Finlex ®

Kansainvälisiä näyttelyjä koskeva SOPIMUS.

Pariisissa 22 päivänä marraskuuta 1928.

Allekirjoittaneet, alempana lueteltujen hallitusten täysivaltaiset edustajat ovat, kokoonnuttuaan konferenssiin Pariisissa 12 päivästä 22 päivään marraskuuta 1928, ratifioinnin ehdolla yhteisesti sopineet seuraavista määräyksistä:

I luku.

Määritelmiä.

1 artikla.

Tämän sopimuksen määräyksiä sovelletaan ainoastaan virallisiin tai virallisesti tunnustettuihin kansainvälisiin näyttelyihin.

Virallisena tai virallisesti tunnustettuna kansainvälisenä näyttelynä pidetään jokaista näytöstä (manifestation), minkä nimistä tahansa, johon ulkomaita kutsutaan diplomaattista tietä, joka yleensä ei ole luonteeltaan määräaikainen, jonka päätarkoituksena on esittää eri maiden edistystä yhden tai useamman tuotannonhaaran alalla ja jossa näyttelyhuoneistoihin pääsyn suhteen periaatteessa ei tehdä mitään eroitusta ostajien ja näyttelyssäkävijäin välillä.

Sopimuksen määräyksiä ei sovelleta:

1) vähemmän kuin kolme viikkoa kestäviin näyttelyihin;

2) kansainvälisten kongressien yhteydessä järjestettyihin tieteellisiin näyttelyihin ehdolla, että ne eivät kestä kauempaa kuin 1)-kohdassa mainitaan;

3) kaunotaiteiden näyttelyihin;

4) näyttelyihin, joita yksi ainoa maa järjestää, toisessa maassa tämän kutsusta.

Sopimusmaat kieltävät yksimielisesti valtion suojeluksen ja kannatuksen samoin kuin muut alempana III, IV ja V luvussa mainitut edut niiltä tämän sopimuksen alaisilta kansainvälisiltä näyttelyiltä, jotka eivät täytä sopimuksessa mainittuja velvoituksia.

2 artikla.

Näyttely on yleinen, kun se käsittää useampaan tuotannonhaaraan kuuluvat inhimillisen toiminnan tuotteet tai kun sen tarkoituksena on antaa yleiskatsaus määrätyllä, kuten kansanterveyden, taideteollisuuden, nykyaikaisten mukavuuksien, siirtomaakehityksen j.n.e. alalla tapahtuneesta edistyksestä.

Erikoisnäyttely käsittää ainoastaan yhden sovelletun tieteen alan (sähköopin, optiikan, kemian j.n.e.), yhden tekniikan haaran (kudonnan, valutaidon, graafillisen taiteen j.n.e.), yhden raaka-aineen (nahat ja vuodat, silkin, nikkelin j.n.e.) tai yhden perustarpeen (lämmityksen, ravitsemisen, kuljetuksen j.n.e.).

10 artiklassa mainitun kansainvälisen toimiston toimesta laaditaan näyttelyjen luokitus, jota käytetään perusteena määrättäessä, mitkä elinkeinonhaarat ja esineet voivat edellisen kappaleen mukaisesti sisältyä erikoisnäyttelyyn. Tämä luettelo voidaan joka vuosi tarkistaa.

3 artikla.

Kansainvälisten näyttelyjen aukioloaika ei saa olla kuutta kuukautta pitempi; kansainvälinen toimisto voi kuitenkin sallia, että kansainvälinen näyttely on avoinna pitemmän ajan, ei kuitenkaan missään tapauksessa yli kaksitoista kuukautta.

II luku.

Näyttelyidenpidon taajuus.

4 artikla.

Tämän sopimuksen tarkoittamien kansainvälisten näyttelyiden taajuus säännöstellään seuraavien periaatteiden mukaisesti:

Yleiset näyttelyt jaetaan kahteen luokkaan:

Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat sellaiset yleiset näyttelyt, joihin kutsutut maat ovat velvolliset itse rakentamaan kansalliset paviljonkinsa.

Toiseen luokkaan kuuluvat ne yleiset näyttelyt, jotka eivät kutsutuille maille aiheuta yllämainittua velvollisuutta.

Samassa maassa on lupa viidentoista vuoden kuluessa järjestää vain yksi ensimmäisen luokan yleinen näyttely; kymmenen vuoden väliajan tulee eroittaa kahta kumpaan tahansa luokkaan kuuluvaa yleistä näyttelyä.

