29.12.2010

Laissa ei ollut tarkempia säännöksiä panostajan pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä olevista seikoista eli hakijan iästä, tämän ammattitaidosta eikä hakijalta vaadittavista muista ominaisuuksista. Lain nojalla annetussa asetuksessa näitä oli täsmennetty siten, että hakijalta vaadittavat muut ominaisuudet tarkoittivat hakijan terveydentilaa sekä muita ominaisuuksia, joiden perusteella hakijaa voitiin pitää esimerkiksi räjäyttäjän tehtävään sopivana. Panostajalain ja sen nojalla annetun asetuksen säännökset jättivät lain soveltajalle huomattavasti harkintavaltaa sen suhteen, millaista terveydentilaa tai muuta soveltuvuutta panostajan tehtävissä toimivalta henkilöltä voitiin viranomaishyväksynnän osana edellyttää. Sääntelytapa ei täyttänyt perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin kuuluvaa vaatimusta sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta. Mainitusta ei kuitenkaan seurannut, että henkilölle muiden edellytysten täyttyessä olisi tullut myöntää hänen hakemansa pätevyyskirja.

Viranomaisen harkintavaltaa rajoitti tällaisessa sopivuuden osalta avoimeksi jääneessä soveltamistilanteessa, kun otettiin huomioon, millaisissa työtehtävissä panostajaksi hyväksytty henkilö voi toimia, suoraan toinen perusoikeussäännös. Panostajan tehtävässä toimiva oli oikeutettu ostamaan ja käyttämään räjähdysaineita, joten tällaisen henkilön soveltuvuuden harkinnassa oli huomioon lisäksi otettava tarve turvata muiden henkilöiden turvallisuus perustuslain 7 §:n 1 momentin ja 22 §:n edellyttämällä tavalla. Näin ollen työsuojeluviranomaisen ja hallinto-oikeuden harkinnassaan huomioon ottamia tietoja henkilön aikaisemmista tuomioista, tähän kohdistuneista rikosepäilyistä sekä toiminnasta muutoin oli voitu käyttää harkittaessa, oliko häntä pidettävä ominaisuuksiltaan räjäyttäjän tehtävään sopivana.

Valittajan tapauksessa hänen soveltuvuutensa oli arvioitava puutteelliseksi, minkä johdosta hän ei ollut oikeutettu saamaan hakemaansa räjäyttäjän pätevyyskirjaa.

Asiassa oli lisäksi kysymys hallintoviranomaisen mahdollisuudesta määrätä hakemuksen hylkäävässä päätöksessään määräaika, jonka kuluessa tehtyjä samaa pätevyyskirjaa koskevia hakemuksia ei otettaisi lainkaan tutkittavaksi, ja tämän menettelyn suhteesta perustuslain 21 §:n 1 momentissa turvattuihin oikeuksiin.

Suomen perustuslaki 7 § 1 momentti, 18 § 1 momentti, 21 § 1 momentti, 22 § ja 80 § 1 momentti
Panostajalaki (219/2000) 1 § 1 momentti ja 2 §
Panostajien pätevyyskirjoista annettu valtioneuvoston asetus (122/2002) 1, 2 ja 4 §

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 5.1.2010 nro 10/0011/2

Asian aikaisempi käsittely

1. Hämeen työsuojelupiirin työsuojelutoimisto on päätöksillään 7.5.2008 ja 13.6.2008 hylännyt A:n räjäyttäjän pätevyyskirjan saamista koskevat hakemukset. Työsuojelutoimisto on samalla määrännyt, että päätökset ovat voimassa 30.4.2013 saakka.

Työsuojelutoimisto on perustellut päätöksiään muun ohella seuraavasti:

Räjäyttäjän pätevyyskirjan saamiseksi vaaditaan muun muassa selvitys siitä, että hakija on terveydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan räjäyttäjän tehtäviin sopiva. T:n kihlakunnan poliisilaitos on antanut työsuojelutoimistolle asiassa lausunnon, jossa se on katsonut, että A ei ole panostajalain 2 §:ssä tarkoitetuilta muilta ominaisuuksiltaan panostustyöhön eikä panostajan pätevyyskirjan haltijaksi sopiva henkilö. A:ta on kuultu lausunnon johdosta.

Työsuojelutoimisto on todennut, ettei kenelläkään ole subjektiivista oikeutta panostajan pätevyyskirjan saamiseen, vaan pätevyyskirjan saaminen edellyttää, että pätevyyskirjan haltija täyttää lainsäädöksissä mainitut pätevyyskirjan saamisen edellytykset. Pätevyyskirjan haltijalta, ottaen huomioon panostustoiminnan yleisvaarallinen luonne ja työssä käytettävien räjähdysaineiden virheellisen käytön yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle muodostama uhka, tulee edellyttää kohtuullisen nuhteetonta ja rikkeetöntä käyttäytymistä sekä hyvätasoista elämänhallintaa. Arvioinnissa on huomattava vielä, että räjähdysaineiden ostaminen on rajoitettua. Räjähdeasetuksen (473/1993) 49 §:n mukaan vain panostajan (myös räjäyttäjän) pätevyyskirja oikeuttaa haltijansa hankkimaan räjähteitä.

Lähestymiskiellosta säädetään laissa ja se voidaan määrätä paitsi henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuvan rikoksen tai rikoksen uhan, mutta myös muun vakavan häirinnän torjumiseksi. Näin ollen lähestymiskiellon määrääminen ei edellytä välttämättä rikosta tai sen uhkaa, ja siten myös muu vakava häirintä voi olla peruste lähestymiskiellon määräämiselle. Lähestymiskieltoon määrääminen perustuu tuomioistuimen tekemään arviointiin siitä, että on olemassa uhka, että lähestymiskieltoon määrätty henkilö tekee yllä mainitun rikoksen tai häiritsee vakavasti toista. Lähestymiskieltoon määrääminen osoittaa henkilön olevan henkilökohtaisten ominaisuuksiensa puolesta sopimaton panostajaksi ja toisaalta hänen elämäntapansa olevan toisen turvallisuutta vaarantavan. Tuon vaaran ei voida katsoa rajoittuvan vain lähestymiskiellon voimassaoloaikaan.

Henkilön pitempiaikainen omaa tai toisen turvallisuutta vaarantava elämäntapa tai käytös voi ilmetä myös rikollisena menettelynä. Toistuva syyllistyminen erilaisiin rikoksiin osoittaa tekijässään piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä ja siten vakavia puutteita hänen nuhteettomuudessaan ja elämänhallinnassaan. Panostajan ammatin harjoittamiseen liittyy vakava vastuu muiden turvallisuudesta ja turvallisuutta koskevien määräysten noudattamisesta.

Työsuojelutoimisto on katsonut, että T:n kihlakunnan poliisilaitoksen antamasta lausunnosta ilmenevien seikkojen perusteella A:n ei voida katsoa olevan muilta ominaisuuksiltaan räjäyttäjän tehtäviin sopiva. Pätevyyskirjaa ei A:lle täten voida myöntää.

A on kirjallisesti ilmoittanut uusivansa panostajan pätevyyskirjaa koskevan hakemuksensa, mikäli se hylätään. Koska A:n soveltumattomuus panostajan tehtäviin on erittäin vakavaa ja ilmeisen pysyvää laatua eikä hänelle näin olisi perusteita myöntää pätevyyskirjaa välittömässä tulevaisuudessakaan, työsuojelutoimisto on harkinnut oikeaksi määrätä, että päätös on voimassa 30.4.2013 saakka.

2. Hämeen työsuojelupiirin työsuojelutoimisto on päätöksillään 12.9.2008, 29.10.2008, 7.11.2008, 4.12.2008, 8.1.2009, 6.2.2009, 6.3.2009, 5.4.2009, 8.5.2009,10.6.2009, 10.7.2009, 10.8.2009, 10.9.2009, 10.11.2009 ja 12.12.2009 jättänyt tutkimatta A:n hakemuksen pätevyyskirjan saamiseksi räjäyttäjäluokkaa AF varten.

Työsuojelutoimisto on perustellut päätöksiään muun ohella seuraavasti:

Korkein hallinto-oikeus on 6.6.2008 antamallaan lainvoimaisella päätöksellä todennut A:n soveltumattomaksi panostajan tehtäviin. Kyse on kiinteästi henkilöön ja hänen pysyväisluonteisiin ominaisuuksiinsa liittyvästä harkinnasta ja ratkaisusta. A ei ole hakemuksensa tueksi esittänyt aikaisemmin esitetyn selvityksen kumoavaa aineistoa. Työsuojelutoimisto on katsonut, ettei tällaista soveltumattomuutta koskevaa ratkaisua voida pelkästään uuden hakemuksen perusteella arvioida toisin kuin korkein hallinto-oikeus on tehnyt.

