29.6.2011

Riidattomia seikkoja

1. Kantaja A ja vastaaja B ovat 26.4.1996 tehneet kiinteistönkaupan, jossa A on ostanut B:ltä Suvirinne-nimisen kiinteistön Tuusulan kunnan Vanhakylän kylässä, RN:o 5:155, kiinteistötunnus 858-416-5-155. Kiinteistön pinta-ala on 2.520 m ² . Kiinteistöllä on pieni asuinrakennus, sauna, autotalli-varasto ja varasto-katosrakennus. Asuinrakennuksen pinta-ala on 28 m ² . Kauppahinta oli 270.000 markkaa eli 45.410,74 euroa.

2. Asuinrakennukselle on myönnetty rakennuslupa 23.5.1952. Rakennusvalvonnan tiedostossa on tämän rakennusluvan kohdalla merkintä: "Uudisrakennus Lomarakennus".

3. Myyjä B on käyttänyt rakennusta vakituisena asuntonaan 1979 - 1996.

4. A on ostanut kiinteistön vakituiseksi asunnokseen. A on heti kaupan jälkeen muuttanut kiinteistölle asumaan ja asuu siellä edelleen.

5. A ei ole kaupantekohetkellä 26.4.1996 tiennyt, että rakennusvalvonnan tiedostossa on asuinrakennusta koskevan rakennusluvan kohdalla merkintä: "Uudisrakennus Lomarakennus''.

6. B ja C (LKV) eivät ole ennen kauppaa 26.4.1996 ilmoittaneet A:lle, että rakennusvalvonnan tiedostossa on tämän rakennusluvan kohdalla merkintä: "Uudisrakennus Lomarakennus".

7. B ja C ovat tienneet ennen kauppaa 26.4.1996, että A ostaa kiinteistön vakituiseksi asunnokseen.

8. A ryhtyi maaliskuussa 2005 selvittämään mahdollisuuksia asuinrakennuksen laajentamiseen.

9. Tällöin hän sai rakennusvalvontaviranomaisilta tiedon, että rakennusvalvonnan tiedostossa on tämän rakennusluvan kohdalla merkintä: "Uudisrakennus Lomarakennus".

1O. Kyseinen kiinteistö kuuluu 20.10.2000 vahvistetussa oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa vapaa-ajan asuntojen alueeseen. Kaavamääräysten mukaan rakennettaessa tai laajennettaessa vapaa-ajan asuntoa asunnon pinta-ala saa olla enintään 80 m ² . Vakituiseen asumiseen tarkoitetun asuinrakennuksen saa sijoittaa tilalle, jonka pinta-ala on vähintään 5.000 m ² .

11. A haki vuonna 2005 Tuusulan kunnalta poikkeuslupaa rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamiseksi loma-asunnosta vakituiseksi asunnoksi. Tuusulan kunnan kaavoituslautakunta hylkäsi hakemuksen 19.10.2005/21.10.2005 ja Helsingin hallinto-oikeus A:n valituksen 20.6.2006.

12. Tuusulan kunnan rakennusvalvontaviranomainen ei ole toistaiseksi puuttunut siihen, että A käyttää kiinteistöä vakituisena asuinpaikkanaan.

13. A reklamoi myyjälle ja välittäjälle 15.4.2005. Reklamaatiossaan myyjälle A ilmoitti vaativansa kauppahinnan alennusta ja vahingonkorvausta. Vaatimusten määrien osalta A ilmoitti, että kauppahintaa on alennettava virhettä vastaavalla määrällä eli niin, että hinta vastaa alennuksen jälkeen kiinteistön arvoa vapaa-ajan asuinkiinteistönä kaupantekohetkellä. Edelleen A ilmoitti mainitussa reklamaatiossaan, että alennuksen määrän A tulee yksilöimään tarvittavat arviot ja mahdolliset muut selvitykset hankittuaan. Reklamaatiossaan välittäjälle A ilmoitti vaativansa vahingonkorvausta. Vaatimuksen määrän osalta A ilmoitti, että vahinkojen määrän A tulee yksilöimään tarvittavat arviot ja mahdolliset muut selvitykset hankittuaan.

14. Vaatimusten määrät A yksilöi kirjeissään myyjälle ja välittäjälle 30.8.2006. Tuolloin kaupanteosta oli kulunut yli 10 vuotta.

