31.12.2010

SELOSTUS ASIASTA

Tämän riita-asian osapuolet ovat tehneet 22.11.2002 Helsingissä sijaitsevan tontin puolikasta koskevan sovintosopimukseksi otsikoidun sopimuksen. Sopimuksen tarkoituksena on ollut sopia kaikki osapuolten välillä tuolloin vireillä olleet oikeudenkäynnit sekä muut erimielisyydet kertakaikkisesti ja
lopullisesti. Helsingin hovioikeus on 27.11.2002 antamallaan päätöksellä vahvistanut sovinnon "Pankin sekä A:n ja B:n osalta sikäli, kun sovintosopimus koskee täällä vireillä olevaa oikeudenkäyntiä".

KANNE

Vaatimukset

Pankki on vaatinut, että pankin, NN:n kuolinpesän, A:n ja B:n välillä 22.11.2002 tehdyn sovintosopimuksen ehtoja kohtuullistetaan seuraavasti:

1.1 Ehdon 1 viimeinen lause, joka alkaa sanoilla "A ja B ja Kuolinpesä allekirjoittavat... " muutetaan kuulumaan seuraavasti:
"Helsingin kihlakunnan ulosottovirasto myy kiinteistön ja huutokaupalla saadut varat tilitetään pakkohuutokauppakulujen suorittamisen jälkeen pankille sillä vakuutena olevien, tässä sovintosopimuksessa kohdassa 5 ensimmäisen ranskalaisen viivan kohdalla yksilöityjen, tonttiin kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen/panttikirjojen perusteella".

Kantajan perustelut

Sopimuksen ehtoa 1 koskeva kohtuullistamisvaatimus

Sopimusehtoa on kohtuullistettava vaaditulla tavalla, koska osa sopimuksen tarkoittamasta tontin puolikkaasta on ulosmitattu 11.2.2004 kahdella eri ulosmittauksella, jotka on merkitty kiinteistörekisteriin
13.2.2004, A:n veloista ja A:lla on huomattava määrä ulosottovelkojia. Tontin puolikkaan myynti ei siten ole enää mahdollinen vapaaehtoisella kaupalla.

Ilman nimenomaista viittausta haltijavelkakirjoihin panttia realisoiva vouti ei voi tilittää huutokauppahintaa pankille eikä sopimuksen kohdan 1 ehdon tarkoitus voi toteutua.

Toinen peruste kohtuullistamiseen on se, että A ja B ovat peruuttaneet sovintosopimuksen allekirjoituksen yhteydessä yhdessä allekirjoittamansa valtakirjan. NN:n kuolinpesän konkurssiin asettamisen jälkeen ei B eikä kuolinpesän osakkaista myöskään A ole antanut uutta valtakirjaa tontin myyntiä varten, ja C on antanut valtakirjan vain modifioituna.

Pankin vuosia kestäneistä yrityksistä huolimatta A ja B eivät ole suostuneet po. tontin vapaaehtoiseen kauppaan.

Ilman vaadittua sopimuksen kohtuullistamista pankki ei saa A:lta eikä NN:n kuolinpesältä mitään suoritusta näiltä oleville saatavilleen, vaan tontin puolikas jää sovintosopimuksen vastaisesti näiden tahojen omistukseen.

VAATIMUS VÄLITUOMION ANTAMISESTA

A ja B ovat vaatineet, että käräjäoikeus ratkaisee välituomiolla heidän vaatimuksensa siitä, että kanne jätetään tutkittavaksi ottamatta.

Perustelu

Kanteen jättäminen tutkittavaksi ottamatta

Kanne tulee jättää tutkimatta sen vuoksi, että asia on jo ratkaistu lainvoimaisesti ja oikeusvoimaisesti. Hovioikeuden vahvistamassa sovinnossa oli nimenomaisesti kyse prosessuaalisesta sovinnosta, joka rinnastuu vaikutuksiltaan lainvoimaiseen tuomioon.

Sopimuksen osapuolten tarkoituksena on ollut, että hovioikeuden vahvistaman sovinnon oikeusvoima ulottuu sopimuksen kohdassa "tausta" lausutun ja sovitun mukaisesti kaikkiin sopimuksen ehtoihin eli
sopimukseen kokonaisuudessaan. Joka tapauksessa puheena oleva sopimus on prosessuaalinen sovinto toisaalta pankin ja toisaalta A:n ja B:n välillä olleessa riidassa.

Hovioikeuden 27.11.2002 vahvistama sovintosopimus on saavuttanut oikeusvoiman kuten oikeuden kanteen johdosta antama lopullinen ratkaisu. Lainvoimaisella tuomiolla ratkaistua asiaa ei voida ottaa uudelleen tutkittavaksi. Suomen oikeusjärjestys ei tunne mekanismia, joka mahdollistaisi tuomioistuimen antaman tuomion kohtuullistamisen. Tuomioistuimen ratkaisu ei ole oikeustoimi, jota voitaisiin vaatia kohtuullistettavaksi oikeustoimilain 36 §:n perusteella.” (Risto Koulu: Kaupallisten riitojen sovittelu, Helsinki 2006, s. 361-367)

Kun asia on ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla, sitä ei voi ottaa enää uudelleen tutkittavaksi. Tällöin puuttuu jutun käsittelylle ehdoton prosessinedellytys ja juttu on jätettävä tutkimatta viran puolesta (Jokela: Oikeudenkäynti III, s. 428-429) Vahvistettu sovinto saa heti oikeusvoiman siinä mielessä, että sovinnossa vahvistettuja kysymyksiä ei voida saattaa uuden oikeudenkäynnin kohteeksi (Lappalainen: Siviiliprosessioikeus II, s. 350-351).

Hovioikeuden vahvistaessa 27.11.2002 osapuolten välisen sovinnon, oli voimassa olleen OK 20:5:n mukaan mahdollista nostaa moitekanne siinä tuomioistuimessa, jossa sovinto oli vahvistettu. Tällöin oikeuspaikka olisi Helsingin hovioikeus. Mikäli kanne tulkitaan tämän säännöksen mukaiseksi sovintoa koskevaksi moitekanteeksi, kanne tulee jättää tutkimatta, koska Helsingin käräjäoikeus on väärä oikeuspaikka. Kanne olisi tullut saattaa vireille sovinnon vahvistaneessa Helsingin hovioikeudessa.

Sovintoihin, jotka on vahvistettu tuomioistuimessa ennen uuden lain (2005/664) voimaantuloa 1.1.2006, sovelletaan vanhaa oikeudenkäymiskaaren 20 lukua. Viittaa HE:een 114/2004 sivulla 58 lausuttuun. Uusi laki ei siis koske tätä kannetta, ja toisaalta pankin kanteessa ei ole kysymys hallituksen esityksessä mainitusta ylimääräisestä muutoksenhausta.

Nykyisin voimassa olevan OK 20:5:n mukaan tuomioistuimen ratkaisuun sovinnon vahvistamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta noudattaen, mitä muutoksen hakemisesta asianomaisen tuomioistuimen tuomioon säädetään. Tässä asiassa muutoksenhaun määräaika on kulunut umpeen.

Pankin vastaus välituomiovaatimukseen

Pankki on vastustanut välituomion antamista.

Perustelu

Asiassa ei ole perusteita antaa välituomiota. A ja B eivät ole myöskään esittäneet sellaisia erityisiä syitä, joiden nojalla asiassa olisi perusteltua antaa välituomio. Tuomioistuimen vahvistama sovintosopimus ei voi saada oikeusvoimaa pankin nyt esittämään kohtuullistamisvaatimukseen nähden.

Pankin kanteessa ei ole kysymys vanhan tai voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 20 luvun mukaisesta sovinnon vahvistamiseen kohdistuvasta moitekanteesta.

Helsingin hovioikeuden 27.11.2002 sovinnon vahvistamisella päättämässä asiassa oli kysymys pankin sekä A:n ja B:n välisestä riita-asiasta. Sovintosopimuksen osapuolet NN:n kuolinpesä ja E Oy eivät olleet osapuolia kerrotussa oikeudenkäynnissä.

Helsingin hovioikeus on tarkoitetussa ratkaisussaan 27.11.2002 vahvistanut toisaalta A:n ja B:n ja toisaalta pankin tekemän sovinnon "sikäli kuin sovintosopimus koskee täällä (hovioikeudessa) vireillä olevaa oikeudenkäyntiä". Tuolloin se on vahvistanut, että riita-asiassa osapuolina olleet ovat luopuneet kanteistaan sekä peruuttaneet asiassa tekemänsä valitukset ja antamansa vastaukset. Vastaajien tarkoittama oikeusvoima voi siten kohdentua vain A:n ja B:n sekä pankin väliseen sovintoon ja siinäkin vain osaan, jolta osin tuolloin vireillä olleet riita-asiat ja sovintosopimus ovat yhteneväiset. Sovintosopimuksen ehdot eivät ole yhteneväiset hovioikeudessa vireillä olleessa riita-asiassa oikeudenkäynnin kohteina olleiden vaatimusten kanssa.

Helsingin hovioikeus ei käsitellyt lainkaan Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olleita ja tarkoitetussa sovintosopimuksessa mainittuja riita-asioita. Sillä, että osapuolet sitoutuivat täyttämään puolin ja toisin sovintosopimuksen ehdot, osapuolet luopuivat em. riita-asioista. Hovioikeuden vahvistamalla sovinnolla ei ole oikeusvoimavaikutusta näihin riita-asioihin, vaikkakin sovintosopimuksen osapuolet peruuttivat
myös niiden osalta kanteensa, tekemänsä valitukset ja antamansa vastaukset.

Tarkoitetun sovintosopimuksen ehdot numerot 1 - 5 ja 7 - 13 eivät ole sisällöltään identtisiä minkään edellä kerrotuissa riita-asioissa esitettyjen kannevaatimusten kanssa.

VASTAUS

A ja B ovat vaatineet, että ensisijaisesti asia jätetään tutkittavaksi ottamatta tai toissijaisesti kanne hylätään.

Perusteet

Vastaajien perustelu tutkimatta jättämistä koskevan vaatimuksensa tueksi on esitetty edellä välituomiota koskevan vaatimuksen perusteluissa.

Kanteen hylkääminen

Kanteen vaatimukset eivät kohdistu sovintosopimuksen ehtoihin siten että kysymys olisi sopimuksen tulkitsemisesta eikä kanne siinä mielessä koske sopimuksen kohtuullistamista. Kanteen vaatimukset tarkoittavat tosiasiallisesti sopimuksen sisällöllistä muuttamista.

Kantaja on esittänyt kohtuullistamisvaatimuksensa liian myöhään. Jo vuoden 2003 aikana on ilmennyt, että B vetoaa etuosto-oikeuteensa ja ilmoittaa suorittavansa kauppahinnan kuittaamalla. Vuoden 2003 jälkeen kantaja on ollut passiivinen kiinteistön myyntiä koskevan sovintosopimuksen ehdon toteuttamisen
osalta. Kantaja on vedonnut ensimmäisen kerran 22.11.2002 tehdyn sopimuksen kohtuuttomuuteen vuoden 2006 joulukuussa oikeudelle jättämässään haastehakemuksessa.

Kantaja on pitkään jatkuneen passiivisuuden takia menettänyt oikeutensa vedota kohtuullistamiseen. Vastaaja viittaa kohtuuttomuuteen vetoamisen ajasta teokseen Hemmo: Sopimusoikeus I. 2003, s. 92 ss. sekä tapauksiin KKO 2003:23 ja KKO 2008:8.

Sopimuksen kohtuullistaminen siten, että ulosottovirasto myy kiinteistön (pakko)huutokaupalla, ei voi tulla kyseeseen. Realisointiehdon muuttaminen vapaaehtoisesta kaupasta oikeudeksi myydä kiinteistö voudin toimesta huutokaupalla ei voi olla sopimuksen kohtuullistamista. Sopimuksen kohtuullistaminen ei voi tulla kyseeseen pankin vaatimalla tavalla myöskään siksi, että vaatimuksen hyväksyminen merkitsisi käytännössä uuden sopimusehdon lisäämistä sopimukseen, ja sitä, että pankki olisi oikeutettu vaatimaan itselleen kiinteistön myyntihinnan kokonaan tai vähintään panttivelkakirjojen parilliset nrot 2-24 (12 kappaletta) kertyvän koko pääomamäärän, mikäli kiinteistön kauppahinta ylittäisi em. määrän.

Sopimuksen muuttamista koskeva vaatimus tarkoittaa sitä, että pankki saisi itselleen kiinteistön koko kauppahinnan, vaikkei sillä edes ole saatavaa (käärevelkaa) A:lta ja B:ltä eikä kuolinpesältä. Nyt myytäväksi vaadittuun kiinteistön puolikkaaseen kohdistuvat panttikirjat ovat asianajaja X:n hallussa velkasitoumuksista vapaina eivätkä siis ole pankin hallussa. A ja B ovat jättäneet Helsingin käräjäoikeuden kiinteistökansliaan hakemuksen, jossa on pyydetty merkitsemään X kyseisten panttikirjojen haltijaksi.

A ja B eivät ole toimineet kantajan väittämällä, sopimuksen vastaisella tavalla, vaan päinvastoin he ovat

• käyttäneet sopimuksen ehdon takaamaa osto-oikeuttaan
• maksaneet pankille 125.000 euroa
• luovuttaneet 860.000 euron suuruisen pankkitakausasiakirjan
• jättäneet kiinteistöosaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat asianajaja Y:lle velkasitoumuksista vapaina sekä
• jättäneet kantelut ja tutkimuspyyntönsä sillensä.

Sovintosopimuksella oli tarkoituksena lopullisesti sopia osapuolten keskinäiset erimielisyydet. Pankki on rikkonut sitä velvoittavan sopimuksen useat kohdat olennaisesti, mikä on myös este sopimuksen kohtuullistamiselle.

Sovintosopimuksen 3. kohdan mukaan A:lla ja B:llä on etuosto-oikeus ostaa sopimuksen 1. kohdassa tarkoitettu tontin puolikas kun kolmas osapuoli on siitä tarjonnut. Tämä oli keskeisin ehto A:lle ja B:lle sopimuksen hyväksymiselle. Pankki on toiminut sopimuksen vastaisesti, kun se ei ole hyväksynyt keväällä 2003 B:n etuosto-oikeuden käyttöä. Asia käy ilmi pankin omasta kuvauksesta haastehakemuksen sivulla 5. Pankki ei ole myöskään toiminut sovintosopimuksen kohdan 7 edellyttämällä tavalla. Nostamalla tämän kanteen pankki on rikkonut myös sopimuskohdan nro 6.

Kohtuullistamista vaativa osapuoli on vahva sopijapuoli, pankki. Sovintoasiakirjan ja sen liitteinä olevat valtakirjat on pankin toimeksiannosta laatinut asianajaja eli sopimuksen laatimisen asiantuntija. Kantaja on puolestaan luotonantoon liittyvissä kysymyksissä asiantuntija ja selkeästi luotonottajaa vahvemmassa neuvotteluasemassa. Edellä mainituilla perusteilla sovintosopimuksen sisällöltä vaaditaan todella merkittävää tasapainottomuutta, ennen kuin sovittelusäännöksen nojalla voidaan puuttua sopimuksen sisältöön.
(Telaranta: Sopimusoikeus, Helsinki 1990, s. 390-391).

Sovittelun tarkoituksena ei ole, että vakaasta harkinnasta tehdyt huonot sopimukset tasapainotetaan. (Ari Saarnilehto: Sopimusoikeuden perusteet, Helsinki, s. 125.)

Sopimuksen käsitteeseen kuuluu velvollisuus noudattaa tehtyä sopimusta. Tätä sopimuksen sitovuuden periaatetta voidaan pitää sopimusoikeuden ja koko oikeusjärjestyksen kulmakivenä (HE 247/1981 s. 3).

Se seikka, että asianajaja Y, joka toimi A:n ja B:n avustajana asiassa, on ollut mukana sovintoneuvotteluissa ja sopimustekstiä laadittaessa, ei muuta sitä tosiasiaa, että A ja B olivat pankkiin nähden kuluttaja-asemassa ja heikompi sopijapuoli.

Se seikka, että B on ilmoittanut suorittavansa kauppahinnan kuittaamalla vastasaatavansa, ei ole muodostanut kantajalle perustetta kieltäytyä täyttämästä sopimusta.

Kantaja ei ole pyytänyt uusia valtakirjoja 30.5.2003. A ja B ovat antaneet kaikki sovintosopimuksessa edellytetyt valtakirjat. Valtakirjojen ja myyntitehtävän raukeaminen ei kuitenkaan estä tontin puolikkaan
vapaaehtoista myyntiä sopimuksen mukaisesti. Kiinteistöön kohdistuva ulosmittaus koskee sen arvoon nähden vähäisiä saatavia, jotka on lisäksi hyväksytty määrältään liiallisina. Ulosottomenettelyssäkin on
nykyään mahdollista myydä kiinteistö vapaaehtoisella kaupalla, kiinteistövälittäjääkin käyttämällä (UL 5:1, vapaa myynti).

A:ta ja B:tä ei ole kohdeltu yhdenvertaisesti pankkilaitoksen edessä. Oikeusministeriö on 28.5.2002 asettanut vapaaehtoisten velkasovintojen seurantaryhmän, jonka taustana on se, että Suomen Pankkiyhdistys ry, oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Takuu-Säätiö allekirjoittivat 2.5.2002 vapaaehtoisia velkasovintoja koskevan ohjelma-asiakirjan. Ohjelma-asiakirjan mukaan edustettuina olivat kaikki edellä mainitut osapuolet. Tavoitteena oli edistää vapaaehtoisia velkasovintoja. Nostamalla hovioikeuden vahvistamaa sovintosopimusta koskevan kohtuullistamiskanteen on pankki selkeästi toiminut sitä sitovan velkasovintoja koskevan ohjelma-asiakirjan vastaisesti.