Mikään sopimusmaa ei saa järjestää osanottoa ensimmäisen luokan yleiseen näyttelyyn, jollei vähintään kuusi vuotta ole kulunut edellisestä ensimmäisen luokan yleisestä näyttelystä. Sopimusmaa ei saa järjestää osanottoa toisen luokan yleiseen näyttelyyn, jollei vähintään kaksi vuotta ole kulunut edellisestä yleisestä näyttelystä. Tämä väliaika pitenee neljäksi vuodeksi, jos kysymyksessäolevat näyttelyt ovat samanlaatuiset.

Edellisessä kappaleessa mainittuja aikamääräyksiä sovelletaan riippumatta siitä, järjestääkö näyttelyn sopimukseen liittynyt vai liittymätön maa.

Sopimusmaiden alueilla ei ole lupa samanaikaisesti toimeenpanna useampia samanlaatuisia erikoisnäyttelyitä. Samassa valtiossa voidaan niitä järjestää vain viiden vuoden väliajoin. Kansainvälinen toimisto voi kuitenkin poikkeuksellisesti alentaa viimeksi mainitun aikamäärän alintaan kolmeksi vuodeksi, milloin se katsoo sen oikeutetuksi määrätyllä tuotannonalalla tapahtuneen nopean kehityksen vuoksi. Sama määräajan vähennys voidaan myöntää myöskin näyttelyille, joita jo perinnäistapaisesti pidetään joissakin maissa viittä vuotta lyhyemmin väliajoin.

Erilaisia erikoisnäyttelyitä ei samassa maassa saa järjestää useammin kuin kolmen kuukauden väliajoin.

Tässä artiklassa mainitut määräajat lasketaan näyttelyn avajaispäivästä.

5 artikla.

Sopimusmaa, jonka alueella näyttely järjestetään tämän sopimuksen määräysten mukaisesti, lähettäköön, noudattamalla alempana olevan 8 artiklan määräyksiä, diplomaattista tietä kutsun vieraille valtioille:

kolmea vuotta aikaisemmin kysymyksen ollessa ensimmäisen luokan yleisistä näyttelyistä;

kahta vuotta aikaisemmin toisen luokan yleisiin näyttelyihin;

vuotta aikaisemmin erikoisnäyttelyihin.

Mikään hallitus ei saa järjestää tai suojella osanottoa kansainväliseen näyttelyyn, jollei yllämainittua kutsua ole lähetetty.

6 artikla.

Useamman maan kilpaillessa keskenään kansainvälisen näyttelyn järjestämisestä tulee niiden neuvotella saadakseen määrätyksi maan, joka saa oikeuden näyttelyn järjestämiseen.

Jos yksimielisyyttä ei voida saavuttaa, tulee niiden pyytää välitystuomiota kansainväliseltä toimistolta, jonka tällöin tulee ottaa huomioon ne näkökohdat, joihin on vedottu, sekä erityisesti historialliset ja moraaliset erikoissyyt, aika, joka on kulunut edellisestä näyttelystä, ja kilpailevien maiden jo järjestämien näytösten lukumäärä.

7 artikla.

Kun tähän sopimukseen liittymättömässä maassa järjestetään 1 artiklassa mainitunlainen näyttely, tulee sopimusmaiden kysyä kansainvälisen toimiston mielipidettä, ennen kuin ne hyväksyvät kutsun mainittuun näyttelyyn.

Sopimusmaat eivät saa ottaa osaa suunniteltuun näyttelyyn, jollei se tarjoa tämän sopimuksen vaatimia tai ainakin riittäviä takeita. Sopimukseen liittyneen ja siihen liittymättömän maan samanaikaisesti järjestäessä näyttelyn tulee muiden sopimusmaiden, jolleivät poikkeukselliset syyt toisin vaadi, lähinnä ottaa osaa ensiksi mainittuun.

8 artikla.

Niiden maiden, jotka haluavat järjestää tämän sopimuksen tarkoittaman näyttelyn, tulee viimeistään kuutta kuukautta ennen 5 artiklassa mainittuja kutsumismääräaikoja osoittaa kansainväliselle toimistolle näyttelyn rekisteröintiä koskeva anomuksensa. Anomuksen tulee sisältää tiedot näyttelyn nimestä ja aukioloajasta ja siihen on liitettävä tiedot luokittelusta, yleissäännöistä palkintolautakunnan säännöistä samoin kuin kaikki niitä toimenpiteitä koskevat asiakirjat, joihin on aiottu ryhtyä henkilöiden ja rakennusten turvallisuuden takaamiseksi, teollisen ja taiteellisen omistusoikeuden turvaamiseksi sekä IV ja V luvussa säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseksi. Toimisto myöntää rekisteröinnin vain, jos näyttely täyttää tässä sopimuksessa määrätyt ehdot.

