16.2.2006

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Pääasia

Vastaajat ovat myöntäneet, ettei kantajan kanteessa kuvailemalle toiminnalle ole suomalaisen patentin 94339 johdosta estettä. Koska vastaajat ovat myöntäneet kanteen oikeaksi, käräjäoikeus hyväksyy kanteen.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisita toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n mukaan voittanut asianosainen on kuitenkin velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jos voittanut asianosainen on aloittanut oikeudenkäynnin ilman, että vastapuoli on antanut siihen aihetta, jollei asiassa ilmenneisiin seikkoihin nähden ole aihetta määrätä, että kumpikin asianosainen saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Vastaajat ovat myöntäneet kannevaatimukset oikeiksi, joten vastaajat ovat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n tarkoittamalla tavalla hävinneet asian.

Kantaja ei ole kiistänyt vastaajan väitettä, että kanne on nostettu ilman, että kantaja olisi ennen kanteen nostamista tiedustellut vastaajan suhtautumista kannevaatimuksiin. Se, että asianosaisilla mahdollisesti on eräissä muissa valtioissa vireillä tai ratkaistuna eräitä muita patentteja koskevia patenttiriitoja, ei poista kantajan velvollisuutta ennen kanteen nostamista pyrkiä asian sovinnolliseen ratkaisemiseen ilman oikeudenkäyntiä. Kantaja on laiminlyönyt selvittää, onko vastapuoli antanut aiheen oikeudenkäynnin aloittamiseen.

Asiassa on kysymys lääkealalla kilpailevien kansainvälisesti toimivien yritysten patenttiriidasta. Yhtiöiden välillä on muitakin patenttiriita-asioita vireillä. Vastaajat ovat saatuaan 60 päivän vastausajan kanteeseen pyytäneet vastausajan pidentämistä yli kahdella kuukaudella, koska kantajan vaatimusten selvitystyö oli meneillään. Asia ei siten ole ollut asianosaisille selvä. Asiasta kokonaisuutena ilmenneisiin seikkoihin nähden on aihetta määrätä, että asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Sovelletut lainkohdat

Patenttilaki 63 § 2 momentti
Oikeudenkäymiskaari 23 luku 3 § 1 momentti
Oikeudenkäymiskaari 21 luku 4 § 1 momentti

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus vahvistaa, että suomalaisen patentin 94339 johdosta ei ole estettä teolliselle toiminnalle Suomessa, jossa A -yhtiö käyttää menetelmää atorvastatiinin valmistamiseksi, joka ilmenee A-yhtiön Amerikan Yhdysvalloissa asianmukaisille viranomaisille jättämästä selvityksestä "Atorvastatin Calcium (Amorphous) Drug master File" ja joka sisältää aktiivisena komponenttina atorvastatiinikalsiumia yksittäisenä enantiomeerinä.

Käräjäoikeus hylkää oikeudenkäyntikuluvaatimukset.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:
käräjätuomari Kimmo Mikkola

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 16.2.2006

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Valitukset

B, C, D ja E (jäljempänä C) ovat vaatineet, että A (jäljempänä A) velvoitetaan korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 30.854,50 eurolla korkoineen ja hovioikeudessa yhteensä 10.000 eurolla korkoineen.

A oli omalla riskillään ja tietoisena kuluvastuun mahdollisuudesta nostanut negatiivisen vahvistuskanteen ilman ennakkovaroitusta, eikä se ollut antanut C:lle mahdollisuutta asian sovinnolliseen selvittämiseen. A:n ei olisi tarvinnut nostaa kannetta, jos se olisi ennen oikeudenkäynnin aloittamista ottanut asianmukaisesti yhteyttä C:hen ja selostanut, millä menetelmällä se aikoo atorvastatiinia valmistaa. C olisi täysin muista vireillä olevista oikeudenkäynneistä riippumatta ilman kanteen vireillepanoakin vahvistanut, ettei A:n vahvistuskanteessa kuvaama menettely loukannut kannepatenttia. A:lla ei ollut ollut aihetta olettaa muuta. A ei ollut myöskään esittänyt mitään asiallista perustetta, jonka vuoksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin säännöstä ei tulisi soveltaa tai miksi se ei olisi voinut pyrkiä asian sovinnolliseen selvittämiseen ennen kanteen nostamista. Asiassa ei ollut myöskään ollut mitään oikeudellista tai muuta epäselvyyttä ja A oli näin ollen tahallaan tai vähintään huolimattomuudellaan käynnistänyt oikeudenkäynnin turhaan.