Tosiasiallisesti kantajan vaatimus ei ole sopimuksen kohtuullistamista, vaan kantaja tavoittelee sitovan sopimuksen ehtojen muuttamista yksipuolisesti kantajan eduksi.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

PERUSTELUT

Vaatimus välituomion antamisesta

Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 6 § 2 momentin mukaan oikeus voi asianosaisen pyynnöstä ratkaista erikseen välituomiolla sellaisen kanteessa esitettyä vaatimusta koskevan kysymyksen, jonka selvittämisestä vaatimuksen ratkaiseminen muilta osin riippuu. Säännöksen mukaan välituomion saa tällöin vain erityisistä syistä antaa vastoin toisen asianosaisen tahtoa.

Kantaja on vastustanut välituomion antamista.

Vastaajien A:n ja B väite, jonka he ovat vaatineet ratkaistavaksi välituomiolla koskee kanteen jättämistä tutkimatta sen perusteella, että oikeuden vahvistamalla sovinnolla ratkaistu riitakysymys on jo ratkaistu oikeusvoimaisesti ja lainvoimaisesti eikä kysymystä voi enää saattaa uudelleen oikeudenkäynnin kohteeksi.

Käräjäoikeus katsoo, että A:n ja B:n esittämä väite edellyttää siinä määrin koko oikeudenkäyntimateriaaliin perehtymistä, että välituomion antamiseen ei ole olemassa erityisiä syitä.

Vaatimus kanteen jättämisestä tutkittavaksi ottamatta

Väite väärästä oikeuspaikasta

Helsingin hovioikeus vahvisti osapuolten välillä vireillä olleessa oikeudenkäynnissä sovinnon 27.11.2002 soveltamalla tuolloin voimassa ollutta oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 5 §:n säännöstä.

Sanotun säännöksen tarkoitusta ja merkitystä on käsitelty oikeuskirjallisuudessa muun muassa teoksissa, joihin A ja B ovat viitanneet väittämisensä yhteydessä sekä nykyisin voimassa olevan sovintoa koskevan lainsäännöksen esitöissä, HE 114/2005 sivulta 59 alkaen.

Pankki on asiassa esittänyt, että se ei kannevaatimuksellaan riitauta itse sovintosopimusta vaan pitää sopimusta osapuolia sitovana ja velvoittavana. Näin myös A ja B ovat osaltaan väittäneet.

Käräjäoikeus toteaa, että kantajan vaatimukset eivät kohdistu vahvistetun sopimuksen takana, sopimuksen perusteena oleviin kysymyksiin vaan itse sopimuksen ehtoihin. Tällä perusteella käräjäoikeus katsoo, että asiassa ei ole kysymys tuomioistuimen vahvistaman sovintosopimuksen moittimisesta oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 5 §:n tarkoittamalla tavalla sellaisena kuin kyseinen lainkohta oli ennen 26.8.2005/664 säännöstä eikä siis siitä, että kantajan olisi tullut saattaa asia vireille sovinnon vahvistaneessa tuomioistuimessa eli Helsingin hovioikeudessa. Helsingin käräjäoikeus on toimivaltainen käsittelemään asiaa.

Väite kanteen tutkimatta jättämisestä, koska asia on ratkaistu oikeuden vahvistamalla sovinnolla

Tuomioistuimen vahvistama sovinto rinnastuu vaikutuksiltaan lainvoimaiseen tuomioon ja vahvistettu sovinto saa heti oikeusvoimasitovuuden siinä mielessä, että sovinnossa vahvistettuja kysymyksiä ei voida saattaa uuden oikeudenkäynnin kohteeksi. Vahvistettu sovinto voidaan panna täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio.

Pohdittaessa tässä tapauksessa kysymystä, onko kantaja oikeutettu saattamaan kanteessa esittämänsä vaatimukset tutkittavaksi uudessa oikeudenkäynnissä, joudutaan arvioimaan, mihin vahvistetun sovinnon oikeusvoima ulottuu.

Oikeuskirjallisuudessa aihetta käsitellään oikeusvoiman objektiivisen ulottuvuuden käsitteenä ja sen avulla tarkastellaan juuri kysymystä, missä laajuudessa tuomion sisällys tulee sitovaksi uudessa oikeudenkäynnissä. Aihetta käsitellään muun muassa teoksessa Antti Jokela, Oikeudenkäynti III, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2004, sivulla 434.

Oikeusvoimavaikutuksen katsotaan rajoittuvan tuomion oikeudelliseen lopputulokseen eli tuomiolauselmaan. Periaatteena oikeusvoiman objektiivisen ulottuvuuden osalta on vanhastaan pidetty, että epävarmoissa tilanteissa oikeusvoimalla on yksittäisissä tapauksissa suppeampi eikä laajempi sisällys. Tätä on perusteltu sillä, ettei asianosaisen oikeussuojan saamista tule evätä ilman ilmeistä lain mukaista estettä. Tämä sama periaate yleisemmällä tasolla on vahvistettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa, jonka mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Edellä viitatussa teoksessa Jokela toteaa sivulla 441, että tuomion oikeusvoimavaikutus ulottuu ainoastaan niihin oikeustosiseikkoihin, jotka ovat olleet olemassa ja joihin olisi voitu vedota jo aikaisemmassa oikeudenkäynnissä. Tuomion oikeusvoimavaikutus ei siten ulotu oikeustosiseikkoihin, jotka ovat syntyneet vasta aikaisemman oikeudenkäynnin jälkeen (ns. jälkisattumus).

Teoksessa Siviiliprosessioikeus II, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2001, sivulla 458 Juha Lappalainen toteaa, että vedotessaan tuomion jälkeen sattuneisiin seikkoihin asianosainen ei siten kiistä tuomion oikeellisuutta sinänsä. Kyseessä on oikeussuhteen väitetty muuttuminen oikeusvoimaisen tuomion jälkeen ja tässä mielessä "eri asia" kuin se, joka on tuomiolla ratkaistu.

Esillä olevassa tapauksessa on kysymys osapuolten välillä tehdystä tuomioistuimen vahvistamasta sopimuksesta. Kanteen kohteena on osapuolten välillä tehty sovintosopimus, jossa osapuolet ovat sopineet tietyn kiinteistön osan realisoinnista ja realisointiin menettelynä liittyvistä yksityiskohdista. Kantaja on vedonnut kannevaatimuksen perustelussa siihen, että sopimuksen tekemisen jälkeen olosuhteet ovat muuttuneet niin, että sovittu realisointitapa ei ole enää mahdollinen. Vastaajat A ja B ovat väittäneet, että sopimuksentekotilanteessa pankin olisi tullut ottaa huomioon mahdollisuus, että kiinteistöön voidaan kohdistaa ulosmittauksia. Väitteensä tueksi A ja B ovat esittäneet väitteen siitä, että jo sopimusta tehtäessä kuolinpesä oli velkainen.

Sen sijaan osapuolten välillä vahvistetun sovinnon oikeusvoimavaikutus ei estä nyt käsiteltävänä olevan kanteen tutkimista siltä osin kun pankki on vaatinut, että sovintosopimusta on kohtuullistettava muuttamalla sen kohdan 1 ehdon viimeistä lausetta. Tämän vuoksi vaatimus kanteen tutkimatta jättämisestä tältä osin hylätään.

Onko tuomioistuimen vahvistaman sovintosopimuksen kohtuullistaminen OikTL 36 §:n
nojalla mahdollista?

Kun käräjäoikeus katsoo, että pankin kanne on tutkittavissa siltä osin kun pankki on vaatinut, että sovintosopimusta on kohtuullistettava sen kohdan 1 ehdon viimeisen lauseen osalta, on kanne tutkittavissa myös kantajan esittämän materiaalisen väitteen, kohtuullistamisväitteen osalta.

Muilta osin oikeuskirjallisuudesta tai oikeuskäytännöstä ei ole saatavissa tukea ajattelulle, että tuomioistuimen vahvistamaa sovintosopimusta voitaisiin myöhemmin kohtuullistaa. Käräjäoikeus toteaa, että vahvistettu sovinto on tässä muilta osin täytäntöönpantavissa kuten lainvoiman saavuttanut tuomio.

Kohtuullistamisperusteiden arviointia yleensä

Muuttuneet olosuhteet

Osapuolet ovat asiassa yksimieliset siitä, että osa sopimuksessa tarkoitetun tontin puolikkaasta on ulosmitattu 11.2.2004 kahdella eri ulosmittauksella, jotka on merkitty kiinteistörekisteriin 13.2.2004, ja että tontinosa ei tämän vuoksi ole enää realisoitavissa niin sanotulla vapaaehtoisella kaupalla.

A ja B ovat väittäneet, että jo sovintosopimuksen allekirjoittamisajankohtana oli olemassa A:n omaisuuteen kohdistettuja ulosmittauksia. Pankin olisi tullut ottaa tämä tosiasia huomioon ja varautua sopimuksessa siihen, että kuolinpesä saattaa joutua konkurssiin. Asiassa ei ole esitetty tarkempaa selvitystä pankin mahdollisuudesta varautua ulosmittausten kohdentumiseen sopimuksessa tarkoitettuun tontinosaan.

Käräjäoikeus toteaa, että sopimus on molemminpuolisesti velvoittava ja sopimustilanne on luonut myös A:lle ja B:lle tietyn tiedonantovelvollisuuden. Sopimuksen keskeisin lähtökohta on, että sen kohteena oleva tontinosa myydään. Kun asiassa ei ole muuta selvitetty, on tähän nähden uskottavaa, että pankki ei ole tiennyt eikä voinut varautua tulevaan ulosmittausvelkojen aiheuttamaan myynnin rajoittumiseen.

Sopimusosapuolten asema suhteessa toisiinsa

A ja B ovat painottaneet, että pankki on suhteessa A:han ja B:hen vahva sopimusosapuoli, jonka toimeksiannosta sopimuksen laatimisen asiantuntija on aikanaan laatinut kanteen kohteena olevan sopimusasiakirjan. Myös luotonantoon liittyvissä kysymyksissä pankki on asiantuntija ja asiakkaisiin A ja B nähden vahvemmassa neuvotteluasemassa.

Pankki on esittänyt, että se pyrkii kohtuullistamisvaatimuksella pääsemään samaan lopputulokseen kuin sovintosopimuksellakin. Pankki ei pyri edustamaan itselleen mitään enempää kuin minkä se olisi
osapuolten välisen sopimuksen toteuttamisella saanut.

Käräjäoikeus toteaa, että sopimusosapuolet ovat lähtökohtaisesti suhteessa toisiinsa eri asemassa. Pankki on luotonannon ammattilainen ja A ja B ovat siihen nähden kuluttaja-asemassa. Asiassa on kuitenkin ilmennyt, että A:lla ja B:llä on ollut sopimusta tehtäessä avustajana vastaavan tasoinen sopimuksen laatimisen asiantuntija kuin pankillakin ja että sopimus liittyy laajempaan rakennushankkeeseen, jota A ja B ovat olleet toteuttamassa. A:ta ja B:tä ei voida pitää suhteessa pankkiin tavalliseen pankin laina-asiakkaaseen verrattavana sopijaosapuolena.

Suhteessa kohtuullistettavaan sopimusehtoon nyt vaadittu muutos kohdistuu myynnin toteuttamistapaan, kun itse myynnistä osapuolet ovat sopineet keskeisenä sopimusehtona.

Sopimusajan ja muutosvaatimuksen esittämisajan etäisyys

A ja B ovat huomauttaneet, että kun sopimus osapuolten välillä on vahvistettu 22.11.2002, on pankki ensi kerran vedonnut sopimuksen kohtuuttomuuteen vasta vuoden 2006 lopussa ja vuoden 2003 jälkeen se on ollut passiivinen kiinteistön myyntiä koskevan ehdon toteuttamisessa. A ja B ovat katsoneet, että pankki on tämän passiivisuutensa vuoksi menettänyt oikeuden vedota kohtuullistamiseen.

Toisaalta A ja B eivät ole kiistäneet pankin väitettä siitä, että pankki on aina vuoteen 2005 saakka pyrkinyt aktiivisesti neuvottelemaan tontinosan kaupasta A:n ja B:n lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kanssa (todisteet nrot kantaja 13, 14 ja 15) ja että pankki on osaltaan sallimalla ajan kulumisen antanut A:lle ja B:lle tilaisuuden korjata käyttäytymisensä sovintosopimuksen mukaiseksi.

