26.5.2020

Käsittelyratkaisu 10.10.2018

Päätös kieltäytymisoikeudesta

Syyttäjä on katsonut, että asianomistajan kertomuksen osalta tulisi soveltaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 2 momenttia, koska on syytä epäillä, ettei kyse ole asianomistajan omasta tahdosta. Syyttäjä on viitannut kahteen jättämäänsä tutkintailmoitukseen, jotka koskivat B:n ja A:n yhteiseen asuntoon tehtyjä kotihälytyksiä. 17.2.2016 B:tä on epäilty A:han kohdistuneesta lievästä pahoinpitelystä. 17.7.2016 B:tä on epäilty A:han kohdistuneesta pahoinpitelystä. Nämä tapahtumat eivät ole johtaneet syytteeseen. Nyt kysymyksessä oleva, epäilty rikos on tapahtunut 26.11.2017, jonka jälkeen A on syyttäjän mukaan esitutkinnassa ilmoittanut, ettei jatka yhteiseloa ja että vastaavaa olisi tapahtunut viimeksi pari kuukautta aiemmin.

Asianomistaja on kertonut olevansa edelleen avoliitossa vastaajan kanssa. Asianomistajan mukaan hän halusi omasta tahdostaan kieltäytyä todistamasta eikä kukaan ollut yrittänyt vaikuttaa häneen. Asianomistajan mukaan aiemmissa tapauksissa oli ollut tosiasiallisesti kysymys suusanallisista riidoista eikä pahoinpitelyistä. Edelleen asianomistajan mukaan hänellä on lukihäiriö eikä hän ollut ymmärtänyt esitutkinnassa sitä, että hänellä oli oikeus kieltäytyä todistamasta. Asianomistajan mukaan kysymys ei ollut siten siitä, että hänen mielensä olisi jollain tavalla muuttunut kuulemisen jälkeen.

Käräjäoikeus toteaa, että kysymys vaitiolo-oikeuden kumoamisesta on vaikea ottaen huomioon, että kuten lain esitöissä on todettu, lähisuhteissa tapahtuneisiin pahoinpitelyihin liittyy usein sukupuoleen katsomatta fyysisiä ja psyykkisiä alistussuhteita, jotka vaikuttavat asianomistajan harkintakykyyn. Perhe- tai muun lähipiirin valtasuhteet voivat olla sellaiset, että tekijä painostaa pahoinpitelyn uhrin luopumaan vaatimasta rangaistusta pahoinpitelijälleen.

Käräjäoikeus toteaa, että läheisen vaitiolo-oikeus on lähtökohta ja sen voi sivuuttaa vain, jos on syytä epäillä, ettei hän ole itse päättänyt sen käytöstä. Näyttökynnys on siten asetettu matalaksi, mutta säännöksen soveltaminen edellyttää kuitenkin näyttöä asiattoman vaikuttamisen puolesta. Syyttäjä on esittänyt väitteensä tueksi kaksi poliisin tutkintailmoitusta. Tällaiset aikaisemmat tapahtumat voivat olla osoitus siitä, että kieltäytyminen ei johtuisi omasta tahdosta. Yksin sen perusteella ei kuitenkaan tällaista johtopäätöstä ole mahdollista tehdä, etenkin kun viimeisestä aiemmasta tapahtumasta on kulunut jo yli kaksi vuotta. A on itse kertoessaan kieltäytymisensä syystä ilmaissut, että kyse on hänen omasta ratkaisustaan oman harkintansa perusteella. Hän ei ole ollut epävarma tai pelokas eikä asianomistajan ilmoituksen perusteella ole pääteltävissä, että asianomistaja olisi vedonnut kieltäytymisoikeuteensa jonkun muun päätöksestä.

Käräjäoikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt riittävää perustetta evätä asianomistaja A:n vaitiolo-oikeutta.

Tuomio 16.10.2018

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Pahoinpitely
5560/R/0060703/17
Rikoslaki 21 luku 5 § 1
26.11.2017 Vantaa