Korkeimman hallinto-oikeuden toteama A:n sopimattomuus panostajan tehtäviin on laadultaan sellaista, että asiallisia perusteita sopivuuden arviointiin voidaan ajatella olevan vasta useiden vuosien päästä. Tämän vuoksi työsuojelutoimisto on aikaisemmassa vastaavaa hakemusta koskevassa hylkäävässä päätöksessään samalla määrännyt, että päätös on voimassa 30.4.2013 saakka.

A on valituksissaan ja valitustensa täydennyksissä vaatinut, että työsuojelupiirin työsuojelutoimiston päätökset kumotaan ja hänen hakemuksensa hyväksytään. Toissijaisesti hylkäävien viranomaisen päätösten voimassaoloaikaa tulee lyhentää. A on lisäksi vaatinut, että hallinto-oikeuden tulee velvoittaa työsuojelupiirin työsuojelutoimisto välipäätöksellä myöntämään hänelle panostajan pätevyyskirja.

Asiassa tulee järjestää suullinen käsittely, jossa A:n sopivuus panostajan pätevyyskirjan saamiseksi tulee osoitettua. Työsuojelupiirin työsuojelutoimisto ei ole kuullut eikä haastatellut A:ta asiassa henkilökohtaisesti.

Hallinto-oikeuden tulee hallintolainkäyttölain 39 §:n 1 momentin nojalla pyytää suulliseen käsittelyyn todistajana kuultavaksi valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen panostajalain perustuslainmukaisuudesta. Toissijaisesti hallinto-oikeuden tulee hallintolainkäyttölain 40 §:n 1 momentin nojalla pyytää professori Viljaselta asiantuntijalausunto.

Asia tulee käsitellä maksutta tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain 7 §:n 1 momentin 7 kohdan tai 7 §:n 3 momentin nojalla.

Hallinto-oikeuden tulee pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisu Euroopan yhteisön oikeuden tulkinnasta siitä, loukkaako panostajalaki perusoikeutta elinkeinovapauteen.

Jos hallinto-oikeus hyväksyy valitukset, valitustenalaisten päätösten täytäntöönpano on kiellettävä ja panostajan pätevyyskirja määrättävä annettavaksi ennen hallinto-oikeuden päätöksen lainvoimaiseksi tuloa. Lisäksi on määrättävä, että täytäntöönpanoa koskeva määräys on voimassa, kunnes päätös on lainvoimainen tai ylempi valitusviranomainen määrää toisin.

Hallinto-oikeuden tulee korvata A:n oikeudenkäyntikulut 400 eurolla valitusta kohden korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen.

Perusteluina vaatimuksilleen A on esittänyt muun muassa
seuraavaa:

A on suorittanut hyväksytysti panostajan koulutuksen ja tutkinnon, joten hän täyttää tiedollisesti panostajalain 2 §:ssä ja panostajien pätevyyskirjoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetyt edellytykset pätevyyskirjan saamiseksi. A on ollut kuusi kuukautta kestäneessä työharjoittelussa X-louhinta Oy:llä, joten ei ole perusteltua olettaa, että hän käyttäisi räjähdysaineita virheellisesti tai että tästä aiheutuisi uhkaa yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle. Lisäksi hänen on lääkärintodistuksessa todettu fyysisesti ja psyykkisesti soveltuvan räjäyttäjän tehtäviin.

Hakemuksen hylkääminen on perustunut yksinomaan siihen, että poliisilaitoksen lausumassa esitettyjen seikkojen on katsottu muodostavan sellaisen esteen, ettei A:ta voida muilta ominaisuuksiltaan pitää kyseiseen työhön soveltuvana.

A:lla on pohjakoulutuksena peruskoulu ja hänen ammatillinen koulutuksensa muodostuu räjäyttäjän ja panostajan koulutuksesta. Hänen on ollut tarkoitus perustaa oma yritys ja työllistyä sitä kautta. Lupakirjan puuttuessa hän on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen. Pätevyyden saamisella on siis myös erittäin tärkeä merkitys A:n taloudelliselle tilanteelle.

A on valitustensa tueksi vedonnut perustuslain 18 §:n, 21 §:n 1 momentin sekä 106 §:n ja 107 §:n säännöksiin lainvalmisteluasiakirjoineen.

On kohtuutonta, että A:lle annetut aikaisemmat tuomiot ovat johtaneet sellaisiin viranomaisratkaisuihin, joiden perusteella A ei voi harjoittaa panostajan ammattia koulutuksestaan huolimatta. Tällainen sanktiokumulaatio on perusoikeuksien ja suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta hyvin arveluttava.

Panostajalaissa ei ole säädetty henkilön luotettavuuden arvioinnista tai sen perusteista. Panostajalaissa ei ole säännöksiä siitä, miten henkilölle mahdollisesti tuomitut sakko- tai vankeusrangaistukset vaikuttavat sopivuuden arviointiin. Panostajalaista puuttuu esimerkiksi kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetun lain kaltainen perusoikeusrajoitukselta edellytetty täsmällinen ja tarkkarajainen soveltavuuden tai luotettavuuden määrittely.

Perustuslakivaliokunnan mietinnössään (PeVM 25/1994 vp) muotoilema seitsenkohtainen perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten testi on ymmärrettävä kokonaisuudeksi. Toisin sanoen perusoikeusrajoitusten tulee täyttää samanaikaisesti kaikki yleisten rajoitusedellytysten luettelon vaatimukset. Yhdenkin osatestin läpäisemättömyys merkitsee siten sitä, että perusoikeuden rajoitus on ristiriidassa asianomaisen perusoikeussäännöksen kanssa. Testin seitsenkohtainen luettelo soveltuu sellaisenaan perustuslain 18 §:n 1 momentissa tarkoitettujen elinkeinon ja ammatin harjoittamista koskevien oikeuksien arviointiin.

Perustuslakivaliokunnan mietinnöstä (PeVM 25/1994 vp) ja lausunnosta (PeVL 23/2000 vp) on tehtävissä se johtopäätös, että tavallisena lakina toteutettu perusoikeuden rajoitus edellyttää täsmällistä ja tarkkarajaista määrittelyä. Samoin perusoikeuden rajoituksen laajuus ja täsmälliset edellytykset tulee ilmetä perusoikeutta rajoittavasta tavallisesta laista. Panostajalain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu edellytys henkilön sopivuudesta panostustyöhön muilta ominaisuuksiltaan ei täytä perustuslakivaliokunnan asettamia perusoikeuden rajoittamisen yleisiä edellytyksiä eikä perustuslain 80 §:n 1 momentin vaatimusta täsmällisestä ja tarkkarajaisesta laintasoisesta sääntelystä, koska panostajan ammatin harjoittamisen ja pätevyyskirjan myöntämisen poissulkevia muita ominaisuuksia ei ole määritelty panostajalaissa tai sen esitöissä. Panostajalaki ei siten täytä perusoikeuden rajoitukselta edellytettyä täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimusta.

Perustuslakivaliokunnan perusoikeuden rajoitusedellytysten mukaisen rajoitusperusteen hyväksyttävyyden vaatimus edellyttää, että rajoitusperuste ilmenee selkeästi joko säädöstekstistä tai ainakin asianomaisen lakiehdotuksen perusteluista. Panostajalaissa tai sen esitöissä ei kuitenkaan mainita rajoitusperusteesta mitään.

Panostajalaki ei täytä myöskään rajoitusedellytysten testin suhteellisuusvaatimusta, koska viranomaisen hylkäävän päätöksen voimassaoloaikaa ei ole millään tavoin rajoitettu ajallisesti. Perusoikeussuojan mukaista on, että viranomaisen päätösvallan käyttäminen on hylkäysperusteen soveltamisessa sidottu ajallisesti kohtuullisen lyhyeksi perustuslain 18 §:n perustavoitteen, elinkeinovapauden, turvaamiseksi (vrt. PeVL 52/2001 vp, s. 3). Hylkäävät päätökset ovat myös suhteellisuusperiaatteen vastaisia. Päätöksissä viitattu viisi vuotta voimassa oleva aikaisempi päätös on kohtuuton, koska hylkäävän päätöksen voimassaolosta ei ole säädetty panostajalaissa.

Perustuslakivaliokunnan mietinnössään (PeVM 25/1994 vp) tarkoittama perustuslain 18 §:n mukainen ydin on elinkeinovapaus, johon ulottuvaa perusoikeusrajoitusta ei sallita perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten mukaan tavallisella lailla. Panostajalaki ei tavallisena lakina voi mahdollistaa perusoikeuspoikkeusta.

