24.3.2011

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

ETELÄ-POHJANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS 24.5.2010

Asia: SOVINNON VAHVISTAMINEN

Kantaja A

Vastaaja B

Asia: Velkomus, palvelussopimus ym.

RATKAISU

Sovinnon vahvistaminen

Käräjäoikeus vahvistaa osapuolten suullisessa valmistelussa 24.5.2010 tekemän seuraavan sisältöisen sovinnon:

A maksaa B:lle 2.000 euroa 28.5.2010 mennessä. Mikäli suoritusta ei makseta mainittuun määräpäivään mennessä, tulee sille maksaa laillinen viivästyskorko.

B toimittaa A:n kotiosoitteeseen 28.5.2010 mennessä hallussaan olevat kyseisen Mustang-merkkisen auton osat; takapaneelin, kumitiivisteet ja oven lukitusnapin rinkulan.

Osapuolten keskinäiset välit tässä asiassa on lopullisesti ratkaistu eikä heillä ole vaatimuksia toisiaan kohtaan tämän riita-asian johdosta.

Osapuolet vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tämän asian käsittely päättyy sovinnon vahvistamiseen.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Jari Rönkkö

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Pääkäsittely

Hovioikeus on 21.12.2010 toimittanut asiassa pääkäsittelyn siltä osin kuin kyse on siitä, sitooko tehty sovintosopimus ja sen mukainen käräjäoikeuden ratkaisu sovinnon vahvistamisesta A:ta.

Valitus sovinnon vahvistamisen osalta

A on valituksessaan vaatinut, että käräjäoikeuden ratkaisu sovinnon vahvistamisesta kumotaan ja asia palautetaan pääasian osalta käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Lisäksi A on vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta 1.000 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

Käräjäoikeuden vahvistama sovinto ei vastaa A:n tahtoa. A oli saanut käräjäoikeuden istunnon aikana sairauskohtauksen eikä hän ollut heikon terveydentilansa vuoksi ymmärtänyt tehtyä sovintoa eikä hän ollut kyennyt sitä estämään. Asianajajat olivat tehneet asiassa sovinnon nopeasti A:ta kuulematta ja hänen etujaan huomioimatta. A ei ollut ollut missään vaiheessa valmis hyväksymään sovintoa ilman, että siinä olisi samalla sovittu auton uudelleen maalauksesta.

Vastaus

B on vaatinut, että valitus hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta 1.383,38 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

Sovintosopimus syntyi käräjäoikeudessa perusteellisten neuvottelujen ja pohdintojen jälkeen. A:ta avusti käräjäoikeudessa kokenut asianajaja. Vahvistettu sovinto vastasi A:n omaa tahtoa ja A oli myös ymmärtänyt sovinnon sisällön ja merkityksen. A:n terveydentila ei rajoittanut hänen tahdonmuodostuskykyään. Sovintosopimus sitoo A:ta.

Todistelu

Hovioikeudessa on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta ja B:tä, minkä lisäksi A on vedonnut kirjallisina todisteina 22.6.2010 päivättyyn lääkärinlausuntoon ja kahteen sairauskertomukseen.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu hovioikeudessa

Hovioikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:n ja B:n 24.5.2010 tekemä sovintosopimus pätevä ja siten osapuolia sitova ja onko käräjäoikeus voinut vahvistaa osapuolten tekemän sovinnon. A on valituksessaan vedonnut siihen, ettei sovintosopimus sitoisi häntä, koska hän oli heikon terveydentilansa vuoksi ollut kykenemätön ymmärtämään sopimuksen sisältöä ja sen merkitystä. Sen vuoksi sopimus ei myöskään ollut vastannut hänen tahtoaan. A:ta avustanut asianajaja oli valituksen mukaan tehnyt sopimuksen A:ta kuulematta ja hänen tahtonsa vastaisesti.

Sovellettavat normit ja niiden tulkinta

Oikeudenkäymiskaaren (OK) 20 luvussa säädetään sovinnon vahvistamisesta vireillä olevassa asiassa, jossa sovinto on sallittu. OK 20 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan sovinto vahvistetaan asianosaisten pyynnöstä. Sovintoa ei saa vahvistaa, jos se on lain vastainen tai selvästi kohtuuton taikka jos se loukkaa sivullisen oikeutta.

OK 20 luvun 5 §:n mukaan tuomioistuimen ratkaisuun sovinnon vahvistamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta noudattaen, mitä muutoksen hakemisesta asianomaisen tuomioistuimen tuomioon säädetään. Niin kuin lain esitöistä ilmenee, muutoksenhaku kohdistuu nimenomaan sovinnon vahvistamiseen ja sen edellytyksiin (ks. LaVM 4/2005 vp s. 8). Tällöin muutoksenhakuperusteena voi olla esimerkiksi tehdyn sopimuksen pätemättömyys. Lisäksi asianosainen voi hakea muutosta sovinnon vahvistamispäätökseen vastaavin edellytyksin kuin hänellä on oikeus peruuttaa kanteen myöntäminen (HE 114/2004 vp s. 55-57). Kanteen myöntämisen peruuttaminen edellyttää korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 1999:6 mukaan hyväksyttävää syytä, jollaisena voidaan pitää olosuhteiden muutosta, uutta seikkaa tai erehdystä.

Esitöissä on lisäksi katsottu, että osapuolella tulisi olla tarvittaessa mahdollisuus peruuttaa sovintoon antamansa suostumus, jos hän ei ole voinut riittävästi harkita asiaa ennen sovinnon vahvistamista ja on muutoksenhakuajan kuluessa tullut ilmoittamillaan hyväksyttävillä perusteilla toiseen tulokseen sovintotarjouksen suhteen. Tässä yhteydessä esitöissä on viitattu riita-asioiden sovittelua koskevaan Euroopan neuvoston suositukseen (2002) 10, jossa osapuolille esitetään mahdollisuutta harkita sovintoa lyhyehkön ajan vielä sen jälkeen, kun he ovat sitoutuneet siihen. Lisäksi esitöissä on viitattu siihen, että kuluttajakaupan eräillä osa-alueilla kuluttaja saa syytä ilmoittamatta määräajassa peruuttaa solmimansa sopimuksen. (ks. HE 114/2004 vp s. 56-57)

Hovioikeus toteaa, että myös oikeudenkäynnin vireillä ollessa tehdyn ja tuomioistuimen vahvistaman sovintosopimuksen pätevyyttä on arvioitava yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden ja säännösten nojalla. Myös näissä sopimuksissa sovelletaan siten vahvana lähtökohtana sopimusten sitovuuden periaatetta. Osapuolilla on oltava oikeus luottaa myös oikeudenkäynnin vireillä ollessa tehtyjen sopimusten sitovuuteen. Hovioikeus katsoo, että mainittuun Euroopan neuvoston suositukseen perustuva esitöiden lausuma ja viittaus kuluttajan oikeuteen peruuttaa sopimus määräajassa eivät voi merkitä muutosta siihen, kuinka tehdyn sopimuksen sitovuutta on yleisten sopimusoikeudellisia periaatteiden ja säännösten mukaan arvioitava.

Hovioikeus toteaa lisäksi, että tuomioistuimen vahvistaman sopimuksen pysyvyyttä on arvioitu saman suuntaisesti edellä esitetyn kanssa Ruotsissa, jonka oikeus on ollut lähtökohtana OK 20 luku 5 §:ää säädettäessä (HE 114/2004 vp s. 55). Ruotsalaisessa hovioikeuskäytännössä valittajalla on katsottu olevan näyttötaakka tuomioistuimen vahvistaman sovintosopimuksen pätemättömyydestä, ja sopimusten mitättömyyttä, pätemättömyyttä ja kohtuuttomuutta on arvioitu nimenomaan yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden ja säännösten perusteella (ks. esim. Svean hovioikeuden tuomio 29.12.2008, asianro T 3786-08, Svean hovioikeuden tuomio 24.11.2008, asianro T 2017-08 ja Skånen ja Blekingen hovioikeuden tuomio 16.12.2009, asianro T 1520-08).