Käräjäoikeus katsoo, että pankki on pyrkinyt toteuttamaan sopimusta omalta osaltaan, eikä ajan kuluminen ole kohtuullistamisen este.

A:n ja B:n muut väitteet kohtuullistamisen kiistämiseksi

Käräjäoikeus ei näe aiheelliseksi perustelussaan käsitellä niitä A:n ja B:n vastaamisessaan kiistämisensä perusteeksi esittämiä väitteitä, jotka kohdistuvat seikkoihin, jotka ovat tulleet osapuolten välillä oikeusvoimaisesti ratkaistuksi heidän 22.11.2002 tekemällään ja sittemmin oikeuden vahvistamalla sovintosopimuksella.

Kiinteistön myyntivaltuuden siirtäminen ulosottovirastolle

Sopimuksessa osapuolet ovat sopineet, että kiinteistön osa realisoidaan. A ja B ovat kiistäneet vaatimuksen siihen nähden, että kiinteistöä ei voi vapaaehtoisesti myydä, koska kiinteistöön kohdistuu ulkopuolisten velkojien ulosmittauksia ja mikäli pankin vaatimukseen suostutaan, asetetaan velkojat keskenään eriarvoiseen asemaan.

Käräjäoikeus toteaa, että osapuolet voivat tehdä keskenään sovinnon vain niin sanotuissa indispositiivisissa asioissa eli asioissa, joissa sovinto on sallittu. Siltä osin kuin asiassa on kysymys mahdollisten kolmansien oikeudesta, osapuolet eivät ole oikeutetut heikentämään sopimuksen ulkopuolisten asemaa näitä sitovasti.

Kiinteistön myyntivaltuuden uskominen ulosottovirastolle on omiaan turvaamaan eri velkojatahojen huomioon ottamisen realisoinnissa ja tämän vuoksi vaadittu sopimusmuutos ei tässä mielessä heikennä A ja B:n tai toisaalta heidän mahdollisten velkojiensa asemaa.

Sopimusehdon kohtuullistaminen siirtämällä kiinteistön myyntivaltuus ulosottoviranomaiselle kohdistuu menettelytapaan, kun osapuolet ovat jo sopineet, että A ja B valtuuttavat pankin ja nimetyn asianajajan
myymään tontinosan kiinteistönvälittäjää käyttäen.

Käräjäoikeus katsoo, että kanteen kohteena olevassa sopimuksessa olevan kiinteistön myyntitapaa koskevan ehdon soveltaminen huomioon ottaen sopimuksen koko sisältö johtaisi nykyisissä oloissa
kohtuuttomuuteen ja sen vuoksi ehtoa on kohtuullistettava kanteessa vaaditulla tavalla.

Lopputulos

Vaatimus välituomion antamisesta ja vaatimus kanteen jättämisestä tutkittavaksi ottamatta kanteessa tarkoitetun sovintosopimuksen ehdon numero 1 osalta hylätään.

Osapuolten välillä 22.11.2002 tehdyn ja Helsingin hovioikeuden 27.11.2002 julistamallaan päätöksellä asiassa vahvistaman sovintosopimuksen ehtoa numero 1 kohtuullistetaan siten, että sen viimeinen lause, joka alkaa sanoilla "A ja B sekä Kuolinpesä allekirjoittavat..." muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Helsingin kihlakunnan ulosottovirasto myy kiinteistön ja huutokaupalla saadut varat tilitetään pakkohuutokauppakulujen suorittamisen jälkeen pankille sillä vakuutena olevien, tässä sovintosopimuksessa kohdassa 5 ensimmäisen ranskalaisen viivan kohdalla yksilöityjen, tonttiin kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen/panttikirjojen perusteella".

Asian on ratkaissut:

käräjätuomari Elina Haapasalo.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 31.12.2010

VALITUS

A ja B ovat vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja että sovintosopimuksen kohtuullistamista koskeva kanne jätetään tutkimatta tai toissijaisesti, että kanne hylätään kokonaan.

Sovintosopimuksen vahvistamisajankohtana voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 5 §:n mukaan sovintoa koskeva moitekanne oli nostettava siinä tuomioistuimessa, jossa sovinto oli vahvistettu. Kun sovintosopimus oli vahvistettu Helsingin hovioikeudessa, pankin kanne oli pantu vireille väärässä oikeuspaikassa ja kanne tuli jättää tutkimatta.

Tuomioistuimen vahvistama sopimus oli rinnastettavissa lainvoimaiseen tuomioon, eikä sitä voinut kohtuullistaa. Oikeuskäytännössä omaksutun niin sanotun laajan oikeusvoimavaikutuksen mukaan tuomion oikeusvoimasta seurasi, ettei vaatimuksia voitu perustaa kanteen perusteena olleeseen oikeustosiseikastoon eikä myöskään siihen nähden vaihtoehtoisiin kanneperusteisiin, jolloin uusien vaatimusten tutkiminen estyi. Sovintosopimuksessa ja nyt käsiteltävänä olevassa pankin kanteessa oli kysymys samasta asiasta eli pankin väittämien vastuiden maksamisesta aikoinaan NN:lle kuuluneen kiinteistönosan myynnistä saaduilla tuloilla.

Asiassa oli kysymys oikeudenkäynnissä tehdystä niin sanotusta prosessuaalisesta sovinnosta, jota ei voinut kohtuullistaa. Pankin sekä A:n ja B:n tarkoituksena oli ollut sovintosopimuksessa lopullisesti ja kertakaikkisesti sopia kaikki keskinäiset erimielisyytensä. Pankki oli sovintosopimuksessa sitoutunut siihen, ettei sillä vastaisuudessa tulisi olemaan mitään vaatimuksia sovintosopimuksessa mainituissa riidoissa esitetyillä tai niihin mitenkään liittyvillä perusteilla A:ta ja B:tä kohtaan ja ettei se tulisi sopimusta myöhemmin millään perusteilla moittimaan. Pankin kanne tarkoitti tosiasiallisesti vahvistetun sopimuksen muuttamista.

Myös sopijapuolten välinen epätasapaino esti sovintosopimuksen kohtuullistamisen vahvemman sopijapuolen eli pankin eduksi. Joka tapauksessa pankin kohtuullistamisvaatimus oli tehty liian myöhään.

Kun sovintosopimus oli tehty, A:lla ja B:llä tai NN:n kuolinpesällä ei ollut ollut vastuita pankille. Pankilla ei myöskään ollut enää panttikirjoja hallussaan. Näin ollen pankilla ei ollut asiassa oikeussuojan tarvetta. Pankki oli lisäksi rikkonut useassa kohtaa sovintosopimusta, mikä esti sopimuksen kohtuullistamisen sen vaatimuksesta.

A:n omaisuuteen oli sovintosopimuksen allekirjoittamisajankohtana kohdistettu ulosmittauksia. Tämän olisi pitänyt olla myös pankin tiedossa ja sen olisi rahoituksen ja perinnän asiantuntijana pitänyt ottaa asia huomioon sovintosopimusta laadittaessa. Kun olosuhteiden muutos ja sen vaikutukset sopimussuhteeseen olivat sopimusta tehtäessä olleet ennakoitavissa, niihin ei voinut enää vedota. Käräjäoikeus oli perustellut tuomiota A:n ja B:n tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnillä, vaikka pankki ei ollut tähän seikkaan vedonnut.

VASTAUS

Pankki on vaatinut, että valitukset hylätään.

Pankin A:han ja B:hen kohdistamassa kanteessa ei ollut kysymys prosessuaalista sovintoa koskevasta kanteesta, koska pankki ei ollut pitänyt hovioikeuden vahvistamaa sovintoa aineellisoikeudellisesti pätemättömänä. Riita-asiassa oli kysymys lainvoimaisesti vahvistetun sopimuksen kohtuullistamisesta. Pankin vaatimukset olivat kohdistuneet vain sopimuksen ehtoihin, joten kysymys ei ollut sovintosopimuksen moittimisesta oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 5 §:n tarkoittamalla tavalla sellaisena kuin lainkohta oli ennen 1.1.2006 voimaan tullutta sanotun luvun uudistusta. Myöskään nykyisin voimassa oleva oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 5 § ei soveltunut ratkaisun pohjaksi.

Helsingin hovioikeus oli 27.11.2002 vahvistanut sovintosopimuksen vain hovioikeudessa vireillä olleen riita-asian osalta. Sovinnolla ei näin ollen ollut oikeusvoimavaikutusta muihin tuomioistuimessa tuolloin vireillä olleisiin riita-asioihin, vaikkakin ne olivat liittyneet asiallisesti toisiinsa. Tuomion oikeusvoimavaikutus ei ollut myöskään ulottunut oikeustosiseikkoihin, jotka olivat syntyneet vasta aikaisemman oikeudenkäynnin jälkeen. Sovintosopimuksessa sovittu tontin puolikkaan realisointitapa oli luonteeltaan tällainen jälkisattumus. Pankin kohtuullistamisvaatimuksessa ei ollut kyse saman asian käsittelemisestä toiseen kertaan.

Pankin kohtuullistamisvaatimus ei ollut kohdistunut sopimuksen keskeisimpään sisältöön eli sopimukseen siitä, että kiinteistö myydään ja myynnistä saatavat varat käytetään pankin saatavien suoritukseksi, vaan ainoastaan siihen tapaan, jolla kiinteistö realisoitiin. Sovintosopimus oli kohtuullistettavissa oikeustoimilain 36 §:n periaatteiden mukaisesti.

Sopijapuolten välillä ei ollut ollut epätasapainoa eikä kannetta ollut nostettu liian myöhään. Sovintosopimuksella oikeusvoimaisesti vahvistetuilla seikoilla ei ollut tässä asiassa merkitystä. Pankki ei ollut tiennyt A:n omaisuuteen kohdistuneista ulosmittauksista. Pankilla vakuutena olleiden sovintosopimuksessa mainittujen haltijavelkakirjojen pääomat ja korot olivat ylittäneet puheena olevan tontin puolikkaan käyvän arvon.

A ja B olivat velvollisia edesauttamaan hyväksymänsä sovintosopimuksen toteuttamista.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Pääasia

Pankki sekä A ja B ovat Helsingin hovioikeuden 27.11.2002 vahvistamalla sovintosopimuksella sopineet kiinteistöosakeyhtiön rakennushankkeeseen liittyvistä riitaisuuksista. Sopimuksessa lueteltujen sovintotoimenpiteiden kohdassa 1 on sovittu seuraavasti:
"NN:lle aikanaan kuulunut 4.5.1999 rekisteröidyssä 9.3.1999 tehdyssä hallinnanjakosopimuksessa yksilöity puolikas tontista Helsingin kaupungissa myydään ja myyntitulos käytetään täysimääräisesti Kuolinpesän, A:n ja B:n pankille olevien vastuiden maksamiseen. A ja B sekä Kuolinpesä allekirjoittavat oheisen myyntivaltakirjan, jolla he valtuuttavat pankin ja asianajaja Y:n myymään em. tontin puolikkaan Z Oy:tä kiinteistönvälittäjänä käyttäen tämän sopimuksen edellyttämällä tavalla."

Osa sopimuksen tarkoittamasta tontin puolikkaasta oli ulosmitattu 11.2.2004 kahdella eri ulosmittauspäätöksellä A:n veloista.

Pankin mukaan sovintosopimuksen soveltaminen johti kohtuuttomuuteen, koska sovintotoimenpiteiden kohdassa 1 tarkoitettua tontin puolikasta ei voitu ulosmittauksen vuoksi myydä vapaaehtoisella huutokaupalla. Asiassa on ensin ratkaistava kysymys siitä, onko Helsingin käräjäoikeus ollut toimivaltainen ratkaisemaan sopimuksen kohtuullistamista koskevan asian, koska sopimuksen on vahvistanut Helsingin hovioikeus. Jos Helsingin käräjäoikeus on ollut toimivaltainen asiassa, kysymys on myös siitä, voidaanko hovioikeuden vahvistamaa sopimusta kohtuullistaa vahvistetun sovinnon oikeusvoimavaikutuksesta huolimatta. Mikäli näin voidaan tehdä, on vielä tutkittava, onko sovintosopimus kohtuuton.

