Helsingin HO 11.12.1997 4393

Oikeudenkäyntikulut - Arvonlisävero

Käräjäoikeudessa asian hävinnyt A oli velvoitettu korvaamaan vastapuolena olleen yhtiön B oikeudenkäyntikulut samalla määrällä, jonka yhtiötä avustanut asianajotoimisto oli yhtiöltä veloittanut. Yhtiö ja asianajotoimisto harjoittivat sellaista arvonlisäverolaissa tarkoitettua liiketoimintaa, josta on maksettava arvonlisävero.

Arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan verovelvollinen saa vähentää verollista liiketoimintaa varten toiselta verovelvolliselta ostamastaan palvelusta suoritettavan arvonlisäveron.
Säännönmukaisesti hyvitys tapahtuu siten, että verovelvollinen saa valtiolle omista myynneistään kuukausittain tilitettävän arvonlisäveron määrää laskiessaan vähentää ostamaansa palveluun sisältyneen arvonlisäveron.

Mainittu arvonlisäverolain säännös huomioon ottaen yhtiö saa arvonlisäveron osuutta vastaavan ylimääräisen hyödyn oikeudenkäynnin johdosta, mikäli A:n on suoritettava sille oikeudenkäyntikuluina myös arvonlisäveron osuus. A:n yhtiölle maksettava oikeudenkäyntikulujen korvaus alennettiin arvonlisäveron määrällä.

Läsnä: V. Lahti, Vihuri, Viitanen Esittelijä: Stenberg

Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.