Kanne

Vaatimukset

A on vaatinut, että

1. B velvoitetaan suorittamaan hänelle hinnanalennuksena 20.000 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 3.9.1999 lukien.

2. C velvoitetaan suorittamaan 1 kohdassa mainittu määrä yhteisvastuullisesti B:n kanssa, C vahingonkorvauksena, korkolain mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien.

3. B ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n kaupan vuoksi aiheutuneet vahingot yhteensä 8.692,64 eurolla, korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 1.994,84 eurolIe 6.9.2006 lukien ja 6.697,80 eurolle haasteen tiedoksiannosta lukien.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kanteen perusteet

Kohta 1

B ja C eivät ole ennen kauppaa 26.4.1996 ilmoittaneet A:lle, että rakennuslupa oli myönnetty lomarakennukselle. A ei tätä tiennyt. A osti kiinteistön vakituiseksi asunnokseen. Tämä ehto on kauppakirjassa nimenomaisesti mainittu. Koska rakennukselle on myönnetty rakennuslupa 23.5.1952 lomarakennukselle, A:lla ei ole lupaa käyttää rakennusta vakituisena asuntonaan. Edelleen siitä, että rakennuslupa oli myönnetty lomarakennusta varten, seurasi, että A ei voinut saada tiedustelemaansa rakennuslupaa aikomaansa laajennukseen. Kiinteistö ei vastaa sitä, mitä kaupanteossa on katsottava sovitun. Siinä on siis virhe. Virhe on maakaaressa tarkoitettu vallintavirhe. Myyjä on laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa. Kiinteistön käyttäminen vakituiseen asumiseen on koko ajan epävarmaa. Joka tapauksessa kiinteistön arvo on loma-asuntona huomattavasti alempi kuin vakituisena asuntona. A on siis maksanut kiinteistöstä ylihintaa. Jos A myy kiinteistön edelleen vapaa-ajan kiinteistönä, hän saa siitä alemman hinnan kuin myydessään sen vakituisena asuinkiinteistönä. Hintaero on vähintään 20.000 euroa.

Kohta 2

Kiinteistönvälittäjä C on laiminlyönyt selonottovelvollisuutensa ja tiedonantovelvollisuutensa ostajalle, kun hän ei selvittänyt rakennuslupatilannetta. A:lla on oikeus saada välittäjän tuottamuksen johdosta häneltä vahingonkorvausta.

Kohta 3

Vaadittu 8.692,64 euroa koostuu kahdesta erästä:

A:lle aiheutui 1.994,84 euron kulut hänen pyrkiessään korjaamaan virheen hakemalla poikkeuslupaa ja valittamalla hylkäävästä päätöksestä.

A:lle aiheutui 6.697,80 euron kulut asian käsittelystä kuluttajariitalautakunnassa.

Myyjä B on laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa jättäessään kertomatta ostajalle asuinrakennuksen rakennusluvan mukaisesta käyttötarkoituksesta. Kiinteistönvälittäjä C on laiminlyönyt selonottovelvollisuutensa ja tiedonantovelvollisuutensa ostajalle, kun hän ei selvittänyt rakennuslupatilannetta. A:lla on oikeus saada myyjän ja välittäjän tuottamuksen johdosta heiltä vahingonkorvausta.

B:n vastaus

Vaatimukset

B on vaatinut, että kanne hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastauksen perusteet

B on muiden kiistämisperusteiden lisäksi kiistänyt kanteen myös sillä perusteella, että A:n mahdollinen saatava on vanhentunut. A:n 15.4.2005 tekemä reklamaatio ei ole katkaissut vanhentumista, koska tässä reklamaatiokirjeessä saatavan määrää ei ole yksilöity vanhentumislain 10 §:n 2 momentissa vaadittavalla tarkkuudella. A on tehnyt yksilöidyn vaatimuksen vasta 30.8.2006.

C:n vastaus

Vaatimukset

C on vaatinut, että kanne hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastauksen perusteet

Vastaaja C on muiden kiistämisperusteiden lisäksi ilmoittanut vetoavansa myös B:n esittämiin seikkoihin, perusteisiin ja todisteisiin. Myös C on siis kiistänyt kanteen myös sillä perusteella, että A:n mahdollinen saatava on vanhentunut.

Vanhentumisväitteen käsittely

Kaikki asianosaiset ovat olleet yksimieliset siitä, että tarkoituksenmukainen menettely on se, että käräjäoikeus antaa ensin erikseen ratkaisun vanhentumiskysymyksestä.

