44/1935

Pakollista työtä koskeva sopimus, jonka kansainvälinen työkonferenssi on hyväksynyt vuonna 1930.

Sopimus tulee Suomessa voimaan 13 päivänä tammikuuta 1937.

Sopimusehdotus, joka koskee pakollista työtä.

Kansainliiton kansainvälisen työjärjestön yleinen konferenssi,

aloitettuaan kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston kokoonkutsumana Genèveen kesäkuun 10 päivänä 1930 neljännentoista istuntokautensa, ja

päätettyään hyväksyä erinäisiä esityksiä, jotka koskevat pakollista työtä, mikä asia sisältyi ensimmäiseen ohjelmakysymykseen istuntokauden päiväjärjestyksessä, sekä

päätettyään, että nämä esitykset saisivat kansainvälisen sopimusehdotuksen muodon,

hyväksyy tänä kesäkuun 28 päivänä 1930 allaolevan sopimusehdotuksen kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioiden ratifioitavaksi Versaillesin rauhansopimuksen XIII osan ja muiden rauhansopimusten vastaavien osien määräysten mukaisesti:

1 artikla.

Jokainen kansainväliseen työjärjestöön kuuluva jäsenvaltio, joka ratifioi tämän sopimuksen, sitoutuu mahdollisimman lyhyen ajan kuluessa lakkauttamaan pakollisen työn käytön kaikissa muodoissa.

Ennen tämän täydellisen lakkauttamisen voimansaattamista voidaan pakollista työtä ylimenoaikana käyttää ainoastaan julkisia tarkoituksia varten ja poikkeuksellisena toimeenpiteenä sekä seuraavissa artikloissa säädetyin ehdoin ja vakuuksin.

Viisivuotisen määräajan kuluttua umpeen tämän sopimuksen voimaanastumisesta ja 31 artiklassa mainittua raporttia käsiteltäessä kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston on tutkittava mahdollisuutta lakkauttaa pakollinen työ kaikissa sen muodoissa ilman uutta lykkäystä sekä harkittava, onko syytä ottaa tämä kysymys konferenssin päiväjärjestykseen.

2 artikla.

Tätä sopimusta sovellettaessa on nimityksellä "pakollinen työ" ymmärrettävä kaikenlaista työtä tai palvelusta, jota jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan joltakin henkilöltä ja johon mainittu henkilö ei ole vapaaehtoisesti tarjoutunut.

Kuitenkaan ei nimitys "pakollinen työ" tätä sopimusta sovellettaessa tarkoita:

a) työtä tai palvelusta, jota vaaditaan pakollista sotapalvelusta koskevan lain nojalla ja joka tarkoittaa puhtaasti sotilaallisia töitä;

b) työtä tai palvelusta, joka kuuluu täydellisellä itsehallinnolla varustetun maan asukkaiden säännöllisiin kansalaisvelvollisuuksiin;

c) työtä tai palvelusta, jota vaaditaan henkilöiltä tuomioistuimen päätöksen nojalla, ehdolla, että tätä työtä tai palvelusta suoritetaan julkisen viranomaisen valvonnan ja tarkastuksen alla ja että mainittua henkilöä ei luovuteta yksityisille, yhtiöille tai yksityisoikeudellisille juriidisille henkilöille tai aseteta heidän käytettäväkseen;

d) työtä tai palvelusta, jota vaaditaan force majeure-tapauksissa, kuten sodan syttyessä, sellaisten onnettomuuksien sattuessa tai uhatessa, kuten tulipalon, tulvien, nälänhädän, maanjäristyksen, ankarien kulkutautien tai eläinruttojen, vahingollisten eläinten ja hyönteisten tai loiskasvien maahantulon, sekä yleensä kaikissa sellaisissa tapauksissa, jotka vaarantavat tai uhkaavat vaarantaa koko väestön tai sen osan olemassaoloa tai säännöllistä toimeentuloa.

e) yhdyskunnan pienehköt työt s.o. työt, joita yhdyskunnan jäsenet suorittavat tämän yhdyskunnan välittömäksi hyödyksi ja joita täten voidaan pitää säännöllisinä yhdyskunnan jäsenille kuuluvina kansalaisvelvollisuuksina, ehdolla, että väestöllä itsellään tai sen suoranaisilla edustajilla on oikeus lausua mielipiteensä tämän työn tarpeellisuudesta.