Mikään sopimusmaa ei saa hyväksyä kutsua ottaa osaa tämän sopimuksen tarkoittamaan näyttelyyn, jollei kutsussa mainita, että rekisteröinti on myönnetty.

Tällaisen kutsun vastaanottaneilla sopimusmailla on kuitenkin täysi vapaus olla ottamatta osaa näyttelyyn, joka on järjestetty tämän sopimuksen määräysten mukaisesti.

9 artikla.

Maan luopuessa oikeudestaan järjestää suunnittelemansa näyttely, joka jo on rekisteröity, tulee kansainvälisen toimiston määrätä päivämäärä, jolloin tämä maa voi uudelleen kilpailla muiden maiden kanssa uuden näyttelyn järjestämisestä.

III luku.

Kansainvälinen näyttelytoimisto.

10 artikla.

Tämän sopimuksen soveltamisen valvontaa varten perustetaan kansainvälinen näyttelytoimisto. Toimiston muodostavat hallintoneuvosto, jota avustaa luokittelulautakunta, sekä johtaja, jonka nimittämisestä ja toimivallasta määrätään seuraavassa artiklassa mainituissa säännöissä.

Ranskan Tasavallan hallituksen tulee kutsua kansainvälisen näyttelytoimiston hallintoneuvosto ensimmäiseen kokoukseen Pariisiin sopimuksen voimaantuloa lähinnä seuraavan vuoden kuluessa. Neuvoston tulee tässä kokouksessa määrätä kansainvälisen toimiston toimipaikka ja valita johtaja.

11 artikla.

Hallintoneuvoston muodostavat sopimusmaiden valitsemat henkilöt, lukumäärältään yhdestä kolmeen maata kohden. Neuvostolla on oikeus kutsua neuvonantajikseen kaksi tai kolme kansainvälisen kauppakamarin keskuudestaan valitsemaa jäsentä.

Neuvosto ratkaisee kaikki ne asiat, jotka tämän sopimuksen mukaan kuuluvat sen toimivaltaan. Se laatii ja hyväksyy kansainvälisen toimiston järjestelyä ja sisäistä toimintaa koskevat säännöt, vahvistaa tulo- ja menoarvion sekä tarkastaa ja hyväksyy tilit.

12 artikla.

Päätöksiä tehtäessä on kullakin maalla vain yksi ääni neuvostossa huolimatta sen valtuutettujen lukumäärästä. Jokainen maa voi uskoa edustuksensa toisen maan valtuuskunnalle, jolla siinä tapauksessa on yhtä monta ääntä, kuin sen edustamien maiden lukumäärä on. Päätösvaltaisuutta varten vaaditaan, että kaksi kolmannesta neuvostossa edustetuista maista on läsnä.

Päätöksenteko tapahtuu ehdottomalla äänten enemmistöllä lukuunottamatta seuraavia tapauksia:

1) hyväksyttäessä sääntöjä;

2) lisättäessä tulo- ja menoarviota;

3) kun useamman maan kilpaillessa keskenään sopimusmaan esitys hyljätään tai esitys hyväksytään;

4) kun myönnetään lupa yleiselle näyttelylle, joka kestää yli kuusi kuukautta.

Näissä neljässä tapauksessa vaaditaan toimistossa edustettujen maiden kahden kolmanneksen enemmistö.

13 artikla.

Luokittelulautakunnan muodostavat kahdentoista sopimusmaan edustajat, jotka heidän hallituksensa on toimeen nimittänyt.

Puolet edellämainituista maista valitsee kansainvälinen toimisto toisen puolen vaihtuessa toimiston säännöissä mainitulla tavalla.

Lautakunta saa neuvonantajakseen kutsua yhden tai kaksi kansainvälisen kauppakamarin keskuudestaan valitsemaa jäsentä.

Lautakunta alistaa hallintoneuvoston hyväksyttäväksi 2 artiklassa mainitun luokittelun sekä siihen mahdollisesti tehtävät muutokset. 4 artiklassa mainittuja aikamääräyksiä sovellettaessa antaa lautakunta lausuntonsa siitä, onko rekisteröitaväksi annettu näyttely erikoisnäyttely vai yleinen näyttely, samoin kuin siitä, onko näyttely nimityksestään tai luokituksestaan huolimatta samanlaatuinen kuin jokin aikaisempi näyttely tai jokin samaan aikaan järjestettävä erikoisnäyttely.

14 artikla.

Toimiston tulo- ja menoarvio vahvistetaan väliaikaisesti 4,000 Englannin punnaksi. Toimiston menoista vastaavat sopimusmaat, joiden osamaksut määrätään seuraavalla tavalla: Kansainliiton jäseninä olevien maiden osamaksut vahvistetaan niiden Kansainliitolle suorittamien jäsenmaksujen suuruussuhteiden mukaisiksi. Lukuunottamatta sitä tapausta, että edellä vahvistetun tulo- ja menoarvion määrää korotetaan, ei eniten suorittavien maiden osamaksu saa nousta 500 puntaa suuremmaksi. Kansainliittoon kuulumattomat maat nimeävät, ottaen huomioon taloudellisen kehityksensä, jonkin Kansainliittoon kuuluvan maan ja niiden osamaksu on yhtä suuri kuin nimetyn maan.

Hallintoneuvosto voi sitäpaitsi oikeutta kantamaan muitakin maksuja korvauksena yhtymille tai yksityisille tehtyistä palveluksista.

IV luku.

Kutsuvan ja osaaottavien maiden velvollisuudet.

15 artikla.

Kansainväliseen näyttelyyn kutsuvan hallituksen tulee nimittää erityinen hallituskomissaari tai valtuutettu, jonka tehtävänä on edustaa hallitusta ja taata ulkomaisille osanottajille annettujen sitoumusten täyttäminen. Komissaarin tai valtuutetun tulee sitäpaitsi ryhtyä kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin näytteille asetettujen esineiden suojelemiseksi.

16 artikla.

Näyttelyyn osaaottavien maiden hallitusten tulee nimittää komissaareja tai valtuutettuja niitä edustamaan ja valvomaan näyttelyn johdosta annettujen sääntöjen noudattamista.

Komissaareilla tai valtuutetuilla on yksinomainen oikeus myöntää tai jakaa näytteilleasettajille näyttelypaikkoja maidensa paviljongeissa ja kansallisissa osastoissa.

17 artikla.

Yleisessä näyttelyssä ei näyttelyhallinto saa kantaa mitään maksuja niistä kullekin osaaottavalle maalle varatuista, katetuista tai avoimista näyttelyaloista, jotka mainitaan näyttelyn ohjelmassa.

18 artikla.

Kaikissa tämän sopimuksen tarkoittamissa näyttelyissä myönnetään ulkomaisille tullin ja maksujen alaisille esineille väliaikainen tullivapautus ehdolla, että ne viedään takaisin ulkomaille. Lähettäjä vahvistaa esineitä seuraavassa todistuksessa esineiden lukumäärän, laadun, merkit ja numerot sekä tuotteiden kaupallisen nimityksen, painon, alkuperän ja arvon. Esineet tullataan näyttelyhuoneistoissa eivätkä joudu rajalla tullitarkastuksen alaisiksi. Näitä määräyksiä sovelletaan ottamalla kuitenkin huomioon näyttelyn järjestävässä maassa voimassa olevat tullisäännöt.

Näyttelyyn kutsuvan maan kansallisen lainsäädännön vaatiessa vakuuden asettamista edellisessä kappaleessa mainitun väliaikaisen tullivapautuksen saamiseksi katsotaan kunkin osaaottavan maan komissaarin maansa näytteilleasettajien nimessä antama vakuussitoumus riittäväksi takeeksi niistä näytteille asetetuista esineistä suoritettavien tulli- ja muiden maksujen maksamisesta, joita ei määräajassa näyttelyn sulkemisen jälkeen viedä takaisin ulkomaille.

Tätä väliaikaista tullivapautusta ei myönnetä sellaisille tavaravarastoille, jotka eivät käsitä varsinaisia tavaranäytteitä ja jotka on tuotu maahan yksinomaan siinä tarkoituksessa, että ne myydään näyttelyn aikana.

Näytteille asetettujen esineiden turmeltuessa joko kokonaan tai osittain, myönnetään näytteilleasettajalle tullivapautus:

1) jos hän todistaa, että puuttuvat määrät tai arvoltaan alentuneet esineet on käytetty näyttelyn tarkoituksiin tai että niitä ei enää voida myydä niiden helposti pilaantuvan luonteen vuoksi; ja

2) jos tullitariffi ei määrää mitään maksua tai tuontitullia pilaantuneista tai käyttökelvottomista esineistä.

Mainittua etua ei myönnetä silloin, kun esineet on käytetty niiden luonteen mukaisesti tavalliseen kulutukseen.

