19.10.2005

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 19.10.2005

SELOSTUS ASIASTA

Korkeimman oikeuden päätös 26.3.2004 (KKO 2004:30) ja sitä edeltäneet asian käsittelyn vaiheet

Internetissä on kesäkuussa 2002 saatettu julki kirjoitus otsikolla "O". Keskusrikospoliisi on sille tehdyn ilmoituksen perusteella katsonut olevan syytä epäillä, että kirjoituksen laatija, josta ei ole kirjoituksen yhteydessä annettu tietoa, on syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen ja siihen liittyen helmikuussa 2003 kuulustellut mainitun kirjoituksen pohjalta laaditun kirjan "K" julkaisseen kustannusyhtiön toimitusjohtajaa A:ta ja vaatinut häntä vastaamaan kysymyksiin siitä, kuka tai ketkä ovat olleet Internetissä julkisaatetun kirjoituksen laatijoita.

A on kieltäytynyt vastaamasta keskusrikospoliisin kysymyksiin. Tämän johdosta keskusrikospoliisi on esitutkintalain 28 §:n nojalla toimittanut kuulustelun Helsingin käräjäoikeudessa, jossa A on edelleen kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin, vaikka käräjäoikeus on hänet siihen sakon uhalla velvoittanut. A:n valitettua käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen, hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden ratkaisun.

A on hakenut hovioikeuden päätöksestä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta ja toimittanut korkeimmalle oikeudelle valituslupahakemuksensa ja valituksensa liitteinä kaksi kirjettä osoituksena edellä mainitun kirjoituksen kirjoittajan kanssa tehdystä salassapitosopimuksesta. Kirjeistä on ollut peitettynä niiden vastaanottajaa koskevat tiedot. A on pyytänyt mainittujen kirjeiden salaiseksi julistamista, minkä korkein oikeus onkin päätöksellään 21.1.2004 tehnyt. Myönnettyään A:lle valitusluvan korkein oikeus on päätöksellään 26.3.2004 palauttanut asian Helsingin käräjäoikeuteen A:n kuulemisen jatkamiseksi vahvistaen kuitenkin, että A saa sananvapauslain 16 §:n mukaisen lähdesuojansa perusteella kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, joihin hän ei voi vastata paljastamatta kustannusyhtiön helmikuussa 2003 julkaiseman kirjan "K" laatijaa tai sen sisältämien tietojen antajaa.

Korkeimman oikeuden päätös 23.9.2004

Korkein oikeus on edellä selostetun valituslupa-asian käsittelyn yhteydessä saattanut edellä mainitut kirjejäljennökset asianosaisjulkisuuden perusteella keskusrikospoliisin tietoon. Korkeimman oikeuden päätöksen 26.3.2004 jälkeen keskusrikospoliisi on kutsunut A:n kuulusteltavaksi ja muun muassa edellä mainittuihin kirjeisiin vedoten esittänyt A:lle kysymyksiä Soneraa koskeneiden kirjoitusten epäillystä kirjoittajasta. A on edelleen kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin.

Korkeimman oikeuden päätöksen 26.3.2004 jälkeen A on 21.6.2004 toimittanut korkeimmalle oikeudelle hakemuksen, jossa hän on vaatinut ensisijaisesti, että edellä mainitut kirjejäljennökset määrätään pidettäväksi salassa kokonaan tai määräajan, joka on riittävän pitkä. Tällä hän on tarkoittanut kirjejäljennösten määräämistä pidettäväksi salassa keskusrikospoliisilta. Toissijaisesti A on vaatinut, että korkein oikeus täydentää tai selittää päätöksessä 26.3.2004 viitattua, 21.1.2004 tehtyä ratkaisua mainittujen asiakirjojen salassapidosta. Lisäksi A on hakemuksessaan vaatinut, että keskusrikospoliisia kielletään käyttämästä mainituista asiakirjoista ilmeneviä tietoja ja että asiakirjat sekä niiden perusteella hankittu muu todisteluaineisto määrätään hävitettäväksi.

