17.12.2012

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kysymys hovioikeudessa on siitä, tarvitaanko jatkokäsittelylupaa, kun muutosvaatimus koskee vain ulosottokaaren 3 luvun 78 §:n nojalla maksettavaksi tuomittua uhkasakkoa.

Uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi on ollut käräjäoikeudessa pääasiana ja käsitelty hakemusasioiden käsittelystä säädetyn oikeudenkäymiskaaren 8 luvun mukaisesti.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 17.12.2012

Jatkokäsittelyluvan tarve

1. Itä- ja Keski-Uudenmaan ulosottoviraston kihlakunnanvouti on päätöksellään 16.8.2011 velvoittanut A:n saapumaan ulosottoselvitykseen ja asettanut päätöksen tehosteeksi 5.000 euron uhkasakon. Kihlakunnanvouti on Vantaan käräjäoikeudelle tekemässään hakemuksessa vaatinut, että uhkasakko tuomitaan maksettavaksi velvoitteen täyttämättä jäämisen vuoksi. Käräjäoikeus on päätöksessään lausumillaan perusteilla tuominnut A:n maksamaan asetetusta uhkasakosta 2.000 euroa. A on valittanut käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. A on vaatinut, että uhkasakon määrä alennetaan 200 euroksi.

2. Hovioikeuden ratkaistavana on ensiksi kysymys siitä, tarvitseeko A asiassa jatkokäsittelyluvan.

3. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:ssä säädetään siitä, milloin riita-asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa. Lupa tarvitaan, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asiaosaiselle vastainen vain saamisen osalta ja lainkohdassa tarkoitettu häviöarvo ei ylitä 10.000 euroa.

4. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 6 - 8 §:ssä säädetään puolestaan siitä, milloin rikosasiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa. Vastaaja tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta (6 §:n 1 momentti). Laissa on erikseen säädetty, missä asioissa ja tapauksissa vastaaja ei kuitenkaan tarvitse lupaa, vaikka häntä ei olisi tuomittu edellä sanottua ankarampaan rangaistukseen (6 §:n 2 ja 3 momentti). Syyttäjän ja asianomistajan osalta luvan tarve määräytyy sen mukaan, minkälainen rangaistus on säädetty siitä rikoksesta, jota heidän valituksensa koskee. Asianomistajan osalta merkitystä voi olla myös valituksessa tarkoitettuun tekoon perustuvan yksityisoikeudellisen korvausvaatimuksen häviöarvolla (7 ja 8 §).

5. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 9 §:ssä on lueteltu, missä asiaryhmissä jatkokäsittelylupaa ei tarvita. Näitä ovat muun muassa sotilasoikeudenkäyntiasiat (1 kohta), lapsen elatusta koskevat asiat (5 kohta) sekä oikeudenkäymiskaaren 8 luvun mukaan käsitellyt asiat eli hakemusasiat
(6 kohta).

6. Hakemusasioiden jättämistä jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan ulkopuolelle on perusteltu järjestelmän selkeysvaatimuksella. On viitattu myös siihen, että monissa hakemusasioissa, kuten perheoikeuden alaan kuuluvissa asioissa, ei ole kysymys taloudellisin perustein arvioitavista eduista tai tällaisten etujen määritteleminen on hankalaa. Sotilasoikeudenkäyntiasiat puolestaan on jätetty jatkokäsittelylupajärjestelmän ulkopuolelle näiden asioiden vähäisen määrän sekä niihin liittyvien erityispiirteiden vuoksi. Kanteella vireille saatettuja lapsen elatusapua koskevien asioiden poissulkemista on perusteltu johdonmukaisuussyillä. Sellainen asia voidaan näet käsitellä myös lapsen huoltoa koskevan hakemusasian yhteydessä, ja poissuljennalla turvataan se, ettei vireillepanotapa määrää asian käsittelyjärjestystä hovioikeudessa (HE 105/2009 yleisperustelut jakso 3.3.).

7. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 10 §:ssä säädetään, että jos muutosvaatimus koskee vain oikeudenkäyntikuluja, valtion varoista maksettavia kuluja tai maksettavaksi tuomittua uhkasakkoa, asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa. Hallituksen esityksessä olevan perustelulausuman mukaan tätä säännöstä sovellettaisiin sekä riita- että rikosasioihin, mutta ei jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan ulkopuolelle rajattujen asioiden, esimerkiksi hakemusasioiden sivuvaatimuksiin (HE 105/2009, yksityiskohtaiset perustelut).

8. Edellä olevan perustelulausuman perusteella 10 §:ää ei sovellettaisi hakemusasioiden lisäksi missään muussakaan 9 §:ssä luetellussa asiaryhmässä. Perustelulausuma ei anna toisaalta vastausta siihen, sovelletaanko 10 §:ää kuitenkin niissä muissa riita- tai rikosasioissa, joissa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun säännösten perusteella jatkokäsittelylupaa ei tarvita. Jos siis 10 §:n soveltamisala määräytyy sen perusteella, minkälaisen asian yhteydessä sivuvaatimus on esitetty, ei näyttäisi olevan perusteita tehdä eroa esimerkiksi siinä, onko kysymyksessä 9 §:ssä tarkoitettuun asiaryhmään kuuluva asia, 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosasia taikka muu kuin saamista koskeva riita-asia, johon jatkokäsittelylupajärjestelmää ei 5 §:n mukaan sovelleta.

9. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että jatkokäsittelylupajärjestelmää valmistelleen toimikunnan ehdotukseen (Muutoksenhakutoimikunnan mietintö KM 2008:3) ei sisältynyt 10 §:ää vastaavaa, soveltamisalaltaan yleiseksi laadittua poikkeussäännöstä. Sitä vastoin luvan tarvetta riita-asioissa koskevassa 5 §:ssä oli 2 momentti, jonka mukaan asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa, jos muutosvaatimus koskee vain oikeudenkäyntikuluja. Pykälän 2 momentti oli selvästi yhteydessä siihen 1 momentin säännökseen, jonka mukaan oikeudenkäyntikuluja ei oteta huomioon 1 momentin mukaista häviöarviota laskettaessa. Järjestelmä ei olisi ollut säännösehdotusta koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan johdonmukainen, jos luvan tarve määräytyisi eri tavoin siinä tilanteessa, jossa muutosta haetaan ainoastaan oikeudenkäyntikuluja koskevaan ratkaisuun kuin niissä, joissa muutoksenhakemus koskee sekä pääasia- että oikeudenkäyntikuluratkaisua. Näistä perusteluista on pääteltävissä tarkoituksena olleen, että ehdotettu 5 §:n 2 momentti koski yksinomaan niitä 1 momentin mukaisia riita-asioita, joissa käräjäoikeuden ratkaisu oli valittajalle vastainen vain saamisen osalta, mutta ei 5 §:n ulkopuolelle jääviä, muita kuin saatavia koskevia riita-asioita.

10. Hallituksen esityksessä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva erityissäännös laajeni toimikunnan mietinnöstä koskemaan myös muun muassa tuomittua uhkasakkoa ja siitä tuli lakiin oma pykälä (10 §). Tarkoitus on selvästikin ollut, että sivuvaatimuksia koskevaa erityissäännöstä voitaisiin soveltaa myös rikosasioissa, mikä ilmenee 10 §:n perusteluista.

11. Johtopäätös edellä selostetusta on, että hallituksen esityksen perusteluista ei voida yksiselitteisesti päätellä, minkälaiseksi 10 §:n soveltamisala on tarkoitettu. Vaikka perusteluissa todetaan, että kyseistä lainkohtaa ei sovelleta hakemusasioissa, ja toisaalta useassa kohdassa korostetaan, että jatkokäsittelylupajärjestelmää sovelletaan vain riita- ja rikosasioissa, ei 10 §:n soveltamisala voi edellä selostetuista syistä määräytyä yhtäältä hakemusasioiden ja toisaalta riita- ja rikosasioita koskevan rajanvedon mukaisesti. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että hallituksen esitystä valmisteltaessa 10 §:n soveltamisalaa ei ole loppuun asti harkittu. Tämän vuoksi tässä kohdin esitöihin on suhtauduttava oikeuslähteenä tietyllä varovaisuudella.

12. Olennainen merkitys on tietenkin säännöksen sanamuodolla. Kun oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 10 §:ssä säännöksen soveltamisala on ilmaistu yleisessä muodossa ilman asialaatuun perustuvaa rajoitusta, puoltaa tämä sitä tulkintaa, että säännös koskee mitä tahansa käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeudelle tehtyä valitusta, jossa muutosvaatimus koskee yksinomaan lainkohdassa mainittua kysymystä. Lisäksi säännöksen sijoittaminen viimeiseksi jatkokäsittelyluvan tarpeellisuutta koskevaksi eli 10 §:ksi voidaan yleisten laintulkintaperiaatteiden mukaan ymmärtää siten, että säännös syrjäyttää kaikki ne sen kanssa ristiriidassa olevat edellisten lainkohtien (5 - 9 §) säännökset, joiden mukaan jatkokäsittelylupaa ei asiassa tarvittaisi.

13. Tulkinta 10 §:n soveltamisalasta ei ole säännöksen sanamuodosta huolimatta vakiintunut. Oikeuskäytännössä esitetyn kannanoton mukaan silloin, kun on epäselvää, kuuluuko jokin asia jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin, asianomaista säännöstä, kuten mainittua 10 §:ää tulee tulkita perustuslain 21 §:n oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeva säännöskin huomioon ottaen niin, että suppean hovioikeusmenettelyn alaa ei tulkinnalla laajenneta (Itä-Suomen hovioikeus 26.1.2012 nro 56 ja Kouvolan hovioikeus 24.7.2012 nro 650).

14. Jatkokäsittelylupajärjestelmän ulottuvuutta koskevissa epäselvyystilanteissa perusoikeusmyönteinen tulkinta on ymmärrettävä lähtökohta. Hovioikeuden käsityksen mukaan tämän ei kuitenkaan välttämättä ja kaavamaisesti tule johtaa mahdollisimman suppeaan tulkintaan jatkokäsittelyjärjestelmän laajuudesta. Punninnassa on otettava huomioon myös yhdenvertaisuutta sekä järjestelmän selkeyttä ja johdonmukaisuutta koskevat näkökohdat.

15. Ne syyt, jotka ovat johtaneet siihen, että tietyt asiat on jätetty lakia säädettäessä jatkokäsittelylupajärjestelmän ulkopuolelle, eivät yleisesti ottaen ole merkityksellisiä enää silloin, kun hovioikeudessa kysymys on vain 10 §:ssä tarkoitettujen muutosvaatimusten ratkaisemisesta. Kysymys on - pykälän toista virkettä lukuun ottamatta - vain maksuvelvollisuudesta ja yhteys itse pääasian laatuun on tässä vaiheessa lähtökohtaisesti vähäinen.

16. Esimerkiksi oikeudenkäyntiavustajan tai todistajan palkkiota koskevat kysymykset ratkaistaan asian laadusta riippumatta samanlaisten perusteiden mukaan riippumatta siitä, minkälainen asia pääasia on ollut. Kun hovioikeudessa on käsiteltävänä yksinomaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskeva muutosvaatimus, tarve täystutkintaan ei voi olla ratkaisevasti erilainen sen mukaan, liittyykö vaatimus esimerkiksi hakemus- taikka riita-asiaan. Yhdenvertaisuudenkaan kannalta ei ole perusteltavissa se, että esimerkiksi todistajan tai avustajan palkkiota koskeva valitus edellyttäisi jatkokäsittelylupaa riita-asiassa mutta ei hakemusasiassa. On vaikea esittää perusteita myöskään sille, että muutoksenhaun käsittely järjestyisi hovioikeudessa eri tavoin sen mukaan, minkälaisessa pääasiassa tuomioistuimen poissaolon varalta asettama uhkasakko on tuomittu.

17. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että 10 §:ssä tarkoitettujen muutosvaatimusten osalta ei ole sellaisia eroja, että niiden käsittelyjärjestyksen olisi oltava hovioikeudessa erilainen sen mukaan, minkälaiseen pääasiaan ne ovat liittyneet käräjäoikeudessa.

18. Hallituksen esityksen 10 §:ää koskevassa perustelulausumassa oli aiemmin mainittu viittaus jatkokäsittelylupajärjestelmän ulkopuolelle jätettyjen asioiden sivuvaatimuksiin, joilla tarkoitetaan pääasian yhteydessä käräjäoikeudessa esitettyjä liitännäisiä vaatimuksia kuten oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevaa vaatimusta. Uhkasakon osalta hallituksen esityksen perusteluissa esimerkkinä mainitaan tilanne, jossa muutosvaatimus koskee asianosaisen oikeudenkäynnin aikana maksettavaksi tuomittuja uhkasakkoja, siis pääasiaan liittyvää sivuvaatimusta.

19. Tässä tapauksessa uhkasakon tuomitseminen on käräjäoikeudessa käsitelty pääasiana. Käräjäoikeus on ulosottokaaren 3 luvun 78 §:n 1 momentin nojalla tuominnut ulosottomiehen hakemuksesta maksettavaksi ulosottomiehen asettaman uhkasakon sen vuoksi, että ulosottovelallinen ei ole asetetusta uhasta huolimatta saapunut ulosottoselvitykseen. Ulosottokaaren 3 luvun 79 §:n mukaan tuomioistuimen, jolle hakemus on tehty, tehtävänä on tutkia uhkasakon asettamispäätöksen oikeellisuus samoin kuin se, onko velvoite jäänyt täyttämättä ja onko sitä rikottu ilman pätevää syytä. Tuomioistuin voi tuomita uhkasakon myös asetettua pienempänä.

20. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 10 § koskee sanamuotonsa mukaan kaikkia niitä muutosvaatimuksia, joissa kysymys on uhkasakon tuomitsemisesta. Lainkohdassa ei siis eritellä sen soveltamispiiriin vain pääasian yhteydessä käsiteltyjä uhkasakkoasioita. Uhkasakkojen asettamisella on niiden asiayhteydestä riippumatta tavoitteena tehostaa tietyn velvoitteen noudattamista ja uhkasakon tuomitseminen edellyttää samanlaisten kysymysten, kuten velvoitteen oikeellisuuden ja sen laiminlyönnin tutkimista asiayhteydestä riippumatta. Näin ollen jatkokäsittelyluvan tarvetta 10 §:n mukaan arvioitaessa ratkaisevaa merkitystä ei voida antaa sille, onko kysymys uhkasakon tuomitsemisesta ratkaistu pääasiana vai sivuvaatimuksena.

21. Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että jos muutosvaatimus hovioikeudessa koskee vain uhkasakon tuomitsemista maksettavaksi, siihen tarvitaan oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 10 §:n perusteella jatkokäsittelylupa, vaikka asia on käsitelty sanotun lain 8 luvun tarkoittamana hakemusasiana. A tarvitsee siten tässä asiassa jatkokäsittelyluvan.

Jatkokäsittelyluvan myöntäminen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asia on jatkokäsittelyluvan tarvetta koskevan kysymyksen osalta ratkaistu vahvennetussa istunnossa, johon ovat osallistuneet:

presidentti Mikko Könkkölä
hovioikeudenlaamanni Risto Hänninen
määräaikainen hovioikeudenlaamanni Jukka Heikkilä
hovioikeudenneuvos Paula Koski
hovioikeudenneuvos Liisa Lehtimäki
hovioikeudenneuvos Merja Söderström
hovioikeudenneuvos Jarmo Kilpelä
asessori Päivi Rousti

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Ks. korkeimman oikeuden valituslupa 2012-141:
Kysymys siitä, tarvittiinko hakemusasiassa jatkokäsittelylupa, kun valittajan muutosvaatimukset koskivat vain oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta.