26.9.2011

Päätös, josta valitetaan

Saamelaiskäräjien hallitus 31.5.2011 § 5.16

Asian aikaisempi käsittely

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta on 18.2.2011 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n pyynnön, että hänet merkitään vuoden 2011 saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon.

A on tehnyt oikaisuvaatimuksen, jossa hän on muun ohessa todennut elävänsä saamelaisalueella kuin kuka tahansa kanssaan samassa asemassa oleva saamelaiskäräjien vaaliluettelossa oleva saamelainen.

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta on 15.4.2011 tekemällään päätöksellä hylännyt oikaisuvaatimuksen.

A on tehnyt vaalilautakunnan oikaisupäätöksestä oikaisuvaatimuksen saamelaiskäräjien hallitukselle. Hän on muun ohessa korostanut saamelaisuuteen liittyvän samaistumisensa olevan voimakas. A tuntee olevansa saamelainen, Inarin alkuperäisväestön lappalaisten jälkeläinen, jonka esi-isien haudat sijaitsevat Inarijärven hautausmaasaarissa. Tästä ei A:n mukaan jää vähäisintäkään epäilystä hänen esittämänsä asiakirjanäytön ja hänen elämäntapansa valossa.

Saamelaiskäräjien hallitus on 31.5.2011 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n vaalilautakunnan päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen.

Saamelaiskäräjien hallitus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 kohdan mukaan saamelaisella tarkoitetaan saamelaiskäräjälaissa henkilöä, joka itse tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Lisäksi henkilön tulee pitää itseään saamelaisena.

Hallituksen esityksen mukaan ensisijaisena näyttönä kielitaidosta olisi Pohjoismaiden saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittama väestölaskenta, jonka mukaiset henkilöt ovat pohjoissaamen-, inarinsaamen- tai koltansaamenkielisiä. Tämä luettelo ei ole kuitenkaan täydellinen, joten henkilön voitaisiin myös muutoin todeta oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään (HE 248/1994). Tämän hallituksen esityksessä ilmaistun tulkinnan on toistanut myös korkein hallinto-oikeus ratkaisussaan KHO 2003:61.

Hallintolain 31 §:n 2 momentin mukaan asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimustensa perusteista. Tätä perusteluvelvollisuutta on tarkemmin täsmennetty oikeusministeriön asetuksella saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä (965/2006). Mainitun asetuksen 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan vaaliluetteloon kieliperusteella hakeutuvan on liitettävä hakemukseen luotettava selvitys saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetusta saamen kielen oppimisesta ensimmäisenä kielenä.

Hallituksen esitys HE 248/1994 ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 2003:61 huomioon ottaen myös yksityishenkilön antamaa todistusta voidaan pitää luotettavana selvityksenä. Näin ollen saamelaiskäräjien hallituksen on arvioitava sitä, mikä merkitys hakijan esittämälle kirjalliselle todistukselle äidinisänsä B:n äidinkielestä on annettava. Todistuksen on allekirjoittanut hakija A itse ja sen on oikeaksi todistanut C.

Jos C:n allekirjoituksen yläpuolella oleva teksti "oikeaksi todistan" tarkoittaa sitä, että hän vain todistaa oikeaksi A:n allekirjoituksen, ei todistusta voida pitää luotettavana. Silloinhan kyseessä ei ole mikään todistus, vaan hakijan oma ilmoitus.

Todistusta voidaan toisaalta tulkita niin, että C ei todista ainoastaan A:n allekirjoitusta, vaan myös todistuksen sisällön. Tällöin todistuksen arvoa heikentää huomattavasti toisaalta se, että päätodistajana on hakija itse, ja toisaalta se, että kumpikaan sen allekirjoittajista ei itse puhu inarinsaamea äidinkielenään. Todistus ei siis voi perustua allekirjoittajien henkilökohtaisiin havaintoihin äidinkielestä, vaan mahdollisesti joihinkin muihin seikkoihin, jotka eivät käy ilmi todistuksesta. Maininta inarinsaamen oppimisesta kotikielenä taas ei välttämättä tarkoita sitä, että kyseessä olisi ensiksi opittu kieli.

Hakija ei ole esittänyt luotettavaa selvitystä äidinisänsä B:n saamen kielen taidosta ja äidinkielestä. Hakijan itsensä allekirjoittamaa ja C:n oikeaksi todistamaa todistusta ei voida tässä yhteydessä pitää luotettavana selvityksenä.

Hakija on vuoden 1825 maa- ja veronkantokirjaan tunturilappalaiseksi merkityn D:n jälkeläinen. D on epäilemättä ollut saamelainen. Vuonna 1951 syntyneen hakijan ja vuonna 1763 syntyneen D:n välissä on kuitenkin enemmän kuin neljä sukupolvea.

Saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 kohdassa ei mainita sitä, milloin henkilön esivanhempien on viimeksi ollut oltava merkittyinä lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettuihin rekistereihin, jotta saamelaisuuden. edellytys täyttyisi. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 1999:55 mukaan ajankohtaa ei voida ulottaa kuinka kauaksi tahansa eikä ainakaan pidemmälle kuin saamelaismäärittelyn pääperusteena oleva kieliperuste ulottuu. Saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen, että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Tästä saamelaismäärittelyn pääperusteesta voidaan saamelaisuus ulottaa, lain 3 §:n 3 kohta huomioon ottaen, neljänteen sukupolveen. Tämä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu on pakko ottaa huomioon asiaa ratkaistaessa, koska sen jälkeen ei ole uudempaakaan ratkaisua tullut.

A on oikaisuvaatimuksessaan kritisoinut voimakkaasti korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua. On totta, että korkein hallinto-oikeus totesi saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 kohdan olevan lainvalmistelun perusteella ja 3 §:n 1 kohtaan nähden tulkinnanvarainen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu koskeekin nimenomaan sitä, miten lakia olisi edellä mainituissa tulkinnanvaraisissa tilanteissa tulkittava. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeen tulkinnanvaraisuutta ei enää ole. Korkein hallinto-oikeus ei ole vuoden 1999 jälkeen antanut samasta asiasta uutta ratkaisua, vaan vuoden 1999 ratkaisu on se, joka vastaavissa tilanteissa yhä ohjaa oikeudenkäyttöä.

Koska saamelaiskäräjälain 3 §:ssä määritellyt edellytykset eivät A:n kohdalla täyty, hallitus on hylännyt oikaisuvaatimuksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus kumoaa saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen ja määrää, että A on merkittävä saamelaiskäräjien vuoden 2011 vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna.

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta velvoitetaan ryhtymään tämän päätöksen johdosta saamelaiskäräjistä annetun lain 26 b §:n 3 momentin mukaisiin toimenpiteisiin.

Perustelut

1. Sovellettavat kansalliset säännökset ja niiden perusteluja

1.1 Suomen perustuslaki

Suomen perustuslain 17 §:ssä säädetään oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin. Pykälän 3 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään lailla.

Mainitun momentin edeltäjän, Suomen Hallitusmuotoon perusoikeusuudistuksen yhteydessä vuonna 1995 lisätyn 14 §:n 3 momentin perusteluissa (HE 309/1993 vp) kulttuuri on ymmärretty laajasti. Säännös ei rajoittuisi pelkästään vähemmistöjen kielellisten oikeuksien turvaamiseen, vaan ulottuisi laajemmin turvaamaan vähemmistöjen kulttuurimuotoja. Siten esimerkiksi säännöksen turvaamaan saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvat saamelaisten perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja metsästys.

Perustuslain 121 §:n 4 momentin mukaan saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään.

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevien säännösten ottamisesta Suomen Hallitusmuotoon ja muuhun lainsäädäntöön annetun hallituksen esityksen (HE 248/1994 vp) mukaan saamelaisten oikeus muihin väestöryhmiin nähden yhdenvertaiseen kohteluun hallinnossa turvataan etnisen kulttuuri-itsehallinnon perustalta. Esitys sisälsi muun ohella ehdotuksen saamelaiskäräjistä annetuksi laiksi.

1.2 Saamelaiskäräjistä annettu laki

Saamelaiskäräjistä annetun lain 1 §:ssä säädetään lain tarkoituksesta. Pykälän 1 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on saamelaisten kotiseutualueella omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin tässä laissa ja muualla laissa säädetään. Tähän itsehallintoon kuuluvia tehtäviä varten saamelaiset valitsevat vaaleilla keskuudestaan saamelaiskäräjät.

Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n mukaan saamelaisella tarkoitetaan mainitussa laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:
1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai
2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Saamelaiskäräjistä annetun lain yleistä toimivaltaa koskevan 5 §:n 1 momentin mukaan saamelaiskäräjien tehtävänä on hoitaa saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevat asiat.

Lain 5 §:n 2 momentin mukaan tehtäviinsä kuuluvissa asioissa saamelaiskäräjät voi tehdä viranomaisille aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja. Näissä asioissa saamelaiskäräjät käyttää lisäksi päätösvaltaa siten kuin tässä laissa tai muualla laissa säädetään.

Lain 6 §:n mukaan saamelaiskäräjät edustaa saamelaisia tehtäviinsä kuuluvissa asioissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä.

Saamelaismääritelmää koskevan 3 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 248/1994 vp) lausuttiin seuraavaa:

"Pykälässä määriteltäisiin, kenellä on lakiehdotuksen mukaiset saamelaisen oikeudet. Saamelaisen määritelmä olisi ehdotetussa muodossaan aikaisempaa väljempi, joten saamelaisiksi katsottavien henkilöiden määrä saattaisi jonkin verran lisääntyä. Ehdotettu saamelaisen määritelmä on sisällöltään samankaltainen kuin saamelaisten kielilaissa oleva määritelmä siten, että henkilön on itse pidettävä itseään saamelaisena. Tämän subjektiivisen kriteerin lisäksi määritelmään sisältyisi kuten aikaisemminkin myös objektiivinen peruste. Sen pääsisältönä olisi periaate, että henkilön tulee olla saamelaista syntyperää: saamelaiseksi synnytään, ei tulla tai päästä. Poikkeuksena tästä säännöstä olisi ottolapsi, joka muuallakin lainsäädännössä rinnastetaan biologisesti omaan lapseen. Nämä objektiiviset perusteet on lueteltu kohdissa 1 - 3.

Saamelaiseksi katsottaisiin 1 kohdassa henkilö, joka itse, tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Ensisijaisena näyttönä kielitaidosta olisi Pohjoismaiden saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittama väestölaskenta, jonka mukaiset henkilöt ovat pohjoissaamen-, inarinsaamen- tai koltansaamenkielisiä. Tämä luettelo ei ole kuitenkaan täydellinen, joten henkilön voitaisiin myös muutoin todeta oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Säännös vastaa Ruotsin ja Norjan saamelaismääritelmää.

Uutena perusteena ehdotetaan 2 kohdassa, että saamelaisiksi katsottaisiin myös lappalaisten jälkeläiset ilman, että heidän tarvitsi esittää näyttöä omasta tai takenevan polven sukunsa saamenkielen taidosta. Säännöksen mukaisesti henkilö olisi saamelainen, mikäli joku hänen vanhemmistaan tai esivanhemmistaan olisi merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi valtion viranomaisten pitämissä rekistereissä. Näitä maaveroja ja niiden maksuvelvollisia henkilöitä tilittäviä rekisterejä olivat maakirjat, veronkantoluettelot ja henkikirjat. Olennaista ei olisi se, että henkilö on rekisterin mukaan maksanut kyseisenä vuonna maaveronsa (lappalaisten kylävero), vaan että hän oli rekisterin mukaan verovelvollinen. Tällaisten rekisterien pito lopetettiin vuonna 1923 maaverotuksen lakkauttamisen myötä, joten rekisteriin merkittyjä henkilöitä ei juuri ole elossa. Ensimmäisiksi huomioon otettaviksi viranomaisrekistereiksi ehdotetaan vuoden 1875 luetteloja, mistä säädettäisiin tarkemmin asetuksessa. Tämä tarkoittaa käytännössä, että 1800-luvun alkupuolella syntyneestä lappalaisesta alkaen hänen suoraan alenevassa polvessa oleva jälkeläinen voidaan katsoa saamelaiseksi. Mikäli mentäisiin ajallisesti vielä kauemmas, saattaisivat näyttövaikeudet lisääntyä kohtuuttomasti ja hakijan tosiasiallinen yhteys saamen kansaan saattaisi olla kyseenalainen. Kolttasaamelaisista tulee tarvittaessa käyttää vastaavia saatavissa olevia luetteloja.

Ruotsin saamelaiskäräjiä koskevasta laista on otettu ehdotuksen 3 kohdan peruste. On pidettävä kohtuullisena, että saamelaiseksi katsotun henkilön lapsella on oikeus samaistua vanhempiensa identiteettiin. Tämä ei ole voimassa olevan lain mukaan mahdollista niiden henkilöiden osalta, joiden suvussa saamenkielinen syntyperä jää isovanhempia kauemmaksi. Nykyisen lain mukaan tällainen henkilö ei ole enää saamelainen, vaikka hänen molemmat vanhempansa olisi saamelaisina merkitty äänioikeutetuiksi saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa. Mainituista syistä ehdotetaan, että saamelaisella tarkoitettaisiin myös henkilöä, jonka vanhemmista ainakin yksi on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa."

Perustuslakivaliokunta lausui saamelaisen käsitteestä mietinnössään (PeVM 17/1994 vp) seuraavaa:

"Saamelaiskäräjiä koskevan lakiehdotuksen 3 §:ssä määritellään saamelaisen käsite. Valiokunta, yhtyen sinänsä lakitekstiin, huomauttaa, ettei laki tavanomaisten tulkintasääntöjen perusteella oikeuta esityksen perusteluissa mainittua mahdollisuutta, jonka mukaan asetuksella voitaisiin säätää vuoden 1875 luettelot laissa tarkoitetuiksi yksinomaisiksi viranomaisrekistereiksi. Valiokunta ei myöskään pidä tarkoituksenmukaisena täydentää lakia tässä suhteessa erillisin asetuksenantovaltuuksin."

1.3 Hallintolaki

Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Pykälän 2 momentin mukaan asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen.

1.4 Oikeusministeriön asetus saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä

Saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen (965/2006) 2 §:n 1 momentin mukaan vaaliluetteloon hakeutuvan henkilön on liitettävä hakemukseen:

1) luotettava selvitys saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetusta saamen kielen oppimisesta ensimmäisenä kielenä;

2) arkistoviranomaisen todistus siitä, että tietty henkilö on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaisena todistuksessa mainittuun maa-, veronkanto- tai henkikirjaan, sekä lisäksi viranomaisen antama todistus siitä, että hän on kyseisen henkilön jälkeläinen; tai

3) yksilöity tieto, jonka perusteella vaalilautakunta voi todeta, että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

2. Kansainväliset sopimukset

2.1 Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1976 (SopS 8/1976). Sopimuksen 27 artiklan mukaan niissä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.

2.2 YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva sopimus

Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva YK:n yleissopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1970 (SopS 37/1970). Sopimuksessa sopimusvaltiot tuomitsevat rotusyrjinnän ja sitoutuvat muun ohella kaikin asianmukaisin keinoin viipymättä ryhtymään rotusyrjinnän poistamiseen sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Sopimuksessa käsite "rotusyrjintä" tarkoittaa kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.

Sopimuksen valvontaa varten on perustettu YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea.

YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea antoi vuonna 1990 yleisen suosituksen (General Recommendation No. 8), joka koskee samaistumista tiettyyn rodulliseen tai etniseen ryhmään. Käsiteltyään eri valtioiden yleissopimuksen nojalla antamia kertomuksia siitä, millä tavoin henkilöiden katsotaan kuuluvan tiettyyn rodulliseen tai etniseen ryhmään, komitea esitti mielipiteenään, että pääsääntöisesti ryhmään samaistumisen tulisi perustua kysymyksessä olevan henkilön itseidentifikaatioon. Erityisesti Suomen osalta komitea katsoi vuonna 2003 antamissaan suosituksissa, että saamelaisen määritelmä, johon saamelaisia koskevan lainsäädännön soveltaminen perustuu, on liian suppea. Vuonna 2007 antamassaan vastauksessa komitealle Suomen hallitus ilmoitti määritelmän osaltaan perustuvan korkeimman hallinto-oikeuden lain osalta omaksumaan tulkintaan lisäten, että lain muuttamiselle tässä suhteessa ei nähty tarvetta (YK-asiakirja CERD/C/FIN/19, 15.10.2007). Käsiteltyään Suomen hallituksen määräaikaisraporttia keväällä 2009 pidetyssä istunnossaan komitea ilmoitti loppupäätelmissään toistavansa suosituksensa siitä, että sopimusvaltion tulisi antaa enemmän asiaankuuluvaa merkitystä kyseisten henkilöiden itseidentifikaatiolle, kuten komitean edellä mainitussa yleisessä suosituksessa nro 8 (1990) esitetään.

2.3 Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimuksen syrjinnän kieltämistä koskeva 12. lisäpöytäkirja on tullut Suomen osalta voimaan 1.4.2005. Pöytäkirjan 1 artikla sisältää kaikkinaisen syrjinnän kiellon. Sen 1 kappaleen mukaan laissa tunnustetuista oikeuksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista muun ohella kieleen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään tai kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen perustuvaa syrjintää. Artiklan 2 kappaleen mukaan ketään ei saa syrjiä viranomaistoiminnassa artiklan 1 kappaleessa tarkoitetuilla perusteilla. Lisäpöytäkirjan sisältämä syrjinnän kielto soveltuu myös saamelaiskäräjiä koskeviin vaaleihin.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka mainitussa yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.

2.4 Kansainvälisen työjärjestön alkuperäiskansasopimus

Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on vuonna 1989 hyväksynyt Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen n:o 169 (niin sanottu ILO:n alkuperäiskansasopimus). Suomi ei ole ratifioinut ILO:n alkuperäiskansasopimusta, mutta eduskunnan sosiaalivaliokunnan esittämän kannanoton mukaan Suomessa olisi kuitenkin ryhdyttävä toimenpiteisiin ratifioinnin edellytysten luomiseksi. Lisäksi valiokunnan mukaan on jo ennen sopimuksen ratifiointia pyrittävä lainsäädännössä ja hallinnossa toimimaan yleissopimuksen säännösten ja hengen mukaisesti (SoVL 11/1990 vp). Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevien säännösten ottamisessa Suomen perustuslakiin ja muuhun lainsäädäntöön on hallituksen esityksen (HE 248/1994 vp) yleisperustelujen mukaan pyritty ILO:n alkuperäiskansasopimuksessa asetettuihin päämääriin. Saamelaisille on ollut tarkoitus turvata sopimuksen edellyttämät oikeudet hallita mahdollisimman laajasti omaa taloudellista, sosiaalista ja kulttuurikehitystään sekä osallistua sen suunnitteluun alueellisella ja kansallisella tasolla.

3. Saamelaismääritelmän tulkinta

Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n johtolauseen mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena. Tämän subjektiiviseen arvioon perustuvan samaistumisen eli niin sanotun itseidentifikaation ohella henkilön määritteleminen saamelaiseksi edellyttää ainakin jonkin kyseisessä pykälässä mainitun objektiivisen edellytyksen täyttymistä. Pykälän 1 kohdan mukaan edellytyksenä on, että henkilö itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään, ja pykälän 2 ja 3 kohdassa säädetään henkilön syntyperää koskevista edellytyksistä.

Kun otetaan huomioon mainitun lain tarkoitus säätää tarkemmin perustuslaissa turvatusta saamelaisten oikeudesta ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan, objektiivisista edellytyksistä keskeinen on kieltä koskeva peruste, vaikka perustuslain 17 §:n 3 momentti turvaa kielen lisäksi laajemmin myös kulttuuria muun ohella perinteisine elinkeinoineen. Syntyperää koskevat edellytykset on lain valmistelutöiden valossa ymmärrettävä uusiksi ja täydentäviksi perusteiksi, joilla saamelaiskäsitettä oli tarkoitus laajentaa aiemmin sovelletusta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että saamelaiskäräjistä annetussa laissa on yhtäältä jossain määrin laajennettu saamelaisuuden määritelmää, mutta toisaalta ankkuroitu se itseidentifikaation ohella objektiivisiin kieltä ja syntyperää koskeviin perusteisiin. Nämä objektiiviset kriteerit ovat perustana sille, kuka saamelaiseksi itsensä mieltävä henkilö hyväksytään kyseiseen ryhmään. Itsensä ryhmään samaistavan yksilön oikeuksien rajoittamiselle tulee olla objektiivinen ja kohtuullinen oikeutus, ja rajoituksen tulee olla tarpeellinen koko vähemmistöryhmän hyvinvoinnin ja elinkyvyn kannalta. Vaatimus on omiaan suojaamaan saamelaisväestöä sulauttamiselta pääväestöön ja näin edistämään perustuslain 17 §:ssä sekä edellä kuvatuissa kansainvälisissä asiakirjoissa ilmaistuja tavoitteita alkuperäiskansojen kielellisistä ja kulttuurisista oikeuksista.

Hallituksen esityksessä ehdotettiin, että asetuksella rajattaisiin saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan mukainen maa-, veronkanto- tai henkikirjaan perustuvaan jälkeläisyyteen liittyvä peruste vuoden 1875 luetteloihin. Tätä perusteltiin myös näyttövaikeuksilla. Perustuslakivaliokunta ilmoitti mietinnössään yhtyvänsä 3 §:n lakitekstiin, mutta ei pitänyt tavanomaisten tulkintasääntöjen perusteella mahdollisena asetuksella säätää, että mainitussa lainkohdassa tarkoitettaisiin vain vuoden 1875 tai sitä uudempia luetteloja.

Hallituksen esityksen mukaan saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan tarkoituksena oli kiistatta rajoittaa lainkohdassa tarkoitettujen luetteloiden käyttäminen saamelaisuuden perusteena vuoden 1875 tai sitä uudempiin maa-, veronkanto- tai henkikirjoihin. Tästä oli tarkoitus säätää asetuksella. Tällainen rajoitus ei kuitenkaan ilmene itse laista eikä lakiin sisällytetty tältä osin asetuksenantovaltuutta. Asetuksenantovaltuuden poisjättäminen vastasi perustuslakivaliokunnan kantaa. Perustuslakivaliokunta, jonka kannanottoa on lain tarkoituksen tulkinnan kannalta pidettävä ratkaisevana, katsoi, ettei lakia tavanomaisten tulkintasääntöjen mukaan voida tulkita hallituksen esityksessä tarkoitetulla tavalla. Valiokunta kuitenkin ilmaisi hyväksyvänsä lakitekstin hallituksen esityksessä ehdotetun mukaisena, ja tämän sisältöisenä laki myös saatettiin voimaan.

Edellä lausuttuun nähden laki ei sisällä sellaista rajoitusta, että vain vuoden 1875 tai sitä uudemmat luettelot voitaisiin ottaa huomioon polveutumista saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan mukaisesti tarkasteltaessa. Lakia ei perustuslakivaliokunnan kanta huomioon ottaen myöskään voida tulkita niin, että kaikissa tapauksissa vuotta 1875 vanhemmat luettelomerkinnät olisivat vailla merkitystä tulkittaessa saamelaisen määritelmää ja siten oikeutta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa.

Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 - 3 kohtaan sisältyvät perusteet ovat pykälän rakenne ja perustelut huomioon ottaen keskenään vaihtoehtoisia edellytyksiä, joiden mukaan saamelaisena itseään pitävä henkilö voidaan todeta saamelaiseksi. Edellä lausuttu huomioon ottaen pykälän 2 kohdassa säädettyä saamelaisuuden perustetta ei kuitenkaan ole tarkoitettu sovellettavan niin, että hyvin varhaisen esivanhemman merkitseminen mainitussa lainkohdassa tarkoitettuihin luetteloihin automaattisesti johtaisi siihen, että saamelaisiksi olisi katsottava kaikki tällaisen esivanhemman jälkeläiset, jotka ilmoittaisivat pitävänsä itseään saamelaisena. Aina 1500-luvulta peräisin oleviin viranomaisluetteloihin merkittyjen henkilöiden jälkeläisten määrä voisi nousta varsin suureksi ja tosiasiallinen kielellinen ja kulttuurinen yhteys saamelaisiin alkuperäiskansana jäädä hyvin ohueksi. Asiaa arvioitaessa on pidettävä mielessä perustuslaista ilmenevä ja saamelaiskäräjistä annetun lain 1 §:ssä säädetty tavoite suojata saamelaisten kielellistä ja kulttuurista itsehallintoa. Tällä turvataan saamelaisten asemaa sulautumiselta valtaväestöön. Samalla on kuitenkin varmistettava, että kaikki ne saamelaisiksi itsensä kokevat, joiden itseidentifikaatiolle on riittävä, objektiivinen peruste, voivat nauttia tästä oikeudesta osana alkuperäiskansaa.

Edellä lausuttuun nähden saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohtaa ei ole perusteita tulkita kaavamaisesti siten, että vain vuoden 1875 tai sitä uudemmilla viranomaisluetteloilla olisi merkitystä tai että saamelaisuus mainitun lainkohdan sisältämällä jälkeläisperusteella voisi ulottua kaikissa yksittäistilanteissa yksinomaan neljän sukupolven päähän. Saamelaiskäräjistä annetun lain 1 §:stä ilmenevä lain tarkoitus ja edellä mainitut lain 3 §:n 2 kohdan syntyyn vaikuttaneet näkökohdat huomioon ottaen lainkohtaa ei liioin ole perusteita tulkita niin, että mainittu 2 kohta ei sisältäisi mitään ajallista rajoitusta.

YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen toimeenpanoa valvova YK:n rotusyrjinnän vastainen komitea on kiinnittänyt huomiota saamelaismääritelmään. Komitea on katsonut, että Suomessa tulisi saamelaisen määritelmää tulkita väljemmin antamalla itseidentifikaatiolle nykyistä suurempi painoarvo.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdan mukaista perustetta, jossa edellytetään saamen kielen oppimista ensimmäisenä kielenä, on eräissä tapauksissa esimerkiksi isovanhempien osalta vaikea luotettavasti selvittää ja näyttää toteen. Saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen 2 §:n 1 momentin 1 kohta ja asian luonne huomioon ottaen asiasta ei voida edellyttää esitettävän viranomaisselvitystä.

Edellä mainituilla perusteilla saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ää on tulkittava perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti kokonaisuutena tilanteissa, joissa itseidentifikaation perustaksi ei voida esittää aukotonta selvitystä pykälän 1 kohdassa tarkoitetusta kieliperusteesta. Tulkinnan lähtökohtana on sen arvioiminen, pitääkö henkilö itseään saamelaisena ja onko tälle samaistumiselle objektiivisia perusteita. Pykälän 1 kohdan kieliperusteen tueksi esitetyn selvityksen uskottavuus on arvioitava tapauskohtaisesti ottaen muun ohella huomioon hallintolain 31 §:n säännös asian selvittämisestä ja saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen 2 §:n 1 momentin 1 kohta. Tulkittaessa saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettua jälkeläisyyttä lähtökohtana on lain tarkoitus huomioon ottaen se, että kaukaisten esivanhempien esiintyminen rekistereissä ei osoita asianomaisen yksin tällä perusteella olevan saamelainen. Vanhoillakin rekisterimerkinnöillä voi kuitenkin olla merkitystä itseidentifikaation ja asian kokonaisarvioinnin kannalta, vaikka pääsääntöisesti esivanhemman esiintyminen vuotta 1875 vanhemmissa luetteloissa ei sellaisenaan osoitakaan asianomaista saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n mukaisesti saamelaiseksi.

4. Ratkaisu valitukseen

A on esittänyt arkistoviranomaisen todistuksen, josta ilmenee, että hän on vuoden 1825 maa- ja veronkantokirjaan tunturilappalaiseksi merkityn D:n jälkeläinen. Lisäksi hän on esittänyt poromies C:n allekirjoituksellaan oikeaksi todistaman, A:n itsensä allekirjoittaman todistuksen, jonka mukaan A:n äidin isä on puhunut täydellisesti inarinsaamea, jonka hän on oppinut kotikielenään.

Vaikka A:n saamelaisuuteen liittyvän samaistumisen aitoutta ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi, ei hänen aikaisemmin lausuttu huomioon ottaen pelkästään vuoden 1825 maa- ja veronkantokirjaan tehdyn merkinnän perusteella voida katsoa olevan saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettu saamelainen. Asiassa ei ole ilmikäynyt seikkoja, joiden vuoksi olisi katsottava, että A:n esittämä yksityishenkilön antama todistus A:n isoisän saamen kielen taidosta ei vastaisi tosiasioita. Korkein hallinto-oikeus pitää myös selvänä, että todistuksen allekirjoittanut poromies C on tarkoittanut esittää käsityksensä A:n isoisän saamen kielen taidosta eikä ainoastaan todistaa A:n oma allekirjoitus oikeaksi. Riippumatta siitä, olisiko esitetty selvitys riittävä osoittamaan A:n olevan saamelainen suoraan saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdan perusteella, on häntä asiaa kokonaisuutena arvioitaessa pidettävä lain 3 §:n sisältämän määritelmän mukaisena saamelaisena.

Tämän vuoksi saamelaiskäräjien hallituksen valituksenalaisen päätös on kumottava ja A on määrättävä lisättäväksi saamelaiskäräjien vuoden 2011 vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Kari Kuusiniemi, Matti Pellonpää, Timo Viherkenttä, Alice Guimaraes-Purokoski, Maarit Lindroos-Kokkonen ja Tuomas Lehtonen. Asian esittelijä Kari Nieminen.