Korkein oikeus on edellä kerrotun hakemuksen johdosta antamassaan päätöksessä 23.9.2004 muun ohella todennut, ettei jälkikäteen ole edellytyksiä määrätä asianosaisen toimesta oikeudenkäyntiaineistoon sisällytettyä asiakirjaa salattavaksi toiselta asianosaiselta. Asianosaisjulkisuuden perusteella saatuja tietoja koskevan vaitiolovelvollisuuden ja hyväksikäyttökiellon osalta korkein oikeus on viitannut viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 23 §:ään, mutta katsonut, ettei sillä ole A:n hakemuksen perusteella toimivaltaa antaa ratkaisua siitä, millä tavoin kysymyksessä olevia lain säännöksiä on sovellettava vireillä olevan esitutkinnan tai sen pohjalta mahdollisesti vireille tulevan rikosasian osalta. Asiakirjojen ja niiden perusteella hankitun aineiston hyödyntäminen oikeudenkäynnissä todisteena tulee korkeimman oikeuden mukaan tuomioistuimen ratkaistavaksi mikäli niihin vedotaan jonkin syyteasian yhteydessä. Näillä perusteilla korkein oikeus on katsonut, että A:n vaatimukset ovat olleet lakiin perustumattomia ja hylännyt hakemuksen.

Käsittely käräjäoikeudessa korkeimman oikeuden päätöksen 26.3.2004 jälkeen

Kun A on korkeimman oikeuden päätöksen 26.3.2004 jälkeen edelleen kieltäytynyt vastaamasta keskusrikospoliisin kysymyksiin, keskusrikospoliisi on ilmoittanut käräjäoikeudelle 7.12.2004, että se luopuu hakemuksestaan ja ettei sillä ole tarvetta jatkaa A:n kuulustelua käräjäoikeudessa. Keskusrikospoliisin luovuttua hakemuksestaan A on käräjäoikeudessa 13.5.2005 toimitetussa istuntokäsittelyssä vaatinut, että edellä kerrotut kirjejäljennökset ja keskusrikospoliisin niiden perusteella hankkimat tiedot tai selvitykset määrätään pidettäväksi salassa kokonaan tai määräajan, jonka tulisi olla riittävän pitkä.

Käräjäoikeuden päätös 19.5.2005

Lopputulos: Keskusrikospoliisin esitutkintalain 28 §:n nojalla esittämä A:han kohdistama vaatimus jää sillensä.

Valtion varoista määrätään maksettavaksi A:lle kohtuullisena oikeudenkäyntikulujen korvauksena tarpeellisista toimenpiteistä 3.000 euroa sisältäen arvonlisäveron korkolain 4 § 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 30 päivän kuluttua ratkaisupäivästä.

A:n käräjäoikeudelle jättämät valituslupahakemuksen liitteet 1 ja 2 päivämääriltään 23.6.2003 ja 2.7.2003 sekä A:n kuulustelukertomus 18.5.2005 ja siihen liittyvä avustajan sähköpostiviesti 24.5.2005 määrätään pidettäviksi salassa syyteasian R 05/2812 käsittelyyn asti tai kunnes syyteasia on jätetty sillensä. Muilta osin asiakirjoja ei tässä asiassa ole syytä määrätä salaisiksi.

Perustelu: Hakija on luopunut hakemuksestaan. A ei ole vastustanut hakemuksen sillensä jättämistä.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n 3 momentin mukaan ennen syytteen käsittelyn alkua toimitettavassa pakkokeinoasian käsittelyssä tai todisteiden vastaanotossa kertynyt oikeudenkäyntiaineisto voidaan määrätä pidettäväksi salassa enintään syyteasian käsittelyyn asti taikka kunnes asia jää sillensä.

Keskusrikospoliisin hakemus on liittynyt epäiltyä kunnianloukkausrikosta koskevan rikosasian esitutkintaan. Asiakirjojen julkisuus tulee ratkaistavaksi pääasian käsittelyn yhteydessä. Syyttäjä on nostanut syytteen kunnianloukkausrikoksesta ja asia on vireillä Helsingin käräjäoikeudessa. Asian pääkäsittelyä tai valmisteluistuntoa ei ole vielä kuitenkaan pidetty.

Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen osalta käräjäoikeus toteaa, että poliisi on esitutkintalain 2 §:n perusteella velvollinen suorittamaan esitutkinnan kun on syytä epäillä, että rikos on tehty. Todistaja A:han kohdistunut esitutkintalain 28 §:n mukainen hakemus on ollut osa epäillyn kunnianloukkausrikoksen esitutkintaa. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hyväksyneet hakemuksen. Korkein oikeus on kuitenkin lainmuutoksen jälkeen ratkaissut asian toisin.

Käräjäoikeus katsoo, ettei keskusrikospoliisi ole ollut tässä asiassa A:n vastapuoli vaan on hoitanut valtion viranomaisena sen velvollisuudeksi säädettyä tutkintatehtävää. Korvausvelvollisuus ei voi tämän mukaan olla keskusrikospoliisilla tutkintayksikkönä vaan Suomen valtiolla. A:n kannalta oikeusavustajan käyttö on ollut asiaan liittyvien oikeudellisten ongelmien vuoksi tarpeellista.

Käräjäoikeus soveltaa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta arvioidessaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n oikeusperiaatetta, vaikka säännökset eivät sanamuotonsa mukaan näyttäisi sopivan tähän poikkeukselliseen tilanteeseen. Säännöksistä ilmenevän oikeusperiaatteen mukaan, kun asian käsittely jätetään sillensä vaatimuksen peruuttamisen vuoksi, tulee vaatimuksen esittäneen tahon korvata vaatimuksen kohteena olleen oikeudenkäyntikulut, jotka ovat syntyneet vaatimukseen puolustautumisen johdosta. Korvausvelvollinen taho on poliisin kuten syyttäjänkin toimenpiteistä Suomen valtio.

Suomen valtio on velvollinen korvaamaan A:lle oikeusavustajan käyttämisestä aiheutuneet kohtuulliset kulut tarpeellisista toimenpiteistä. Käräjäoikeus arvioi tällaiseksi oikeudenkäyntikulujen määräksi tässä esitutkintalain 28 §:n mukaisessa hakemusasiassa laskussa eritellyltä palautuspäätöksen jälkeiseltä ajanjaksolta 3.000 euroa sisältäen arvonlisäveron. Oikeudenkäyntikululle on suoritettava viivästyskorkoa 30 päivän kuluttua tästä ratkaisupäivästä lukien.

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

Valitus
A on edellä kerrottua käräjäoikeuden päätöstä 19.5.2005 koskevassa valituksessaan vaatinut, että hänen korkeimmalle oikeudelle toimittamansa kirjeet 23.6. ja 2.7.2003 sekä keskusrikospoliisin niiden perusteella hankkimat tiedot määrätään pidettäväksi salassa kokonaan tai riittävän pitkän määräajan sekä että ne tarvittaessa määrätään hävitettäväksi. Lisäksi A on vaatinut, että ensisijaisesti keskusrikospoliisi tai toissijaisesti Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 11.650 eurolla korkoineen ja hovioikeudessa korkoineen.

Keskusrikospoliisi oli korkeimman oikeuden päätöksen 26.3.2004 jälkeenkin käyttänyt edellä mainittuja ja asianosaisjulkisuuden nojalla haltuunsa saamiaan kirjeitä B:n tekemän rikosilmoituksen johdosta toimittamassaan esitutkinnassa ja yrittänyt niiden avulla saada A:n paljastamaan tietoja, joita koskeviin kysymyksiin A:lla oli edellä mainitun korkeimman oikeuden päätöksen mukaan oikeus kieltäytyä vastaamasta.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n 3 momentin mukainen esitutkintasalaisuus ei riittänyt turvaamaan A:lle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan ja sananvapauslain mukaan kuuluvaa sananvapautta eikä sen mukaista lähdesuojaa. Keskusrikospoliisin toiminta oli myös loukannut sananvapauslain mukaista suhteellisuusperiaatetta. Tämän vuoksi kirjeet ja niihin liittyen esitutkinnassa hankittu aineisto tuli A:n lähdesuojan turvaamiseksi määrätä pidettäväksi salassa tai tarvittaessa hävitettäväksi siten, ettei aineistoa voinut käyttää B:n ilmoituksen johdosta käytävässä rikosprosessissa.

A on joutunut puolustautumaan keskusrikospoliisin menettelyä vastaan vaikka hän on ollut itse rikosasiaan nähden ulkopuolinen henkilö. Keskusrikospoliisi on näin aiheuttanut A:lle huomattavat oikeudenkäyntikulut, jotka se tuli myös velvoittaa korvaamaan.

Vastaus
Keskusrikospoliisi on kiistänyt A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Oikeudenkäyntikuluvaatimus tuli hylätä, koska keskusrikospoliisi ei ollut ollut A:n vastapuoli, vaan se oli viranomaisena hoitanut sen velvollisuudeksi säädettyä esitutkintatehtävää. Asiassa tuli myös huomata, että merkittävä osa A:n oikeudenkäyntikuluista kohdistui toimenpiteisiin asiakirjan salassa pitämiseksi eikä todistajan esitutkintalain 28 §:n mukaiseen kuulemiseen tuomioistuimessa.

Keskusrikospoliisin velvollisuutena oli esitutkintaviranomaisena ollut ottaa korkeimmalle oikeudelle toimitetut kirjeet esitutkinnassa huomioon. Kirjeet olivat olleet uutta kirjallista selvitystä ja ne olivat aiheuttaneet tarpeen kuulla A:ta uudelleen todistajana. A:n oikeutta lähdesuojaan ei ollut kuitenkaan loukattu vaan hän oli korkeimman oikeuden päätöksen jälkeenkin voinut vedota lähdesuojaansa, kuten hän oli myös tehnyt.

Välitoimi
Hovioikeus on pyytänyt A:lta lausuman korkeimman oikeuden päätöksen 23.9.2004 vaikutuksesta nyt tutkittavana olevan valitusasian käsittelyyn. Lausumassaan 25.9.2005 A on katsonut, ettei päätöksellä ollut välitöntä vaikutusta nyt käsillä olevan valitusasian käsittelyyn. Korkeimman oikeuden tekemän palautuspäätöksen jälkeen käräjä- ja hovioikeus ovat olleet toimivaltaisia ratkaisemaan myös kysymykset salassapitoa koskien. Kun korkeimman oikeuden määräys salassapidosta oli sekä perusteluiden että tuomiolauselman osalta epäselvä ja omiaan johtamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan loukkaamiseen, oli A:n tullut lisäksi käyttää kaikkia käytettävissään olevia kansallisia oikeussuojakeinoja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 35 artiklassa edellytetyllä tavalla.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Salassapitoa ja hyväksikäyttökieltoa koskevat vaatimukset
A on esittänyt valituksessaan samat salassapitoa ja hyväksikäyttökieltoa koskevat vaatimukset kuin mitkä hän on esittänyt korkeimmalle oikeudelle 21.6.2004 tekemässään hakemuksessa. Korkeimman oikeuden päätöksessä 23.9.2004 todetuin perustein asiakirjojen ja niiden perusteella hankitun aineiston hyödyntäminen oikeudenkäynnissä todisteena tulee esitutkinnan päättymisen jälkeen ja syyteasian tultua vireille tuomioistuimessa sanotun tuomioistuimen ratkaistavaksi, mikäli asiakirjoihin tai aineistoon vedotaan syyteasian yhteydessä.

Kun Helsingin käräjäoikeudessa on hovioikeuden saaman tiedon mukaan vireillä päättyneeseen esitutkintaan liittyvä syyteasia, jossa edellä mainittuun aineistoon saatetaan vedota, on A:n esittämät vaatimukset tarvittaessa ratkaistava mainitun syyteasian käsittelyn yhteydessä ottaen huomioon korkeimman oikeuden päätöksessä 23.9.2004 mainitut asianosaisjulkisuuden perusteella saatuja tietoja koskevaan vaitiolovelvollisuuteen ja tietojen hyväksikäyttökieltoon liittyvät seikat, jotka osaltaan suojaavat myös sananvapauteen liittyvää todistajan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n mukaista kieltäytymisoikeutta. Hovioikeus ei näin ollen ole voimassa olevan lain nojalla toimivaltainen ratkaisemaan A:n kysymyksessä olevia vaatimuksia nyt vireillä olevan A:n valituksen perusteella. A:n vaatimukset on tämän vuoksi näiltä osin hylättävä ja käräjäoikeuden päätös pysytettävä.

Oikeudenkäyntikulut
Käräjäoikeus on velvoittanut valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkeimman oikeuden palautuspäätöksen 26.3.2004 jälkeiseltä ajalta. Valtion puolesta ei ole haettu muutosta käräjäoikeuden päätökseen. Hovioikeus joutuu kuitenkin A:n valituksen johdosta ottamaan kantaa keskusrikospoliisin tai valtion velvollisuuteen korvata sitä edustaneen keskusrikospoliisin toimista A:lle kysymyksessä olevasta esitutkintaan liittyvästä oikeudenkäynnistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Näiltä osin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut valtion korvausvastuusta ja hylkää keskusrikospoliisiin kohdistetun A:n ensisijaisen vaatimuksen.

A:lle ajalta ennen nyt kysymyksessä olevaa hovioikeuskäsittelyä korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää arvioitaessa hovioikeus on ottanut huomioon, että A:lle on aiheutunut oikeudenkäyntikuluja myös korkeimmalle oikeudelle 21.6.2004 tehdystä hakemuksesta, jonka korkein oikeus on päätöksellään 23.9.2004 hylännyt sekä käräjäoikeudelle tehdyistä vaatimuksista, jotka käräjäoikeus on nyt kysymyksessä olevalla päätöksellään 19.5.2005 osittain hylännyt. Toisaalta on otettava huomioon, että korkein oikeus on päätöksellään 26.3.2004 kumonnut käräjä- ja hovioikeuden aikaisemmat päätökset, mikä seikka on osaltaan johtanut siihen, että keskusrikospoliisi on edellä selostetulla tavalla viime vaiheessa luopunut A:n enempää kuulemista koskevista vaatimuksistaan. Mainitut seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden 19.5.2005 A:lle valtion puolesta maksettavaksi määräämä korvaus on riittävä korvaus A:lle käräjäoikeuden päätökseen mennessä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

A on hävinnyt nyt kysymyksessä olevan muutoksenhaun eikä hänellä ole oikeutta saada korvausta muutoksenhakukuluistaan hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

A:n oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa esittämä vaatimus hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Matti Rintala, Antti Miettinen, Ilkka Lahtinen
Esittelijä Ilkka Lahtinen

Lainvoimaisuustiedot:
Lainvoimainen

ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO ASIASSA R 05/1924

Määräaikainen hovioikeudenneuvos Ilkka Lahtinen

Salassapitoa sekä hyväksikäyttökieltoa koskevien A:n vaatimusten osalta olen samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö. Oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta totean kuitenkin seuraavaa:

Keskusrikospoliisi on käräjäoikeuden toteamalla tavalla viranomaisena täyttänyt sille esitutkintalain perusteella kuuluvaa velvollisuutta. Tämän vuoksi ja koska keskusrikospoliisilla ei ole niin oikeudenkäymiskaaren kuin rikosasioiden käsittelystä annetun lainkaan perusteella velvollisuutta korvata todistajana asiassa kuullulle A:lle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja, ja kun myöskään esitutkintalaissa ei ole säännöksiä, jotka esitutkintaviranomaisen siihen velvoittaisivat, tulee A:n vaatimus keskusrikospoliisiin kohdistettuna hylätä.

Edellä kerrotut säännökset eivät oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevilta osin velvoita myöskään valtiota korvaamaan mainittuja kustannuksia. Näin ollen A:n toissijainen vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on valtioon kohdistettuna hylättävä. Mikäli A kuitenkin katsoo, että keskusrikospoliisin suorittamasta esitutkinnasta on aiheutunut hänelle oikeudenkäyntikulujen suuruinen vahinko ja että kulut ovat lisäksi aiheutuneet keskusrikospoliisin vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaisesta menettelystä, tulee hänen esittää vahingonkorvausvelvollisuuden perusteen toteamista ja vahingonkorvauksen määräämistä koskeva vaatimuksensa tarvittaessa erillisessä oikeudenkäynnissä.

Edellä mainituin perustein hylkään A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta niin keskusrikospoliisiin kuin Suomen valtioonkin kohdistettuna. Velvollisena lausumaan valtion varoista A:lle maksettavien oikeudenkäyntikulujen määrästä totean olevani samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö.