26.1.2011

PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS PÄÄTÖS 15.6.2010

Kantajat

A,B,C,D ja E

Vastaajat

Perinnöstä luopuneen F:n lapset G ja H
I ja J

Asia

Testamentin moite

Vireille

24.9.2009

Selostus asiasta

Kantajat ja heidän asiamiehensä olivat jääneet kutsusta huolimatta saapumatta jatkettuun valmisteluistuntoon 15.6.2010 ilmoittamatta laillisesta esteestä poissaololleen. Otettaessa istunnosta puhelimitse yhteyttä kantajan asiamieheen poissaolon syyksi oli ilmennyt se, että asiamies oli vahingossa merkinnyt itselleen väärän päivämäärän (16.6.2010) jatketulle valmisteluistunnolle ja pääkäsittelylle ja kutsunut todistajat ja muut kuultavat vasta tuolloin oikeuteen. Kantajien asiamies oli pyytänyt, että asian käsittelyä lykätään sen verran, että hän ehtii istuntoon Helsingistä.

Lopputulos

Käräjäoikeus jätti asian kantajien esteettömästä poissaolosta johtuen sillensä ja velvoitti heidät maksamaan oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi G:lle ja H:lle sekä alunperin vastaajaksi haastetulle mutta sittemmin 9.3.2010 siitä asianosaisasemasta luovutulle F:lle yhteiset 8.986,52 euroa, mistä määrästä F:n yhteisvastuullinen osuus oli kulujen osalta 12,60 euroa ja palkkion osalta 2.192,50 euroa, sekä I:lle 1.600 euroa ja J:lle 1.520 euroa, kaikki edellä mainitut määrät korkoineen 15.7.2010 lukien.

Perustelut

Kysymyksessä olevaa poisjääntiperustetta oli käräjäoikeuden mukaan pidettävä muuna kuin laillisena esteenä, joka voisi aikaansaada istunnon peruuttamisen tai siirtämisen toiseen päivään tai edes 15.6.2010 iltapäivään, sen aiheuttamatta muille asianosaisille ja oikeudellekin kohtuutonta haittaa ja/tai ylimääräisiä kustannuksia ja joka tapauksessa käsittelyajan kohtuutonta venymistä pitkälle yli virka-ajan, jopa myöhäiseen iltaan saakka. Lisäksi käsittelyn siirtäminen aloitettavaksi vasta myöhemmin 15.6.2010 iltapäivällä ei olisi voinut tapahtua aiheuttamatta ainakin I:n ja J:n nimeämän todistajan kuulemisen estymistä tällä tuolloin olleen esteen vuoksi. Oli myös todennäköisiä syitä olettaa olevan kuultavista henkilöistä, käsittelypäivän kohtuuttomasta venymisestä tai muista niihin verrattavista seikoista johtuvia esteitä sille, että asia voitaisiin käsitellä näin toimitettavassa pääkäsittelyssä yhtäjaksoisesti ilman sen keskeytymisen uhkaa.

Edelleen käräjäoikeus lausui, että G ja H olivat olleet valmiit siirtämään käsittelyn kaksi tuntia myöhempään ajankohtaan sillä edellytyksellä, että myös I ja J suostuivat siihen. I ja J olivat vastustaneet käsittelyn siirtämistä iltapäivään, paitsi jo kantajien asiamiehen Helsingistä tulon vuoksi käsittelyn aloittamisen myöhentymisestä, myös etenkin siitä syystä, että heidän nimeämänsä todistajan kuuleminen olisi käytännössä estynyt. Kaikki vastaajat olivat vastustaneet asian käsittelyn siirtämistä johonkin toiseen istuntopäivään.

Sen varalta, että asian käsittelyä ei siirrettäisi, vastaajat eivät olleet pyytäneet asian ratkaisemista yksipuolisella tuomiolla tai tuomiolla. Sen vuoksi ja kun kantajien poissaolot olivat johtuneet muusta kuin laillisesta esteestä, käräjäoikeus katsoi, ettei sillä ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta asian raukeavan kantajien esteettömästä poissaolosta johtuvasta syystä.

