9.5.2022

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

A Oyj oli myöntänyt B:lle kuluttajaluoton, jonka jälkeen A Oyj ja B olivat tehneet pikasiirtopalvelua koskevan sopimuksen, jonka tarkoituksena oli nopeuttaa luottovarojen siirtoja B:n tilille. Kysymys siitä, oliko pikasiirtopalvelussa kysymys kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin tarkoittamasta luottokustannukseksi katsottavasta lisäpalvelusta.

Käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio ja tuomio ilmenevät tarpeellisin osin hovioikeuden tuomiosta. Käräjäoikeudessa asian on ratkaissut käräjänotaari Nina Ilvonen.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 9.5.2022

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A Oyj (jäljempänä yhtiö) on toistanut käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän kanteensa hylätyiltä osin ja vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Lisäpalvelusopimuksen tekeminen ei ole ollut pakollista kuluttajaluottosopimuksen mukaisen luoton saamiseksi sen paremmin yleensä kuin markkinoiduin ehdoinkaan, vaan kysymys on ollut B:n tieten vapaaehtoisesta lisäpalvelusta. Siitä aiheutuneet kustannukset eivät myöskään ole olleet yhtiön tiedossa, koska sanotun sopimuksen on voinut tehdä milloin tahansa luottosuhteen aikana. Lisäpalvelun on myös voinut peruuttaa milloin tahansa ilman lisäkuluja ja vaikutusta luottosopimuksen ehtoihin. Lisäpalvelusopimuksen kustannukset eivät näin ollen ole kuluttajansuojalain (KSL) 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisia luottokustannuksia. Niitä ei siten tule ottaa huomioon saman luvun 17 a §:n mukaista enimmäisrajaa laskettaessa. Tämä huomioon ottaen kuluttajaluottosopimuksen luoton korko ja luottokustannukset ovat jääneet mainitun enimmäisrajan alle, joten kantajan vaatimukset on hyväksyttävä sellaisenaan.

Yhtiö on nimennyt uusiksi kirjallisiksi todisteiksi kuluttajaluottosopimuksen 11.3.2020, samana päivänä tehdyn lisäpalvelusopimuksen, kyseistä luottoa koskevat vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot ja ruutukaappauksen D Oyj:n internet-sivuilta.

Vastaus

B ei ole antanut häneltä pyydettyä vastausta valituksen johdosta.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

Uusi todistelu hovioikeudessa

Asiassa on kysymys summaarisesta riita-asiasta, jota koskevassa haastehakemuksessa ei oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n mukaan tarvitse ilmoittaa todistelua. B ei myöskään ole vastannut kanteeseen, eikä yhtiötä ole pyydetty täydentämään sitä mainitun luvun 5 §:n mukaisesti. Näistä syistä yhtiöllä on ollut oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:ssä tarkoitettu pätevä aihe jättää vetoamatta nimeämäänsä todisteluun käräjäoikeudessa. Sen vuoksi hovioikeus sallii yhtiön vedota nimeämiinsä uusiin todisteisiin hovioikeudessa.

Siltä osin kuin jotakin todistetta ei ole jäljempänä mainittu, se on kohdistunut riidattomana pidettävään seikkaan tai sillä ei muusta syystä ole ollut ratkaistavien kysymysten kannalta merkitystä.

Pääasian perustelut

Riidattomat seikat ja kysymyksenasettelu

Yhtiö on 11.3.2020 myöntänyt B:lle KSL:n 7 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitetun jatkuvan luoton eli kuluttajaluoton (luottosopimus), joka on ollut ennalta sovittuun luottorajaan asti jatkuvasti kuluttajan käytettävissä ilman luotonantajan erillistä luottopäätöstä. Luottomäärä on ollut mahdollista nostaa joustavasti milloin tahansa kerralla tai vapaavalintaisissa erissä. Sopimusehtojen mukaan luotonantaja siirtää luotonsaajan nostaman rahasumman lainansaajan pankkitilille siten, että varat ovat lainansaajan käytettävissä noin kahden vuorokauden kuluttua niiden nostosta. Yhtiö ja B ovat samana päivänä tehneet pikasiirtopalvelua koskevan lisäpalvelusopimuksen (pikasiirtosopimus). Palvelulla rahan siirrot asiakkaan vastatilille tapahtuvat reaaliaikaisesti keskimäärin 15 minuutin kuluessa nostotapahtumasta.

Yhtiö on haastehakemuksessaan vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan yhtiölle kulutusluottosopimukseen perustuvan saatavan pääomaa 2.000 euroa ja sille luottosopimuksen mukaista viivästyskorkoa, luottokustannuksia, pikasiirtokuluja, erääntyneitä korkosaatavia sekä perintä- ja oikeudenkäyntikuluja.

