Asetus Suomen ja Sveitsin väliseen maahantuloleimausten poistamista koskevaan sopimukseen tehdyn muutoksen voimaansaattamisesta.
- Allekirjoituspäivä
Sitten kun Sveitsin kanssa on 30 päivänä syyskuuta ja 21 päivänä lokakuuta 1958 tapahtuneella noottienvaihdolla sovittu Suomen ja Sveitsin kesken maahantuloleimausten poistamisesta 23 päivänä tammikuuta 1952 tehdyn sopimuksen (67/52) muuttamisesta siten, että Sveitsin kansalaisen, joka haluaa oleskella Suomessa vielä sen jälkeen kun kolme kuukautta on kulunut hänen saapumisestaan pohjoismaiseen valtioon ei-pohjoismaisesta valtiosta, tulee Suomessa hakea oleskelulupa Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välillä passintarkastuksen poistamisesta pohjoismaiden välisillä rajoilla Kööpenhaminassa 12 päivänä heinäkuuta 1957 tehdyn ja 1 päivänä toukokuuta 1958 voimaan tulleen sopimuksen (178/58) 5 artiklan määräysten mukaisesti, säädetään ulkoasiainministerin esittelystä, että tämä muutos on voimassa.