Rovaniemen HO 29.10.2012 932
- Asiasanat
- Edunvalvonta, Holhous, Tiedoksianto
- Hovioikeus
- Rovaniemen hovioikeus
- Tapausvuosi
- 2012
- Antopäivä
- Diaarinumero
- H 12/300
- Asianumero
- RHO:2012:4
- Ratkaisunumero
- 932
KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU
Käräjäoikeus oli Pohjois-Suomen maistraatin hakemuksesta vapauttanut B:n A:n edunvalvojan tehtävästä ja määrännyt A:lle uudeksi edunvalvojaksi Oulun oikeusaputoimiston yleisen edunvalvojan. Käräjäoikeus oli ratkaissut asian varaamalla A:lle tilaisuuden tulla kuulluksi oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n mukaisesti niin sanottuna sijaistiedoksiantona.
Valitus
Valituksessaan A oli vaatinut muun muassa käräjäoikeuden ratkaisun kumoamista ja asian palauttamista käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, koska hän ei ollut saanut asiassa tiedoksiantoa henkilökohtaisesti käräjäoikeudesta eikä hänellä näin ollen ollut ollut mahdollisuutta antaa lausuma asiassa.
HOVIOIKEUDEN RATKAISU
A oli asian vireillä ollessa muuttanut Pohjois-Savoon ja hänen edunvalvontansa oli siirtynyt Itä-Suomen maistraatille. Pohjois-Savon käräjäoikeudessa oli tullut vireille A:n edunvalvojan vapauttamista koskeva asia.
Hovioikeus totesi, että holhoustoimesta annetun lain 73 §:n 2 momentin mukaan asiassa, joka koskee edunvalvojan määräämistä täysi-ikäiselle, on sille, jonka etua on valvottava (päämies), varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Päämiehen kuulemisella pyritään selvittämään hänen oma mielipiteensä eli mitä mieltä hän on hakemuksesta, hyväksyykö hän haetun toimenpiteen vai vastustaako hän sitä ja mitkä ovat hänen kantansa perustelut. Lain 73 §:n perusteella selkeä pääsääntö on, että päämiehelle on yleensä aina varattava tilaisuus tulla kuulluksi.
Holhoustoimesta annetussa laissa ei ole säännöksiä, miten kuulemismenettely toteutetaan, vaan kuulemismenettelystä hakemusasioissa säädetään oikeudenkäymiskaaren 8 luvussa. Oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 5 §:n mukaan jos hakemusasiassa on varattava asiaan osalliselle tilaisuus tulla kuulluksi, käräjäoikeuden on kehotettava häntä antamaan kirjallinen lausuma hakemuksen johdosta. Jos voidaan olettaa, että lausuman antaminen suullisesti nopeuttaa asian käsittelyä, asiaan osallista voidaan kehottaa antamaan lausumansa suullisesti hakemusasian istunnossa. Tällainen kehotus annetaan tiedoksi oikeudenkäymiskaaren 11 luvun säännösten mukaisesti. Oikeudenkäymiskaaren 11 luvussa säädetään erilaisista tiedoksiantotavoista ja niiden etusijajärjestyksestä.
Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan milloin haastemies on tiedoksiantoa varten etsinyt henkilöä, jonka asuinpaikka Suomessa on tiedossa, mutta ei ole tavoittanut häntä tai ketään, jolla on oikeus hänen puolestaan vastaanottaa tiedoksianto, ja ilmenneiden seikkojen perusteella voidaan olettaa hänen välttelevän tiedoksiantoa, haastemies voi toimittaa tiedoksiannon luovuttamalla asiakirjat jollekin samaan talouteen kuuluvalle 15 vuotta täyttäneelle tai, jos tiedoksiannon vastaanottaja harjoittaa liikettä, jollekin hänen liikkeensä palveluksessa olevalle. Jollei ketään edellä mainituista tavata, tiedoksianto voidaan toimittaa luovuttamalla asiakirjat paikalliselle poliisiviranomaiselle. Säännöksen 4 momentin mukaan rikosasiassa haastetta ei voida antaa vastaajalle tiedoksi tässä pykälässä tarkoitetulla tavalla. Sijaistiedoksiannon käyttäminen on siten mahdollista sen edellytysten täyttyessä kaikissa muissa asioissa paitsi rikosasioissa haastetta vastaajalle tiedoksiannettaessa.
Hovioikeus katsoi, että vaikka sijaistiedoksiannon edellytykset olivat asiassa sinänsä olleet olemassa, edunvalvojan määrääminen merkitsi niin syvällistä puuttumista yksilön omaan toimintavapauteen, että kyseisessä tapauksessa ei ollut ollut edellytyksiä käyttää kuulemistilaisuuden varaamista koskevana tiedoksiantotapana oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n mukaista sijaistiedoksiantoa. Käräjäoikeuden olisi A:n oikeusturva huomioon ottaen tullut määrätä hänelle holhoustoimesta annetun lain 82 §:n nojalla edunvalvoja oikeudenkäyntiä varten ja toimittaa tiedoksianto tälle.
Ottaen huomioon, että A:n kotikunta oli muuttunut ja hänen edunvalvontansa oli tästä syystä siirtynyt Pohjois-Suomen maistraatilta Itä-Suomen maistraatille ja että Pohjois-Savon käräjäoikeudessa oli vireillä hakemus edunvalvojan vapauttamiseksi tehtävästään, hovioikeus katsoi, että tässä tilanteessa ei ollut tarkoituksenmukaista palauttaa asiaa ja jatkaa sen käsittelyä Oulun käräjäoikeudessa.
Käräjäoikeuden päätös kumottiin ja asian käsittely jäi sillensä.
Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
hovioikeudenlaamanni Marianne Wagner-Prenner
hovioikeudenneuvos Petri Nykänen
määräaikainen hovioikeudenneuvos Ritva Pelttari
asian esittelijä, viskaali Hanna Haurinen
LAINVOIMAISUUSTIEDOT
Lainvoimainen
Päivitetty 3.1.2013