B on tehnyt kotonaan avopuolisolleen A:lle ruumiillista väkivaltaa. A on mennyt vuoteeseen nukkuakseen, kun B on repinyt päiväpeiton pois ja heittänyt sen A:n päälle sekä heittänyt tyynyjä ja muita esineitä A:n päälle. Kun A on aikonut poistua asunnosta, on B puristanut käsivarresta ja kantanut hänet eteisestä olohuoneeseen ja heittänyt sohvalle. Sohvalla B on istunut A:n vatsan päälle ja ainakin kaksi kertaa laittanut molemmat kätensä A:n suun ja nenän päälle niin, ettei A ole saanut henkeä. Samalla B on työntänyt sormensa A:n suuhun ja kurkkuun. Otteiden välillä A on saanut rimpuiltua ja irrotettua otteen. Sitten A:n on onnistunut rimpuilla otteesta kokonaan pois, jolloin B on tarttunut vartaloon kiinni ja heilauttanut A:ta niin, että hänen päänsä on kolahtanut seinää vasten. B on istunut uudelleen A:n vatsan päälle ja kolmannen kerran laittanut molemmat kätensä A:n suun ja nenän päälle niin, ettei A ole saanut henkeä. Lopulta A:n on onnistunut rimpuilla otteesta pois. Pahoinpitelystä on aiheutunut hengen ahdistusta, kuhmu otsaan, mustelma käsivarteen, ruhjeita kasvoihin ja kaulaan sekä kipua ja särkyä.

…….

Vastaus

B on tunnustanut menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla muutoin paitsi, että hän ei ollut heittänyt, vaan oli työntänyt A:n sohvalle; hän ei ollut laittanut käsiään A:n suun ja nenän päälle, vaan ainoastaan suun päälle; hän ei ollut työntänyt sormiaan A:n suuhun tai kurkkuun eikä hän ollut heilauttanut A:ta seinää vasten niin, että tämän pää olisi kolahtanut seinää vasten, vaan A oli rimpuillut hänen otteessaan niin, että oli tässä yhteydessä lyönyt päänsä.

……

Tuomion perustelut

1. Pahoinpitely 26.11.2017

Mistä asiassa on kysymys?

Vastaaja on myöntänyt syyllistyneensä pahoinpitelyyn syytteessä kuvatuin tavoin, paitsi että hän ei ollut heittänyt, vaan työntänyt A:n sohvalle; hän ei ollut laittanut käsiään A:n nenän ja suun päälle, vaan ainoastaan suun päälle; hän ei ollut työntänyt sormiaan A:n suuhun ja kurkkuun; hän ei ollut heilauttanut A:ta niin, että tämän pää olisi kolahtanut seinää vasten, vaan A oli rimpuillut vastaajan otteessa niin, että oli tässä yhteydessä lyönyt päänsä.

Asiassa on siten ollut kysymys näytöstä eli siitä, onko vastaaja menettelyt syytteessä väitetyin tavoin.

Yleisesti näytöstä

Vastaaja ei ole halunnut tulla kuulluksi asiassa ja asianomistaja A, jota on ollut tarkoitus kuulla todistajana asiassa, on käyttänyt vastaajan avopuolisona kieltäytymisoikeuttaan. Käräjäoikeus on 10.10.2018 antamassaan käsittelyratkaisussa katsonut, ettei asiassa ole ilmennyt riittävää perustetta evätä A:n vaitiolo-oikeutta.

Asiassa ovat kuultu todistajina asianomistajan vanhempia, joille asianomistaja on tapahtumahetkellä soittanut ja lähettänyt tekstiviestejä. Vanhemmat ovat olleet kyseisellä asunnolla poliisin saapumisen jälkeen ja ovat kuulleet asianomistajan kertomaa tapahtumista sekä ovat tehneet havaintoja asianomistajasta ja vastaajasta.

Lisäksi asiassa on esitetty asianomistajaa koskeva lääkärintodistus ja valokuva.

Käräjäoikeus selostaa jäljempänä asiassa esitettyä näyttöä asiaan vaikuttavilta osin.

Näytöstä

Kirjallisena todisteena esitetystä lääkärinlausunnosta 22.12.2017 ilmenee, että asianomistajassa on todettu otsalla kuhmu ja vasemmassa käsivarressa mustelma 27.11.2017. Kasvoilla on todettu lievää kosketteluarkuutta ja lääkäri on todennut, että molemmin puolin alaleuan leukakulmissa on mahdollisesti pienet mustelmat, mutta nämä asianomistaja oli meikannut piiloon. Kaulan ja niskan osalta lääkärinlausunnossa on todettu, että ruhjeita ei näy. Lääkärinlausunnosta ilmenee, että asianomistaja on kertonut, että hänen poikaystävänsä oli istunut sohvalla makaavan asianomistajan lantion päällä ja oli pitänyt käsiä asianomistajan suun ja nenän edessä estäen hengittämistä. Asianomistaja on kertonut päässeen tästä rimpuilun jälkeen pakoon. Asianomistaja on kertonut lääkärille, että poikaystävä oli saanut otteen ilmeisesti vasemmasta kyynärvarresta ja oli vetänyt asianomistajan takaisin, missä yhteydessä asianomistaja oli lyönyt oikealta puolelta otsansa seinään. Lääkäri on todennut, että tutkittavan kertomuksen ja havaittujen löydösten välillä ei ole todettu ristiriitaa.

Valokuvasta ilmenee, että asianomistajalla on oikealla otsalla kuhmu.

Todistaja C:n kertomuksesta on ilmennyt, että hänen tyttärensä, asianomistaja A oli lähettänyt hänelle 26.11.2017 klo 10.13 lukien viestejä, joissa asianomistaja oli kirjoittanut vastaajan olevan ihan sekaisin, meinannut hypätä parvekkeelta ja ajellut hiuksensa. Todistaja on lukenut viestit, joissa asianomistaja on kirjoittanut, ettei vastaaja päästä häntä ulos, vaan ottaa kiinni ja sulkee kädellä asianomistajan suun, niin ettei asianomistaja saa henkeä ja riepottelee asianomistajaa.

Todistaja D:n kertomuksesta on ilmennyt, että hänen tyttärensä, asianomistaja A oli soittanut pelokkaana ja hätääntyneenä asunnon parvekkeelta. Todistajien yhdensuuntaisista kertomuksista on ilmennyt, että he olivat olleet toisiinsa yhteydessä ja päättäneet kummatkin lähteä suunniltaan asunnolle. Todistaja C oli tätä ennen soittanut hätäkeskukseen. Todistajat olivat olleet ulkona odottamassa poliiseja ja olivat antaneet poliisille avaimen asuntoon.

Todistajien yhdensuuntaisista kertomuksista on ilmennyt, että he olivat menneet myöhemmin yhdessä sisään asuntoon. Kummatkin ovat kertoneet, että asianomistaja oli näyttänyt hätääntyneeltä ja hänen päässään oli ollut kuhmu. Muita vammoja todistajat eivät olleet kertomansa mukaan havainneet. Todistaja C:n mukaan asianomistaja oli valittanut myöhemmin pääkipua ja lisäksi hän oli valitellut lapaluussa tai vastaavassa myös kipua.

Todistaja D:n mukaan tilanteessa oli ilmennyt, että vastaaja oli ollut sekaisin ja rauhaton ja että jostain oli ollut riitaa. Vastaaja oli pahoinpidellyt itseään ja oli leikellyt hiuksiaan. Huoneisto oli ollut sekaisin ja vastaaja oli rikkonut vessan oven. Todistaja D:n mukaan asianomistaja oli kertonut, että vastaaja oli yrittänyt estää asianomistajaa poistumasta asunnosta ja että sohvalla oli painittu. Edelleen asianomistaja oli todistaja D:n mukaan kertonut vastaajan työntäneen sormiaan asianomistajan suuhun, pitänyt kiinni tämän kaulasta ja kehosta.

Todistaja C on vahvistanut, että hänen esitutkinnassa kertomansa piti paikkansa ja että asianomistaja oli kertonut "poliiseille paikan päällä, että B oli kuristanut häntä kurkusta, painanut kurkkua ja heittänyt seinälle. B:llä oli ollut saksetkin kädessä jossain vaiheessa ja hän oli uhannut hypätä parvekkeelta sekä roikkunut parvekkeen reunalla. Muistaakseni B olisi uhannut A:ta niillä saksilla. A oli järkyttyneen oloinen ja valitti kipua ranteissa. A:lla oli myös kuhmu otsassa. Kun lähdimme asunnolta, olimme illalla A:n kanssa vielä yhteydessä ja hän kertoi, että päänsärky yltyi illan aikana."

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa säädetty kirjallisen kertomuksen käyttökielto koskee sanamuotonsa mukaan paitsi esitutkintapöytäkirjaan myös muulle asiakirjalle merkittyä lausumaa. Vastaajan vastakuulusteluoikeuden tai näytön arvioinnin luotettavuuden kannalta lääkärinlausuntoon merkitty potilaan kertomana esitietona kirjattu kertomus ei poikkea esitutkintapöytäkirjaan merkitystä kertomuksesta. Näin ollen lääkärinlausuntoon kirjattua asianomistajan kertomaa tapahtumainkulusta ei voida ottaa huomioon.

Kun A:lla on katsottu olevan vaitiolo-oikeus, huomioon ei voida ottaa myöskään sitä, mitä todistajat ovat kuulleet A:n kertoneen poliisille. Käräjäoikeus toteaa, että todistajat ovat lisäksi kertoneet kuulleensa tapahtumista sellaista, jota syytteessä ei väitetä vastaajan tehneen.

Todistajat ovat kuitenkin keskustelleet tapahtuman aikaan A:n kanssa ja todistaja C on saanut A:lta tekstiviestejä tapahtumien keskeltä. Edelleen todistajat ovat tehneet havaintoja asianosaisista. Näiltä osin mitään estettä kertomusten huomioon ottamiseen ei ole.

Vastaaja on pääosin myöntänyt syytteen teonkuvauksen oikeaksi.

Vastaaja on ensinäkin kiistänyt heittäneensä asianomistajaa sohvalle. Vastaaja on myöntänyt työntäneensä asianomistajan sohvalle. Käräjäoikeus toteaa, että pahoinpitelyn kannalta kysymys ei ole kovin oleellisesta erosta ja kysymys saattaa olla siitä, että samaa tapahtumaa on kuvattu hieman eri sanoin. Syytteen teonkuvausta ei kuitenkaan ole muutettu ja kun sohvalle heittämisestä ei ole esitetty mitään näyttöä, on syyte tältä osin jäänyt näyttämättä.

Vastaaja on myöntänyt laittaneensa kätensä asianomistajan suun päälle, mutta ei nenän päälle. Edelleen vastaaja on kiistänyt työntäneensä sormiaan asianomistajan suuhun tai kurkkuun. Ensiksi mainitun kiistämisperusteen osalta käräjäoikeus viittaa aiemmin lausuttuun siitä, että kysymys saattaa olla siitä, että samaa tapahtumaa on kuvattu hieman eri tavoin. Todistaja C:n kertomat tekstiviestit, joissa asianomistaja on kirjoittanut vastaajan sulkevan hänen suunsa niin, ettei hän saa henkeä, ovat tukeneet osaltaan vastaajan myöntämistä kuin syytettäkin. Käräjäoikeus toteaa, että asiassa ei ole esitetty näyttöä siitä, että vastaaja olisi laittanut kädet asianomistajan nenän päälle. Vastaaja on tunnustanut, että hän on pidellyt rimpuilevaa asianomistaa ja laittanut kätensä asianomistajan suun päälle. Tilanteessa, jossa rimpuilevan ihmisen suun päälle laitetaan väkisin kädet, on ilmeistä, että tämä haittaa samalla ilman kulkeutumista suun välittömässä läheisyydessä olevien sierainten kautta ja että sormet menevät myös suuhun. Tällaista riepottelutilannetta ja hengityksen estymistä tukee todistaja C:n saamat tekstiviestit asianomistajalta. Lääkärinlausunnossa ei ole mainintaa suuhun tai kurkkuun tulleista vammoista. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että vastaaja olisi laittanut käsiään myös asianomistajan nenän päälle tai työntänyt sormensa tämän kurkkuun.

Todistajien kertomuksista ja kirjallisista todisteista on ilmennyt, että asianomistajan päässä on ollut kuhmu. Syytteen mukaan kuhmu on aiheutunut tilanteessa, jossa vastaaja on saanut otteestaan rimpuilleen asianomistajan vartalosta kiinni ja heiluttanut tätä niin, että asianomistajan pää on kolahtanut seinää vasten. Vastaajan mukaan asianomistaja oli rimpuillut hänen otteessaan ja että tässä yhteydessä asianomistaja oli lyönyt päänsä. Syyttäjä ei ole väittänyt, että vastaaja olisi lyönyt asianomistajan pään seinään. Myös tämän kiistämisperusteen osalta kysymys voi olla siitä, että samaa tilannetta on kuvattu hieman eri tavoin. Kun asiassa ei ole esitetty näyttöä siitä, että vastaaja olisi heilauttanut A:ta, syyte jää tältä osin toteen näyttämättä.

Mitä tulee pahoinpitelystä asianomistajalle aiheutuneisiin vammoihin, asiassa on lääkärinlausunnon perusteella näytetty, että asianomistajalle on tullut kuhmu otsaan ja mustelma käsivarteen. Todistaja C:n kertomuksella ja todistajan kertomilla tekstiviesteillä on selvitetty, että asianomistajalle on aiheutunut hengenahdistusta sekä kipua ja särkyä. Lääkärintodistuksen mukaan kaulan alueella ei ole ollut ruhjeita eikä asiassa ole esitetty näyttöä siitä, että asianomistajalle olisi tullut kasvoihin tai kaulaan ruhjeita. Näin ollen syyte jää tältä osin toteennäyttämättä.