Hämeen työsuojelupiirin työsuojelutoimiston päätökset tulee kumota ensisijaisesti panostajalain soveltamisen ja perustuslain välisen ristiriidan vuoksi perustuslainmukaisen tai perusoikeusmyönteisen tulkinnan avulla. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee päätökset kumota toissijaisesti lex superior -periaatteen mukaisesti soveltaen perustuslain 106 §:ää.

Hämeen työsuojelupiirin työsuojelutoimisto on antanut valitusten johdosta lausunnot, joissa se on esittänyt valitusten sekä suullisen käsittelyn pyynnön hylkäämistä. Esitetyt oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimukset toimisto on perusteettomina kiistänyt. Työsuojelupiiri on todennut lausunnoissaan muun ohella seuraavaa:

Työharjoittelu tapahtuu ammattitaitoisen panostajan johdon ja välittömän valvonnan alaisena. Työharjoittelusta ei voida tehdä johtopäätöksiä siitä, miten A käyttäytyisi itsenäisesti ilman valvontaa panostajan ammatissa toimiessaan.

Poliisilaitoksen lausunnossa esitetyt 11 etsintäkuulutusta osoittavat vakavia puutteita A:n nuhteettomuudessa ja elämänhallinnassa. Poliisi on joutunut turvautumaan etsintäkuulutuksiin, koska A:ta ei tavoiteta normaalein tiedoksiantotoimin.

Korkein hallinto-oikeus on 6.6.2008 antamallaan päätöksellä todennut A:n sopimattomaksi panostajan teh­täviin. A:n sopimattomuus on lainvoimaisella ja oikeusvoimavaikutuksen omaavalla tavalla ratkaistu eikä työsuojelutoimistolla ole ollut A:n noin kuukauden välein tekemien uusien hakemusten takia perustetta arvioida A:n sopivuutta toisin. A ei ole valituksissaan tuonut esille mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella asiaa olisi arvioitava muulla tavoin. Tämän vuoksi A:n valitukset tulee kokonaisuudessaan hylätä.

Korkeimman hallinto-oikeuden toteama A:n sopimattomuus panostajan tehtäviin on laadultaan sellaista, että asiallisia perusteita sopivuuden uudelleen arviointiin voidaan ajatella olevan olemassa vasta useiden vuosien päästä. Työsuojelutoimiston hylkäävien päätöstensä voimassaoloajaksi määräämä noin viisi vuotta on lyhin ajateltavissa oleva ajanjakso, jonka jälkeen A:n sopivuutta voitaisiin arvioida uudelleen.

Panostajalainsäädäntö ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa. Ammatin harjoittamiselle voidaan perustuslain estämättä asettaa laissa pätevyysvaatimuksia. Laissa säädettyjen pätevyyskriteerien tulkinta ja harkintavallan käyttö kuuluu lain ja yleisten hallinto­-oikeudellisten periaatteiden mukaisesti lupaviranomaisen tehtäviin ja velvollisuuksiin. Harkintavaltaa on tässä tapauksessa käytetty asianmukaisesti.

Mitä tulee säännösten täsmällisyyteen ja tarkkarajaisuuteen arvioitaessa panostajan sopivuutta tehtävään muilta ominaisuuksiltaan, laissa ei ole mahdollista luetella kaikkia niitä seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa henkilön sopivuuden arviointiin.

Panostajan pätevyyskirjan saaminen edellyttää, että hakija täyttää säädöksissä mainitut pätevyyskirjan saamisen edellytykset. Hakijalta, ottaen huomioon panostustoiminnan yleisvaarallinen luonne ja työssä käytettävien räjähdysaineiden virheellisen käytön yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle muodostama uhka, tulee edellyttää kohtuullisen nuhteetonta ja rikkeetöntä käyttäytymistä sekä hyvätasoista elämänhallintaa. Arvioinnissa on huomattava vielä, että räjähdysaineiden ostaminen on siten rajoitettua, että vain panostajan tai räjäyttäjän pätevyyskirjan haltija voi niitä ostaa.

Työsuojelutoimisto on asiaa käsiteltäessä pyytänyt T:n kihlakunnan poliisilaitokselta lausunnon siitä, onko A:ta pidettävä muilta ominaisuuksiltaan sopivana räjäyttäjän tehtäviin. Poliisilaitos on lausunnossaan 19.2.2008 katsonut, ettei A ole panostajalain 2 §:ssä tarkoitetuilta muilta ominaisuuksiltaan panostustöihin eikä panostajan pätevyyskirjan haltijaksi sopiva henkilö. Lausunnossa on viitattu lukuisiin rikoksiin, joista A on tuomittu rangaistuksiin, sekä A:lle määrättyyn laajennettuun lähestymiskieltoon.

Työsuojelutoimisto on liittänyt lausuntoonsa T:n kihlakunnan poliisilaitoksen lausunnossa viitatut T:n käräjäoikeuden lähestymiskieltoasiassa 6.4.2006 antaman lainvoimaiseksi jääneen tuomion asiassa R - - - sekä Turun hovioikeuden 2.6.2005 antaman laitonta uhkausta koskevan tuomion - - - . Tuomioiden perusteluista ja vastaanotetun näytön kuvauksista ilmenee konkreettisesti, miksi A:ta on pidettävä sopimattomana panostajan tehtäviin. Erityisesti huomio kiinnittyy lähestymiskieltoasiassa kuullun henkilön kertomaan siitä, miten A on uhkaillut käyttävänsä räjähteitä itsensä ja mahdollisesti muidenkin räjäyttämiseksi. Laitonta uhkausta koskeva tapaus puolestaan osoittaa, että A käyttäytyy aggressiivisesti ja uhkaavasti ihmisiä kohtaan. Kohteeksi joutuneilla on ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa. Tällä tavalla ajattelevalla ja käyttäytyvällä henkilöllä ei voi olla panostajia koskevan lainsäädännön tarkoittamaa sopivuutta panostajan vastuunalaisiin tehtäviin ja räjähteiden hankkimiseen sekä hallussapitoon.

Korkein hallinto-oikeus on 6.6.2008 antamallaan päätöksellä todennut A:n sopimattomaksi panostajan tehtäviin. A:n sopimattomuus on näin ratkaistu lainvoimaisella tavalla.

Perustuslain 107 §:n säännöksellä ei ole asiassa merkitystä, koska panostajien pätevyyskirjoista annetun valtioneuvoston asetuksen säännös on nyt kysymyksessä olevalta osalta samansisältöinen vastaavan panostajalain säännöksen kanssa, mitä työsuojelutoimiston olisi sovellettava siinäkin tapauksessa, että panostajalain ja perustuslain välillä olisi ristiriita.

Panostajalain ja perustuslain 18 §:n säännöksen välillä ei kuitenkaan ole ristiriitaa. Panostajalaki antaa ratkaisijalle harkintavaltaa siinä, millä muilla ominaisuuksilla katsotaan asiassa olevan merkitystä. Harkinnassa on otettava huomioon räjäytystyön ja räjähteiden käsittelyn luonne ja siitä seuraava korostettu huolellisuusvelvollisuus oman ja toisten turvallisuuden varmistamiseksi. Muilla ominaisuuksilla voidaan siten tarkoittaa laajasti henkilön elämänhallintaan liittyviä seikkoja ja tekijöitä.

Asiassa ei ole kyse samasta teosta annettavasta rangaistuksesta taikka muustakaan seuraamusharkinnasta. Sitä, että A:n rikostuomioilla on ollut vaikutusta A:n sopivuuden arviointiin panostajan työhön, ei ole pidettävä sanktiokumulaationa.

A:n soveltuvuutta on tullut arvioida hänen vuosien aikana osoittamiensa käyttäytymispiirteiden perusteella. Ei ole uskottavaa, että hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä voitaisiin saada hänen soveltuvuudestaan olennaisesti oikeampi kuva kuin esimerkiksi T:n poliisilaitoksen antamasta lausunnosta ilmenee. Ratkaisun kannalta tarpeelliset tosiseikat käyvät ilmi asiakirjoista.

A on toimittanut työsuojelutoimistoon ensimmäisen hakemuksensa yhteydessä 19.3.2007 päivätyn lääkärintodistuksen. Myöhemmissä hakemuksissaan hän on vain viitannut työsuojelutoimistolla jo olevaan selvitykseen. Panostajien pätevyyskirjoista annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n 1 momentin mukaan lääkärintodistus saa olla enintään kolme kuukautta aikaisemmin annettu. Koska A:n hakemus on jätetty tutkimatta, ei A:ta ole velvoitettu täydentämään hakemustaan uudella lääkärintodistuksella.