Kanne oli aiheuttanut C:lle huomattavat oikeudenkäyntikulut, kun C oli joutunut selvittämään kannevaatimusten sisällön huolellisesti ennen peruuttamattomaan prosessitoimeen ryhtymistä ja tämän vuoksi pyytämään lisäaikaa selvitystyön tekemiseen. Patenttioikeudenkäynnit olivat suppeimmillaankin työläitä ja C:n oli tullut ulkomaisena vastaajana kääntää oikeudenkäyntiaineisto englannin kielelle sekä käyttää asiassa asianajajien ohella teknisiä asiantuntijoita. Kun oikeudenkäynti oli ollut tarpeeton ja kun C:n menettelyssä ei ollut ollut mitään moitittavaa, tuli A oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n mukaisesti velvoittaa korvaamaan C:n kaikilta osin tarpeelliset oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan.

A on vaatinut, että C velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut käräjäoikeudessa 24.303,56 eurolla korkoineen ja hovioikeudessa 1.076,49 eurolla korkoineen.

Oikeudenkäynnin osapuolet olivat lääkealalla toimivia kansainvälisiä yrityksiä. Lääkeala oli äärimmäisen altis kilpailijoiden välisille patenttioikeudenkäynneille, eikä lääkevalmistajan voitu olettaa paljastavan kilpailijalle, millä menetelmällä se aikoo lääkettä valmistaa. Koska A ei ollut halunnut paljastaa C:lle liikesalaisuuksiaan ja koska asia oli C:n vastauksensa laatimiseen käyttämä aikakin huomioon ottaen ollut epäselvä sekä koska epäselvyydestä oli aiheutunut A:lle haittaa, ei A:lla ollut ollut muuta mahdollisuutta kuin nostaa vahvistuskanne. Patenttilain 63 § ei myöskään edellyttänyt erillisen luvan kysymistä.

Vastaukset

C on kiistänyt A:n muutosvaatimukset.

C on perustellut kiistämistään omassa valituksessaan mainituilla perusteilla. A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin vastainen ja lakiin perustumaton. Vaikka A:n vahvistuskanteen vaatimus oli sinällään ollut oikeutettu, oli C kanteen haastehakemukseen antamassaan kirjallisessa vastauksessa myöntämällä osoittanut, että oikeudenkäynti oli ollut tarpeeton. Kun patenttioikeudenkäynnit olivat suppeimmillaankin aikaa vieviä prosesseja, oli kanteen nostoa suunnittelevalta asianmukaista edellyttää yhteydenottoa sen selvittämiseksi, oliko asiasta ylipäänsä erimielisyyttä tai epäselvyyttä ja oliko oikeudenkäynti tarpeen. Oikeudenalan erityisluonteella tai sillä, että lääkeala oli altis kilpailijoiden välisille oikeudenkäynneille, ei voitu yksittäistapauksessa perustella kuluvastuun sälyttämistä C:lle. Kannepatentista ei ollut ollut myöskään riitaa missään maassa. Liikesalaisuuksista ei myöskään voinut olla kyse, sillä A:n menetelmä oli A:n haluamassa muodossa paljastettu ja tullut julkiseksi haastehakemuksessa.

Patenttilain 63 §:n perusteella vireille pantuihin vahvistuskanteisiin ja niihin liittyvään kuluvastuuseen tuli soveltaa samoja yleisiä periaatteita, joita vahvistuskanteisiin muutenkin sovellettiin. A:lla ei ollut ollut väittämäänsä epäselvyyteen tai haittaan perustuvaa vahvistuskanteen nostamisen edellyttämää vahvistusintressiä eikä oikeussuojan tarvetta ja yhtiö oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla vastuussa C:n oikeudenkäyntikuluista asiassa

A on kiistänyt C:n muutosvaatimukset.

C oli valmistellut vastaustaan A:n kanteeseen yli neljä kuukautta ja tuon ajan A oli ollut epätietoinen tuotteensa mahdollisuuksista Suomen markkinoilla. Tilanteesta oli aiheutunut A:lle merkittävää haittaa. Lääkepatentin kyseessä ollessa lääkkeen markkinoille pääsy saattoi viivästyä ja siitä saattoi aiheutua kustannuksia ja menetettyä liikevaihtoa. Se, että vastauksen antamiseen oli käytetty edellä kerrottu aika osoitti, ettei asia ollut ollut selvä ja prosessi tarpeeton. Kun C oli pyytänyt erittäin pitkän lisäajan vastauksensa antamiselle, se oli ottanut riskin pyynnön mahdollisista seurauksista.

C:n vaatimien oikeudenkäyntikulujen määrä sekä käräjä- että hovioikeudessa oli joka tapauksessa liiallinen.

Hovioikeuden ratkaisu

Merkintä
Hovioikeus on samana päivänä ja samassa kokoonpanossa ratkaissut toisen asianosaisten välisen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta patenttilain 63 §:n 2 momentin mukaisessa vahvistuskanneasiassa koskevan muutoksenhakemuksen (hovioikeuden diaarinro S 04/3159).

Selostus pääasiasta
A on Helsingin käräjäoikeuteen 23.12.2003 toimittamansa haastehakemuksen mukaisessa patenttilain 63 §:n 2 momenttiin perustuvassa vahvistuskanteessa vaatinut sen vahvistamista, että sen käyttämä ja Yhdysvaltain viranomaiselle jätetystä Drug Master File -selvityksestä (DMF) ilmenevä menetelmä atorvastatiinin valmistamiseksi ei loukkaa C:n suomalaista patenttia nro 94339 ja ettei riitapatentin perusteella ole estettä harjoittaa kerrotulla menetelmällä valmistettuun atorvastatiiniin liittyvää teollista toimintaa Suomessa. C, jolta on pyydetty vastausta kanteeseen 30.3.2004 mennessä, on käräjäoikeuden pidennettyä määräaikaa vastauksessaan 7.6.2004 myöntänyt, ettei A:n kanteessa kuvailemalle toiminnalle ole suomalaisen patentin nro 94339 johdosta estettä. Käräjäoikeus on C:n myöntämisen perusteella hyväksynyt kanteen.

Oikeudenkäynti on koskenut A:n niin sanotun DMF -selvityksen mukaista menetelmää atorvastatiinin valmistamiseksi. Atorvastatiini on puolestaan C:n Lipitor -nimisen tuotteen aktiivinen aine, jonka valmistamiseksi C on patentoinut ainakin kolme eri menetelmää ja joista yhtä nyt kyseessä oleva kanne on koskenut. A on nostanut vastaavanlaisen kanteen koskien C:n patenttia 88617, jonka kanteen C on myös myöntänyt oikeaksi ja jonka käräjäoikeus on samalla tavoin hyväksynyt kuin nyt kyseessä olevan kanteen.

C on patentoinut atorvastatiinin valmistamiseksi myös suomalaisen patentin nro 94958 mukaisen menetelmän. Tämän patentin osalta A ei ole nostanut patenttilain 63 §:n 2 momentin mukaista vahvistuskannetta. Sen sijaan C on tämän patentin osalta vireille panemassaan turvaamistoimisasiassa vaatinut, että A:ta kielletään loukkaamasta C:n suomalaista patenttia 94958.

Oikeudenkäyntikuluista ja tarpeettomasta oikeudenkäynnistä

Käräjäoikeus on mainitsemillaan perusteilla oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin ja saman luvun 4 §:n 1 momentin nojalla hylännyt asiassa esitetyt oikeudenkäyntikuluvaatimukset ja asianosaiset ovat edellä selostetulla tavalla hakeneet näiltä osin muutosta käräjäoikeuden tuomioon.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan, jos voittanut asianosainen on aloittanut oikeudenkäynnin ilman, että vastapuoli on antanut siihen aihetta, taikka muutoin tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut tarpeettoman oikeudenkäynnin, hän on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jollei asiassa ilmenneisiin seikkoihin nähden ole aihetta määrätä, että kumpikin asianosainen saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lainkohtaa koskevien esitöiden (HE 191/1993) mukaan oikeudenkäynnin aloittamisesta ilman vastapuolen antamaa aihetta saattaa olla kysymys esimerkiksi silloin, kun asia olisi järjestynyt ilman oikeudenkäyntiäkin kantajan haluamalla tavalla. Pääsäännön mukaan voittanut asianosainen tulisi tällöin, sen lisäksi, että hän saisi pitää omat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, velvoittaa osaksi tai kokonaan korvaamaan myös vastapuolensa kulut. Osakorvaus olisi mahdollinen hävinneen osapuolen oman menettelyn vuoksi. Jos kantajan on kuitenkin nostettava kanne saadakseen suoritusta koskevan täytäntöönpanokelpoisen tuomion, oikeudenkäyntiä ei ole pidettävä tarpeettomana.

Johtopäätökset

Asiassa on riidatonta, ettei A ole ennen kanteen nostamista ottanut yhteyttä C:hen sen selvittämiseksi, olisiko asia järjestynyt ilman oikeudenkäyntiäkin sen haluamalla tavalla. A on perustellut menettelyään muun muassa sillä, että yhtiöillä on ollut muitakin patenttiriitoja vireillä ja ettei se ole halunnut paljastaa C:lle omia liikesalaisuuksiaan. A on katsonut, että sillä oli ollut oikeus nostaa vahvistuskanne, koska asia oli ollut patenttilain 63 §:n 2 momentissa mainitulla tavalla epäselvä ja tästä oli aiheutunut haittaa A:lle.

Vaikka A onkin voittanut oikeudenkäynnin ja vaikka osapuolten kesken onkin vireillä myös muita patenttiriitoja, hovioikeus edellä kerrotun perusteella kuitenkin katsoo, että A:n olisi tullut ennen kanteen nostamista selvittää, olisiko asia järjestynyt sen haluamalla tavalla kohtuullisessa ajassa ilman oikeudenkäyntiä. Kun A ei ole tätä tehnyt ja kun C on asian laatu huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa haasteen johdosta antamassaan kirjallisessa vastauksessa heti myöntänyt kanteen, on oikeudenkäynti ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla tarpeeton ja A:n on, vastattava paitsi omista oikeudenkäyntikuluistaan, korvattava edellä kerrotun pääsäännön mukaisesti myös C:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Kun C:n ei ole näytetty omalla toiminnallaan antaneen aihetta kanteen nostamiselle, tulee A velvoittaa korvaamaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaisesti C:n kaikki tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrää harkittaessa hovioikeus on A:n paljoksuttua C:n oikeudenkäyntikulujen määrää ottanut huomioon, että osapuolilla on edellä kerrotulla tavalla ollut vireillä myös toinen samanlainen oikeudenkäynti koskien suomalaista patenttia nro 88617, jossa C on niin ikään esittänyt saman suuruisen oikeudenkäyntikuluvaatimuksen (hovioikeuden diaarinro S 04/3159). Mainittu seikka sekä C:n muutoksenhakemuksen osittainen hylkääminen ovat vaikuttaneet alentavasti myös hovioikeuskäsittelyn osalta C:lle korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrään.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta.

A, jonka oma muutoksenhakemus ja oikeudenkäyntikuluvaatimukset hovioikeudessa hylätään, velvoitetaan korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 10.000 eurolla ja hovioikeudessa 2.000 eurolla, mille määrille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Antti Kuningas, Matti Rintala, Ilkka Lahtinen

Lainvoimaisuustiedot:
Lainvoimainen

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto asiassa S 04/3158

Hovioikeudenneuvos Matti Rintala:

Katson, että ne seikat, joiden nojalla käräjäoikeus on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla määrännyt, että kumpikin asianosainen saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, voidaan ottaa mainitun lainkohdan nojalla huomioon myös sillä tavoin, että A:n velvollisuutta korvata C:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeuden osalta voidaan jonkin verran alentaa. Tällä perusteella ja muutoin samoilla perusteilla kuin hovioikeuden enemmistö päädyn hovioikeuden tuomiolauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

Vakuudeksi: Ilkka Lahtinen