Finlex ®

Pahoinpitely - Vammantuottamus - Lainkonkurrenssi - Pääkäsittelyn tarpeellisuus

	Kouvolan HO
Diaarinumero:	R 11/797
Antopäivä:	1.12.2011
Ratkaisunumero:	1112
Asianumero:	KouHO:2011:8

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Syytetty oli tehnyt asianomistajalle väkivaltaa käymällä häneen käsiksi niin, että he olivat kaatuneet maahan, jolloin asianomistajan polvi oli vahingoittunut, ja tämän jälkeen jatkanut pahoinpitelyä kuristamalla asianomistajaa ja potkaisemalla tätä kaksi kertaa kylkeen. Syyttäjä on vaatinut rangaistusta pahoinpitelystä ja polveen tulleen vamman osalta vammantuottamuksesta. Hovioikeudessa on ollut kysymys siitä, sisältyikö vammantuottamus esillä olevassa tapauksessa pahoinpitelyyn. Lisäksi asiassa on ollut kysymys hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:ien nojalla pääkäsittely, kun asianosainen ei ole pyytänyt pääkäsittelyn toimittamista, mutta on ilmoittanut pitävänsä pääkäsittelyn toimittamista tarpeellisena, koska näyttö asiassa perustui pääasiassa henkilötodisteluun.

HYVINKÄÄN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 22.8.2011

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1) Pahoinpitely: A on 2.1.2011 Hyvinkäällä kadulla ravintolan edustalla tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle siten, että hän on tarttunut B:tä muutamaan otteeseen vaatteista kiinni ja yrittänyt lyödä tätä. A on tämän jälkeen käynyt uudelleen kiinni B:hen ja sen seurauksena he ovat kaatuneet maahan. B:n maatessa maassa A on mennyt B:n päälle painaen tätä polvellaan ja tarttunut kaksi käsin kurkusta ja kuristanut B:tä. Tultuaan poistetuksi B:n päältä A on vielä palannut maassa makaavan B:n luokse ja potkaissut tätä ainakin kaksi kertaa kylkeen. Teon seurauksena B:n vasen polvi on vääntynyt ja turvonnut.

2) Vammantuottamus: A on kohdassa 1 kerrotulla menettelyllään huolimattomuudellaan aiheuttanut B:lle polvivamman, mitä ei ole pidettävä vähäisenä. A on käymällä kiinni B:hen aiheuttanut heidän kaatumisensa, missä yhteydessä B:n polvi on vahingoittunut.

3) Haitanteko virkamiehelle: A on 2.1.2011 Hyvinkäällä käyttämättä väkivaltaa tai sen uhkaa oikeudettomasti yrittänyt estää julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen suorittamisen tai ainakin vaikeuttaa sitä. A on otettu kiinni syytekohtien 1 ja 2 tilanteen jälkeen ja hän on potkinut poliisiauton takatilan seinämää. Poliisiasemalla hän on laiminlyönyt noudattaa poliisin antamaa kehotusta tulla autosta ulos ja hänet on jouduttu kantamaan poliisiaseman sisälle. Hän on edelleen poliisiasemalla talutettaessa rimpuillut kohtuullisen voimakkaasti poliiseja vastaan.

Vastaus

A on kiistänyt syyllistyneensä pahoinpitelyyn ja katsonut, että tilanteessa oli kaaduttu molemminpuolisen sanaharkan vuoksi. A on myös kiistänyt syyllistyneensä vammantuottamukseen katsoen, että kysymyksessä olevat vammat ovat vähäisiä ja että polvivamma ei ole niin suuri vamma, että vammantuottamuksen tunnusmerkistö täyttyisi. A on myöntänyt syytteen haitanteosta.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asianomistaja B on kertonut muun muassa, että A oli ottanut häntä vaatteista kiinni ja käynyt hänen päälleen, minkä vuoksi he molemmat olivat kaatuneet siten, että A oli aluksi ollut B:n polven päällä. B oli huutanut kivusta ja pidellyt polveaan. A oli jäänyt B:n päälle ja kuristanut häntä kahdella kädellä. B:n ystävä oli tullut ottamaan A:n pois hänen päältään, minkä jälkeen A oli vielä pari kertaa potkaissut häntä kylkeen.

Todistaja K:n kertomuksesta on ilmennyt muun muassa, että A oli ottanut voimalla B:stä kiinni ja he molemmat olivat kaatuneet maahan, A B:n jalan päälle. A oli pitänyt B:n kurkusta kiinni. B oli pidellyt maassa polveaan ja valittanut. Kaveri oli tönäissyt A:n pois B:n päältä. A oli palannut tilanteeseen ja potkaissut 1-2 kertaa B:tä.

Todistaja W:n kertomuksesta on ilmennyt muun muassa, että A oli tullut B:tä päin ja he olivat kaatuneet maahan. A oli pitänyt B:tä kaulasta kiinni ja uhonnut. B oli pitänyt polveaan silmät kiinni ja valittanut kivusta sekä yrittänyt saada painoa polvensa päältä. Kun A oli poistettu B:n päältä, A oli palannut ja potkaissut pari kertaa B:tä kylkeen.

Todistaja U:n kertomuksesta on ilmennyt, että U oli nähnyt tilanteesta vain pätkiä eikä ollut nähnyt tilannetta yhtäjaksoisesti. U ei ollut kertomuksensa mukaan nähnyt potkimista. U oli kertomansa mukaan juonut noin 12 pullollista olutta eikä muista kaikkea.

Asianomistaja B:n sekä todistajien K:n ja W:n kertomukset ovat olleet pääpiirteissään yhdenmukaiset. Henkilötodistelulla on tullut selvitetyksi, että A on käynyt kiinni B:hen ja sen seurauksena he ovat kaatuneet maahan ja että A on kuristanut B:tä ja potkaissut tätä kaksi kertaa kylkeen.

Kohdan 2 osalta käräjäoikeus on todennut, että B:lle on aiheutunut polvivamma kaatumisen seurauksena. A ei ole aiheuttanut polvivammaa tahallaan, mutta hänen olisi pitänyt ymmärtää, että hänen kohdistaessaan kuvatun käyttäytymisensä B:hen, siitä saattaa aiheutua kaatuminen ja edelleen puheena oleva polvivamma. A on siten aiheuttanut polvivamman huolimattomuudellaan. Vamma on vaatinut lääkärissä käymistä. B on ollut työkyvyttömänä tapahtuman jälkeen. Sen vuoksi ja ottaen huomioon esitetyt lääkärinlausunnot käräjäoikeus on katsonut, että B:lle aiheutunutta polvivammaa ei voida pitää vähäisenä.

Käräjäoikeus on katsonut A:n syyllistyneen niihin rikoksiin, joista hänelle on vaadittu rangaistusta.

- - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Syyksi luetut rikokset
1) Pahoinpitely 2.1.2011
2) Vammantuottamus 2.1.2011
3) Haitanteko virkamiehelle 2.1.2011

Yhteinen vankeusrangaistus
Syyksi luetut rikokset 1-3
60 päivää vankeutta
Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika päättyy 31.12.2012.

Korvausvelvollisuus
A on velvoitettu korvaamaan B:lle kivusta ja särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 1.300 euroa korkoineen sekä ansionmenetyksestä 395,92 euroa ja Kansaneläkelaitokselle sen B:lle työkyvyttömyyden johdosta maksama sairauspäiväraha 903,64 euroa korkoineen.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut:
notaari Riikka Kuparinen

KOUVOLAN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 1.12.2011

Vaatimukset hovioikeudessa

A on vaatinut, että syyte pahoinpitelystä ja vammantuottamuksesta hylätään tai toissijaisesti, että hänen katsotaan syyllistyneen joko vain vammantuottamukseen tai enintään ja ainoastaan pahoinpitelyyn. A on lisäksi vaatinut, että joka tapauksessa rangaistus lievennetään sakoksi.

Potkimisesta ja kuristamisesta ei ole muuta näyttöä kuin B:n ja muutaman todistajan kertomukset. Lääkärintodistukseen ei ole kirjattu havaintoja potkimisesta aiheutuneista vammoista tai kuristamisesta aiheutuneista selkeistä vammoista.

B:n polvivamma ei ole ollut niin vakava tai tapahtumatilanteeseen nähden vaikeasti ennakoitavissa, että olisi perusteltua katsoa sekä pahoinpitelyn että vammantuottamuksen tunnusmerkistön täyttyvän. Käräjäoikeuden tuomio on yleisen oikeuskäytännön vastainen, koska A:n syyksi samasta teosta on luettu sekä pahoinpitely että vammantuottamus.

