauppa-alusten mittakirjojen tunnustamista koskeva sopimus on allekirjoitettu Wellingtonissa 12 päivänä marraskuuta 1962, säädetään ulkoasiainministerin esittelystä, että sopimus tulee Suomen osalta voimaan 11 päivänä tammikuuta 1963.

Suomen ja Uuden Seelannin välillä tehty sopimus kauppa-alusten mittakirjojen tunnustamisesta

Suomen hallitus ja Uuden Seelannin hallitus;

haluten solmia uuden sopimuksen kauppa-alusten vetoisuuden osoitettavien kansallisuuskirjojen ja muiden kansallisten asiakirjojen molemminpuolisesta tunnustamisesta;

ovat sopineet seuraavasta:

1 artikla

Suomen viranomaiset katsovat alusta uudelleen mittaamatta, uusseelantilaisella aluksella, jolla on Uuden Seelannin tai sellaisen alueen, johon tämä sopimus on ulotettu 3 artiklan nojalla, asianomaisten viranomaisten asianmukaisesti antama vetoisuuden osoittava kansallisuuskirja tai muu kansallinen asiakirja, olevan sen vetoisuuden, jonka mainittu kansallisuuskirja tai asiakirja osoittaa.

2 artikla

Uuden Seelannin tai sellaisen alueen, johon tämä sopimus on ulotettu 3 artiklan nojalla, viranomaiset katsovat samoin, alusta uudelleen mittaamatta. Suomessa rekisteröidyllä aluksella, jolla on Suomen asianomaisten viranomaisten asianmukaisesti antama vetoisuuden osoittava kansallisuuskirja tai muu kansallinen asiakirja, olevan sen vetoisuuden, jonka mainittu kansallisuuskirja tai asiakirja osoittaa.

3 artikla

1) Tätä sopimusta allekirjoitettaessa tai milloin tahansa sen jälkeen Uusi Seelanti voi kirjallisella tiedotuksella ilmoittaa Suomen hallitukselle, että sopimus ulottuu kaikkiin niihin alueisiin tai johonkin niistä alueista, joiden kansainvälisistä suhteista Uusi Seelanti on vastuussa.

2) Sopimus ulottuu tässä tarkoitettuun alueeseen tai alueisiin tiedotuksen vastaanottamispäivästä tai muusta tiedotuksessa määritellystä päivästä lukien.

3) Tämän sopimuksen soveltaminen mihin alueeseen tahansa, johon nähden tiedotus ulottamisesta on tehty, voidaan lopettaa Suomen hallitukselle osoitetulla tiedotuksella. Tällainen tiedotus tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua sen vastaanottamispäivästä.

4 artikla

Kumpikin hallitus voi lopettaa tämän sopimuksen antamalla toiselle kirjallisen tiedotuksen. Tällainen tiedotus tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua sen vastaanottamispäivästä.

5 artikla

Tämä sopimus tulee voimaan kuudentenakymmenentenä päivänä sen allekirjoittamispäivästä.

Tämä sopimus korvaa sen voimaantulopäivästä lukien, Suomen ja Uuden Seelannin välisissä suhteissa, Helsingissä 21 päivänä kesäkuuta 1924 allekirjoitetun Suomen hallituksen ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin hallituksen välillä tehdyn sopimuksen siltä osin kuin se on ollut voimassa Suomen hallituksen ja Uuden Seelannin hallituksen välillä.

Tämän vakuudeksi ovat allekirjoittaneet, hallitustensa asianmukaisesti valtuuttamina, allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Wellingtonissa 12 päivänä marraskuuta 1962 kahtena kappaleena suomen ja englannin kielellä, jotka molemmat ovat yhtä todistusvoimaiset.

Sivun alkuun