Sen maan komissaarin tai valtuutetun, johon näytteille asettaja kuuluu, tulee esittää neljännessä kappaleessa vaaditut todistukset; ratkaisu kuuluu sen maan hallinnolle, jossa näyttely järjestetään.

Edellä olevia määräyksiä sovellettaessa katsotaan näyttelyä varten tarkoitetuiksi esineiksi:

1) rakennustarpeet, silloinkin kun ne tuodaan maahan raaka-aineina, joita on tarkoitus jalostaa sen jälkeen kuin ne ovat saapuneet näyttelymaahan;

2) näyttelytöihin tarkoitetut työ- ja kuljetusvälineet;

3) näytteilleasettajien näyttelyhuoneistojen, kojujen ja näytekaappien sisä- ja ulkopuoliseen koristeluun tarkoitetut esineet;

4) osaaottavien maiden komissaarien tai valtuutettujen käytettäviksi varattujen huoneiden koristeluun ja kalustukseen tarkoitetut esineet samoin kuin heidän käytettävikseen tarkoitetut konttoritarpeet;

5) näytteille asetettujen koneiden tai laitteiden asentamiseen ja käyttöön tarvittavat esineet ja tuotteet;

6) palkintolautakuntien näyttelyesineiden arvostelua ja palkitsemista varten tarvitsemat näytteet, ehdolla, että esitetään asianomaisen osaston komissaarin antama todistus käytettyjen esineiden laadusta ja määrästä.

Maksuista vapautettuja ovat tämän lisäksi:

1) näyttelyyn osaaottavien maiden julkaisemat kuvitetut tai kuvittamattomat viralliset luettelot, mainosvihkot ja julisteet;

2) luettelot, mainosvihkot, julisteet ja muut kuvitetut tai kuvittamattomat painotuotteet, joita ulkomaisten esineiden näytteilleasettajat ilmaiseksi jakavat näyttelyalueella ja yksinomaan näyttelyn aikana.

Sellaisiin esineihin, jotka näyttelyn järjestävän maan lainsäädännön mukaan ovat valtion monopolin alaisia tai joiden myynti on kielletty tai lupajärjestelmän alainen, sovelletaan tämän artiklan säännöksiä ainoastaan mainitun maan hallituksen määräämien ehtojen mukaisesti. Tällaisten esineiden näytteille asettaminen on kuitenkin luvallista ehdolla, että ryhdytään valvontatoimenpiteisiin niiden myynnin ehkäisemiseksi.

19 artikla.

Jokaisen kansainvälisen näyttelyn säännöissä tulee olla määräys, jonka nojalla näytteilleasettaja on oikeutettu peruuttamaan osanottoilmoituksensa siinä tapauksessa, että hänen tuotteisiinsa sovellettavia maksuja korotettaisiin osanottokutsun hyväksymisen jälkeen.

20 artikla.

Näyttelyn päätyttyä on näytteilleasettajalla oikeus, mikäli ei näyttelymaan lainsäädäntö sitä estä, myydä ja luovuttaa näytteille asetetut tavaranäytteet. Tällöin hän ei ole velvollinen suorittamaan muita maksuja kuin ne, jotka hänen tavaroita suoraan maahan tuotaessa olisi pitänyt suorittaa.

21 artikla.

Kansainvälisessä näyttelyssä saa osaaottavaan maahan liittyvää maantieteellistä nimitystä käyttää ryhmän tai laitoksen nimityksenä ainoastaan tämän maan komissaarin tai valtuutetun luvalla.

Siinä tapauksessa, että sopimusmaa ei ota osaa näyttelyyn, antaa näyttelyn hallinto tätä tarkoittavan kiellon asianomaisen maan hallituksen esityksestä.

22 artikla.

Kansallisina näyttelyosastoina pidetään ja tämän mukaisesti niiksi nimitetään ainoastaan näyttelyosastoja, jotka ovat järjestetyt järjestävän tai osaaottavan maan hallituksen 15 ja 16 artiklan mukaisesti nimittämän komissaarin tai valtuutetun valvonnan alaisina.

23 artikla.

Kunkin maan kansallisessa osastossa saa olla ainoastaan siihen maahan kuuluvia esineitä.

Asianomaisen maan komissaarin tai valtuutetun luvalla voi osastossa kuitenkin olla toiseen maahan kuuluva esine ehdolla, että sitä käytetään ainoastaan asetelman täydentämiseen, että se ei vaikuta pääesineelle mahdollisesti annettavaan palkintoon ja että sille sellaisenaan ei myönnetä mitään palkintoa.

Maan teollisuuteen ja maanviljelykseen kuuluviksi katsotaan esineet, jotka on saatu sen maaperästä tai jotka on satona korjattu tai valmistettu sen alueella.

24 artikla.

Mikäli näyttelyn järjestävän maan lainsäädäntö ei sisällä päinvastaisia säännöksiä, ei näyttelyssä saa periaatteellisesti myöntää minkäänlaatuista yksinoikeutta. Mikäli näyttelyn hallinto katsoo sen välttämättömäksi, voi se kuitenkin myöntää seuraavat yksinoikeudet: valaistus, lämmitys, tullaaminen, huolinta ja mainostus näyttelyalueella. Tällöin tulee hallinnon noudattaa seuraavia ehtoja:

1) myönnetyt yksinoikeudet on mainittava näyttelyn säännöissä samoin kuin niissä ilmoittautumislomakkeissa, jotka näytteilleasettajien on allekirjoitettava;

2) yksinoikeuden saaneiden yritysten palveluksien tulee olla näytteilleasettajien käytettävinä maassa tavallisesti sovelletuin ehdoin;

3) komissaarien toimivaltaa heidän osastoissaan ei missään tapauksessa saa rajoittaa.

Järjestävän maan komissaarin tulee ryhtyä toimenpiteisiin ehkäistäkseen järjestävän maan hallinnon töissä sovellettavaa palkka-asteikkoa korkeampien palkkojen vaatimisen osaaottavien maiden töissä.

25 artikla.

Jokaisen maan, jossa kansainvälinen näyttely toimeenpannaan, tulee tarjota avustustaan kuljetushelpotusten saamiseksi näyttelyyn aiottujen esineiden hyväksi sen rautatie-, merenkulku- tai ilmailuhallinnoilta, -yhtiöiltä tai -yrityksiltä.

26 artikla.

Jokaisen maan tulee käyttää kaikkia niitä keinoja, jotka se lainsäädäntönsä kannalta katsoo soveliaimmiksi, vastustaakseen olemattomien tai sellaisten näyttelyjen järjestäjiä, joihin osanottajia vilpillisesti houkutellaan valheellisin lupauksin, ilmoituksin tai mainoksin.

V luku.

Palkinnot.

28 artikla.

Näyttelyn yleissäännöissä on mainittava jaetaanko vaiko ei, paitsi osanottotodistuksia, joita aina voidaan antaa, näytteilleasettajille palkintoja. Jos palkintoja on aiottu jakaa, voidaan ne rajoittaa määrättyihin luokkiin.

Ennen näyttelyn avaamista tulee sekä osastoissa että kansallisissa paviljongeissaan olevien näytteilleasettajain, jotka haluavat jäädä palkintojen jaon ulkopuolelle, tehdä tätä tarkoittava ilmoitus näyttelynhallinnolle komissaariensa tai valtuutettujensa välityksellä.

Palkintolautakunnan jäsenten on pakko jäädä palkintojen jaon ulkopuolelle.

28 artikla.

Osanotto näyttelyyn on joko vapaa tai ennakkohyväksymisestä riippuvainen.

Osanotto on vapaa, kun kaikki esineet hyväksytään näyttelyyn ehdolla, että näytteilleasettaja on määräajassa allekirjoittanut osanottoilmoituksensa ja täyttänyt yleiset osanottoehdot.

Osanotto on ennakkohyväksymisestä riippuvainen, kun yleissäännöissä määrätään, että näyttelyesineiden tulee täyttää joitakin erikoisia ehtoja, kuten kunnollinen valmistus tai erikoislaatuisuus.

Säännöissä on tässä tapauksessa mainittava menettelytapa, jota järjestävä maa noudattaa hyväksyessään esineitä omaan kansalliseen osastoonsa, jotta kutsutut maat voisivat käyttää sitä hyväkseen, kuitenkin siten, että jokainen maa pidättää itselleen oikeuden soveltaa tätä menettelytapaa oman harkintansa mukaan.

29 artikla.

Näytteille asetettujen esineiden arvostelu ja palkitseminen annetaan tehtäväksi kansainväliselle palkintolautakunnalle, jonka muodostamisessa noudatetaan seuraavia sääntöjä:

1) Kukin maa on edustettuna lautakunnassa suhteessa näyttelyosuuteensa, jolloin erikoisesti otetaan huomioon näytteilleasettajien, mutta ei avustajien eikä apulaisten, lukumäärä sekä se pinta-ala, jonka he käyttävät.