Syyksilukeminen ja osittain hylkääminen

Vastaaja on syyllistynyt siihen rikokseen, josta hänelle on vaadittu rangaistusta, kuitenkin siten, että asiassa on jäänyt näyttämättä, että vastaaja olisi heittänyt asianomistajan sohvalle tai laittanut kätensä suun lisäksi myös asianomistajan nenän päälle tai työntänyt sormiaan asianomistajan kurkkuun. Edelleen asiassa on jäänyt näyttämättä, että vastaaja olisi heilauttanut A:ta niin, että tämän pää olisi tässä yhteydessä kolahtanut seinää vasten tai että hänen menettelystään olisi aiheutunut asianomistajalle ruhjeita kasvoihin tai kaulaan.

Rangaistuksesta

Väkivallan käyttäminen on aina hyvin moitittavaa. Teossa on ollut jossain määrin julmina pidettäviä piirteitä ottaen huomioon, että ilman saannin vaikeutuminen on kenelle tahansa ja erityisesti väkivaltatilanteessa ahdistavaa. Kun pahoinpitely on tapahtunut asianomistajan omassa kodissa, on se omiaan aiheuttamaan erityistä turvattomuutta. Vaikka asianomistajan fyysiset vammat eivät ole olleet vakavia, ei vastaajan syyksi luettu pahoinpitely ole ollut vähäinen. Tähän nähden vastaajan syyksi luettu rikos ei ole sovitettavissa sakkorangaistuksella.

Vastaajaa koskevasta rikosrekisterin osaotteesta ilmenee, että hänet on tuomittu kerran aiemmin, 22.4.2016 ehdolliseen vankeusrangaistuksen täysin erityyppisistä rikoksista. Ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikaa oli ehtinyt kulua noin 1,5 vuotta ennen nyt kysymyksessä olevaa rikosta. Nämä seikat huomioon ottaen, käräjäoikeuden arvion mukaan estettä tuomita vastaajaa ehdolliseen vankeusrangaistukseen ei ole.

Rangaistuksesta vähennetään rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla vapaudenmenetysaika 26.-27.11.2017 eli kaksi päivää.

……

Tuomiolauselma

Vastaaja B

Syyksi luettu rikos

1. Pahoinpitely
27.11.2017
Rikoslaki 21 luku 5 § 1

Rangaistusseuraamukset

Vankeus
Syyksi luetut rikokset 1
30 päivää vankeutta
Vapaudenmenetysaika 26. - 27.11.2017
Vankeusrangaistus on ehdollinen
Koeaika päättyy 31.3.2020

……

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Pauliina Hermunen.

Valitus

Syyttäjä on vaatinut, että B:n syyksi luetaan pahoinpitely käräjäoikeudessa esitetyn syytteen teonkuvauksen mukaisesti ja B:lle tuomittua vankeusrangaistusta sen vuoksi ja muutoinkin korotetaan ja se tuomitaan ehdottomana tai ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta määrätään yhdyskuntapalvelua. …..

B oli pahoinpidellyt avopuolisoaan A:ta syytteessä kuvatulla tavalla. A oli käräjäoikeudessa todistajana kuultavana vedonnut vaitiolo-oikeuteensa, ja teko oli luettu B:n syyksi vain myöntämiltään osin.

Asianomistajan vaitiolo-oikeus tuli syrjäyttää, koska oli syytä epäillä, ettei A ollut itse päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä vaan B oli hänet siihen painostanut. Hyödyntämiskieltoa ei tullut ulottaa koskemaan lääkärinlausuntoon kirjattua A:n lääkärille vapaaehtoisesti ja kieltäytymisoikeudesta tietoisena antamaa kertomusta tapahtumista.

Vastaus

B on vaatinut, että valitus hylätään. …..

Käräjäoikeus oli arvioinut asiassa esitetyn näytön oikein. Läheisen kieltäytymisoikeus oli lain ja oikeuskäytännön mukaan pääsääntö, eikä sen murtamiseen ollut riittävää perustetta.

Ei ollut perusteita tuomita ehdotonta vankeusrangaistusta tai yhdyskuntapalvelua. ….

Hovioikeuden ratkaisu

Asianomistajan vaitiolo-oikeutta koskeva käsittelyratkaisu

Hovioikeus on pääkäsittelyssä julistamassaan käsittelyratkaisussa katsonut, että A:lla on asiassa vaitiolo-oikeus eikä hänen esitutkinnassa antamaansa kertomukseen saa vedota asiassa näyttönä. Hovioikeuden perustelut olivat seuraavat:

Syyttäjä on nimennyt hovioikeudessa samoin kuin käräjäoikeudessa todistajaksi A:n, joka on vastaaja B:n avopuoliso tai puoliso. Käräjäoikeudessa A ilmoitti kieltäytyvänsä todistamasta, koska hän oli vastaajan avopuoliso. Käräjäoikeus hyväksyi todistajan oikeuden kieltäytyä todistamasta. Käräjäoikeuden mukaan ei ollut syytä epäillä, ettei A olisi itse päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä. Käräjäoikeus myös katsoi, ettei syyttäjä voinut kieltäytymisoikeuden takia vedota A:n esitutkinnassa antamaan kertomukseen.