Sopimuksen pätevyyden arviointi tässä tapauksessa

A on ollut henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeudessa. Asianosaiset ovat riidattomasti neuvotelleet asian sovinnollisesta ratkaisemisesta ensin tahoillaan, mitä on seurannut sovintoehdotusten esittäminen. A on tosin väittänyt, ettei hän ollut tuolloin keskustellut laisinkaan asianajajansa kanssa. A:n ja B:n kertomusten perusteella on selvitetty, ettei ensimmäinen sovintotarjous ollut johtanut sopimukseen osapuolten välillä.

A:ta on avustanut neuvotteluissa asianajaja, jonka velvollisuutena on ollut ajaa yksinomaan päämiehensä etuja ja arvioida siten myös sitä, onko asian sovinnollinen ratkaiseminen A:n etujen mukaista. Lisäksi asianajajan on tullut hyvän asianajotavan edellyttämällä tavalla varmistua siitä, että hänellä on myös päämiehensä antama toimiohje asian sovinnolliseen ratkaisemiseen. Nämä ovat olleet myös ne olosuhteet, joiden perusteella B on arvioinut A:n ja hänen asianajajansa antamia tahdonilmaisuja. Koska A on henkilökohtaisesti ollut läsnä käräjäoikeudessa ja myös neuvotellut asiasta asianajajansa kanssa ennen sovinnon syntymistä, B:llä on ollut oikeus luottaa, että A:n nimissä annetut sovintoehdotukset tai niihin annetut myönteiset vastaukset ovat vastanneet myös A:n tahtoa. A:n ja B:n kertomusten perusteella ei ole näytetty, että A:n asianajajan toimivalta olisi ollut hänen kelpoisuuttaan suppeampi siten, että myös B:n olisi pitänyt ymmärtää, että käräjäoikeudessa A:n asianajajan myötävaikutuksella syntynyt sovinto olisi syntynyt vastoin A:n asianajajalleen antamia tämän toimivaltaa rajoittavia toimiohjeita. Koska B ei ole siten tiennyt eikä hänen olisikaan vallinneissa olosuhteissa pitänyt tietää A:n asianajajan toimivaltaa mahdollisesti rajoittavista toimiohjeista, sitoo tehty sopimus A:ta, ellei hän ole ollut oikeustoimikelvoton sopimusta tehtäessä.

Kysymyksessä on ollut selvästi rajautuneesta auton maalaukseen liittyneestä osapuolten välisestä erimielisyydestä, johon liittyvät rahalliset vaatimukset ovat olleet melko vähäisiä. A:n kirjallisina todisteina esittämät lääkärinlausunnot ja sairauskertomukset eivät osoita, että A ei olisi ymmärtänyt tämän kaltaisessa asiassa tehdyn sopimuksen sisältöä ja merkitystä. Myöskään B ei ollut havainnut A:n käytöksessä aiemmasta poikkeavaa. A:n ei siten ole näytetty olleen sopimuksen tekohetkellä vailla oikeustoimikelpoisuutta. Ottaen huomioon asian laatu ja laajuus sekä erityisesti se, että A:ta on avustanut asianajaja, A:lla on ollut myös riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia harkita asian sovinnollista ratkaisua. Näin ollen tehty sovintosopimus sitoo A:ta eikä asiassa ole ollut olemassa sellaisia esteitä, joiden vuoksi käräjäoikeuden ei olisi tullut vahvistaa tehtyä sovintoa asian lopulliseksi ratkaisuksi.

Oikeudenkäyntikulut

Koska A:n valitus hylätään, hän on velvollinen korvaamaan B:n arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta. Asia ei ole sillä tavoin oikeudellisesti epäselvä, että asianosaisten olisi pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. A on myöntänyt B:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen määrältään oikeaksi.

Päätöslauselma

Valitus hylätään. A velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta 1.124,70 eurolla, jolle määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Mika Huovila sekä ma. hovioikeudenneuvokset Pasi Vihla ja Petteri Korhonen.

Ratkaisu on yksimielinen.

A pyysi valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta.

Korkeimman oikeuden päätös S2011/413, annettu 27.3.2012, Nro 634

KKO:2012:35
Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

+