B ei ole vastannut hänelle tiedoksi annettuun haasteeseen. Käräjäoikeus on hyväksynyt kanteen pääoman, perintäkulujen ja oikeudenkäyntikulujen sekä sanottuja kuluja koskevien viivästyskorojen osalta hyläten kanteen muutoin selvästi perusteettomana. Hylkäämistä koskevien perustelujen mukaan pikasiirtosopimuksesta seuranneet maksut eivät ole olleet luottosopimukseen nähden aidosti erillisiä kustannuksia, vaan niissä on ollut kysymys KSL 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisista luottokustannuksista, jotka on otettava huomioon luoton todellista vuosikorkoa laskettaessa. Tästä syystä luoton todellinen vuosikorko on ylittänyt KSL:n 7 luvun 17 a §:ssä säädetyn korkokaton. Tämän vuoksi B ei saman pykälän 4 momentin nojalla ollut velvollinen maksamaan luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan.

Hovioikeudessa kysymys on siitä, onko pikasiirtosopimuksen kustannuksia pidettävä KSL:n 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuina luottokustannuksina. Jos vastaus on myönteinen, käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta, koska kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukainen luottokustannusten enimmäismäärä on tässä tapauksessa riidattomasti ylittynyt, eikä yhtiö ole valituksessaan kyseenalaistanut käräjäoikeuden johtopäätöksiä korkokaton ylittymisen seurauksista. Jos taas selvitetyksi tulee, ettei kyse ole luottokustannuksista, on valitus hyväksyttävä.

Oikeusohjeet

KSL:n 7 luvun 17 a §:ssä säädetään kuluttajaluottojen luottokustannusten enimmäismäärästä. Saman luvun 6 §:n mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan tässä luvussa luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää; luottokustannuksiin luetaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin.

Aikaisemmin voimassaolleen, asiasisällöltään voimassa olevaa lakia vastanneen KSL:n 7 luvun 6 §:n 1 momentin esitöiden (HE 24/2010 vp s. 28) mukaan luottokustannuksiin luetaan kaikki luotonantajan tiedossa olevat, luottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevat kustannukset. Näitä ovat korko, kulut ja muut maksut eli esimerkiksi luoton hakemisesta ja luottosopimuksen perustamisesta perittävät kulut ja palkkiot, maksuvälineen käytöstä perittävät maksut sekä maksut luotonvälittäjille. Uutta on, että luottokustannuksiin luetaan ehdotuksen mukaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Kyse voi olla siis joko siitä, että luoton saisi vain epäedullisemmin ehdoin ilman lisäpalvelua, tai siitä, että sitä ei ylipäätään saisi ilman tarjottua lisäpalvelua. Yleisenä edellytyksenä kustannusten huomioimiselle on, että kustannukset ovat luotonantajan tiedossa. Sitä, milloin luottokustannukset ovat olleet luotonantajan tiedossa, arvioidaan sen mukaan, mitä huolelliselta luotonantajalta voidaan perustellusti edellyttää (kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 20 kappale). Jos esimerkiksi luottoa hakeva kuluttaja on toisesta maasta kuin luotonantaja ja hän on kääntynyt luotonantajan puoleen oma-aloitteisesti, ilman luotonantajan erityisiä markkinointitoimia kuluttajan kotivaltiossa, ei luotonantajalta voida edellyttää toisen maan lainsäädännön mukaisesti kuluttajalta mahdollisesti perittävien kustannusten, kuten verojen, tuntemusta.

Mainitulla aikaisemmin voimassa olleella säännöksellä on pantu täytäntöön kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (kulutusluottodirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna, 3 artiklan g kohta. Tämän direktiivin johdanto-osan kappaleista 9. ja 43. ilmenee, että direktiivin yhtenä päämääränä on ollut varmistaa kuluttajansuojan korkea taso jäsenmaissa.

KSL:iin perustuvan, luottosopimuksesta kuluttajille annettavista tiedoista annetun asetuksen (asetus) 5 §:n 1 momentin mukaan luottosopimuksessa on mainittava muun ohessa: 3) luoton määrä tai luottoraja ja luoton nostoa koskevat ehdot; 11) jos luoton saamisen edellytyksenä markkinoiduin ehdoin on, että kuluttaja tekee vakuutusta tai muuta lisäpalvelua koskevan sopimuksen, maininta tällaisesta edellytyksestä sekä mahdollisesti vaadittavista vakuuksista. Asetuksen liitteenä olevan vakioehtolomakkeen mukaan luoton pääominaisuuksiin kuuluvat muun ohessa luoton nostoa koskevat ehdot. Niillä tarkoitetaan lomakkeen mukaan sitä, ”miten ja milloin rahat ovat saatavissa”. KSL 7 luvun 9 §:n mukaan luotonantajan ja luotonvälittäjän on hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle pysyvällä tavalla vakioehtolomaketta käyttäen tiedot muun muassa tarjottavasta luotosta ja luottokustannuksista.

Johtopäätökset

Koska luottosopimuksesta erillisenä tehty pikasiirtosopimus jäisi itsenäisenä sopimuksena ilman samanaikaisesti tehtyä luottosopimusta merkityksettömäksi, voidaan pikasiirtosopimusmaksujen katsoa johtuvan kuluttajaluottosuhteesta KSL 7 luvun 6 §:n 1 momentin tarkoittamin tavoin. Tämän lisäksi pikasiirtosopimuksen mukaisten maksujen arvioiminen tämän lainkohdan mukaisiksi luottokustannuksiksi edellyttää, että pikasiirtosopimuksen tekeminen on ollut edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin ja että pikasiirtosopimuksen mukaiset maksut ovat olleet yhtiön tiedossa lainkohdan tarkoituksen mukaisesti.

Arvioitavista edellytyksistä ensiksi mainitun osalta keskeistä on, millä ehdoilla luottoa voidaan katsoa markkinoidun. Vakioehtolomake sisältää tarjottavaa luottoa koskevaa tietoa ja se on lain mukaan annettava kuluttajalle hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä. Vakioehtolomakkeessa on edellä todetulla tavalla valmiiksi selitettynä eräänlaisella selkokielellä, että luoton nostoa koskevalla ehdolla tarkoitetaan sitä, miten ja milloin rahat ovat saatavissa. Tässä tapauksessa yhtiö on kirjannut nostoa koskevaksi ehdoksi lomakkeeseen: ”Myönnetty luotto on välittömästi luotonsaajan nostettavissa kokonaan tai osissa luotonsaajan pankkitilille”. Tästä kuluttaja saa käsityksen, että hän saa haluamansa luoton heti käyttöönsä sen tultua myönnetyksi.

Tätä vakioehtolomaketta on pidettävä markkinointimateriaalina, koska se on tullut esittää B:lle hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä. Lisäksi yleisesti on tiedossa, että nimenomaan lainan saaminen nopeasti käyttöön on tällaisten pikalainapalvelujen markkinoinnissa keskeisessä asemassa oleva viesti kuluttajalle. Näin ollen luottoa on tässäkin tapauksessa katsottava markkinoidun luoton välittömän käyttöönoton takaavalla ehdolla riippumatta siitä, mitä yhtiö on luoton nostamisella tarkoittanut luottosopimuksessa. Sen kohdassa 5. yhtiö on sitoutunut toimittamaan rahat kuluttajan saataville selvästi edellä mainittua myöhemmin, eli noin kahden vuorokauden kuluttua. Tämän vuoksi B:n on ollut välttämätöntä solmia pikasiirtoa koskeva sopimus lainasopimuksen tekemisen yhteydessä saadakseen luoton yhtiön markkinoimalla tavalla välittömästi käyttöönsä. Ilman pikasiirtosopimusta luoton ehdot olisivat luottosopimuksen mukaan olleet kuluttajalle epäedullisemmat.

Yhtiö on kiistänyt luottokustannusten yleisenä edellytyksenä olevan tietoisuusvaatimuksen sillä perusteella, että kun pikasiirtosopimuksen on voinut tehdä milloin tahansa luottosuhteen aikana, eivät siitä aiheutuneet kulut ole olleet yhtiön tiedossa niin kuin arvioitavana oleva lainkohta edellyttää. Kuten edellä oikeusohjeita koskevasta selostuksesta ilmenee, luotonantajan tiedossa olevilla kuluilla tarkoitetaan kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevia maksuja. Luotonantaja on tässä tapauksessa epäilemättä ollut tietoinen asiakkaansa maksettavaksi tulevasta pikasiirtomaksusta, jota koskevaa sopimusta se on edellyttänyt solmittavaksi, jotta asiakas saa lainan yhtiön markkinoimalla tavalla välittömästi käyttöönsä. Sillä, onko asiakas tehnyt tämän sopimuksen heti luotosta sovittaessa tai myöhemmin, ei ole merkitystä. Näin ollen pikasiirtomaksujen on vastoin yhtiön väitettä katsottava olleen luotonantajan tiedossa KSL 7 luvun 6 §:n 1 momentin tarkoituksen mukaisesti.

Näillä perusteilla hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden johtopäätöksen siltä osin kuin se on katsonut pikasiirtoa koskevassa lisäpalvelussa olevan kysymys KSL 7 luvun 6 §:n 1 momentin tarkoittamasta luottokustannukseksi katsottavasta lisäpalvelusta. Kuten edellä on todettu, riitaa ei ole siitä, että luottokustannukset ovat pikasiirtokulut huomioon ottaen KSL 7 luvun 17 a §:ssä säädetyn luottokustannusten enimmäismäärän ylittävät ja siten oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n nojalla selvästi perusteettomat. Näin ollen valitus ja siihen perustuva oikeudenkäyntikuluvaatimus on hylättävä.

Tuomiolauselma

Valitus hylätään.

Käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta ei muuteta.

- - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenneuvos Aki Rasilainen
hovioikeudenneuvos Marleena Tuikkala
hovioikeudenneuvos Harri Tuhkanen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen.