Rovaniemen HO 07.01.2009 4
- Asiasanat
- Lainhuuto, Kuolinpesä, Omaisuuden ositus, Tasinko
- Hovioikeus
- Rovaniemen hovioikeus
- Tapausvuosi
- 2009
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 08/834
- Asianumero
- RHO:2009:1
- Ratkaisunumero
- 4
Asiassa on kysymys siitä, voidaanko jäljempänä selostetuissa olosuhteissa myöntää lainhuuto kiinteistöön vai estääkö toimittamaton, kuolinpesien välinen ositus sen.
HR on kuollut 26.7.1990. Hän oli kuollessaan avioliitossa SR:n kanssa. Avioliitto oli solmittu 18.4.1959. HR:n kuolinpesän osakkaita toimitettaessa perunkirjoitusta hänen jälkeensä olivat leski SR ja HR:n lapset muunmuassa RL ja VM. Asiakirjoista ei ilmene, että puolisoiden välillä olisi ollut avioehtosopimus tai muu avio-oikeutta rajaava määräys. SR oli perunkirjoitustilaisuudessa ilmoittanut, että hän ei luovuta omaisuuttaan kuolleen puolison perillisille (avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukainen ilmoitus niin sanotun tasinkoprivilegin käyttämisestä). HR:n kuollessa hänen varansa olivat koostuneet pienehköstä rahatalletuksesta ja velat hautajais- ja vastaavista kuluista. Lesken SR:n varat olivat koostuneet tuolloin suurehkosta rahatalletuksesta ja edellä mainitusta, yksin hänen omistamastaan kiinteistöstä. SR:lla oli kuitenkin ollut asuntolainaa lähes sama määrä kuin rahatalletuksia, joten hänen ja myös puolisoiden kokonaisvarallisuus oli koostunut pääasiassa mainitusta kiinteistöstä.
SR on kuollut 10.11.2007. Hän oli kuollessaan leski. SR:n ainoa perillinen on hänen lapsensa VM. SR:n kuollessa hänen varansa olivat koostuneet pienehköstä rahatalletuksesta ja puheena olevasta kiinteistöstä. Pesän velat olivat tavanomaisia hautajais- ja vastaavia kuluja. Asuntolaina oli pääasiassa jo maksettu.
Kumpikaan aviopuolisoista ei ollut tehnyt testamenttia.
Käräjäoikeuden ratkaisu
VM:n hakemuksesta Oulun käräjäoikeus (kirjaamisviranomainen) oli 18.7.2008 myöntänyt VM:lle lainhuudon kiinteistöön Oulu, Oulunsuu, Lyhkänen RN:o 12:345 (kiinteistötunnus: 564-404-12-345). Saanto oli perintö ja saantomies VM:n isä SR.
Asian oli käräjäoikeudessa ratkaissut osastosihteeri Hilkka Markus.
RL on vaatinut, että lainhuudon myöntämistä koskeva päätös kumotaan ja asia palautetaan kirjaamisviranomaiselle. Lisäksi RL on vaatinut, että VM velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 390,40 eurolla.
RL on perusteluinaan lausunut, että lainhuutohakemuksen kohteena olevan kiinteistön oli omistanut VM:n isä SR. SR oli vihitty avioliittoon HR:n kanssa 18.4.1959. HR oli kuollut 26.7.1990 ja SR oli kuollut 10.11.2007. Puheena oleva kiinteistö oli ollut SR:n omistuksessa HR:n kuollessa. HR:n perillisiä olivat paitsi hänen lapsensa avioliitosta SR:n kanssa myös hänen aikaisemmasta avioliitosta olevat lapsensa.
SR:n ja HR:n perillisten välillä ei ollut toimitettu ositusta ennen SR:n kuolemaa. HR:n perukirjassa on avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukainen maininta siitä, että SR ei tule luovuttamaan omaa omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. HR:n aikaisemmasta avioliitosta olevat lapset, muun muassa RL, ovat esittäneet jakovaatimuksen VM:lle, jonka hallussa SR:n kuolinpesä on.
Edellä mainitun lainkohdan tarkoittama niin sanottu tasinkoetuoikeus on vain lesken mutta ei hänen perillistensä käytössä. Sen vuoksi lainhuutoa ei olisi tullut myöntää yksin VM:lle.
Taustatiedot
Valitus
Vastaus
VM on vastannut valitukseen ja vaatinut, että se hylätään. Lisäksi hän on vaatinut, että RL velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 305 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.
VM on perusteluinaan lausunut, että hänen isältään SR:ltä oli jäänyt perinnöksi vain vähäinen omaisuus, joka koostui pääosin yksin hänen omistamastaan kiinteistöstä. Kiinteistö oli hankittu yksin SR:n varoilla ja hän yksin oli ottanut lainan kiinteistön perusparannusta varten. HR ei ollut osallistunut näihin kustannuksiin. Lainhuuto oli myönnetty VM:lle yksin, koska hän oli isänsä ainoa perillinen. HR:n perillisten jakovaatimus ei voinut koskea sellaisen kiinteistön omistusoikeutta, joka SR:n kuoleman jälkeen oli siirtynyt yksin VM:lle.
TODISTELU HOVIOIKEUDESSA
Hovioikeudessa on kirjallisina todisteina puolin ja toisin vedottu HR:n ja SR:n jälkeen laadittuihin perukirjoihin. RL on lisäksi vedonnut 1.7.2008 päivättyyn VM:lle osoitettuun jakovaatimukseen SR:n jälkeen.
Perintökaaren 2 luvun 1 §:n mukaan perinnönjättäjän kuollessa perinnön saa tämän rintaperillinen eli lapsi. Koska VM on ollut SR:n kuollessa tämän ainoa perillinen, hän saa tämän jälkeensä jättämän perinnön. Tältä osin asia on selvä ja riidaton.
Avioliittolain 85 §:n mukaan kun avioliitto on purkautunut, esimerkiksi toisen puolison kuoleman vuoksi, ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii. Siten SR:n kuolleen puolison HR:n perillisillä on oikeus vaatia ositus toimitettavaksi. SR:n kuoltua vaatimus kohdistuu hänen perilliseensä eli VM:än.
Avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaan osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, ei eloonjäänyt puoliso ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Kyseinen lainkohta on tarkoitettu lesken suojaksi eikä sitä sen vuoksi ole lainkaan sovellettava kahden kuolinpesän välisessä osituksessa. Asia on todettu kirjallisuudessa Aarnio-Helin: Suomen avioliitto-oikeus 1992, s. 198 ja 199 hyvin selvästi: "tasinkoprivilegiin voi vedota vain leski itse". Edelleen on todettu: "jos leski on osituksen ulkopuolella, esimerkiksi ensiksi kuolleen puolison perunkirjoituksessa, antanut tasinkoprivilegi-ilmoituksen, ei etu siirry hänen pesänsä osakkaille". Lainhuudon myöntäminen ei siten tässä tapauksessa voi perustua tämän lainkohdan soveltamiseen.
Avioliittolain 103 §:n 1 momentin mukaan osituksessa, jonka eloonjäänyt puoliso ja ensiksi kuolleen puolison perilliset tai puolisot toimittavat, saa se puoli, jonka tulee luovuttaa omaisuutta, itse päättää mitä se haluaa luovuttaa. Sellaisen omaisuuden sijasta, jonka se tahtoo itse pitää, on lupa antaa rahaa omaisuudelle osituksessa määrätyn arvon mukaan. Lainhuudon myöntämisessä on kysymys tämän lainkohdan soveltuvuudesta tilanteeseen.
Laissa ei ole nimenomaista säännöstä siitä, voiko kahden kuolinpesän välisessä osituksessa tasinkoa maksava kuolinpesä suorittaa maksun rahana, vai onko sen annettava reaaliomaisuutta. Korkein oikeus on ratkaisussaan 1971-II-76 lausunut, että kun osituksessa se puoli, jonka tuli luovuttaa omaisuutta, sai sellaisen omaisuuden sijasta, jonka se tahtoi itse pitää, antaa rahaa omaisuudelle osituksessa määrätyn arvon mukaan eikä ositettavan omaisuuden myyminen näin ollen ollut tarpeen osituksen toimittamiseksi, hylättiin pesänjakajan perintökaaren 23 luvun 8 §:n 2 momentin nojalla tekemä esitys ositettavaan omaisuuteen kuuluvien asunto-osakkeiden määräämisestä myytäviksi. Vaikka kyseinen ennakkoratkaisu liittyi ensisijaisesti pesänjakajan myyntilupaan, kysymyksessä oli kahden kuolinpesän välillä toimitettava ositus ja korkein oikeus lausui perusteluissaan nimenomaan, että: "kuolinpesien kesken toimitettavassa osituksessa se puoli, jonka tuli luovuttaa omaisuutta, sai sellaisen omaisuuden sijasta, jonka se tahtoi itse pitää, antaa rahaa omaisuudelle osituksessa määrätyn arvon mukaan."
Edellä mainittua ratkaisua on oikeuskirjallisuudessa arvioinut Juhani Wirilander, Lakimies 1980, s. 682: "lienee korkeimman oikeuden vuoden 1971 ratkaisun perustelut, jotka selvästikin myötäilevät avioliittolain 103 §:n 1 momentin sanontaa, ymmärrettävä siten, että korkein oikeus on pitänyt säännöksestä ilmenevän vallintavaltaperiaatteen analogista soveltamista kuolinpesien väliseen ositukseen mahdollisena". Wirilander kirjoittaa edelleen: "Analogian mukainen menettely muodostuu ehkä toimivaksi niissä tapauksissa, joissa tasinkoa luovuttavaan kuolinpesään kuuluu vain yksi osakas, joka heti voi päättää, mitä hän haluaa luovuttaa".
Vaikka edellä mainittu korkeimman oikeuden ratkaisu on jo iäkäs, sen kanssa ristiriidassa olevia uudempia ratkaisuja ei ole. Oikeuskirjallisuudessa on tasinkoa maksavan osapuolen oikeutta määrätä tasingon maksutavasta myös pidetty vahvana. Tämän oikeuden on katsottu olevan sopusoinnussa aviovarallisuusjärjestelmässä vallitsevan omaisuuden erillisyyden periaatteen kanssa. Näin muun muassa teoksessa Tapani Lohi: Ositus, tasinko ja sivullissuoja, s. 84, ja siinä mainittu kirjallisuus. Myös vakiintuneen kirjaamiskäytännön mukaan lainhuuto on puheena olevassa tilanteessa myönnetty.
Asiassa on vielä otettava huomioon korkeimman oikeuden on ratkaisu 2000:116, jossa se oli pysyttänyt käräjäoikeuden ja hovioikeuden lainhuutohakemuksen hylkäävän päätöksen. Lainhuutohakemuksen yhteydessä ei ollut esitetty selvitystä siitä, että rintaperillisen lakiosa, joka voitiin suorittaa myös rahana, oli täytetty. Ratkaisun perusteluissa on todettu, että vuonna 1997 voimaan tuleen maakaaren mukaan lainhuudatusasiassa annetulla myönteisellä ratkaisulla on niin sanottu julkinen luotettavuus. Lainhuuto luo siten olettaman, että lainhuudon saaja on kiinteistön omistaja ja voi pätevästi luovuttaa kiinteistön. Luovuttajalle myönnetty lainhuuto suojaa vilpittömässä mielessä ollutta kiinteistön luovutuksensaajaa, vaikka lainhuuto olisi myönnetty virheellisesti tai puutteellisen selvityksen perusteella (HE 120/1994). Korkein oikeus on edelleen todennut, että ei ole ollut yleistä vaatia testamentinsaajalta selvitystä lakiosan suorittamisesta. Huomioon ottaen lainhuudon oikeusvaikutukset uuden maakaaren mukaan, tällainen selvitys nyt kuitenkin vaadittiin. Sovellettaessa korkeimman oikeuden tästä ratkaisusta ilmenevää kantaa lainhuutoa ei saisi myöntää ennen kuin on esitetty selvitys kuolinpesien välisestä osituksesta. Hovioikeus kuitenkin katsoo, että rintaperillisen lakiosan täyttämisessä on kysymys eri asiasta kuin tasingon maksussa. Ero on siinä, että perinnönjaossa kaikkien perillisten tulisi saada kaikenlaista omaisuutta ja rahan käyttö perintöosuuden tai lakiosan maksuun on poikkeus. Osituksessa puolisoiden omaisuuden erillisyyden periaatteen mukaisesti pääsääntöisesti kumpikin puoli pitää oman omaisuutensa ja lopputulos tasataan viime kädessä rahalla.
Kaikki edellä olevat seikat huomioon ottaen hovioikeus toteaa, että jos SR:n kuolinpesä eli VM olisi toimitettavassa osituksessa maksava osapuoli, olisi hänellä oikeus maksaa, niin halutessaan, tasinko rahana. Sen vuoksi toimittamaton ositus ei ole este myöntää lainhuutoa VM:lle hänen isältään perimään kiinteistöön.
Sovellettavat oikeusohjeet
Oikeudenkäyntikulut
Kysymys on hakemusasiasta, jossa ei ole varsinaisesti voittanutta osapuolta. Lisäksi asia on oikeudellisesti tulkinnanvarainen ja vaikea. Sen vuoksi hovioikeus määrää oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 2 momentin oikeusohjeen mukaisesti, että asianosaisten on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet
hovioikeudenneuvos Keijo Siljander
hovioikeudenneuvos Tapio Kamppinen, joka on myös esitellyt asian määräaikainen hovioikeudenneuvos Pasi Oikkonen
Lainvoimainen
Päivitetty 10.3.2009