Hovioikeudessakin A on kieltäytynyt todistamasta. Syyttäjä on katsonut, että A:n vaitiolo-oikeus tuli murtaa, koska oli syytä epäillä, että B oli painostanut A:n vetoamaan vaitiolo-oikeuteensa. Vaatimuksensa tueksi syyttäjä on vedonnut kahteen tutkintailmoitukseen, jotka koskivat epäiltyjä B:n A:han kohdistamia pahoinpitelyrikoksia 17.2.2016 ja 17.7.2016. Nämä aiemmat rikostutkinnat eivät olleet johtaneet syytteeseen tai tuomioon.

Hovioikeus on kuullut A:ta kieltäytymisensä perusteista. A halusi kieltäytyä todistamasta sen vuoksi, että hän oli edelleen parisuhteessa B:n kanssa. A oli kertonut asiasta esitutkintakuulustelussa vain siksi, ettei hän vielä tuolloin ollut ymmärtänyt, että hänellä olisi ollut oikeus vaitioloon. A oli päättänyt itsenäisesti vaitiolo-oikeutensa käyttämisestä. Myös B on hovioikeuden pääkäsittelyssä kertonut, että päätös oli A:n oma.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi rikosasiassa päättää, ettei asianosaiseen saman luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevalla todistajana kuultavalla asianomistajalla, jolla ei ole vaatimuksia, ole vaitiolo-oikeutta, jos on syytä epäillä, ettei hän ole itse päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä.

Arvio A:n päätöksenteon itsenäisyydestä on syytä tehdä tämän hetken tilanteen mukaan, kun A on nimetty kuultavaksi tässä oikeudenkäynnissä ja koska käräjäoikeus ei ole kieltäytymisoikeuden vuoksi sallinut vedota A:n esitutkintakertomukseen.

A:ta kuultaessa on tullut ilmi, että hän ja B ovat nyt käsiteltävän tapahtuman jälkeen muuttaneet erilleen asumaan mutta ovat sittemmin palanneet yhteen ja perustaneet perheen. A:lla ja B:llä on pieni lapsi, joka heillä oli mukanaan hovioikeuden odotussalissa. A on tapahtuman jälkeen tehnyt tärkeitä omaa elämäänsä koskevia henkilökohtaisia ratkaisuja eikä mikään nyt asiassa esille tullut viittaa siihen, että hän ei olisi kyennyt itsenäisesti päättämään myös kieltäytymisestään tässä oikeudenkäynnissä. Asiassa ei voida enää antaa merkitystä niille tutkintailmoituksille, jotka on tehty jo useita vuosia sitten. Huomioon on otettava lisäksi, että B on osaksi myöntänyt syytteen oikeaksi, mikä puhuu painostamista vastaan. A:lla on siten oikeus kieltäytyä todistamasta tässä asiassa hovioikeudessa.

Todistelua koskeva käsittelyratkaisu

Lääkärinlausunnon esitiedot

Asiassa on kysymys myös siitä, saako lääkärinlausuntoon esitietona kirjattua asianomistajan kertomusta hyödyntää näyttönä asiassa.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä, paitsi jos lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä tai pääkäsittelyn ulkopuolella taikka hän on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää.

Niin kuin korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2018:54 katsonut, lääkärinlausuntoon potilaan esitietona kirjattu kertomus ei vastaajan vastakuulusteluoikeuden tai näytön arvioinnin luotettavuuden kannalta poikkea esitutkintapöytäkirjaan merkitystä kertomuksesta (kohta 29). Sanottua kertomusta on perusteltua pitää oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitettuna kirjallisena lausumana, jota ei saa käyttää todisteena tuomioistuimessa, elleivät lainkohdassa säädetyt edellytykset täyty (kohta 31). Ratkaisussa korkein oikeus on päätynyt siihen, että tilanteessa, jossa todistelutarkoituksessa kuultava asianomistaja oli kutsuttuna jäänyt pois hovioikeuden pääkäsittelystä eivätkä hänen kirjallisen kertomuksensa käyttämisen edellytykset täyttyneet, hovioikeus ei olisi saanut sallia myöskään hänen lääkärinlausuntoon merkityn kertomuksensa käyttämistä todisteena (kohta 33).