3 artikla.

Tätä sopimusta sovellettaessa on "asianomaisilla viranomaisilla" ymmärrettävä joko emämaan viranomaisia tai puheenaolevan alueen korkeimpia keskusviranomaisia.

4 artikla.

Asianomaiset viranomaiset älkööt määrätkö tai salliko määrättävän pakollista työtä suoritettavaksi yksityisten, yhtiöiden tai yksityisoikeudellisten juriidisten henkilöiden hyväksi.

Jos tällaista pakollista työtä yksityisten, yhtiöiden tai yksityisoikeudellisten juriidisten henkilöiden hyväksi suoritetaan silloin kun kansainliiton pääsihteeri rekisteröi jäsenvaltion tämän sopimuksen ratifioinnin, tämän jäsenvaltion on kokonaan lakkautettava sanottu pakollinen työ siitä päivästä lukien, jolloin tämä sopimus astuu voimaan mainittuun jäsenvaltioon nähden.

5 artikla.

Yksityisille, yhtiöille tai yksityisoikeudellisille juriidisille henkilöille myönnetyt toimiluvat eivät saa johtaa minkäänlaatuisen pakollisen työn vaatimiseen tarkoituksella tuottaa tai koota tuotteita, joita nämä yksityiset, yhtiöt tai yksityisoikeudelliset juriidiset henkilöt käyttävät hyväkseen tai joilla he harjoittavat kauppaa.

Jos voimassaolevat toimiluvat sisältävät määräyksiä, jotka sallivat tällaisen pakollisen työn vaatimisen, nämä määräykset on kumottava niin pian kuin mahdollista, jotta ne vastaisivat tämän sopimuksen ensimmäisen artiklan säännöksiä.

6 artikla.

Hallinnolliset virkamiehet eivät ole oikeutettuja siinäkään tapauksessa, jolloin heidän on kehoitettava valtansa alaista väestöä ryhtymään johonkin työhön, harjoittamaan tähän väestöön nähden kollektiivista tai yksilöllistä pakotusta tarkoituksella saada heidät työskentelemään yksityisten, yhtiöiden tai yksityisoikeudellisten juriidisten henkilöiden hyväksi.

7 artikla.

Päälliköt, jotka eivät harjoita hallintovaltaa, eivät ole oikeutettuja käyttämään pakollista työtä.

Päälliköt, jotka harjoittavat hallintovaltaa, voivat asianomaisen viranomaisen nimenomaisella luvalla käyttää pakollista työtä tämän sopimuksen 10 artiklassa mainituilla ehdoilla.

Laillisesti tunnustetut päälliköt, jotka eivät saa tyydyttävää korvausta muussa muodossa, saavat käyttää hyväkseen asianmukaisesti säännösteltyä henkilökohtaista palvelusta, ehdolla että on ryhdytty tarpeellisiin toimenpiteisiin väärinkäytösten estämiseksi.

8 artikla.

Vastuu päätöksestä käyttää pakollista työtä lankeaa asianomaisen alueen korkeimmille siviiliviranomaisille.

Kuitenkin voivat nämä viranomaiset luovuttaa korkeimmille paikallisviranomaisille oikeuden vaatia pakollista työtä niissä tapauksissa, jolloin tämä työ ei vaadi työntekijöitä poistumaan tavallisilta asuinpaikoiltaan. Nämä viranomaiset voivat samoin luovuttaa ylimmille paikallisviranomaisille niiksi ajanjaksoiksi ja niillä ehdoilla, jotka määrätään tämän sopimuksen 23 artiklan edellyttämissä säännöksissä, oikeuden vaatia pakollista työtä, jota varten työntekijäin on poistuttava tavallisilta asuinpaikoiltaan, kun on kysymyksessä helpottaa hallintoviranomaisten matkoja heidän suorittaessaan virkatehtäviään ja kuljettaa hallintoa varten tarpeellista kalustoa.

9 artikla.

Lukuunottamatta tämän sopimuksen 10 artiklassa mainittuja poikkeuksia älköön pakollisen työn määräämiseen oikeutettu viranomainen salliko ryhdyttävän tällaiseen työhön ennenkuin sillä on vakuus siitä:

a) että suoritettava työ tai palvelus tulee sitä suorittamaan vaaditun yhdyskunnan suoranaiseksi hyödyksi tai on sille tärkeä;

b) että tämä työ on välttämätön tai kiireellinen;

c) että on ollut mahdotonta hankkia vapaaehtoista työvoimaa tämän työn tai palveluksen suorittamiseen, huolimatta siitä, että on tarjottu vähintään yhtä hyviä työ- ja palkkaehtoja, kuin mitkä ovat voimassa asianomaisella alueella samanlaisesta työstä tai palveluksesta; ja

d) ettei tämä työ tai palvelus aseta nykyään elävän väestön kannettavaksi liian raskasta taakkaa, huomioonottamalla saatavissa olevan työvoiman sekä sen sopivaisuuden kysymyksessäolevan työn suorittamiseen.

10 artikla.

Pakollinen työ, jota vaaditaan verona, ja pakollinen työ, jota hallintovaltaa harjoittavat viranomaiset määräävät suoritettavaksi yleisiä töitä varten, on vähitellen lakkautettava.

Kunnes tämä lakkauttaminen saadaan aikaan, on pakollista työtä vaadittaessa verona ja hallintovaltaa harjoittavien päälliköiden vaatiessa pakollista työtä yleisten töiden suorittamiseen, asianomaisten viranomaisten ensiksi oltava vakuutettuja:

a) että suoritettava työ tai palvelus tulee sitä suorittamaan vaaditun yhdyskunnan suoranaiseksi hyödyksi ja on sille tärkeä;

b) että tämä työ on kiireellinen ja välttämätön;

c) että tämä työ tai palvelus ei aseta nykyisen väestön kannettavaksi liian raskasta taakkaa, huomioonottamalla saatavissa olevan työvoiman sekä sen kyvyn kysymyksessäolevan työn suorittamiseen;

d) että tämän työn tai palveluksen suorittaminen ei pakoita työntekijöitä poistumaan tavallisilta asuinpaikoiltaan;

e) että tämä työ tai palvelus suoritetaan huomioonottaen uskonnon, yhteiskunnallisen elämän ja maanviljelyksen vaatimukset.

11 artikla.

Pakolliseen työhön voidaan ottaa ainoastaan työkuntoisia miespuolisia henkilöitä, joiden ikä voidaan arvioida vähintään 18 ja enintään 45 vuodeksi. Lukuunottamatta tämän sopimuksen 10 artiklassa tarkoitettuja työlajeja on huomioonotettava seuraavat rajoitukset ja ehdot:

a) että hallinnon nimittämä lääkäri, mikäli mahdollista, ennakolta toteaa, että henkilö ei sairasta tarttuvaa tautia ja ruumiillisesti kykenee kestämään vaaditun työn ja olosuhteet, joissa sitä suoritetaan;

b) että koulujen henkilökunta, oppilaat ja opettajat samoinkuin yleensä hallinnollinen henkilökunta vapautetaan;

c) että jokaisessa yhteiskunnassa säilytetään sellainen määrä täysi-ikäisiä ja työkuntoisia miehiä, mikä on välttämätön perhe- ja yhteiskuntaaelämää varten;

d) että avioliitto- ja perhesiteitä kunnioitetaan.

Ylläolevaa c) kohdassa mainittua tarkoitusta varten, tämän sopimuksen 23 artiklassa edellytetyissä säännöksissä on vahvistettava kuinka suuri osa pysyväisestä miespuolisesta työkuntoisesta väestöstä voidaan määrätä pakolliseen työhön; kuitenkaan ei tämä osa missään tapauksessa saa ylittää 25% tästä väestöstä. Vahvistettaessa tätä suhdetta asianomaisten viranomaisten on otettava huomioon väestön tiheys, tämän väestön sosialinen ja fyysillinen kehitys, vuodenaika ja ne työt, joita asianomaisten on suoritettava kotipaikalla ja omaan laskuun; viranomaisten on otettava huomioon kyseessäolevan yhdyskunnan säännöllisen elämän taloudelliset ja sosialiset edellytykset.

12 artikla.

Maksimiaika, jona jotakin henkilöä voidaan pitää erilaatuisissa pakollisissa töissä, ei saa nousta yli 60 päivän 12-kuukautisen ajanjakson aikana, jolloin välttämättömien matkapäivien työmaalle ja sieltä takaisin tulee sisältyä näihin 60 päivään.

Jokainen pakolliseen työhön määrätty työntekijä on varustettava todistuksella, josta ilmenee ne ajat, jolloin hän on suorittanut pakollista työtä.

13 artikla.

Kaikkien pakolliseen työhön määrättyjen henkilöiden säännöllisen työajan tulee olla saman, kuin mikä on käytännössä vapaassa työssä, ja normaalityöajan yli suoritetusta työstä on maksettava korvausta samojen taksojen mukaan kuin vapaille työntekijöille suoritetaan ylityöstä.

Pakolliseen työhön määrätyille henkilöille on myönnettävä yksi lepopäivä viikossa ja tämän päivän tulee, mikäli mahdollista, sattua perintätavan tai maan tai seudun käytännön pyhittämän päivän kohdalle.

14 artikla.

Lukuunottamatta tämän sopimuksen 10 artiklassa mainittua työtä on kaikesta pakollisesta työstä maksettava palkka käteisellä rahalla ja taksain mukaan, jotka eivät saa olla alemmat kuin mitä on voimassa samanlaatuisesta työstä sillä alueella, missä pakonalaiset työntekijät työskentelevät tai mistä he ovat pestatut.

Kun päälliköt hallinnollisissa virkatoimissaan vaativat työtä, on palkan maksaminen edellisessä kohdassa mainittujen määräysten mukaisesti saatettava voimaan niin pian kuin mahdollista.

Palkat on maksettava jokaiselle työntekijälle henkilökohtaisesti eikä hänen heimopäällikölleen tai muulle viranomaiselle.

Matkapäivät työpaikalle ja takaisin on palkanmaksun nähden luettava työpäiviksi.

Tämän artiklan estämättä olkoon sallittu tavallisten muona-annosten hankkiminen työntekijöille palkan osana, jolloin näiden annosten tulee vähintään olla sen rahasumman arvoisia, jota ne arvioidaan edustavan; vähennyksiä ei saa tehdä palkasta verojen maksua varten eikä sen erityisen ruuan, vaatetuksen tai asunnon maksamiseksi, joka hankitaan työntekijöille, jotta he voisivat suorittaa työnsä niissä erikoisissa olosuhteissa, joissa heidän on työskenneltävä, eikä myöskään työkalujen hankkimisesta.

15 artikla.

Lainsäädäntöä, joka koskee työstä johtuvien tautien tai työtapaturmien korvaamista, sekä lainsäädäntöä, joka koskee korvauksen suorittamista kuolleen tai vahingoittuneen työntekijän huollettavina oleville henkilöille, ja joka on voimassa tai tulee voimaan asianomaisella alueella, on sovellettava pakonalaisiin työntekijöihin samoilla ehdoilla kuin vapaisiin työntekijöihin.

Ne viranomaiset, jotka käyttävät työntekijää pakolliseen työhön, ovat joka tapauksessa velvolliset turvaamaan mainitun työntekijän toimeentulon, jos työn aiheuttama tapaturma tai sairaus tekee hänet kokonaan tai osittain kykenemättömäksi elättämään itseään. Tämä viranomainen on samoin velvollinen työn aiheuttaman työkyvyttömyys- tai kuolemantapauksen sattuessa ryhtymään toimenpiteisiin kaikkien niiden henkilöiden toimeentulon turvaamiseksi, jotka todella ovat olleet tämän työntekijän huollettavina.

16 artikla.

Pakonalaisia työntekijöitä älköön, paitsi erikoisissa pakkotapauksissa, siirrettäkö seuduille, joissa ravinto ja ilmasto siinä määrin eroavat siitä, mihin he ovat tottuneet, että se voisi saattaa vaaraan heidän terveytensä.

Tällaista työntekijäin siirtoa älköön missään tapauksessa sallittako, ellei kaikkia vaadittuja terveydenhoitoa ja majoitusta koskevia toimenpiteitä työntekijäin totuttamiseksi muuttuneisiin olosuhteisiin ja hänen terveytensä turvaamiseksi tarkoin sovelleta.

Milloin tällaista siirtoa ei voida välttää, on ryhdyttävä toimenpiteisiin työntekijöiden vähitellen totuttamiseksi uusiin ravinto- ja ilmasto-oloihin asianomaisen lääkärin ohjeiden mukaan.

Kun näitä työntekijöitä kutsutaan suorittamaan säännöllistä työtä, johon he eivät ole tottuneet, on ryhdyttävä toimenpiteisiin heidän totuttamisekseen tämänlaatuiseen työhön, erittäinkin mitä tulee asteittaiseen harjaantumiseen, työaikaan, lepohetkien järjestämiseen keskelle työaikaa ja ruoka-annosten parantamiseen ja lisäämiseen, mikäli se osottautuu välttämättömäksi.

17 artikla.

Ennenkuin myönnetään oikeus käyttää pakollista työtä rakennus- tai kuntoonpanotöissä, jotka pakoittavat työntekijöitä oleskelemaan huomattavan pitkän ajan työpaikoilla, asianomaisten viranomaisten on huolehdittava:

1) että on ryhdytty kaikkiin vaadittaviin toimenpiteisiin työntekijäin terveyden turvaamiseksi ja välttämättömän lääkärinhoidon hankkimiseksi heille, ja erittäinkin:

a) että lääkäri tarkastaa työntekijät sekä ennen työn alkua että uudestaan määrättyjen väliaikojen kuluttua työkauden kestäessä, b) että on varattu riittävä lääkintähenkilökunta sekä sairastupia, sairaaloita ja tarveaineita kaikkien tarpeiden varalta; c) että tyydyttävällä tavalla on huolehdittu työpaikan terveydellisistä oloista, ja veden, elintarpeiden, polttoaineiden ja kaluston sekä tarpeen vaatiessa tyydyttävien vaatteiden ja asunnon hankkimisesta työntekijöille;

2) että on ryhdytty sopiviin toimenpiteisiin työntekijän perheen toimeentulon turvaamiseksi, eritoten helpottamalla palkkaosuuden lähettämistä perheelle varmalla tavalla työntekijän suostumuksella tai pyynnöstä;

3) että työntekijäin matkat työpaikalle ja takaisin tapahtuvat hallinnon vastuulla ja kustannuksella ja että hallinto helpottaa näitä matkoja, käyttämällä mahdollisimman laajassa määrässä kaikkia tarjolla olevia kulkuneuvoja;

4) että sairaus- tai tapaturmatapauksessa, jotka aiheuttavat määrätynaikaisen työkyvyttömyyden, työntekijän kotiinpalauttaminen suoritetaan hallinnon kustannuksella;

5) että jokainen työntekijä, joka pakollisen työkauden päätyttyä haluaa jäädä paikalle vapaana työntekijänä, on tähän oikeutettu, menettämättä kahden vuoden aikana oikeuttaan vapaaseen paluumatkaan.

18 artikla.

Pakollisen työn käyttäminen henkilöiden ja tavarain kuljetukseen, kuten kantamiseen ja soutamiseen, on lakkautettava niin pian kuin mahdollista, ja kunnes tämä lakkauttaminen on saatettu voimaan, on pätevien viranomaisten annettava säännöksiä, jotka nimenomaan sisältävät: a) velvoituksen olla käyttämättä tällaista pakollista työtä muuta tarkoitusta varten kuin helpottamaan hallinnollisten virkamiesten matkoja heidän ollessaan virantoimituksessa tai hallintokaluston kuljettamiseen sekä ehdottoman kiireellisissä pakkotapauksissa muiden kuin virkamiesten kuljettamiseen; b) velvoituksen olla käyttämättä tällaiseen kuljetukseen muita työmiehiä kuin sellaisia, jotka edelläkäyvällä lääkärintarkastuksella on todettu ruumiillisesti sopiviksi tähän työhön, milloin tällainen tarkastus on mahdollinen; milloin tarkastusta ei voida toimeenpanna, on henkilön, jotka käyttää tällaista työvoimaa, omalla vastuullaan otettava selvää, että käytetyillä työmiehillä on vaaditut fyysilliset ominaisuudet ja että he eivät sairasta tarttuvaa tautia; c) työntekijäin kannettavien taakkojen maksimipainon; d) pisimmän matkan, minkä näitä työntekijöitä saa vaatia suorittamaan heidän kotipaikastaan lukien; e) suurimman päiväluvun kuukautta tai jotain muuta ajanjaksoa kohden, minkä aikana näitä työntekijöitä saa pitää työssä, paluumatkaan käytetyt päivät mukaanluettuina; f) henkilöt, joilla on oikeus vaatia tämän laatuista pakollista työtä, sekä olosuhteet, joissa he ovat oikeutetut vaatimaan sitä.

Vahvistettaessa ne maksimirajat, jotka mainitaan tämän artiklan c), d) ja e) kohdissa, asianomaisten viranomaisten on otettava huomioon kaikki sellaiset asiaan vaikuttavat seikat, kuten sen väestön ruumiillisen sopivaisuuden, josta työntekijät otetaan, kuljettavan matkan laadun sekä ilmastosuhteet.

Asianomaisten viranomaisten on lisäksi huolehdittava, että kantajien säännöllinen päivittäin kulkema matka ei ylitä välimatkaa, joka vastaa kahdeksantuntisen työpäivän keskimääräistä pituutta, ja on sitä määrättäessä otettava huomioon ei ainoastaan kannettava taakka ja kuljettava matka, vaan myöskin teiden tila, vuodenaika ja kaikki muut asiaan vaikuttavat seikat; jos on välttämätöntä vaatia kantajia suorittamaan ylimääräisiä matkoja, on heille maksettava siitä säännöllisiä korkeampain taksojen mukaan.

19 artikla.

Asianomaiset viranomaiset älkööt salliko pakollisen viljelyksen harjoittamista muussa tapauksessa kuin nälänhädän tai elintarpeiden puutteen estämiseksi ja aina sillä ehdolla, että täten saadut elintarpeet ja tuotteet jäävät niitä tuottaneiden yksilöiden tai yhdyskunnan omaisuudeksi.

Tämän artiklan määräysten tarkoituksena ei ole vapauttaa yhdyskunnan jäseniä suorittamasta vaadittua työtä, silloin kun tuotanto lain tai tavan mukaan on järjestetty kunnalliselle pohjalle ja tuotteet tai tulot näiden tuotteiden myynnistä jäävät yhdyskunnan omaisuudeksi.

20 artikla.

Lainsäädännössä, joka sisältää määräyksiä "kollektiivisesta rangaistuksesta", joiden mukaan koko yhteiskuntaa voidaan rangaista jostakin rikkomuksesta, jonka on tehnyt sen jäsen, älköön määrättäkö rangaistuksena pakollista työtä koko yhteiskunnan suoritettavaksi.

21 artikla.

Pakollista työtä älköön käytettäkö maanalaisissa töissä kaivoksissa.

22 artikla.

Niiden vuotuisten raporttien, joita jäsenvaltiot, jotka ratifioivat tämän sopimuksen, sitoutuvat antamaan kansainväliselle työtoimistolle Versaillesin sopimuksen 408 artiklan ja muiden rauhansopimusten vastaavien artiklain mukaisesti, niistä toimenpiteistä, joihin he ovat ryhtyneet tämän sopimuksen määräysten voimaansaattamiseksi, tulee sisältää niin täydellisiä tietoja kuin mahdollista, jokaiseen asianomaiseen alueeseen nähden, missä määrin on ryhdytty pakolliseen työhön tällä alueella, sekä seuraavista kohdista: tarkoitus, mitä varten tätä työtä on suoritettu; tiedot sairaalloisuudesta ja kuolevaisuudesta; työaika; palkanmaksutavat ja palkkatariffit; sekä kaikki muut tarvittavat tiedot.

23 artikla.

Tämän sopimuksen määräysten toteuttamista varten on asianomaisten viranomaisten julkaistava täydelliset ja tarkat säännökset pakollisen työn käytöstä.

Näiden säännösten tulee varsinkin sisältää ohjeita, jotka tekevät jokaiselle pakonalaiselle työntekijälle mahdolliseksi esittää viranomaisille valituksensa työoloista sekä jotka takaavat, että nämä valitukset käsitellään ja otetaan asianmukaisesti huomioon.

24 artikla.

Pakonalaisen työntekijän käyttämistä koskevien säännösten ehdotonta noudattamista varten on joka tapauksessa ryhdyttävä tarpeellisiin toimeenpiteisiin, joko ulottamalla vapaaehtoisen työvoiman valvontaa varten muodostettu ammattientarkastus pakolliseen työhön tai käyttämällä muuta sopivaa menettelytapaa. Samoin on ryhdyttävä toimenpiteisiin näiden sääntöjen saattamiseksi pakonalaisten työntekijäin tietoon.

25 artikla.

Laiton pakollisen työn vaatiminen on rangaistava, ja jokainen jäsenvaltio, joka ratifioi tämän sopimuksen, on velvollinen huolehtimaan siitä, että lainmääräämät rangaistukset ovat todellakin tehokkaita ja että niitä ankarasti sovelletaan.

26 artikla.

Jokainen kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltio, joka ratifioi tämän sopimuksen, sitoutuu soveltamaan sitä sen yliherruudessa, tuomiovallassa, suojeluksessa, läänitysherruudessa, holhouksessa tai hallintovallassa olevilla alueilla siinä määrin kuin se on oikeutettu allekirjoittamaan velvoituksia, jotka koskevat niiden sisäistä tuomiovaltaa. Jos jäsenvaltio haluaa käyttää hyväkseen Versaillesin sopimuksen 421 artiklaa ja muiden rauhansopimusten vastaavia artikloita, tulee sen liittää ratifioimiseensa ilmoituksen, jossa mainitaan:

1) alueet, joilla sopimusta on aikomus soveltaa kokonaisuudessaan;

2) alueet, joilla sopimusta on aikomus soveltaa muutettuna ja mitkä nämä muutokset ovat; sekä

3) alueet, joihin nähden pidättäydytään päätöksen teosta.

Yllämainittua ilmoitusta pidetään ratifiointiin kuuluvana ja sillä on sama pätevyys. Jokaisella jäsenvaltiolla, joka tekee tällaisen ilmoituksen, on mahdollisuus uudella ilmoituksella joko kokonaan tai osaksi luopua yllämainittujen 2 ja 3 kohtien nojalla tehdyistä rajoituksista tai muuttaa niitä.

27 artikla.

Tämän sopimuksen viralliset ratifioinnit ovat Versaillesin sopimuksen XIII osan ja muiden rauhansopimusten vastaavien osien määräysten mukaisesti ilmoitettavat kansainliiton pääsihteerille rekisteröitäviksi.

28 artikla.

Tämä sopimus velvoittaa vain niitä jäsenvaltioita, joiden ratifioinnit ovat rekisteröidyt sihteeristössä.

Se tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä, kun pääsihteeri on rekisteröinyt kahden jäsenvaltion ratifioinnit.

Senjälkeen tämä sopimus tulee voimaan kuhunkin jäsenvaltioon nähden kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin tämän ratifiointi on rekisteröity sihteeristössä.

29 artikla.

Niin pian kuin kahden kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltion ratifioinnit ovat sihteeristössä rekisteröidyt, on kansainliiton pääsihteerin annettava siitä ilmoitus kaikille kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioille. Hänen tulee samoin ilmoittaa näille niiden ratifiointien rekisteröimisestä, joita järjestön muut jäsenvaltiot myöhemmin tekevät.

30 artikla.

Jokainen jäsenvaltio, joka on ratifioinut tämän sopimuksen, voi, 10-vuotisen ajanjakson päätyttyä sopimuksen ensimmäisestä voimaanastumispäivästä lukien, kansainliiton pääsihteerille antamallaan ilmoituksella, jonka tämä rekisteröi, irtisanoa sopimuksen. Irtisanonta tulee voimaan vasta yhden vuoden kuluttua sen rekisteröimisestä sihteeristössä.

Jokaista tämän sopimuksen ratifioinutta jäsenvaltiota, joka ei vuoden kuluessa edellisessä kohdassa mainitun 10-vuotisen ajanjakson päättymisestä käytä tässä artiklassa määrättyä irtisanontaoikeutta, sitoo uusi viisivuotiskausi ja sen jälkeen voi jäsenvaltio irtisanoa tämän sopimuksen kunkin viisivuotiskauden päättyessä tässä artiklassa määrätyin ehdoin.

31 artikla.

Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston on jokaisen viisivuotiskauden päätyttyä tämän sopimuksen voimaanastumisesta annettava yleiselle konferenssille selostus tämän sopimuksen soveltamisesta, ja sen on niinikään harkittava, onko syytä ottaa konferenssin päiväjärjestykseen kysymys sopimuksen tarkistuksesta joko kokonaan tai osittain.

32 artikla.

Jos kansainvälinen konferenssi hyväksyisi uuden sopimuksen, joka muuttaisi tämän sopimuksen kokonaan tai osittain, katsotaan se seikka, että joku jäsenvaltio on ratifioinut muutoksia sisältävän uuden sopimuksen, sellaisenaan, tämän sopimuksen irtisanomiseksi ylläolevassa 30 artiklassa säädetystä määräajasta huolimatta, kuitenkin ehdolla, että muutoksia sisältävä uusi sopimus on tullut voimaan.

Siitä päivästä lukien, jona muutoksia sisältävä uusi sopimus on tullut voimaan, eivät jäsenvaltiot enää voi ratifioida tätä sopimusta.

Kuitenkin jää tämä sopimus nykyisessä muodossaan ja nykyiseltä sisällöltään voimaan niihin jäsenvaltioihin nähden, jotka ovat sen ratifioineet, eivätkä ratifioi muutoksia sisältävää uutta sopimusta.

33 artikla.

Tämän sopimuksen ranskan- ja englanninkieliset tekstit ovat molemmat pidettävät alkuperäisinä.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.