Kullakin maalla on oikeus saada vähintään yksi palkintotuomari kuhunkin luokkaan, jossa sen tuotteita on näytteillä, paitsi siinä tapauksessa, että näyttelyn hallinto ja asianomaisen maan komissaari tai valtuutettu ovat yksimielisiä siitä, että tämä edustus ei ole aiheellista maan vähäisen osanoton vuoksi kysymyksessä olevaan luokkaan.

Millään maalla ei saa olla useampaa kuin seitsemän palkintotuomaria samassa luokassa; tätä rajoitusta ei kuitenkaan sovelleta juoksevien ja kiinteiden ravintoaineiden luokkiin.

2) Palkintotuomarin tehtävät on uskottava henkilöille, joilla on tarpeelliset teknilliset tiedot.

3) Palkintotuomarit saavat vastaanottaa tehtävänsä ainoastaan hallituksensa suostumuksella.

4) Palkintolautakunnassa tulee olla kolme valitus- eli oikeusastetta.

30 artikla.

Palkinnot jaetaan viiteen luokkaan:

1) I palkinnot (Grand prix);

2) Kunniakirjat;

3) Kultamitalit;

4) Hopeamitalit;

5) Pronssimitalit.

Palkittujen näytteilleasettajien tai palkintolautakunnan jäsenten ehdotuksesta voidaan tämän lisäksi heidän avustajillensa tai apulaisillensa jakaa diplomeja.

Palkintolautakunnan jäsen saa mainita tämän jäsenyytensä kaikissa niissä tapauksissa, joissa näytteilleasettajilla on oikeus viitata palkintoihinsa.

"Ulkopuolella kilpailun"-nimitystä eivät tästä lähtien saa käyttää lautakunnan jäsenet, eivätkä ne näytteilleasettajat, jotka ovat pyytäneet saada jäädä palkintojen jaon ulkopuolelle.

31 artikla.

Näyttelyn palkintoluettelo on rekisteröitävä kansainvälisessä toimistossa. Palkitut saavat viitata jaettuihin palkintoihin ainoastaan ehdolla, että he saamansa palkinnon jälkeen tarkasti mainitsevat näyttelyn nimen. Heillä on oikeus lisätä tähän mainintaan kansainvälisen toimiston nimikirjaimet. Kansainvälinen näyttelytoimisto ilmoittaa rekisteröidyt näyttelyt teollisen omistusoikeuden kansainväliselle toimistolle Berniin sekä lähettää sille palkintoluettelot.

32 artikla.

Kansainvälisen toimiston toimesta laaditaan mallisäännöt palkintolautakuntien kokoonpanon ja toiminnan sekä palkintojen jakotavan yleisistä ehdoista. Näyttelyjä järjestäville maille suositellaan niiden noudattamista.

VI luku.

Loppumääräyksiä.

33 artikla.

Tämä sopimus on ratifioitava.

a) Kunkin hallituksen ollessaan valmis tallettamaan ratifioimiskirjansa tulee siitä ilmoittaa Ranskan hallitukselle. Kun seitsemän hallitusta on ilmoittanut olevansa valmiit suorittamaan tallettamisen, on se toimitettava Ranskan hallituksen määräämänä päivänä kuukauden kuluessa siitä, kuin Ranskan hallitus on vastaanottanut viimeisen ilmoituksen

b) Ratifioimiskirjat on talletettava Ranskan hallituksen arkistoon.

c) Ratifioimiskirjojen talletuksesta tehdään pöytäkirja, jonka siihen osaaottavien maiden edustajat ja Ranskan Tasavallan ulkoasiainministeri allekirjoittavat.

d) Niiden allekirjoittaneiden maiden hallitukset, joilla ei ole ollut tilaisuutta tallettaa ratifioimiskirjaansa tämän artiklan a-kohdassa mainitulla tavalla, voivat sen tehdä myöhemmin osoittamalla kirjallisen ilmoituksen Ranskan Tasavallan hallitukselle ja liittämällä ilmoitukseensa ratifioimiskirjansa.

e) Ranskan hallituksen toimesta on viipymättä diplomaattista tietä lähetettävä oikeiksi todistetut jäljennökset ensimmäisessä tallettamistilaisuudessa tehdystä pöytäkirjasta sekä edellisessä kappaleessa mainituista ilmoituksista niille hallituksille, jotka ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen tai liittyneet siihen. Edellisessä kappaleessa mainitussa tapauksessa tulee Ranskan hallituksen samalla tiedoittaa, minä päivänä se on vastaanottanut ilmoituksen.