A on antanut vastaselitykset ja täydentänyt valituksiaan useita kertoja.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on:

1. hylännyt vaatimuksen velvoittaa työsuojelupiiri välipäätöksellä välittömästi myöntämään A:lle panostajan pätevyyskirja,

2. hylännyt vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä Euroopan unionin tuomioistuimelta,

3. hylännyt vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta,

4. hylännyt vaatimuksen asiantuntijalausunnon pyytämisestä tai valtiosääntöoikeuden professorin kuulemisesta todistajana,

5. kumonnut työsuojelupiirin kaikki päätökset siltä osin kuin niissä on määrätty, että hylkäävät päätökset ovat voimassa 30.4.2013 saakka sekä

6. hylännyt muilta osin A:n valitukset.

Asian lopputulos huomioon ottaen hallinto-oikeus ei ole antanut A:n vaatimaa hallintolainkäyttölain 32 §:ssä tarkoitettua määräystä täytäntöönpanosta.

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n oikeudenkäyntikuluvaatimukset.

Hallinto-oikeus on perustellut ratkaisuaan seuraavalla tavalla:

Vaatimus velvoittaa työsuojelupiiri välipäätöksellä myöntämään A:lle panostajan pätevyyskirja

Hallintolainkäyttölain 32 §:n 1 momentin mukaan, kun valitus on tehty, valitusviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon tai määrätä sen keskeytettäväksi tai antaa muun täytäntöönpanoa koskevan määräyksen.

Valituksenalaisilla päätöksillä ei ole myönnetty A:n hakemaa panostajan pätevyyskirjaa. Toimivalta pätevyyskirjan myöntämiseen kuuluu työsuojelupiirille. Hallinto-oikeudella ei ole hallintolainkäyttölain 32 §:n 1 momentinkaan perusteella toimivaltaa antaa vaaditunlaista välipäätöstä.

Ennakkoratkaisun pyytäminen

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267.1 artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu:
a) perussopimusten tulkinnasta;
b) unionin toimielimen, elimen tai laitoksen säädöksen pätevyydestä ja tulkinnasta.

Saman artiklan toisen kappaleen mukaan, jos tällainen kysymys tulee esille jäsenvaltion tuomioistuimessa, tämä tuomioistuin voi, jos se katsoo, että kysymys on ratkaistava, jotta se voi antaa päätöksen, pyytää Euroopan unionin tuomioistuinta ratkaisemaan sen.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 15 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus tehdä työtä ja harjoittaa vapaasti valitsemaansa tai hyväksymäänsä ammattia. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 16 artiklan mukaan elinkeinovapaus tunnustetaan unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti.

Kuten edellä mainitusta Euroopan unionin perusoikeuskirjan 16 artiklan säännöksestä on havaittavissa, ei Euroopan unionin lainsäädäntö aseta esteitä sille, että jäsenvaltiot voivat säätää rajoituksia elinkeinovapauteen, kuten tässä tapauksessa on menetelty Suomen lainsäädännössä. Euroopan unionin lainsäädäntö ei aseta esteitä sille, että räjäyttäjän pätevyyskirjaa myönnettäessä otetaan huomioon hakijan henkilökohtaiset ominaisuudet panostajalain 2 §:n 1 momentissa ja panostajien pätevyyskirjoista annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Tähän nähden ennakkoratkaisun pyytäminen Euroopan unionin tuomioistuimelta on tarpeetonta.

Suullisen käsittelyn pyyntö

Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Suullisen käsittelyn järjestäminen asiassa ei ole tarpeen, koska ratkaisun kannalta tarpeelliset tosiseikat käyvät ilmi asiakirjoista.

Pyyntö valtiosääntöoikeuden professorin asiantuntijalausunnon pyytämisestä

Hallintolainkäyttölain 40 §:n 1 momentin mukaan valitusviranomainen voi hankkia erityistä asiantuntemusta vaativasta kysymyksestä lausunnon yksityiseltä asiantuntijalta noudattaen soveltuvin osin, mitä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 46 §:n 2 momentissa, 47 ja 48 sekä 49 - 52 §:ssä säädetään.

Saman pykälän 2 momentin mukaan jos asianosainen nojautuu asiantuntijaan, joka ei ole valitusviranomaisen määräämä, tästä on voimassa, mitä todistajasta säädetään.

Kysymys panostajalain perustuslain mukaisuudesta ei ole siten tulkinnanvarainen, että se edellyttäisi asiantuntijan kuulemista. Siten A:n vaatimus on hylättävä.

Pääasiaa koskeva ratkaisu

Sovellettavat oikeusohjeet

Suomen perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Perustuslain 106 §:n mukaan, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

Perustuslain 107 §:n mukaan, jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.

Panostajalain 2 §:n 1 momentin mukaan työsuojelusta ja sen valvonnasta vastaava ministeriö, jäljempänä ministeriö, tai sen määräämä viranomainen antaa panostajan pätevyyskirjan henkilölle, joka iältään, ammattitaidoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan on panostustyöhön sopiva ja pätevä. Pätevyyskirjan tarkemmista ehdoista säädetään asetuksella.

Panostajan pätevyyskirjoista annetun valtioneuvoston asetuksen (122/2002) 4 §:n mukaan panostajan pätevyyskirjoja ovat räjäyttäjän pätevyyskirja, panostajan pätevyyskirja ja ylipanostajan pätevyyskirja.

Saman lain 5 §:n 1 momentin mukaan räjäyttäjän pätevyyskirjan saamiseksi vaaditaan:
1) vähintään 20 vuoden ikä;
2) työkokemusta kyseiseen räjäyttäjän tehtävään liittyvässä työssä vähintään 6 kuukautta;
3) todistus räjäyttäjän kurssin hyväksytystä suorittamisesta;
4) selvitys siitä, että hakija on terveydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan räjäyttäjän tehtäviin sopiva; sekä
5) ministeriön hyväksymälle kuulustelijalle suoritettu räjäyttäjän tutkinto.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Valituksenalaisissa päätöksissä määrätty päätöksen voimassaoloaika

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Työsuojelupiiri on päätöksissään määrännyt samalla, että päätökset ovat voimassa 30.4.2013 asti. Työsuojelupiirin mukaan korkeimman hallinto-oikeuden toteama A:n sopimattomuus panostajan tehtäviin on laadultaan sellaista, että asiallisia perusteita sopivuuden uudelleen arviointiin voidaan ajatella olevan olemassa vasta useiden vuosien päästä.

Panostajalaissa tai valtioneuvoston asetuksessa panostajien pätevyyskirjoista ei ole erikseen säädetty siitä, että panostajan pätevyyskirjaa koskeva hakemuksen hylkäävä päätös olisi voimassa tietyn ajan tai että työsuojelupiiri voisi tällaisesta ajasta määrätä. Asiasta ei ole määrätty myöskään yleislakina hallintoasioiden käsittelyssä noudatettavassa hallintolaissa. Siten kysymys tällaisen määräyksen asettamisen lainmukaisuudesta on ratkaistava hallinto-oikeuden yleisten oppien mukaan ottaen huomioon myös perustuslain 21 §:n 1 momentti.

Hallinto-oikeuden yleisten oppien mukaan lupa-asioissa annettava hylkäävä päätös ei saa oikeusvoimaa siten, etteikö hakija voisi hakea samaa etuutta tai lupaa uudelleen. Myöskään asiassa mainittu korkeimman hallinto-oikeuden päätös 6.6.2008, jolla A:n aiempi hakemus on hylätty, ei saa oikeusvoimaa tässä suhteessa. Viranomaisen on tällaisessa tilanteessa annettava asiassa uusi sisällöllinen ratkaisu, jolla hakemus hylätään tai hyväksytään. Hakemusta ei voida jättää tutkimatta. Tähän johtopäätökseen ei vaikuta se, että hakija hakisi lupaa tai etuutta useita kertoja tai se, että viranomainen pitäisi sinänsä varmana, että hakemukset tultaisiin hylkäämään.

Edellä mainittuun nähden ennakollisen määräyksen asettaminen ilman siihen oikeuttavaa lainsäännöstä rajoittaa perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaiselle kuuluvaa oikeutta saada asiansa asianmukaisesti hallintoviranomaisessa käsitellyksi. Määräykset ovat siten lainvastaisia ja ne on kumottava.

Hakemusten jättäminen tutkimatta

Työsuojelupiiri on siis hylännyt A:n hakemukset päätöksillään 7.5.2008 ja 13.6.2008. Muilla valituksenalaisilla päätöksillään työsuojelupiiri on jättänyt A:n hakemukset tutkimatta.

Kuten edellä on jo todettu, hallinto-oikeuden yleisten oppien mukaan lupa-asioissa annettava hylkäävä päätös ei saa oikeusvoimaa siten, etteikö hakija voisi hakea samaa etuutta tai lupaa uudelleen.

Kun työsuojelupiirin ei olisi tullut jättää A:n näitä hakemuksia tutkimatta, ovat sen päätökset tältä osin lainvastaisia. Enemmän viivytyksen välttämiseksi hallinto-oikeus ei kuitenkaan ole palauttanut asiaa Hämeen työsuojelupiirin työsuojelutoimistolle uudelleen käsiteltäväksi, vaan ottanut koko asian ratkaistavakseen.