Tuomioistuimen toimivalta

Asiassa sovelletaan oikeudenkäymiskaaren tuomioistuimen vahvistamaa sovintoa koskevia 20 luvun säännöksiä sellaisina kuin ne olivat voimassa ennen 1.1.2006 voimaan tulleita uudistuksia. Tuolloin voimassa olleen lain mukaan sovinnon vahvistamisratkaisuun ei saanut hakea muutosta. Sovellettavan oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 5 §:n nojalla tuomioistuimen vahvistamaa sovintoa voitiin moittia nostamalla kanne sovinnon vahvistaneessa tuomioistuimessa. Sanotun säännöksen mukainen moiteoikeus koski yhtäältä tilannetta, jossa sovinnon sisältö oli epäselvä, ja toisaalta sitä, että osapuoli katsoi tulleensa sovinnontekoon “petollisesti viekotelluksi”. Siten säännös koski sopimuksen sisällön epäselvyyden ohella tilannetta, jossa moiteperusteena oli sovintosopimuksen alkuperäinen pätemättömyys. Pankin kanteessa ei kuitenkaan ole kysymys tällaisesta sovinnon vahvistamiseen liittyvästä moitekanteesta vaan siitä, onko sopimus tullut kohtuuttomaksi sopimuksen tekemisen jälkeen tapahtuneiden olosuhteiden muutosten johdosta. Tämän vuoksi oikeuspaikka ei määräydy sanotun säännöksen mukaan ja koska vastaajien kotipaikka on Helsingissä, Helsingin käräjäoikeus on ollut toimivaltainen tutkimaan kanteen.

Hovioikeuden vahvistaman sovinnon oikeusvoimavaikutus

Tuomioistuimen vahvistama sovinto rinnastuu vaikutuksiltaan lainvoimaiseen tuomioon ja saa tuomion tavoin oikeusvoiman. Tämä tarkoittaa sitä, ettei sovinnossa vahvistettuja kysymyksiä voida saattaa uuden oikeudenkäynnin kohteeksi. Toisessa asemassa voivat kuitenkin olla sellaiset oikeussuhteeseen vaikuttavat seikat, jotka ovat sattuneet vasta oikeudenkäynnin jälkeen ja joita ei sen vuoksi ole voitu arvioida tuomiossa tai vahvistetussa sovinnossa. Tällaisista uusista seikoista käytetään oikeustieteessä nimitystä "jälkisattumus".

Sopimuksessa on sovittu kiinteistön myynnistä saatavien varojen käyttämisestä pankin A:lta ja B:ltä olevan saatavan suoritukseksi. Sopimuksessa on sovittu myös siitä menettelytavasta, jolla myynti toteutetaan. Pankki on perustanut vaatimuksensa siihen, että sopimuksen jälkeen tapahtuneiden ulosmittausten johdosta tätä menettelytapaa ei ole tosiasiallisesti enää mahdollista toteuttaa eikä sopimusehdon tarkoitus siten voi toteutua. Hovioikeus katsoo, että sovintosopimuksen vahvistamisen jälkeen toimeenpannut ulosmittaukset ovat sellaisia jälkisattumuksia, joita ei ole voitu ottaa huomioon sopimusta vahvistettaessa. Kun kysymystä näiden olosuhteiden muutoksen vaikutuksesta sopimukseen ei ole ratkaistu hovioikeuden 27.11.2002 vahvistamalla sopimuksella, estettä pankin kanteen tutkimiselle ei ole.

Sopimuksen kohtuuttomuus

Sovintosopimuksen kohdassa 1 on sovittu kiinteistön myymisestä pankin ja erään asianajajan toimesta kiinteistönvälittäjää käyttämällä sekä myynnistä saatavien varojen käyttämisestä pankin saatavien suoritukseksi. Pankki on vaatinut sopimuksen mukaisen menettelytavan sijasta kiinteistöä myytäväksi ulosottomenettelyssä.

Kyseinen sopimusehto on ollut olennainen osa sopimusta, jolla on sovittu A:ja B:n velkojen kokonaisjärjestelystä. Kun tontin osa on sopimuksen jälkeen ulosmitattu, sovittua menettelytapaa kiinteistön rahaksi muuttamiseksi ei enää voida toteuttaa. Siten pankki ei ulosmittausten johdosta voi sovitulla myyntimenettelyllä saada suoritusta saatavilleen kiinteistön myyntitulosta. Tämä sovintosopimuksen vahvistamisen jälkeen tapahtunut olosuhteiden muutos järkyttää merkittävästi sopimustasapainoa eikä sopimuksen tarkoituksen toteuttaminen keskeiseltä osaltaan ole enää mahdollista.

Edellä olevilla perusteilla hovioikeus katsoo, että sopimusehto on sopimuksen vahvistamisen jälkeen tapahtuneiden muutosten johdosta tullut pankin kannalta kohtuuttomaksi.

A:n ja B:n mukaan pankki ei ollut pannut kannetta vireille kohtuullisessa ajassa. A ja B ovat kuitenkin koko ajan olleet tietoisia siitä, ettei kiinteistöä voitu myydä sovintosopimuksen mukaisella tavalla ja että pankki siitä huolimatta vaati maksua kiinteistön myyntitulosta. Sen vuoksi pankki ei ole menettänyt oikeuttaan vedota kohtuuttomuuteen.

Pankki on vaatinut kyseessä olevaa kiinteistöä myytäväksi pakkohuutokaupalla ulosottoviraston toimesta. Pankin vaatimuksella ei puututa sovitun järjestelyn aineelliseen sisältöön, koska myyntitulo on ollut myös sovintosopimuksen mukaan tarkoitus käyttää pankin saatavan suoritukseksi. Pankin vaatima myyntitapa on käytännössä näissä olosuhteissa ainoa toteuttamiskelpoinen ja ottaa kohtuudella huomioon kummankin osapuolen edut.

Syytä käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ole.

TUOMIOLAUSELMA

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenlaamanni Heikki Juusela
Hovioikeudenneuvos Elina Setälä
Määräaikainen hovioikeudenneuvos Jussi Heiskanen

Esittelijä:

Viskaali Ville Toppila

Lainvoimaisuus:

Lainvoimainen. Korkeimman oikeuden ratkaisu 12.10.2011: Ei valituslupaa.