Käsiteltävässä asiassa hovioikeus katsoo, että vastaavasti myöskään todistajana kuultavan asianomistajan kieltäytyessä todistamasta ei näyttönä voida käyttää hänen lääkärinlausuntoon kirjattua kertomustaan, jonka osalta vastaajalla ei ole vastakuulustelumahdollisuutta. Näillä lisäyksillä perusteluihin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun lääkärinlausuntoon merkittyjen esitietojen osalta.

Todistajien havainnot asianomistajan alustavasta puhutuksesta

Asiassa on kuultu todistajina A:n vanhempia C:tä ja D:tä. Hovioikeuden on ratkaistava saako heidän kertomuksiaan hyödyntää asiassa näyttönä siltä osin kuin he ovat kuulleet A:n kertovan tapahtumista poliisille alustavassa puhutuksessa.

Ennakkoratkaisussaan KKO 1995:66 korkein oikeus on katsonut, että vastaajan lähiomaisen kieltäytyessä todistamasta näyttönä ei voitu hyödyntää häntä puhuttaneen poliisin kertomusta siitä, mitä lähiomainen oli alustavassa puhuttelussa kertonut syytteessä tarkoitetusta teosta. Poliisin kertomuksen hyödyntäminen olisi merkinnyt tosiasiallisesti lähisukulaisuuden suojan murtamista. Oikeudenkäymiskaaren uuden 17 luvun säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että uudistetuilla todistelua koskevilla säännöksillä ei ole tarkoitus puuttua mainitusta ratkaisusta ilmenevään linjaan (HE 46/2014 vp s. 78).

Käsiteltävässä asiassa A:n vedottua vaitiolo-oikeuteensa häntä puhuttanutta poliisia ei olisi voitu kuulla todistajana A:n alustavassa puhutuksessa kertomista seikoista. Poliisi on puhuttanut A:ta tämän asunnossa. Puhutuksen aikana C ja D ovat olleet läsnä samassa asunnossa eivätkä ole voineet välttyä kuulemasta sitä, mitä heidän tyttärensä on kertonut tapahtumista poliisille. C ja D ovat voineet kuulla kaiken sen, mitä A on poliisille kertonut. Näissä olosuhteissa A:n alustavassa puhutuksessa antama kertomus on ollut rinnastettavissa hänen esitutkinnassa antamaansa kertomukseen. Tämän vuoksi C:n ja D:n kertomusten hyödyntäminen alustavan puhutuksen sisällöstä merkitsisi A:n vaitiolo-oikeuden tosiasiallista murtamista. Näin ollen hovioikeus katsoo, ettei C:n ja D:n kertomuksia voida tältä osin hyödyntää näyttönä asiassa. Näillä lisäyksillä perusteluihin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun todistajien kertomusten asettamisesta hyödyntämiskieltoon A:n alustavassa puhutuksessa poliisille kertomista seikoista.

Pääasian ratkaisu

Syyksilukeminen

Asiassa ei ole näytetty B:n syyllistyneen muuhun kuin mitä käräjäoikeus on hänen syykseen lukenut.

Rangaistusseuraamus

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun rangaistuksen mittaamisesta ja rangaistuslajin valinnasta.

…..

Tuomiolauselma

Vastaaja B

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

……

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä, hovioikeudenneuvos Taina Tuohino ja hovioikeudenneuvos Sanna Mantila. Valmistelijana on toiminut hovioikeuden esittelijä Mari Vihla.

Äänestys.

ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO ASIASSA R 18/2773

Hovioikeuden presidentti Könkkölä:

Olen enemmistön kanssa eri mieltä siitä, voidaanko todisteena käyttää C:n ja D:n hovioikeudessa antamaa kertomusta siitä, mitä he ovat kuulleet tyttärensä A:n kertovan poliisille alustavassa kuulustelussa. A on läheisen kieltäytymisoikeuteen vedoten kieltäytynyt todistamasta. Hänen vanhempansa C ja D, jotka olivat olleet alustavan puhuttelun aikana tyttärensä asunnossa, ovat sitä vastoin läheisyydestään huolimatta suostuneet todistamaan. Hovioikeuden enemmistö on katsonut korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuun (1995:66) viitaten, että C:n ja D:n kertomusten hyödyntäminen alustavan puhutuksen sisällöstä merkitsisi tässä tilanteessa A:n vaitiolo-oikeuden tosiasiallista murtamista.