Perustuslain 106 ja 107 §:n soveltaminen asiaan

Perustuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa, jotka koskevat lain 106 §:ää, on lausuttu muun ohella, että ehdotettu säännös tulisi sovellettavaksi vasta silloin, jos perustuslain ja lain välistä ristiriitaa ei ole mahdollista poistaa perustuslainmukaisen tai perusoikeusmyönteisen tulkinnan avulla. Lain säännöksen soveltamatta jättämisen edellytyksenä olisi tällöin, että ristiriita olisi ilmeinen. Säännös ei siten antaisi oikeutta jättää lakia soveltamatta pelkästään tulkinnanvaraisen ristiriidan perusteella. Ilmeisyysvaatimus edellyttää, että ristiriita on selvä ja riidaton.

Perustuslain etusijasta on hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu edelleen, että tuomioistuinten mahdollisuus arvioida eduskunnan säätämän lain perustuslainmukaisuutta rajoittuisi yksittäisen oikeustapauksen ratkaisemisen yhteyteen. Tuomioistuin ei siten voisi arvioida yleisesti ja ilman yhteyttä konkreettiseen tapaukseen sitä, onko jokin lain säännös ristiriidassa perustuslain kanssa. Ratkaisu korostaa eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä, jonka lainsäädäntöratkaisuja ei voitaisi lakien säätämisen jälkeen yleisesti riitauttaa. Tuomioistuinten tutkimismahdollisuus rajoittuisi vain tilanteeseen, jossa lain säännöksen soveltaminen sen käsiteltävänä olevassa yksittäisessä oikeustapauksessa olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tuomioistuin ei tällöinkään voisi julistaa lain säännöstä perustuslainvastaiseksi, vaan se voisi ainoastaan jättää lain säännöksen soveltamatta kyseisessä yksittäistapauksessa. Tuomioistuimen ratkaisu ei vaikuttaisi tältä osin lain säännöksen voimassaoloon käsiteltävän oikeusjutun ulkopuolella, vaan säännöksen kumoaminen edellyttäisi erillistä lainsäädäntötointa.

Esimerkiksi hallituksen esityksen säätämisjärjestysperusteluilla voi olla merkitystä arvioitaessa sitä, voidaanko väitettyä ristiriitaa lain soveltamisen ja perustuslain kanssa pitää ilmeisenä.

Suomen perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia tässä perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Jos asetuksen antajasta ei ole erikseen säädetty, asetuksen antaa valtioneuvosto.

Panostajalaki on säädetty korvaamaan tasavallan presidentin Suomen Hallitusmuodon 21 ja 28 §:ään perustuneen niin sanotun omaperäisen asetuksenantovaltuuden nojalla antama panostaja-asetus (409/1986). Uusi perustuslaki muutti tasavallan presidentin niin sanotun omaperäisen asetuksenantovallan. Hallituksen esityksen (HE 169/1999 vp) perusteluiden mukaan vanhan asetuksen sääntely muutetaan panostajalailla perusteiden osalta lain tasolle. Valtioneuvosto on sittemmin panostajalain 7 §:n nimenomaisen valtuutuksen perusteella antanut asetuksen panostajien pätevyyskirjoista.

Vaikka panostajalain 2 §:n 1 momentin riidanalainen säännös sanamuotonsa mukaan on suhteellisen väljä, kun siihen ei sisälly tarkempaa määrittelyä panostustyössä vaadittavista muista ominaisuuksista, voidaan säännöstä kuitenkin sen tarkoitus huomioon ottaen soveltaa ilman, että säännöksen soveltaminen olisi perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Panostajan pätevyyskirjan myöntämistä koskevaa päätöstä ei näin ollen voida kumota perustuslain 106 §:n perusteella.

Valtioneuvoston asetuksen 5 §:ssä räjäyttäjän pätevyyskirjan saamiseksi vaadittavat muut ominaisuudet on määritelty samalla tavalla kuin itse laissakin. Tähän nähden asetuksen säännöksen ei voida katsoa olevan perustuslain 107 §:ssä tarkoitetulla tavalla ristiriidassa perustuslain tai panostajalain kanssa.

Poliisin lausunnon huomioiminen asiassa

Poliisilain 43 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan poliisin henkilöstöön kuuluvan virkamiehen vaitiolovelvollisuudesta on voimassa, mitä valtion virkamieslain (750/1994) 17 §:ssä säädetään.

Saman pykälän 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan vaitiolovelvollisuus ei kuitenkaan estä asian ilmaisemista viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle yhteisölle, jolla säädetyn tehtävänsä vuoksi on tarve saada tieto muutoin salassa pidettävästä seikasta taikka henkilön luotettavuudesta tai sopivuudesta.

Henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 16 §:n 1 momentin mukaan poliisilla on oikeus, jollei jäljempänä toisin säädetä, käyttää poliisin henkilörekisterin tietoja muuhun kuin niiden keräämis- ja tallettamistarkoitusta vastaavaan tarkoitukseen, jos tiedot ovat tarpeen muun ohella:
5) päätettäessä tai annettaessa lausuntoa luvan myöntämisestä tai voimassaolosta, jos luvan myöntämisen tai voimassaolon edellytykseksi on säädetty luvanhakijan tai luvanhaltijan luotettavuus, sopivuus tai muu sellainen ominaisuus, jonka arvioiminen edellyttää luvanhakijan tai luvanhaltijan terveydentilaan, päihteiden käyttöön, rikokseen syyllistymiseen tai väkivaltaiseen käyttäytymiseen liittyviä tietoja.

Poliisilain 43 §:n 3 momentti mahdollistaa sen, että poliisi ilmaisee muutoin salassa pidettäviä seikkoja viranomaiselle, jolla säädetyn tehtävänsä vuoksi on tarve saada tieto muutoin salassa pidettävästä seikasta taikka henkilön luotettavuudesta tai sopivuudesta. Työsuojelupiirillä on kyseessä olevasta lupaharkinnasta johtuen ollut tarve saada tieto poliisin sille esittämistä tiedoista. Osaltaan henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 16 § mahdollistaa henkilörekisterin tietojen käytön muun ohella nyt kyseessä olevaa lupaharkintaa koskien.

Asiassa ei ole menetelty lainvastaisesti tällä valituksessa mainitulla perusteella.

Sanktiokumulaatio

A on valituksissaan esittänyt muun ohella, että työsuojelupiirin hakemukset hylkäävistä päätöksistä aiheutuu hänelle lisärangaistus jo annettujen tuomioiden lisäksi. Tämä sanktiokumulaatio on perusoikeuksien näkökulmasta arveluttavaa. Lisäksi A on esittänyt, että hänen henkilökohtaisissa oloissaan tapahtunut muutos tulisi rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan hallituksen esityksen HE 44/2002 vp perusteella ottaa asiassa huomioon.

Lähtökohtaisesti rikosoikeudellista sanktiokumulaation estämisen periaatetta on sovellettu myös hallinto-oikeudellisissa asioissa kohtuusperiaatteen muodossa. Tässä asiassa ei ole kyse rikosoikeudellisesta rangaistuksesta, vaan edellytyksistä myöntää räjäyttäjän pätevyyskirja.

Periaatteella on kuitenkin merkitystä lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa rikoksesta saadun tuomion ja esimerkiksi tuomiosta seuraavan elinkeinon harjoittamisen vaikeutumisen muun ohella elinkeinoluvan epäämisen muodossa voidaan katsoa olevan kokonaisuudessaan kohtuutonta tai sen johtavan poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Perusteen soveltaminen on tarkoitettu poikkeukselliseksi.

Tässä asiassa hakemuksen tai hakemusten hylkäämistä ei voida myöskään kytkeä yksittäiseen rikostuomioon siten kuin sanktiokumulaation soveltaminen edellyttää. Hakemusten hylkääminen on perustunut kokonaisarviointiin.

Lisäksi hallinto-oikeuden jäljempänä johtopäätöksissään toteaman A:n soveltumattomuutta koskevan kokonaisarvion perusteella nyt käsillä ei ole tilanne, jossa hakemusten hylkääminen olisi muutoinkaan johtanut poikkeuksellisen haitalliseen tilanteeseen. A ei ole vielä aloittanut räjäyttäjän ammattitoimintaa.

A on myös erityisesti arvostellut valituksessaan sitä, että hakemusten hylkäämisten perusteena käytetystä hovioikeuden tuomiosta 2.6.2005 on kulunut jo pitkä aika ja rikollinen käyttäytyminen kuuluu hänen menneeseen elämätilanteeseensa.