Käräjäoikeuden tuomitsema ehdollinen vankeusrangaistus on ylimitoitettu ja yleisen oikeuskäytännön vastainen seuraamus ottaen huomioon tapahtuman olosuhteet ja teon vaikuttimet sekä A:n ikä ja se, ettei hänellä ole aiempaa rikoshistoriaa.

Näyttö asiassa on perustunut henkilötodisteluun, joten siltä osin pääkäsittelyn toimittaminen on tarpeen. Valituksen kohteena on kuitenkin pääasiassa lain väärä soveltaminen sekä rangaistuksen oikeudenmukainen ja oikeuskäytännön mukainen mittaaminen, joten mikäli hovioikeus ei katso tarpeelliseksi järjestää asiassa pääkäsittelyä, voidaan asia ratkaista kirjallisessa menettelyssä. Jos suullinen käsittely järjestetään, A on nimennyt saman todistelun kuin käräjäoikeudessa.

Jatkokäsittelyluvan myöntäminen

Asiassa ei ole aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Valituksen perustelujen johdosta hovioikeus kuitenkin katsoo, että jatkokäsittelyluvan myöntäminen on tärkeää lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa ja myöntää A:lle jatkokäsittelyluvan.

Kysymys pääkäsittelyn toimittamisesta

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

Saman luvun 15 §:n 1 momentin mukaan, jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta, käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jollei estettä ole. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä saman luvun 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä.

Edellä mainittujen säännösten esitöistä (HE 105/2009 vp s. 67) ilmenee tarkoitus, että pääkäsittelyn toimittaminen määräytyy aikaisempaa enemmän sen mukaan, ovatko asianosaiset pääkäsittelyä pyytäneet. Jos asianosainen ei ole vaatinut pääkäsittelyn toimittamista, hovioikeus ei ole velvollinen sitä toimittamaan, toisin kuin aikaisemmin voimassa olleessa 15 §:ssä oli säädetty. Hovioikeus voi kuitenkin aina toimittaa pääkäsittelyn silloin, kun katsoo sen tarpeelliseksi (em. HE s. 69).

A ei ole pyytänyt pääkäsittelyä vaan on vain perustellut käsitystään pääkäsittelyn tarpeellisuudesta sillä, että näyttö kuristamisesta ja potkimisesta on perustunut henkilötodisteluun. Hän ei ole valituksessaan väittänyt, että henkilötodistelun sisältö olisi käräjäoikeuden tuomiossa selostettu virheellisesti. A on ollut käräjäoikeudessa henkilökohtaisesti saapuvilla, mutta ei ole itse halunnut tulla kuulluksi todistelutarkoituksessa. Hän ei ole myöskään ilmoittanut, että haluaisi tulla hovioikeudessa henkilökohtaisesti kuulluksi.

Käräjäoikeuden tuomioon kirjatut B:n sekä todistajina kuultujen W:n ja K:n varsin yhdenmukaiset kertomukset huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jää mitään varteenotettavaa epäilystä. Lain soveltamisen ja rangaistuksen mittaamisen osalta A on itsekin pitänyt kirjallista menettelyä riittävänä.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus toteaa, että tässä asiassa pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa on suullisen todistelun vastaanottamista varten ja muutenkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen myös asian laatu ja merkitys A:lle.

Pääasiaratkaisun perustelut

Oikeuskäytännössä on aikaisemmin voimassa olleiden rikoslain 21 luvun 5 ja 10 §:ien (491/69) osalta katsottu, että syytetty oli tuomittava yksin teoin tehdyistä pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamuksesta, kun hän ei ollut aiheuttanut vaikeaa ruumiinvammaa tahallaan, mutta hänen olisi pitänyt varoa sellaista seurausta (KKO 1970 II 69).

Nykyisten rikoslain 21 luvun 5 ja 10 §:ien (578/95) osalta hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp, s. 96) on todettu, että pahoinpitelyn pitää olla tahallista. Toisen terveyttä vahingoittava teko, joka ei ole tahallinen, ei ole pahoinpitely vaan vammantuottamus.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että jos tahallisen pahoinpitelyn seurauksena on ollut sellaisia vammoja, joita pahoinpitelijän tahallisuus ei kata, tuomio sekä pahoinpitelystä että vammantuottamuksesta on mahdollinen (Lappi-Seppälä ym: Rikosoikeus, WSOY 2009, s. 538).

Toisaalta oikeuskirjallisuudessa on myös katsottu, että tahallinen rikos syrjäyttää vastaavan tuottamuksellisen rikoksen, koska tahallisuus on kvalifioitu suhteessa huolimattomuuteen. Pahoinpitelytapauksissa ei yleensä tuomita erikseen rikoslain 21 luvun 10 §:n mukaisesta vammantuottamuksesta (Frände: Yleinen rikosoikeus, 2005, s. 309, Tapani-Tolvanen: Rikosoikeuden yleinen osa - Vastuuoppi, 2008, s. 428).

On sangen tavallista, että pahoinpitelystä aiheutuu vamma, jota tekijä ei ole nimenomaisesti tarkoittanut aiheuttaa eikä ole tekohetkellä myöskään ymmärtänyt tekonsa varmaksi tai edes todennäköiseksi seuraukseksi. Jos syyttäjä vaatii rangaistusta vain pahoinpitelystä, oikeudenkäynnin osapuolet eivät useinkaan tunne tarvetta selvittää, onko kaikki vammat aiheutettu tahallisesti, koska teon vahingollisuus ja tekijän syyllisyyden aste voidaan ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa.

Esillä olevassa tapauksessa syytteen kohdassa 1 on mainittu, että pahoinpitelyn seurauksena B:n polvi on vääntynyt ja turvonnut, mutta kohdassa 2 syyttäjä on nimenomaisesti katsonut, että A oli aiheuttanut polvivamman vain huolimattomuudellaan. Hovioikeus toteaa samoin kuin käräjäoikeus, että A:n tahallisesti aiheuttamat vammat ovat jääneet vähäisiksi, mutta että hänen huolimattomuudellaan aiheuttamaansa polvivammaa, johon on liittynyt pitkähkön ajan jatkunutta kipua ja työkyvyttömyyttä, ei voida pitää vähäisenä.

Koska polvivamma on A:n syyksi luetun menettelyn vakavin ja vahingollisin seuraus, syytteen kohdan 2 mukainen vammantuottamus ei rikosoikeudellisesti sisälly syytteen kohdassa 1 kuvattuun tahalliseen pahoinpitelyyn. Näin ollen hovioikeus katsoo, että aihetta syyksilukemisen muuttamiseen kohdissa 1 ja 2 ei ole.

Rangaistusseuraamus

Pahoinpitelyn moitittavuutta lisää se, että A on jatkanut aloittamaansa pahoinpitelyä, vaikka hänen on täytynyt käsittää B:n polven vahingoittuneen kaatumisen yhteydessä, jolloin pahoinpitelyn jatkamisesta on aiheutunut huomattavaa kipua. B:llä ei ole ollut juuri mahdollisuutta puolustautua päällään ollutta ja häntä kuristanutta A:ta vastaan. A on vielä sen jälkeen, kun hänet oli poistettu tilanteesta, palannut potkimaan maassa maannutta B:tä. Vaikka polvivamma on aiheutettu vain tuottamuksellisesti, A:n syyllisyyden astetta lisää se, että vamma on aiheutunut tahallisen pahoinpitelyn yhteydessä.

Yhteistä rangaistusta A:n syyksi luetuista rikoksista määrättäessä on rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti otettava huomioon rikosten keskinäinen yhteys ja arvioitava kokonaisuutena kohdissa 1 ja 2 mainittuja samalla teolla tehtyjä pahoinpitelyä ja vammantuottamusta. Hovioikeus katsoo rikosten vahingollisuus ja vaarallisuus sekä A:n syyllisyys huomioon ottaen, että käräjäoikeuden tuomitsema ehdollinen vankeusrangaistus ei ole yleiseen rangaistuskäytäntöön nähden liian ankara. Aihetta rangaistuksen lieventämiseen ei siten ole.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Jukka Ketola, Lolita Tuomainen, Teemu Närhi

Viittaukset:
KKO 1970 II 69
KouHO:2010:6

Lainvoimaisuustiedot:
Korkeimman oikeuden ratkaisu 2.7.2012: Ei valituslupaa.