Mainitun korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan poliisimiehen kuuleminen siitä, mitä läheistodistaja oli hänelle kertonut alustavassa puhuttelussa, olisi merkinnyt tosiasiallisesti lähisukulaisuussuojan murtamista, kun läheistodistaja vetosi kieltäytymisoikeuteensa. Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella jää kuitenkin tulkinnanvaraiseksi, koskeeko tämä edelleen vallitseva oikeusohje lähtökohtaisesti vain rikoksentutkintaa suorittavaa poliisia vai onko kielto syytä ulottaa laajemmalle niihin sivullisiin, jotka ovat puhuttelun kuulleet.

A:n vanhemmat C ja D olivat tulleet asianosaisten asunnolle A:n äidilleen lähettämän tekstiviestin perusteella. C oli viestin jälkeen soittanut tapahtumasta hätäkeskukseen. C ja D olivat päässeet asuntoon sen jälkeen, kun poliisit olivat tulleet vastaajan kanssa ulos. He olivat tehneet havaintoja asianosaisten mielentilasta, tyttärensä ulkoisesta olemuksesta ja asunnon epäjärjestyksestä. C on hovioikeuden pääkäsittelyssä kertonut, että hän ei ollut kuunnellut, mitä hänen tyttärensä oli kertonut poliisille ja että hänellä oli muutenkin huono kuulo. Myöskään D ei hovioikeudessa kertomansa mukaan ollut kuullut tyttärensä keskustelua poliisin kanssa, koska oli ajatellut, että se oli "heidän välistä asiaansa". A on kuitenkin asunnossa kertonut isälleen, miten hän oli yrittänyt rauhoitella tilannetta ja miten hän oli saanut kuhmun otsaansa.

Ainakaan hovioikeudessa kertomansa mukaan C ja D eivät olleet kuunnelleet tai kuulleet, mitä heidän tyttärensä oli alustavassa puhuttelussa poliisille kertonut. Tästä voidaan päätellä, että se, mitä D on hovioikeudessa kertonut tyttärensä puheista, perustuu siihen, mitä hän on kuullut tyttäreltä suoraan. On kuitenkin aiheellista todeta, että C on käräjäoikeudessa kertonut siitä, mitä asianomistaja oli sanonut tapahtumista poliiseille paikan päällä.

C:llä ja D:llä oli havaintoja tapahtumasta jo ennen poliisin paikalle tuloa A:n äidilleen lähettämän tekstiviestin perusteella. He ovat voineet myös tehdä paikalla havaintoja asianosaisista ja tapahtumapaikasta. Tässäkin tapauksessa olisi voinut käydä myös niin, että he olisivat ehtineet keskustella tyttärensä kanssa tapahtumista ennen poliisin paikalle tuloa. Sellainen keskustelu on myös ollut mahdollista poliisin suorittaman keskustelun päätyttyä. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:stä johdettua todisteen hyödyntämiskieltoa ei voida ulottaa niin laajalle, että sivullista todistajaa ei saisi kuulla siitä, mitä kieltäytymisoikeuteen vetoava läheinen on hänelle suoraan kertonut tai edes siitä, mitä läheinen on kertonut sanoneensa alustavassa puhuttelussa poliisille. Tämä osoittaa sen, kuinka vaikeaa on erottaa alustavasta puhuttelusta kuultua muista todistajan kuulemista asioista tai tekemistä havainnoista. Tällainen erottelu on kaiken kaikkiaan omiaan vaikeuttamaan totuuden selville saamista ja se myös vastoin vapaata todistusharkintaa. Tässä tapauksessa mikään ei myöskään viittaa siihen, että asiassa olisi pyritty kiertämään A:n kieltäytymisoikeutta sallimalla hänen vanhempiensa paikallaolo asunnossa alustavan kuulustelun aikana. Katson siis, että ei ole estettä miltään osin käyttää todisteena C:n ja D:n todistajan kertomuksia. Toisaalta niin kuin edellä on todettu, C ja D ovat kumpikin kertoneet hovioikeudessa, että he eivät ole kuulleet poliisin ja tyttärensä välistä alustavaa keskustelua. Kun kuitenkin enemmistö katsoo, että heidän kertomuksiaan ei voida hyödyntää siltä osin kuin mitä vanhemmat ovat kertoneet siitä, mitä ovat asunnolla kuulleet tyttärensä sanoneen, katson tämän kannan sitovan minua, kun arvioidaan sitä, onko syyte näytetty toteen.

KKO 11.10.2021 nro 1539: Hovioikeuden päätös on kumottu ja palautettu.