A on kuitenkin syyllistynyt useisiin rikoksiin, joista osaan mainittua ajankohtaa myöhemmin. Kokonaisuutena arvioiden A:n käytös on ollut sellaista, että vaikka hän osin olisikin irtautunut entisestä elämäntyylistään, ei käsillä ole sellainen tilanne, että hakemusten hylkääminen olisi tälläkään perusteella johtanut kohtuuttomuuteen.

Harkintavallan laajuudesta ja luonteesta

Panostajan pätevyyskirjan saamisen edellytykset on panostajalaissa ja panostajan pätevyyskirjoista annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:ssä määritelty suhteellisen yksityiskohtaisesti. Kuitenkin asetuksen 5 §:n mukainen edellytys siitä, että hakija on terveydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan räjäyttäjän tehtäviin sopiva, jättää viranomaiselle harkintavaltaa. Tästä huolimatta kyse on oikeusharkintaisesta luvasta, joka on myön­nettävä, mikäli luvan saamisen edellytykset täyttyvät.

Työsuojelupiiri on ratkaissut hakemukset oikeusharkinnalla, eikä sillä, onko luvan saamisen edellytyksiä luonnehdittu subjektiiviseksi oikeudeksi, ole asiassa merkitystä.

Panostajan pätevyyskirjan saamisen edellytysten täyttyminen

Asiassa ei ole kyse ampuma-aseluvan myöntämisestä. Työsuojelupiiri on ratkaissut ja sen onkin tullut ratkaista asia panostajalain ja panostajan pätevyyskirjoista annetun valtioneuvoston asetuksen perusteella.

A on valituksessaan erityisesti korostanut vuonna 2006 määrättyyn lähestymiskieltoon johtaneiden tapahtumien olevan virheellisesti ilmaistuja käräjäoikeuden päätöksessä.

Kuitenkin poliisilaitoksen lausunnosta 19.2.2008 ja asiakirjoihin liitetyistä tuomioista ilmenee, että A on syyllistynyt useisiin rikoksiin vuodesta 2004 lähtien. A on syyllistynyt muun ohella kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta vuonna 2006, seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuonna 2005, rattijuopumukseen vuonna 2005, laittomaan uhkaukseen vuonna 2004, lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon vuonna 2004. Lisäksi A on ollut etsintäkuulutettuna vuoden 2000 alusta lukien 11 kertaa.

Vaikka asiassa ei edes huomioitaisi vuonna 2006 määrätyn lähestymiskiellon taustoja, kokonaisuutena arvioiden A:n syyllistyminen lukuisiin rikoksiin ja näiden rikosten luonne ilmentää piittaamattomuutta lain noudattamisesta. Koska kysymyksessä on yleisvaarallinen työ, räjäyttäjän ammatissa toimivalta vaaditaan korostettua huolellisuutta ja luotettavuutta. Edellä mainitut teot osoittavat A:n piittaamattomuutta laeista ja vaarantavat hänen luotettavuutensa. Osa A:n rikoksista on kohdistunut toisen henkilöön ja terveyteen. Vaikka teoista on joitakin vuosia, ei A tästä huolimatta ole toistaiseksi sopiva panostustyöhön.

Edellä mainituilla perusteilla A:n soveltumattomuus panostajan tehtäviin on ollut sen luonteista, että A:n kuuleminen hallintomenettelyssä henkilökohtaisesti asian selvittämiseksi on ollut tarpeetonta.

Kun A joka tapauksessa on edellä selostetuilla perusteilla soveltumaton panostajan tehtäviin, ei A:n esittämällä lääkärintodistuksella, panostajan koulutuksen ja tutkinnon suorittamisella tai työharjoittelun suorittamisella ole asiassa ratkaisevaa merkitystä.

Näin ollen A:n valitukset on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Työsuojelupiirin päätökset on suurelta osalta kumottu edellä selostetuin tavoin. A:n valitukset on pääosin hylätty. Tähän nähden ei ole kohtuutonta, että hän saa pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Panostajalaki 2 § 1 momentti
Valtioneuvoston asetus panostajan pätevyyskirjoista (122/2002) 4 § ja 5 § 1 momentti
Poliisilaki 43 § 1 ja 3 momentti
Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa 16 § 1 momentti
Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus 267 artikla
Euroopan unionin perusoikeuskirja 15 ja 16 artikla
Suomen perustuslaki 18 § 1 momentti, 80 § 1 momentti, 106 § ja 107 §
Hallintolainkäyttölaki 32 § 1 momentti, 38 § 1 momentti, 39 § 1 momentti, 40 § 1 ja 2 momentti ja 74 § 1 ja 2 momentti
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 24 § 1 momentti 3 ja 4 kohta ja 29 § 1 momentti 1 kohta

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hänen valituksensa on hylätty ja todetaan A:n täyttävän panostajan pätevyyskirjan myöntämisen edellytykset. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujensa korvaamista hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa laillisine korkoineen.

Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Pykälän 2 momentin mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.

Panostajalaissa ja panostajien pätevyyskirjoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa ei tarkemmin säädetä niistä edellytyksistä, joiden perusteella henkilön sopivuus panostajan tehtävään on harkittava.

A on hakenut panostajan pätevyyskirjaa. Hakemuksen liitteinä tulee olla todistukset terveydentilasta sekä suoritetusta panostajan kurssista vaadittavine työkokemuksineen. Hakijan tulee siis antaa selvitys siitä, että on terveydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan räjäyttäjän tehtävään sopiva. Nämä edellytykset on kirjattu panostajalain 5 §:n 1 momen­tin 4 kohtaan. Nämä kohdat liittyvät toisiinsa, koska "terveydeltään sopiva" voi kuitenkin olla jollakin muulla tavoin rajoitteinen henkilö, jolla on jokin vamma, esimerkiksi kuulovamma.

Hakemuksessa ei ole kohtaa, jolla hakija antaisi työsuojelupiirille oikeuden hankkia itseään koskeva lausunto poliisilta. Työsuojelupiirille ei ole myöskään annettu pätevyyskirja-asiassa tällaista valtaa. Panostajan pätevyyskirjan saaminen on eri asia kuin esimer­kiksi panttilainauslaitoksen perustaminen, jossa toimiluvan hakemusvaiheessa panttilainauslaitoslain 4 §:n 2 momentin mukaan on pyydettävä hakijasta lausunto paikkakunnan poliisilta.

A:ta ei ole asiassa kohdeltu yhdenvertaisesti muiden pätevyyskirjaa hakeneiden hakijoiden kanssa, koska työsuojelupiiri ei ole pyytänyt kaikista vastaavaa pätevyyskirjaa hakeneista henkilöistä poliisilaitokselta lausuntoa.

A:n suorittamat kurssit, räjäyttäjä- ja panostajakurssi, ovat maksaneet tutkintomaksuineen 50 euroa/tutkinto, yhteensä 1 020 euroa. Lisäksi opiskelusta on aiheutunut matkakuluja. Panostajakurssin koko kurssimaksu oli 6 000 euroa, josta valtion osuus oli 5 400 euroa. A on perustanut 11.5.2007 rekisteröidyn toiminimen, Räjäytystyö A, josta on aiheutunut rekisteröintikuluja.

A:n tavoitteena on ollut itsensä työllistäminen. Hän on ollut motivoitunut panostajan ammatista. Kyse on ollut suunnitel­masta saada itselle ammatti. Hämeen työsuojelupiirin kielteiset päätökset olla antamatta panostajan pätevyyskirjaa ovat olleet A:lle yllätys.

Räjäyttäjän ammatti perustuu ammattiosaamiseen, jonka saa itseään kouluttamalla ja ammattityötä tekemällä. Koska A ei räjäyttäjäkurssin käytyään pystynyt työl­listämään itseään palkallisesti, hän on hakeutunut palkattomaan työharjoitteluun T:n työvoimatoimiston kautta. A on hankkinut itseään koskevan lääkärintodistuksen, jonka mukaan esteitä panostajan ammattiin ei ole.

Panostajan sopivuuden edellytyksiä harkittaessa ei ole kiinnitettävä huomiota muuhun kuin hakemuksessa esitettyyn. Jos katsotaan, että soveltuvuutta arvioitaessa erityistä huomiota tulisi kiinnittää henkilön kykyyn suorittaa panostajan työ turvallisesti, huolellisesti ja luotettavasti, A katsoo täyttävänsä nämä kriteerit, jotka käydään jo panostajakoulutuksessa läpi.

Hallinto-oikeus on arvioinut A:n elämään liitty­vät tapahtumat 2004 - 2006 siten, että näillä asioilla olisi edel­leen merkitystä harkitessa sopivuutta panostajan ammattiin. Tulkinta on väärä. Kyseiset tapahtumat ovat liittyneet yksityiselämään, eivät työtehtävien suorittamiseen. Työharjoittelussa ei ole tullut esiin A:n mahdollista sopimattomuutta alalle. Tapahtumat 2004 - 2006 ovat liittyneet henkilöön, jota kohtaan A itse on hakenut lähestymiskieltoa.