Vielä käräjäoikeus katsoi, että käsittelyn estymisen johduttua kantajien esteettömästä poissaolosta olisi ollut vastaajien kannalta kohtuutonta joutua kärsimään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. F:n osalta kysymys oli kanteesta luopumisesta ja muiden vastaajien osalta kanteen peruuttamiseen rinnastettavasta tilanteesta. Käräjäoikeus katsoi vastaajien oikeudenkäyntikuluvaatimukset kohtuullisiksi.

Muutoksenhaunohjaus

Käräjäoikeus lausui, että ratkaisuun sai hakea muutosta valittamalla vain korvausvelvollisuuden osalta.

Käräjäoikeuden ratkaisun antamisen jälkeiset vaiheet

Kantajat ilmoittivat 21.6.2010 tyytymättömyyttä koko ratkaisuun. Käräjäoikeus hyväksyi tyytymättömyyden ilmoituksen siltä osin kuin se koski kantajien maksettavaksi tuomittuja oikeudenkäyntikuluja.

Muilta osin käräjäoikeus hylkäsi tyytymättömyyden ilmoituksen 2.7.2010 antamallaan päätöksellä.

Perusteina käräjäoikeus lausui, että kysymyksessä oli päätös, jolla asia oli jätetty sillensä ottamatta kantaa pääasiaan. Lisäksi päätös ei ollut oikeusvaikutuksiltaan lopullinen siinä mielessä, että se ei estänyt nostamasta samanlaista kannetta ja, huomioon ottaen oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 22 §:n säännöksen, myös materiaaliseen määräaikaan sidotun kanteen saattamista laillisen esteen tutkimistarkoituksessa saman hakemuksen nojalla käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä tuomioistuimelle määräajassa asian sillensä jättämisestä.

Kantajat saattoivat käräjäoikeuden mukaan siten vielä esittää parempaa selvitystä asian jatkamiselle keskeisestä perusteesta eli mahdollisesta laillisesta esteestään ja myönteisessä tapauksessa saada asian käsittelyn jatkumaan saman haastehakemuksen nojalla ilman materiaalisen määräajan menettämistä sekä kielteisessä eli asian tutkimattajättämisen tapauksessa hakea siihen muutosta hovioikeudelta. Tällöin edellisessä tapauksessa sillensäjättämispäätöksestä muutoksenhaku hovioikeuteen ja siten käsittelyn pitkittyminen saattoi käydä tarpeettomaksi ja vasta jälkimmäisessä tapauksessa käydä tarpeelliseksi.

Koska kantajat eivät siten olleet lopullisesti menettäneet oikeuttaan materiaaliseen määräaikaan sidotun kanteensa jatkamiseen käräjäoikeudessa, kysymys oli muusta kuin lopullisesta päätöksestä, johon olisi voinut hakea muutosta normaalein muutoksenhakukeinoin. Sanotulla perusteella tyytymättömyyden ilmoitusta ei voitu hyväksyä.

TURUN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 26.1.2011

RATKAISUT, JOIHIN ON HAETTU MUUTOSTA

Pirkanmaan käräjäoikeus 9. os. 15.6.2010 nro 16881 ja 2.7.2010 nro 17474

ASIAT

Kantelu tyytymättömyyden ilmoituksen hylkäämisen johdosta, valitus ja tuomiovirhekantelu testamentin moitetta koskevassa asiassa

MUUTOKSENHAKIJAT

A
B
C
D
E

VASTAPUOLET

F
G
H
I
J

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

A, B, C, D ja E ovat vaatineet, että käräjäoikeuden 2.7.2010 antama päätös kumotaan siltä osin, kuin tyytymättömyyden ilmoitus on hylätty, ja heidän muutoksenhakukirjelmänsä tutkitaan kokonaisuudessaan valituksena. Edelleen A, B, C, D ja E ovat vaatineet, että käräjäoikeuden 15.6.2010 julistama päätös joko valituksen perusteella kumotaan tai tuomiovirhekantelun perusteella poistetaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen sekä määrätään, että oikeudenkäyntikuluista on lausuttava pääasian lopullisen ratkaisun yhteydessä. Vielä A, B, C, D ja E ovat joka tapauksessa vaatineet, että heidän korvausvelvollisuuttaan F:n, G:n ja H:n oikeudenkäyntikuluista alennetaan enintään 7.766,52 euroon.

Perusteina A, B, C, D ja E ovat lausuneet, että käräjäoikeuden 15.6.2010 julistama päätös, jolla asia oli jätetty sillensä, oli ollut lopullinen, koska testamentin moitekanteen nostamiselle säädetty määräaika oli tuolloin jo ollut päättynyt. Näin ollen siihen tuli saada hakea kaikilta osin muutosta. Lykkäyspyynnön hylkääminen ja asian jättäminen sillensä oli ollut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden vastaista ja kohtuutonta, koska se johti lopulliseen oikeudenmenetykseen. A, B, C, D ja E eivät ole velvollisia korvaamaan F:lle, G:lle ja H:lle oikeudenkäyntikuluina viimeksi mainituille I:n ja J:n sovintotarjoukseen 30.3.2010 perehtymisestä aiheutuneita asianajokustannuksia, koska sovintoneuvotteluissa oli ollut kysymys perinnönjaon sopimisesta kokonaisuutena, ei testamentin laillisuuden käsittelemisestä. Pääkäsittelyyn 15.6.2010 kulunut todellinen aika oli ollut F:n, G:n ja H:n asiamiehen laskuun merkityn viiden tunnin asemesta enintään kaksi tuntia.

VASTAUKSET

F, G ja H ovat vaatineet, että kantelu tyytymättömyyden ilmoituksen hylkäämisestä hylätään ja valitus ensisijaisesti jätetään tutkimatta muun kuin oikeudenkäyntikulujen osalta tai toissijaisesti hylätään ja että tuomiovirhekantelu hylätään. Edelleen F, G ja H ovat vaatineet, että valitus oikeudenkäyntikulujen osalta hylätään lukuun ottamatta jäljempänä mainittavaa 770 euron määrää. Lisäksi F, G ja H ovat vaatineet, että A, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa korkoineen.

Perusteina F on lausunut, että A, B, C, D ja E olivat valmisteluistunnossa 9.3.2010 luopuneet häneen kohdistetuista kannevaatimuksista. Näin ollen hänen osaltaan kysymys ei ollut ollut asian jättämisestä sillensä kantajien poissaolon vuoksi vaan siitä, että kanne oli jätetty sillensä kanteen peruuttamisen vuoksi.

G ja H ovat lausuneet perusteina, että asian jättäminen sillensä ei ollut prosessioikeudellisesti merkinnyt sitä, että asia oli käräjäoikeudessa lopullisesti ratkaistu. Siten käräjäoikeuden ratkaisu ei ollut sillensä jättämisen osalta valituskelpoinen. Kantajien oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei ollut loukattu, koska he olivat voineet saattaa kannevaatimuksensa tuomioistuimen tutkittavaksi. Asian jättäminen sillensä oli johtunut kantajien vastuulla olleesta virheestä. G:n ja H:n asiamieheltä oli 15.6.2010 kulunut asianajoon laskuun merkityn viiden tunnin asemesta noin puolitoista tuntia, joten 220 euron tuntitaksa huomioon ottaen valitus on perusteltu 770 euron osalta. Sovintotarjoukseen perehtymisestä aiheutuneiden kustannusten osalta perustetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ei ole, koska olennaista kyseisessä ajankäytössä oli ollut ratkaista kysymyksessä olevan moiteoikeudenkäynnin kohteena olevat vaatimukset.

I ja J ovat vaatineet, että käräjäoikeuden päätös asian sillensä jättämisen osalta pysytetään ja A, B, C, D ja E velvoitetaan korvaamaan I:n ja J:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.

Perusteina I ja J ovat lausuneet, että A:lla, B:llä, C:llä, D:llä ja E:llä ei ollut ollut laillista estettä poissaololle istunnosta 15.6.2010, joten nämä joutuivat kärsimään poissaolonsa seuraukset.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kantelu tyytymättömyyden ilmoituksen hylkäämisestä

Käräjäoikeuden 15.6.2010 julistama päätös ei ole oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu tuomio tai lopullinen päätös siltä osin, kuin asia on siinä jätetty sillensä. Näin ollen käräjäoikeuden 2.7.2010 antaman päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa. A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n muutoksenhakukirjelmä on pääasian osalta jätettävä valituksena tutkimatta.

Tuomiovirhekantelu

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoimainen tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut muu kuin 1-3 kohdissa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Nyt esillä olevassa tilanteessa ei ole kysymys momentin 1-3 kohdissa tarkoitetuista tilanteista, joten ainoastaan 4 kohta voi tässä tapauksessa tulla sovellettavaksi. Saman luvun 16 §:ssä säädetään, että mitä edellä luvussa on säädetty lainvoiman saaneesta tuomiosta, on vastaavasti sovellettava, milloin kysymys on lainvoimaiseen tuomioon rinnastettavasta oikeudellisesta ratkaisusta.

Päätös asian jättämisestä sillensä ei ole lainvoimainen tuomio, eikä sitä voi yleensä pitää myöskään lainvoimaiseen tuomioon rinnastettavana oikeudellisena ratkaisuna. Silloin, kun sillensäjättämispäätöksestä tosiasiassa suoraan seuraa, että kantajalla ei niin sanotun aineellisen määräajan umpeutumisen vuoksi ole enää mahdollisuutta panna asiaa vireille, asianosaisen oikeussuoja kuitenkin edellyttää, että sillensäjättämispäätös tulee voida poistaa, mikäli sillensä jättäminen on ollut seurausta oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisesta oikeudenkäyntivirheestä.

Tässä tapauksessa oikeudenkäyntivirheenä on vedottu siihen, että A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n pyyntö asian pääkäsittelyn aloittamisen lykkäämisestä noin kahdella tunnilla on hylätty, vaikka lykkäämistä tai uuden käsittelypäivän määräämistä puoltavat perusteet ovat kantelun tekijöiden käsityksen mukaan olleet painavammat kuin lykkäämispyynnön hylkäämistä puoltaneet perusteet.

Asian jättäminen sillensä kantajan poissaolon vuoksi liittyy yleensä tilanteisiin, joissa poisjääntiä voidaan pitää osoituksena joko kantajan passiivisuudesta tai välinpitämättömyydestä. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa ei ole kysymys tästä vaan siitä, että kantajien avustaja oli erehdyksessä merkinnyt kalenteriinsa ja ilmoittanut päämiehilleen ja todistajilleen pääkäsittelypäiväksi 16.6.2010, vaikka käräjäoikeudesta oli avustajalle ilmoitettu päiväksi 15.6.2010. Hovioikeuden arvioitavana on siten se, kuinka lykkäyspyyntöön on tullut suhtautua tilanteessa, jossa istunnosta poisjäänti ei käräjäoikeuden tieten ole ollut kantajien tietoinen valinta eikä ole myöskään perustunut kantajien välinpitämättömyyteen vaan heidän avustajansa huolimattomuuteen käräjäoikeuden ilmoittaman istuntopäivän merkitsemisessä. Tätä arvioidessaan hovioikeus kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin.

Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu, on asianosaisen vaatimuksesta annettava yksipuolinen tuomio, jos vastapuoli on jäänyt pois istunnosta. Pykälän 2 momentin mukaan asia on jätettävä sillensä, jos asianosainen ei vaadi yksipuolista tuomiota tai asian ratkaisemista 11 §:n nojalla tuomiolla. Mikäli vastaajat olisivat nyt esillä olevassa asiassa vaatineet yksipuolista tuomiota, sellainen olisi annettu, ja kantajat olisivat sen jälkeen voineet takaisinsaannin kautta pitää pääasian vireillä. Siitä, että asiassa ei anneta yksipuolista tuomiota vaan asia jätetään sillensä, ei yleensä aiheudu kantajalle pääasian osalta haitallista seuraamusta, koska hän voi nostaa kanteen uudelleen. Tässä tapauksessa tuota mahdollisuutta ei kuitenkaan ole ollut, koska testamentin moitekanteen nostamiselle säädetty määräaika on ollut päättynyt siinä vaiheessa, kun päätös sillensä jättämisestä on tehty. Näin ollen sillensäjättämispäätöksestä on tosiasiallisesti seurannut, ettei kantajilla ole sen jälkeen ollut mahdollisuutta saattaa kysymystä testamentin pätevyydestä yhdenkään tuomioistuinasteen käsiteltäväksi.

Sillä, tutkitaanko testamentin pätevyys, on asianosaisille suuri merkitys. Tämä ilmenee muun muassa siitä, että oikeudenkäyntiasiakirjoihin sisältyvässä perukirjassa vainajan omaisuuden säästöksi on arvioitu yli kolme miljoonaa euroa, ja pääosa omaisuudesta on testamentissa määrätty vastaajille.

Käsittelyn aloittamisen lykkäämisestä 15.6.2010 iltapäivälle olisi I:n ja J:n mukaan seurannut, että heidän nimeämäänsä todistajaa ei olisi pystytty kuulemaan tällä tuolloin olleen esteen vuoksi. Kaikki vastaajat olivat vastustaneet käsittelyn siirtämistä johonkin toiseen istuntopäivään. Sitä mahdollisuutta, että pääkäsittelyn aloittamista olisi kantajien asiamiehen pyytämällä tavalla lykätty iltapäivään ja I:n ja J:n todistajaa olisi kuultu jonakin muuna päivänä, ei ole käräjäoikeuden päätöksessä tai pöytäkirjassa erikseen käsitelty. Ottaen huomioon se, että pääasiallinen kesälomakausi on alkanut pian tuon jälkeen, ja se, että I:n ja J:n hovioikeudelle antaman vastauksen mukaan pääkäsittelypäivästä huhtikuussa 2010 neuvoteltaessa 16.6.2010 ei ollut G:n ja H:n asiamiehen mukaan sopinut tämän päämiehille tai todistajille, on mahdollista, että päädyttäessä lykkäykseen asian käsittely olisi ollut oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 11 §:n säännös huomioon ottaen tarkoituksenmukaista aloittaa vasta kesälomakauden päätyttyä. Vastaajat eivät ole olleet millään tavoin osallisia kantajien asiamiehen erehdykseen, vaan he olivat voineet lähtökohtaisesti luottaa siihen, että asia käsitellään ilmoitettuna aikana ja käräjäoikeuden ratkaisu annetaan oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 8 §:ssä säädetyssä ajassa.

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Nyt esillä olevassa tapauksessa käräjäoikeuden päätös olla lykkäämättä istuntoa on käytännössä samalla merkinnyt sitä, että testamentin pätevyyttä ei ole asiallisesti käsitelty vaan testamentti on tullut lainvoimaiseksi. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että asianosaisen oikeutta asianmukaiseen oikeudenkäyntiin olisi loukattu, koska asianosaisella on velvollisuus noudattaa oikeudenkäyntimenettelyä koskevia säännöksiä uhalla, että sen laiminlyödessään hän kärsii laiminlyönnin varalta säädetyn seuraamuksen. Tämä lähtökohta voi kuitenkin eräissä poikkeuksellisissa tapauksissa johtaa kohtuuttomaksi katsottavaan lopputulokseen. Tämä on otettava prosessinjohdossa huomioon.

Hovioikeus katsoo, että nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa päätös olla lykkäämättä asian käsittelyä on päätöksen tosiasialliset vaikutukset huomioon ottaen merkinnyt, etteivät kantajat ole saaneet osakseen perustuslain edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettua asianmukaista käsittelyä. Oikeudenkäynnissä on siten tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe, jonka voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Käräjäoikeuden 15.6.2010 julistama päätös on poistettava lukuun ottamatta F:lle tuomittuja oikeudenkäyntikuluja, ja asia on osoitettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

F:lle tuomittujen oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeuden ratkaisu on perustunut siihen, että kantajat ovat 9.3.2010 luopuneet kanteesta F:n osalta. Tuomitut oikeudenkäyntikulut ovat perustuneet toimenpiteisiin ajalta 27.11.2009-9.3.2010. Näiltä osin perustetta käräjäoikeuden päätöksen poistamiselle ei ole. F:n oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus tutkii muutoksenhakukirjelmän valituksena.

Valitus

A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n peruutettua kanteen F:n osalta tämän on katsottava voittaneen asian käräjäoikeudessa. F:llä on oikeus saada kantajilta korvaus kohtuullisista oikeudenkäyntikuluistaan. F:llä, G:llä ja H:lla on ollut asiassa yhteinen asiamies. G:n ja H:n osalta kysymys oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tulee ratkaistavaksi käräjäoikeudessa pääasian yhteydessä. Mikäli A, B, C, D ja E velvoitettaisiin suorittamaan F:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena asiamiehen laskusta toimenpiteistä ajalta 27.11.2009-9.3.2010 ilmenevä määrä kokonaisuudessaan, johtaisi tämä siihen, että A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n mahdollisesti voittaessa pääasian heidän vastattavakseen jäisi edelleen täysimääräisesti F:n, G:n ja H:n asiamiehen laskusta ilmenevät toimenpiteet edellä mainitulta ajalta. Tällaista lopputulosta ei voida pitää oikeudenkäymiskaaren 21 luvun tarkoituksen mukaisena. F:lle suoritettavan oikeudenkäyntikulujen korvauksen määrä käräjäoikeudessa on alennettava yhteen kolmasosaan F:n, G:n ja H:n yhteisistä oikeudenkäyntikuluista.

Velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa määräytyy sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun. F on voittanut muutoksenhaun siltä osin kuin muutoksenhakijoiden vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden kumoamisesta on hänen osaltaan hylätty. Toisaalta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta on muutoksenhaun johdosta alennettu yhteen kolmasosaan. Alentaminen on kuitenkin edellä kerrotuin tavoin ollut seurausta siitä, miten muutoksenhaussa on muiden asianosaisten osalta käynyt, eikä F:n voida tältäkään osin katsoa hävinneen muutoksenhakua. F:llä on siten oikeus saada korvaus kohtuullisista oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa. Valtaosa F:n, G:n ja H:n yhteisen asiamiehen toimenpiteistä hovioikeusvaiheessa on koskenut G:tä ja H:ta ja vain varsin vähäinen osa F:ää. Tähän nähden hovioikeus katsoo F:n kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määräksi hovioikeudessa 500 euroa.

Päätöslauselma

Kantelu tyytymättömyyden ilmoituksen hylkäämisestä hylätään. Valitus jätetään tutkimatta siltä osin kuin se koskee muuta kuin oikeudenkäyntikuluja.

Käräjäoikeuden päätös 15.6.2010 nro 16881 poistetaan lukuun ottamatta F:lle tuomittuja oikeudenkäyntikuluja. Asia palautetaan käräjäoikeuteen, jonka tulee jatkaa asian käsittelyä hovioikeuden tämän päätöksen saatua lainvoiman. Lausunnon antaminen valituksesta muille kuin F:lle tuomittujen oikeudenkäyntikulujen osalta raukeaa. Kysymys tähänastisten oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on heidän osaltaan tutkittava käräjäoikeudessa palautetun asian yhteydessä.

A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n velvollisuutta korvata F:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa alennetaan 735,03 euroon käräjäoikeuden lausumine korkoineen.

A, B, C, D ja E velvoitetaan suorittamaan F:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 500 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua tämän päätöksen antamisesta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Elise Suvanto
hovioikeudenneuvos Maile Åkerberg
hovioikeudenneuvos Juha Laaksonen

Esittelijä: viskaali Juha Karvinen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Valituslupa myönnetty 9.6.2011

Korkeimman oikeuden ratkaisu 12.12.2011 KKO:2011:104