Kaikki asianosaiset ovat antaneet suostumuksensa siihen, että vanhentumiskysymys ratkaistaan kirjallisessa menettelyssä.

Kantajan lausuma vanhentumisväitteestä

A on katsonut, että vanhentumisväite on esitetty liian myöhään. Vastaajien reklamaatioihin antamissa vastauksissa ei esitetty vanhentumisväitettä. B esitti vanhentumisväitteen kuluttajariitalautakunnalle antamassaan vastauksessa 26.4.2007. C esitti vanhentumisväitteen käräjäoikeudelle antamassaan vastauksessa 22.5.2009. Oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 1 §:n mukaan vanhentumisväite on tehtävä silloin, kun vastaaja käyttää asiassa ensimmäisen kerran puhevaltaa. Vanhentumisväitteet on siten tehty liian myöhään eikä niitä sen vuoksi tule tutkia.

A on edelleen katsonut, että hän on katkaissut vanhentumisen reklamaatioillaan 15.4.2005. Vanhentumisen katkaisemisen kannalta on riittävää, että reklamaatiossa ilmoitetaan vaatimuksen arvioimiseksi
tarpeelliset seikat. Näin A on tehnyt reklamaatioissaan 15.4.2005. Saatavan määrä on ilmoitettu kohtuudella vaadittavalla tavalla. Jos vanhentumisväite tutkitaan, se on siis hylättävä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

RATKAISUN PERUSTELUT

1. Vanhentumisväitteiden tutkiminen

Oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 1 §:n mukaan oikeudenkäyntiväite on tehtävä silloin, kun vastaaja ensimmäisen kerran käyttää asiassa puhevaltaa. Jo termistä "oikeudenkäyntiväite" ilmenee, että säännös
koskee vain oikeudenkäynnin vireillä ollessa tuomioistuimelle tehtäviä väitteitä. Oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 1 §:n säännös tarkoittaa siis sitä, että oikeudenkäyntiväite on tehtävä silloin, kun vastaaja
ensimmäisen kerran käyttää asiassa puhevaltaa tuomioistuimessa. Näin vastaajat ovat menetelleet. Oikeudenkäyntiväitteitä ei siis ole tehty liian myöhään.

2. Sovellettavat lainkohdat

Laki velan vanhentumisesta 15.8.2003/728 on tullut voimaan 1.1.2004. Siirtymäsäännöksen mukaan lakia sovelletaan kuitenkin myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa.

Lain 7 § koskee korvausvelan vanhentumisajan alkamista ja enimmäisaikaa. Säännöksessä puhutaan vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisesta. Kyseisessä lainkohdassa tarkoitettu muu hyvitys on muun muassa kauppahinnan alennus.

Vaikka yleisestä vanhentumisajasta ei olekaan tässä asiassa kysymys, mainittakoon selvyyden vuoksi, että vanhentumislain 4 §:n mukaan velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Lain 7 §:n 1 momentin 1
kohdan mukaan vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua sopimusrikkomukseen perustuvassa hyvityksessä siitä, kun ostaja on havainnut virheen tai puutteen kaupan kohteessa taikka hänen olisi pitänyt se havaita. Lain 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan perusteettoman edun palautusta koskee vastaava periaate.

Vanhentumislain 7 §:n 2 momentin mukaan korvausvelan vanhentuminen on kuitenkin katkaistava ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut sopimusrikkomuksesta taikka vahinkoon johtaneesta tai edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta.

Vanhentumislain 10 § koskee vapaamuotoisia katkaisutoimia. Pykälän 2 momentin mukaan velan vanhentumisen katkaiseminen edellyttää, että velka yksilöidään katkaisutoimessa. Jos kysymys on 7 §:ssä tarkoitetusta vahingonkorvauksesta tai hyvityksestä, velkojan tekemästä muistutuksesta on käytävä ilmi velan peruste ja määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla, jolleivat ne ole velallisen tiedossa.

3. Vanhentumisajan alkamisen ajankohta

Tässä asiassa on selvää ja ilmeisesti myös riidatonta, että vanhentumislain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu 10 vuoden määräaika on alkanut kaupanteosta eli 26.4.1996.

4. Vaatimuksen peruste reklamaatiossa

Tässä asiassa on selvää ja ilmeisesti myös riidatonta, että vaatimusten peruste on esitetty A:n 15.4.2005 tekemissä reklamaatioissa kohtuudella vaadittavalla tavalla.

5. Vaatimusten määrät

5.1. Lain esityöt

Lain esitöiden mukaan korvausvelan tai muun hyvityksen vanhentumista katkaistessaan velkojan olisi ilmoitettava velan arvioitu määrä muistutushetkellä. Vahingon määrän osalta ei kuitenkaan vaadita
tarkkaa rahamäärää. Korvaus- ja hyvitysvelkojen vanhentumisen katkaisemista koskevalla säännöksellä ei ole tarkoitus estää tai vaikeuttaa katkaisua silloin, kun saatavan määrä on vaikeasti selvitettävissä. Epäselvissäkin tapauksissa kuitenkin vaaditaan, että velkoja ilmoittaa katkaisuhetkellä vallitsevan käsityksensä perusteesta ja saatavan määrästä (HE 187/2002, s. 57-58).

5.2. B:hen kohdistettu hinnanalennusvaatimus

A:n B:lle lähettämässä reklamaatiokirjeessä lukee: "A vaatii, että sovittua kauppahintaa alennetaan virhettä vastaavalla määrällä eli niin, että hinta vastaa alennuksen jälkeen kiinteistön arvoa vapaa-ajan kiinteistönä kaupantekohetkellä. Alennuksen määrän A tulee yksilöimään tarvittavat arviot ja mahdolliset muut selvitykset hankittuaan. "

A siis reklamaatiossa nimenomaisesti ilmoittaa, että hinnanalennuksen osalta velan määrän yksilöinti tapahtuu vasta myöhemmin.

Kysymys on nyt siitä, täyttääkö edellinen virke "A vaatii, että sovittua kauppahintaa alennetaan virhettä vastaavalla määrällä eli niin, että hinta vastaa alennuksen jälkeen kiinteistön arvoa vapaa-ajan kiinteistönä kaupantekohetkellä" yksilöintivaatimuksen määrän osalta.

Käräjäoikeus katsoo lain sanamuodon ja edellä viitattujen lain esitöiden perusteella, että A:n B:lle 15.4.2005 lähettämästä reklamaatiokirjeestä ei käy ilmi hinnanalennusvaatimuksen määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla.

5.3. B:hen kohdistettu vahingonkorvausvaatimus

A:n B:lle lähettämässä reklamaatiokirjeessä lukee: "A vaatii myös, että korvaatte hänelle asiassa aiheutuvat vahingot".

Mitään yksilöintiä määrän osalta ei siis esitetä.

Vahingonkorvauksen osalta niitä kustannuksia, joita kanteessa vaaditaan korvattaviksi, ei ollut vielä edes syntynyt 15.4.2005, joten niiden osalta määrän tarkka yksilöinti on siis ollut tuossa vaiheessa mahdotonta.

On otettava huomioon, että velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Säännös korvausvelan vanhentumisesta viimeistään 10 vuodessa on tarkoitettu vanhentumisen katkaisemisen lopulliseksi takarajaksi. Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan: "Jollei vaatimusta ole tehty 10 vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta, korvausvaatimus vanhentuisi, vaikka vahinko ei olisi ilmennyt tätä ennen" (HE 187/2002, s. 20).

Sanotun nojalla käräjäoikeus katsoo lain sanamuodon ja edellä viitattujen lain esitöiden perusteella, että A:n B:lle 15.4.2005 lähettämästä reklamaatiokirjeestä ei käy ilmi vahingonkorvausvaatimuksen määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla.

5.4. C:hen kohdistettu vahingonkorvausvaatimus

A:n C:lle lähettämässä reklamaatiokirjeessä lukee: "Vahinkojen määrän A tulee yksilöimään tarvittavat arviot ja mahdolliset muut selvitykset hankittuaan".

Tilanne on samanlainen kuin edellä kohdassa 5.2.

Käräjäoikeus katsoo lain sanamuodon ja edellä viitattujen lain esitöiden perusteella, että A:n C:lle 15.4.2005 lähettämästä reklamaatiokirjeestä ei käy ilmi vahingonkorvausvaatimuksen määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla.

5.5. Yhteenveto vanhentumisesta

Kaikki A:n kanteessaan esittämät hinnanalennus- ja vahingonkorvausvaatimukset ovat vanhentuneet 26.4.2006. Sen vuoksi kanne on hylättävä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

TUOMIOLAUSELMA

Kanne hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Kari Kangas

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 29.6.2011

Valitus

A on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

A oli katkaissut velan vanhentumisen laissa säädetyllä tavalla. Velan määrä oli käynyt ilmi A:n 15.4.2005 tekemästä reklamaatiosta kohtuudella vaadittavalla tavalla.

Velan yksilöinnin riittävyys ratkaistiin kussakin tapauksessa erikseen. Tähän vaikuttavia seikkoja olivat muun muassa kyseisen velan selvyys, osapuolten asema ja velallisen mahdollisuus hankkia selvitys. B:llä olisi ollut samat ja C:llä paremmat mahdollisuudet hankkia tarvittavat selvitykset velan määrästä kuin A:llä. Reklamaatiolla oli annettu riittävät lähtökohdat selvitysten tekemiseen tai teettämiseen. A:n
kannetta ei siten ollut voitu hylätä sillä perusteella, että saatava olisi ollut vanhentunut.

Joka tapauksessa B ja C tuli velvoittaa korvaamaan A:n oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut niiden toimenpiteiden osalta, jotka kohdistuivat reklamaation tekemisen ja vanhentumisväitteiden esittämisen väliseen aikaan. B ja C olivat tuottamuksellaan aiheuttaneet A:lle vahinkoa sillä, että he eivät olleet heti ilmoittaneet vanhentumisväitettään. A:n vahingot olivat aiheutuneet hänen jatkaessaan saatavien velkomista vanhentumisväitteiden esittämiseen saakka. Oli kohtuutonta, jos A joutui pitämään kulut vahinkonaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastaukset

B on vaatinut, että valitus hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

A ei ollut reklamaatiokirjeessään 15.4.2005 yksilöinyt hinnanalennus- ja vahingonkorvaussaatavansa määrää eikä myöskään vahingonkorvaussaatavan perustetta kohtuudella vaadittavalla tavalla. Tämän jälkeen hänellä olisi ollut yli vuosi aikaa yksilöidä saatavansa määrä ja peruste ennen sen vanhentumista. A:n saatava oli vanhentunut.

A oli esittänyt ensimmäisen kerran selvityksen saatavansa määrästä kuluttajariitalautakunnalle tekemässään valituksessa. B oli esittänyt vanhentumisväitteen kuluttajariitalautakunnalle 26.4.2007 antamassaan vastauksessa ja seuraavaksi käräjäoikeudelle 26.5.2009 antamassaan vastauksessa. B ei ollut voinut tehdä vanhentumisväitettä aikaisemmin.

A:n kuluttajariitalautakuntaa, kunnan kaavoituslautakuntaa ja hallinto-oikeutta koskevat oikeudenkäyntikuluvaatimukset olivat perusteettomia. Kuluttajariitalautakunnasta annetun asetuksen 9 b §:n 1 momentin mukaan asianosaiset vastasivat itse kustannuksistaan, jotka aiheutuvat asian käsittelystä kuluttajariitalautakunnassa. A oli itse vienyt asian kuluttajariitalautakuntaan ja hävinnyt sen. A:n vaatimukset kaavoituslautakunnassa ja hallinto-oikeudessa olivat oikeusvaikutteisen osayleiskaavan vastaiset. B ei voinut olla vastuussa A:lle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista ennen 10.5.2005.

B on lisäksi viitannut C:n hovioikeudelle antaman vastauksen perusteisiin.

C on vaatinut, että valitus hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea.

A:n omistusaikana alueella, johon hänen B:ltä ostamansa kiinteistö kuului, oli vahvistettu oikeusvaikutteinen osayleiskaava. Kiinteistön oli vahvistettu kuuluvan vapaa-ajan asuntojen alueeseen. A ei ollut tuolloin esittänyt myyjälle tai välittäjälle reklamaatiota. A oli yksilöinyt vaatimuksensa vasta 30.8.2006 eli yli 10 vuotta kaupanteon jälkeen. A:n vaatimukset olivat siten vanhentuneet.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asiassa on kysymys siitä, onko A:n B:lle ja C:lle 15.4.2005 lähettämissä reklamaatiokirjeissä käynyt hinnanalennus- ja vahingonkorvausvaatimusten määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla ilmi ja onko A näin katkaissut velan vanhentumisen velan vanhentumisesta annetun lain 10 §:n mukaisesti.

A:n reklamaatiokirjeissä on ollut kysymys velkojan suorittamasta velan vapaamuotoisesta katkaisutoimesta eikä velan maksamisen lopullisesta vaatimuksesta. Velan vanhentumisesta annetun lain 10 §:n 2 momentin mukaan velan vanhentumisen katkaiseminen edellyttää, että velka yksilöidään katkaisutoimessa. Jos kysymys on 7 §:ssä tarkoitetusta vahingonkorvauksesta tai hyvityksestä, velkojan tekemästä muistutuksesta on käytävä ilmi velan peruste ja määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla, jolleivät ne ole velallisen tiedossa.

Hovioikeus toteaa, että velan yksilöinnin riittävyys ratkaistaan kussakin tapauksessa erikseen. Tähän vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi velan selvyys, osapuolten asema ja se, onko osapuolten välillä useita velkasuhteita. Säännös ei sanamuotonsa mukaan edellytä edes hyvitys- tai vahingonkorvausvelkaa koskevalta katkaisutoimelta velan rahamääräistä yksilöintiä eikä velkojan katkaisutoimessa ilmoittama käsitys velan määrästä sido häntä myöhemmin. Hallituksen esityksessä HE 187/2002 vp s. 56 on ilmaistu kanta, että kohtuuden vaatimaa tapaa tulkittaessa voidaan hyödyntää korkolain 7 §:n säännöksestä omaksuttuja periaatteita. Hallituksen esityksessä HE 109/1981 vp s. 21 korkolain 7 §:n osalta on todettu, että velkojan ei tarvitse yksilöidä vaatimuksensa määrää eikä velkojan selvityksen tarvitse olla täydellinen. On riittävää, että hän esittää sellaisen selvityksen, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia huomioon ottaen myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys.

A on B:lle lähettämässään kirjeessä vaatinut kauppahinnan alentamista virhettä vastaavalla määrällä eli niin, että hinta vastasi alennuksen jälkeen kiinteistön arvoa vapaa-ajan asuinkiinteistönä kaupantekohetkellä. B oli tiennyt mistä oikeustoimesta oli kysymys ja hän oli tuntenut kiinteistön asuttuaan sillä ennen A:ta, joten hänen oli mahdollista arvioida vaatimuksen määrä myös itse. Hovioikeus katsoo, että velan määrä on B:lle lähetetyssä reklamaatiokirjeessä kohtuudella vaadittavalla tavalla yksilöity.

A on C:lle osoittamassaan kirjeessä ilmoittanut velan määrän osalta, että välitystehtävässä oli virhe eikä kiinteistö sen vuoksi vastannut sitä, mitä kaupanteossa oli sovittu ja että A:lla oli oikeus saada virheen perusteella korvaus kärsimästään vahingosta. A on vaatinut C:n korvaamaan hänelle välitystehtävän virheestä johtuvat vahingot. Huomioon ottaen vaatimuksen peruste hovioikeus katsoo, että C oli kiinteistönvälittäjänä ymmärtänyt, että vaatimus tarkoitti pääosin myyjältä hinnanalennuksena vaadittavaa määrää, ja juuri kyseisen kiinteistön välittäneenä henkilönä kyennyt myös arvioimaan vahingon määrän. C:llä itsellään on myös ollut mahdollisuus hankkia selvitystä vaatimuksen määrän suhteen. Sen vuoksi hovioikeus katsoo, että velan määrä on myös C:lle lähetetyssä reklamaatiokirjeessä kohtuudella vaadittavalla tavalla yksilöity.

Hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden ei olisi tullut mainitsemillaan perusteilla hylätä kannetta kummankaan vastaajan osalta vanhentuneena. Sen vuoksi käräjäoikeuden tuomio on kumottava ja asia palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja A vapautetaan velvollisuudesta korvata B:n ja C:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Asia palautetaan käräjäoikeuteen. Käräjäoikeuden tulee tämän päätöksen saatua lainvoiman omasta aloitteestaan ottaa asia viipymättä uudelleen käsiteltäväksi ja siinä laillisesti menetellä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvokset: Risto Jalanko, Paula Koski ja Teemu Paasikoski.
Esittelijä: Johanna Savolainen

Lainvoimaisuus:

Lainvoimainen