A on pyrkinyt osoittamaan työsuojelupiirille ja hallinto-oikeudelle sen, että 2004 - 2006 tapahtumat ovat historiaa. Hän on rangaistuksensa saanut eikä vuoden 2006 jälkeen hänestä ole merkintöjä.

A:ta on jo rangaistu vuosien 2004 - 2006 tapahtumista. A ei ole pystynyt aloittamaan työsuojelupiiristä johtuvista syistä ammatin harjoittamista. Panostajalaissa tai lain esitöissä ei ole tarkoitettu olevan tällaista lisärangaistusme­nettelyä. Hallinto-oikeus on katsonut, että koska A ei ole ehtinyt harjoittaa ammattia, panostajan pätevyyskirjan epä­äminen ei ole kohtuutonta. Tulkinta on kohtuuton.

A on 18.8.2010 esittänyt lisäselvityksenä oikeustieteen lisensiaatti Mikael Koillisen asiantuntijalausunnon panostajalain ja Suomen perustuslain keskinäisestä suhteesta.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue (jäljempänä työsuojeluviranomainen), joka on 1.1.2010 tullut työsuojelupiirin työsuojelutoimiston sijaan, on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa katsonut, että A:n valitus on perusteeton. Valitus tulisi kaikilta osiltaan hylätä ja hallinto-oikeuden päätös pysyttää voimassa. Vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tulee perusteettomana hylätä.

Työsuojeluviranomainen on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa, viitannut hallinto-oikeuden päätöksen perusteluihin ja katsonut, ettei A:n tilanne ole hallinto-oikeuden päätöksen antamisen jälkeen muuttunut niin, että hänen sopivuuttaan panostajan tehtäviin olisi arvioitava toisin.

Panostajalainsäädäntö ei ole ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Ammatin harjoittamiselle voidaan perustuslain estämättä asettaa laissa pätevyysvaatimuksia.

Panostajalaissa on nimenomaisesti säädetty, että panostajan pätevyyskirja annetaan henkilölle, joka iältään, ammattitaidoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan on panostustyöhön sopiva ja pätevä. Kyse ei ole pelkästään ammatillisten pätevyysvaatimusten arvioinnista. Ne ovat säännöksen mukaan vain osa harkittavia seikkoja. Arvioinnissa pitää harkita myös muita henkilön ominaisuuksiin liittyviä seikkoja. Vaatimus täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta täyttyy tältä osin. Käytännöllinen ongelma on, että arvioitaessa panostajan muilta ominaisuuksiltaan sopivuutta ei liene mahdollistakaan luetella laissa tyhjentävästi kaikkia niitä seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa henkilön sopivuuden arviointiin.

A:ta ei ole asetettu ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Panostajalaissa pätevyyskirjan saamisen edellytykseksi on säädetty henkilön ominaisuuksiin liittyvä harkinta, mikä muodostaa hyväksyttävän perusteen tällaisen harkinnan toimittamiseen. Tähän asiaan liittyviä syrjintäväitteitä on käsitelty myös yleisessä tuomioistuimessa. A:n esittämät syrjintäväitteet on hylätty.

A on vastaselityksessään esittänyt, että työsuojeluviranomaisen näkemys on virheellinen. Työsuojeluviranomaisen lausunnossa on sivuutettu oikeustieteen lisensiaatti Mikael Koillisen asiantuntijalausunnossa esitetty huomio siitä, että hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole annettu merkitystä ajan kulumiselle asiassa.

Korkein hallinto-oikeus on kansalaisuusasiaa koskevassa ratkaisussaan 12.1.2001 taltionumero 38 ottanut huomioon Suomen kansalaisuut­ta hakeneen henkilön rikoksiin syyllistymisestä kuluneen ajan kunniallisuusvaatimuksen täyttymistä arvioidessaan.

Työsuojeluviranomaisen mukaan kysymys ei ole pelkästään ammatillisten pätevyysvaatimusten arvioinnista. Kuitenkaan panostajalaista tai sen esitöistä ei ilmene, että säännöksessä olisi kyse muusta kuin ammatillisen pätevyyden arvioinnista.

Pätevyyskirjan hakijan on kyettävä arvioimaan suoraan lakitekstin perusteella, tullaanko oikeusharkintainen pätevyyskirja myöntämään vai ei. Ti­lanne olisi toinen, jos pätevyyskirjan myöntämisessä olisi kysymys tarkoituksenmukaisuusharkinnasta. Työsuojeluviranomainen on myöntänyt lausunnossaan käytännöllisen ongelman olevan se, että laissa ei ole tyhjentävästi lueteltu henkilön sopivuuden arviointiin liittyviä seikkoja. Sääntelyn täsmällisyyden ja tarkkarajai­suuden vaatimus edellyttäisi, että oikeusharkintaisen luvan hakijan ja soveltajan on pystyttävä yksiselitteisesti ja yhtenevästi tulkitsemaan, milloin pätevyyskirja voidaan myöntää ja milloin ei.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on 28.4.2010 antamassaan paloilmoittimien asennus- ja huoltotöihin oikeuttavan päte­vyystodistuksen saamista ja yhtiön merkitsemistä asianomaiseen rekisteriin koskevassa ratkaisussaan nro 10/0161/4 antanut merkitystä perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaiselle elinkeinovapau­delle sekä pätevyyden edellytysten lakitasoisuuden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksille. Hallinto-oikeus on kumonnut Turvatekniikan keskuksen päätöksen ja perustellut ratkaisuaan muun muassa seuraavasti:

"Alalle pääsyn rajoitukset on säädettävä lailla. Laissa säädettyjen alalle pääsyn edellytysten tulee olla selvästi ja tarkkarajaisesti määriteltyjä ja niiden aiheuttamien rajoitusten tu­lee olla oikeudenmukaisessa suhteessa lainsäädännöllä tavoiteltuihin päämääriin nähden. Turvatekniikan keskus ei voi asettaa omia kelpoisuusvaatimuksia taikka tulkita pelastustoimen laitteista annetun lain 9 §:n 2 momentin säännöstä supistavasti siten, että alalle pääsylle asetetaan sellaisia rajoituksia, joita lain sanamuodosta ei selvästi ilmene."

Samoin tulee panostajalaissa säädettyjen alalle pääsyn edellytysten olla selvästi ja tarkkarajaisesti määriteltyjä. Panostajalailla ja sen 2 §:n 1 momentin säännöksellä tavoiteltuna päämääränä on pidettävä panostajan ammatillisen päte­vyyden varmistamista. Ilman laissa olevaa tarkoitussään­nöstä ei lain tarkoitusta voida laventaa ja arvioida pätevyyskirjan hakijan sopivuutta panostajan työhön asiaan liittymättömän yksityiselämän perusteella. Jos lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut, että pätevyyskirjan antaja arvioisi hakijan sopivuutta panostajan työhön hänen yksi­tyiselämänsä tapahtumien perusteella, niin pa­nostajalaissa olisi säännelty siitä täsmällisesti ja tarkkarajaisesti.

A:lla ei ole milloinkaan ollut vakavia ongelmia yleisessä elämänhallinnassa, joten työsuojeluviranomaisen lausunto on tältä osin valittajaa loukkaava.

A on 22.10.2010 toimittanut tänne muun muassa jäljennöksen P:n käräjäoikeuden 28.9.2010 antamasta tuomiosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Suomen perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Jos asetuksen antajasta ei ole erikseen säädetty, asetuksen antaa valtioneuvosto.

Panostajalain (219/2000) 1 §:n 1 momentin mukaan räjähteitä saa panostajan työssä käsitellä ja käyttää henkilö, joka on saanut siihen asianmukaisen pätevyyskirjan, tai hänen välittömässä valvonnassaan muu henkilö.

Panostajalain 2 §:n 1 momentin mukaan työsuojelusta ja sen valvonnasta vastaava ministeriö tai sen määräämä viranomainen antaa panostajan pätevyyskirjan henkilölle, joka iältään, ammattitaidoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan on panostustyöhön sopiva ja pätevä. Pätevyyskirjan tarkemmista ehdoista säädetään asetuksella. Lain 2 §:n 2 momentin mukaan pätevyyskirja annetaan kerrallaan enintään 10 vuodeksi.

Panostajien pätevyyskirjoista annetun valtioneuvoston asetuksen (122/2002, jäljempänä myös panostaja-asetus) 1 §:n mukaan mainitussa asetuksessa säädetyt edellytykset täyttävälle annetaan hakemuksesta panostajan pätevyyskirja.

Panostaja-asetuksen 2 §:n mukaan panostajan pätevyyskirjan saaneella on oikeus työssä käsitellä ja käyttää räjähteitä panostajalaissa ja mainitussa asetuksessa säädetyin edellytyksin.

Panostaja-asetuksen 4 §:n mukaan panostajan pätevyyskirjoja ovat räjäyttäjän, panostajan ja ylipanostajan pätevyyskirja. Asetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan räjäyttäjän pätevyyskirjan saamiseksi vaaditaan:
1) vähintään 20 vuoden ikä; 2) työkokemusta kyseiseen räjäyttäjän tehtävään liittyvässä työssä vähintään 6 kuukautta; 3) todistus räjäyttäjän kurssin hyväksyttävästä suorittamisesta; 4) selvitys siitä, että hakija on terveydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan räjäyttäjän tehtäviin sopiva; sekä 5) ministeriön hyväksymälle kuulustelijalle suoritettu räjäyttäjän tutkinto. Asetuksen 5 §:n 2 momentin mukaan räjäyttäjän pätevyyskirja voidaan antaa määrättyjä ehtoja sisältävänä tai rajoittaa koskemaan vain tiettyä työtä.

Lain ja perustuslain suhde

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana oikeuskysymyksenä on erityisesti panostajalain suhde perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvattuun ammatin- ja elinkeinonvapauteen sekä tämän arvioinnin vaikutus viranomaisen harkintaan. Hallinto-oikeuden jo mainitsemilla perusteilla työsuojelupiirillä ei sinänsä ole ollut oikeutta ajallisesti rajoittaa kahden hylkäävän päätöksensä kestoa eikä myöskään näiden päätösten jälkeisillä päätöksillään jättää valittajan hakemuksia tutkimatta.

Panostajalaki on säädetty ilman eduskunnan perustuslakivaliokunnan hallituksen esityksestä antamaa lausuntoa. Hallituksen esitys (HE 169/1999 vp) on sinänsä annettu perustuslain voimaantuloon liittyvästä syystä, koska sääntely on ennen tätä lakia perustunut vain tasavallan presidentille aikaisemmin kuuluneen niin sanotun omaperäisen asetuksenantovaltuuden nojalla säädettyyn asetukseen. Hallituksen esityksessä (HE 169/1999 vp) nykyisen perustuslain vaatimusten on todettu tarkoittavan sitä, että lailla tulee säätää yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka muuten kuuluvat lain alaan. Tässä tarkoituksessa hallituksen esityksen mukaisesti lain tasolle on nostettu aikaisemman asetuksen "yleiset säännökset pätevyyskirjan saamisen edellytyksistä, voimassaolosta ja peruuttamisesta". Tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole muutettu säännösten asiallista sisältöä.

Hallituksen esityksessä (HE 169/1999 vp) on siten tarkasteltu laissa säädettäviä seikkoja vain suhteessa perustuslain 80 §:n 1 momenttiin tarkastelematta erikseen ehdotetun sääntelyn suhdetta perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvattuihin oikeuksiin harjoittaa ammattia tai elinkeinoa. Räjäyttäjän pätevyyskirjan myöntämisessä panostajan ammatin tai tehtävän harjoittamisen edellytyksenä on kysymys sellaisesta ammatin- tai elinkeinon harjoittamisen lupaan rinnastuvasta päätöksenteosta, jota on tarkasteltava suhteessa perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvattuun ammatin- tai elinkeinonharjoittamisen oikeuteen.

Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisesti elinkeinon tai ammatin harjoittamisen luvanvaraisuudesta on säädettävä lailla, jonka tulee täyttää perusoikeuden rajoittamiselta vaadittavat yleiset edellytykset. Tämän mukaisesti laissa säädettävien elinkeinovapauden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia, minkä lisäksi rajoitusten olennainen sisältö, kuten rajoitusten laajuus ja edellytykset, tulee ilmetä laista. Sääntelyn sisällön kannalta perustuslakivaliokunta on tulkintakäytännössään pitänyt tärkeänä, että säännökset luvan tai siihen rinnastuvan järjestelyn edellytyksistä ja pysyvyydestä antavat riittävän ennustettavuuden viranomaistoiminnasta. Tältä kannalta on merkitystä muun ohella sillä, missä määrin viranomaisen toimivaltuudet määräytyvät sidotun harkinnan ja tarkoituksenmukaisuusharkinnan mukaisesti (esimerkiksi PeVL 8/2006 vp ja siinä mainitut muut valiokunnan lausunnot).

Johtopäätökset

Laissa ei ole tarkempia säännöksiä panostajan pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä olevista seikoista eli hakijan iästä, tämän ammattitaidosta tai hakijalta vaadittavista muista ominaisuuksista. Panostaja-asetuksessa näitä on täsmennetty siten, että hakijalta vaadittavat muut ominaisuudet tarkoittavat hakijan terveydentilaa sekä muita ominaisuuksia, joiden perusteella hakijaa voidaan pitää esimerkiksi räjäyttäjän tehtävään sopivana. Valittajan tapauksessa hänen soveltuvuutensa on arvioitu puutteelliseksi, minkä johdosta valittaja ei ole saanut hakemaansa räjäyttäjän pätevyyskirjaa.

Panostajalain sääntelytapa ei normihierarkkisesti eikä sisällöllisesti vastaa uudempaa lainsäädäntöä, jossa henkilön tiettyyn tehtävään soveltuvuuden edellytyksistä säädetään yleensä laintasoisesti. Esimerkiksi taksiliikennelaissa (217/2007) hakijan soveltuvuutta arvioidaan laissa määritellyn hyvämaineisuuden ja taloudellisen vastuukyvyn perusteella. Hyvämaineisuuden vaatimusta on laissa konkretisoitu säätämällä, minkälaisiin tekoihin syyllistyminen saattaa estää hyvämaineisuuden vaatimuksen täyttymisen. Vastaavaa sääntelytapaa noudatetaan yleisesti myös muualla elinkeinojen ja ammatin harjoittamista koskevassa lainsäädännössä.

Panostajalain ja sen nojalla annetun asetuksen säännökset jättävät lain soveltajalle huomattavasti harkintavaltaa sen suhteen, millaista terveydentilaa tai muuta soveltuvuutta panostajan tehtävissä toimivalta henkilöltä voidaan viranomaishyväksynnän osana edellyttää. Sääntelytapa ei avoimuutensa perusteella sinänsä täytä perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin kuuluvaa vaatimusta sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta. Mainitusta ei kuitenkaan seuraa, että A:lle muiden edellytysten täyttyessä olisi myönnettävä hänen hakemansa pätevyyskirja.

Viranomaisen harkintavaltaa rajoittaa tällaisessa sopivuuden osalta avoimeksi jääneessä soveltamistilanteessa, kun otetaan huomioon, millaisissa työtehtävissä panostajaksi hyväksytty henkilö voi toimia, suoraan toinen perusoikeussäännös. Panostajan tehtävässä toimiva on oikeutettu ostamaan ja käyttämään räjähdysaineita, joten tällaisen henkilön soveltuvuuden harkinnassa on huomioon lisäksi otettava tarve turvata muiden henkilöiden turvallisuus perustuslain 7 §:n 1 momentin ja 22 §:n edellyttämällä tavalla. Näin ollen työsuojeluviranomaisen ja hallinto-oikeuden harkinnassaan huomioon ottamia tietoja A:n aikaisemmista tuomioista, tähän kohdistuneista rikosepäilyistä sekä toiminnasta muutoin on voitu käyttää arvioitaessa, onko A:ta pidettävä ominaisuuksiltaan räjäyttäjän tehtävään sopivana. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole ilmennyt perusteita arvioida asiaa toisin. Näillä ja muutoin hallinto-oikeuden päätöksessä esitetyillä perusteilla ei ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.

Oikeusapu korkeimmassa hallinto-oikeudessa

T:n oikeusaputoimisto on 7.6.2010 myöntänyt A:lle oikeusapua 12.1.2010 lukien ilman omavastuuosuutta. Hänen oikeudenkäyntiavustajakseen on määrätty asianajaja B.

B on esittänyt 2 732,80 euron määräisen palkkiolaskun sekä asiantuntijalausunnon hankkimisesta 1 220 euron määräisen laskun.

B:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (290/2008) 2 ja 6 §:n mukaisena 22,5 työtunnin mukaan laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä 2 240 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 492,80 euroa, muodostuu siten 2 732,80 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Vaatimus asiantuntijalausunnon hankkimisesta aiheutuneiden 1 220 euron korvaamisesta valtion varoista hylätään, koska lausunnon hankkiminen ei ole ollut asian selvittämiseksi tarpeen.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Eija Siitari-Vanne ja Heikki Harjula. Asian esittelijä Tuulia Riikonen.