34 artikla.

a) Tätä sopimusta sovelletaan ilman muuta ainoastaan sopimusmaiden pääalueisiin.

b) Maan, joka haluaa saattaa sopimuksen voimaan myös siirtomaissaan, suojelualueillaan, merentakaisilla alueillaan ja yliherruutensa alaisilla tai huoltoalueillaan, tulee tästä aikomuksestaan mainita itse ratifioimiskirjassa tai kirjallisesti ilmoittaa siitä Ranskan hallitukselle, jonka tulee tallettaa tällainen ilmoitus arkistoonsa.

Viimeksi mainittua menettelytapaa käytettäessä tulee Ranskan hallituksen lähettää sopimuksen allekirjoittaneiden tai siihen liittyneiden maiden hallituksille oikeiksi todistetut jäljennökset ilmoituksesta sekä samalla tiedoittaa, minä päivänä ilmoitus on vastaanotettu.

c) Näyttelyitä, jotka käsittävät ainoastaan emämaan sekä sen siirtomaiden, suojelualueiden, merentakaisten alueiden ja yliherruuden alaisten tai huoltoalueiden tuotteita, pidetään kansallisina, joten ne eivät ole tämän sopimuksen alaisia, riippumatta siitä, sovelletaanko tätä sopimusta näihin alueisiin.

35 artikla.

a) Maat, jotka eivät ole allekirjoittaneet tätä sopimusta, voivat sen voimaan tultua milloin tahansa liittyä siihen.

b) Asianomaisen maan tulee tällöin diplomaattista tietä kirjallisesti ilmoittaa liittymisensä Ranskan hallitukselle, jonka tulee tallettaa ilmoitus arkistoonsa.

c) Ranskan hallituksen tulee viipymättä lähettää oikeiksi todistetut jäljennökset kysymyksessä olevasta ilmoituksesta sopimuksen allekirjoittaneiden ja siihen liittyneiden maiden hallituksille sekä samalla tiedoittaa, minä päivänä ilmoitus on vastaanotettu.

36 artikla.

Ensimmäiseen ratifioimiskirjojen tallettamistilaisuuteen osaaottaneisiin sopimusmaihin nähden tämä sopimus tulee voimaan kuukauden kuluttua pöytäkirjan päivämäärästä lukien. Myöhemmin ratifioiviin tai liittyviin maihin samoin kuin niihin siirtomaihin, suojelualueisiin, merentakaisiin alueisiin ja yliherruuden alaisiin tai huoltoalueisiin nähden, joita ei ole mainittu ratifioimiskirjoissa, tämä sopimus tulee voimaan kuukauden kuluttua siitä, kuin 33 artiklan d-kohdassa, 34 artiklan b-kohdassa ja 35 artiklan b-kohdassa mainittu ilmoitus on vastaanotettu.

37 artikla.

Sopimusmaat eivät voi sanoa irti tätä sopimusta, ennen kuin viisi vuotta on kulunut sen voimaantulosta.

Sopimus voidaan sen jälkeen sanoa irti milloin tahansa Ranskan Tasavallan hallitukselle tehdyllä ilmoituksella. Irtisanominen tulee voimaan vuoden kuluttua siitä, kuin ilmoitus on vastaanotettu. Ranskan Tasavallan hallituksen tulee viipymättä lähettää oikeiksi todistetut jäljennökset tästä ilmoituksesta sopimuksen allekirjoittaneiden ja siihen liittyneiden maiden hallituksille sekä samalla tiedoittaa, minä päivänä ilmoitus on vastaanotettu.

Tämän artiklan määräyksiä sovelletaan myös siirtomaihin, suojelualueisiin, merentakaisiin alueisiin, yliherruuden alaisiin ja huoltoalueisiin.

38 artikla.

Jos sopimusmaiden lukumäärä irtisanomisien johdosta on vähentynyt seitsemää pienemmäksi, tulee Ranskan Tasavallan hallituksen kutsua koolle kansainvälinen konferenssi sopimaan tarpeellisista toimenpiteistä.

39 artikla.

Ranskan Tasavallan hallituksen tulee samoin lähettää kansainväliselle toimistolle jäljennökset kaikista ratifioimiskirjoista, liittymisilmoituksista ja irtisanomisista.

40 artikla.

Tämä sopimus voidaan allekirjoittaa Pariisissa 30 päivään huhtikuuta 1929 mennessä.

Vakuudeksi ovat allamainitut täysivaltaiset edustajat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Pariisissa 22 päivänä marraskuuta 1928 yksin kappalein, joka on säilytettävä Ranskan Tasavallan hallituksen arkistossa ja josta oikeiksi todistetut jäljennökset on diplomaattista tietä lähetettävä kaikkien Pariisin konferenssissa edustettujen maiden hallituksille.