13.10.2006

Antopäivä: 13.10.2006
Diaarinumero: R 05/948
Pääkäsittely: 13.9.2006
Ratkaisunumero: 893

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta luvattomasta pyynnistä katsoen, että A oli lokakuussa 2004 tahallaan ampunut uroshirven eräälle tilalle. A on metsästänyt valtion myöntämällä pyyntiluvalla alueella, jolla luvalla ei ole saanut metsästää.

A katsoi ensisijaisesti, että syyte luvattomasta pyynnistä tuli jättää tutkittavaksi ottamatta. Syyttäjällä ei ole syyteoikeutta asiassa, koska tilan omistaja B ei ollut ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi eikä erittäin tärkeä yleinen etu ollut vaatinut syytteen nostamista. Erittäin tärkeällä yleisellä edulla ei voitu tarkoittaa sitä, että nyt kysymyksessä olevan teon rangaistavuus oli tulkinnanvarainen.

A kiisti syytteen luvattomasta pyynnistä. Hän oli ampunut hirven valtion myöntämällä pyyntiluvalla alueella, mutta tämän jälkeen hirvi oli juossut B:n omistamalle tilalle ja kaatunut sinne. Hirven arvon korvaamista ja aseen menettämistä koskevat vaatimukset A kiisti perusteeltaan. Ase ei ollut ollut takavarikoituna, koska ase oli hänen vaimonsa omistama.

Käräjäoikeus katsoi, että syyttäjällä oli ollut syyteoikeus asiassa, koska erittäin tärkeä yleinen etu oli vaatinut syytteen nostamista asiassa. Käräjäoikeus lausui, että lainsäätäjä oli lähtenyt siitä, että hirvenmetsästys poikkeaa muusta tavanomaisesta metsästyksestä, minkä johdosta se oli tarkemmin säännelty. Valtiolla ja riistanhoitopiirillä oli intressi valvoa hirvenmetsästystä tarkkaan, joka ilmeni myös metsästysasetuksesta. Hirvenmetsästykseen liittyi siten voimakas julkinen intressi, minkä johdosta käräjäoikeus katsoi, että jos metsästäjä syyllistyy luvattomaan metsästykseen hirvenpyynnissä, erittäin tärkeä yleinen etu vaati syytteen nostamista.

Vastaanotettuaan todistelun asiassa käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli menetellyt syytteen teonkuvauksessa kuvatulla tavalla. Näin ollen käräjäoikeus tuomitsi A:n luvattomasta pyynnistä ja tuomitsi A:n siitä sakkorangaistukseen. Lisäksi A tuomittiin menettämään metsästyksessä käytetyn aseen arvo ja hirven arvo valtiolle.

A valitti hovioikeuteen. Valituksessaan A toisti vaatimuksensa, että syyte luvattomasta pyynnistä jätetään tutkimatta tai että syyte hylätään ja hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata valtiolle aseen ja hirven arvoa. Syyttäjä vastasi A:n valitukseen ja vaati sitä hylättäväksi.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn.

Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta rikoslain 28 luvun 10 §:n perusteella luvattomasta pyynnistä. Syytteen mukaan A on lokakuussa 2004 ampunut uroshirven eräälle tilalle. A on metsästänyt valtion myöntämällä pyyntiluvalla alueella, jolla luvalla ei ole saanut metsästää.

Rikoslain 28 luvun 10 §:n mukaan luvattomasta pyynnistä tuomitaan muun muassa se, joka luvattomasti metsästää toisen metsästysalueella taikka ylittää lakiin, lupaan tai päätökseen perustuvan metsästysoikeutensa. Lain esitöiden mukaan (HE 66/1988 vp) kysymys on toisen metsästysoikeutta loukkaavasta luvattomasta metsästyksestä. Metsästyslain 6 §:n ja 11 §:n mukaan metsästysoikeuden haltija on alueen omistaja tai se, jolle omistaja on metsästysoikeutensa luovuttanut tai vuokrannut. Jos metsästäminen edellyttää lisäksi viranomaisen lupaa, täytyy metsästysoikeuden haltijalla olla sellainen, jotta metsästysoikeutta voitaisiin rikoslain 28 luvun 10 §:n edellyttämällä tavalla loukata. Metsästyslain 10 §:n (615/93) mukaan hirvieläinten metsästykseen on saatava hirvieläimen pyyntilupa.

Syyttäjä ei ole edes väittänyt, että syytteessä yksilöidylle alueelle olisi myönnetty hirvieläimen pyyntilupa. Koska kenelläkään ei ole näytetty olleen oikeutta metsästää alueella hirvieläimiä väitetyn teon aikana, A:n teko ei ole loukannut kenenkään pyyntioikeutta. Väitetty menettely ei siten täytä luvattoman pyynnin tunnusmerkistöä.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu tai josta tuomioistuin voi omasta aloitteestaan lain mukaan määrätä rangaistukseen. Tuomioistuin ei ole kuitenkaan sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu. Lain esitöiden (HE 82/1995) mukaan tuomioistuinta sitoo teon ulkoisen tapahtumankuvauksen lisäksi se, mitä syytteessä on selostettu vastaajan käyttäytymisestä ja hänen tarkoituksestaan esimerkiksi tahallisuudesta tai tuottamuksesta.

Edellä lausutulla perusteella asiassa on siten kysymys vielä siitä, täyttääkö syyttäjän syytteessä väitetty tapahtumankuvaus jonkin toisen rikoksen tunnusmerkistön.

Metsästyslain 74 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan metsästysrikkomuksesta tuomitaan muun muassa se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta menettelee vastoin 30 §:n nojalla annetun asetuksen hirvieläimen pyyntilupaa koskevaa säännöstä tai asetuksen nojalla hirvieläimen pyyntilupaan liitettyä ehtoa. Metsästysasetuksen 4 §:n mukaan myönnetyssä pyyntiluvassa on mainittava alue, jota pyyntilupa koskee. Syyttäjä on väittänyt A:n tahallaan metsästäneen pyyntiluvalla alueella, jolla ei ole saanut metsästää. A:n on siten väitetty rikkoneen hirvieläimen pyyntilupaan liitettyä ehtoa. Syytteen mukainen teonkuvaus täyttää metsästysrikkomuksen tunnusmerkistön, ja syyte on siten tutkittava.

Vastaanotettuaan todistelun asiassa hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että A oli menetellyt syytteen teonkuvauksessa kuvatulla tavalla. Näin ollen hovioikeus tuomitsi A:n metsästyslain 74 §:n 2 momentin 6 kohdan ja metsästysasetuksen 4 §:n perusteella metsästysrikkomuksesta.

Hovioikeus vapautti A:n velvollisuudesta korvata aseen arvo valtiolle. Rikoslain 10 luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan valtiolle on tuomittava menetetyksi rikoksen tekemisessä käytetty ampuma-ase. Metsästyslain 80 §:n 4 momentin mukaan rikoslain 10 luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohtaa sovelletaan kuitenkin vain, jos menettämisseuraamuksen perustavana tekona on 72 §:ssä rangaistavaksi säädetty metsästysrikos tai 75 §:n 5 kohdassa tarkoitettu tahallinen metsästyslain säännösten rikkominen. Koska A on syyllistynyt metsästyslain 74 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaiseen metsästysrikkomukseen, aseen arvoa ei voida tuomita menetetyksi valtiolle.

Hovioikeus luki A:n syyksi metsästysrikkomuksen ja tuomitsi A:n siitä sakkorangaistukseen. Hovioikeus vapautti A:n velvollisuudesta korvata aseen arvoa valtiolle.