17.1.2023

Asiassa oli Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksesta ratkaistavana, oliko A Oy:n omistamaa laitosta, joka käytti pääasiallisena polttoaineena yhtiön pääosakkeenomistajan X Oy:n tehtaan prosessikaasuja, pidettävä kiinteistöverolain 14 §:n 1 momentissa (1131/2005 ja 1291/2015) tarkoitettuna voimalaitoksena. Riidanalaista oli, mikä merkitys oli annettava sille, että kysymyksessä oleva energiantuotantolaitos sijaitsi X Oy:n tehtaan alueella ja laitoksen tuottama sähkö käytettiin esitetyn selvityksen mukaan kokonaan tehtaan tarpeisiin.

Verohallinnon useissa perättäisissä vuosina antamissa kiinteistöverolain soveltamisohjeissa oli esitetty, että pelkästään tuotantolaitoksen prosessin sisäisiä tarpeita palvelevaan sähköntuotantoyksikköön ei kiinteistöverotuksessa sovelleta eräiden laitosten veroprosenttia (voimalaitosprosenttia). Hallinto-oikeus totesi, että esitetyn selvityksen perusteella tehtaan ja nyt kysymyksessä olevan energiantuotantolaitoksen oli katsottava kuuluvan samaan teollisuuslaitokseen ja energiantuotantolaitoksen palvelevan teollisuuslaitoksen prosessin sisäisiä tarpeita. Lainsäädäntöhistoria, suppean tulkinnan periaate ja vakiintunut verotuskäytäntö puolsivat valituksen hylkäämistä.

Asiassa oli kuitenkin vielä harkittava, mikä merkitys oli sillä, että laitoksen omisti tehtaan omistavan X Oy:n sijasta A Oy, jonka osakkeista X Oy omisti 75 % ja konsernin ulkopuolinen Y Oy 25 %. Yhtiön esittämän selvityksen mukaan laitos oli toimittanut sähköä mainittujen osuuksien suhteessa X Oy:lle ja Y Oy:n osakkaille. Y Oy sai oman osuuden sähköstä kaupallisesti sähkötaseeseensa. Se, että Yhtiö myi tuottamansa sähkön ja että myynnistä 25 % suuntautui ulkopuoliselle markkinatoimijalle, puolsi kysymyksessä olevan laitoksen katsomista kiinteistöverolain 14 §:ssä tarkoitetuksi voimalaitokseksi ja valituksen hyväksymistä.

Punnitessaan mainittuja näkökohtia hallinto-oikeus kiinnitti huomiota siihen, että kiinteistövero on kiinteistön arvon perusteella määrättävä itsenäinen objektivero (HE 50/1992 vp. s. 4). Tämän vuoksi laitoksen omistusjärjestelyjä ja niihin liittyviä näkökohtia suurempi painoarvo oli annettava sille, että tuotannollis-teknillisesti arvioiden kysymyksessä ei ollut itsenäinen voimalaitos vaan teollisuuslaitoksen osa. Hallinto-oikeus hylkäsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen.

Asiaa ratkaistaessa on toimitettu äänestys 2 - 1.

Hallinto-oikeuden vähemmistöön jäänyt hallinto-oikeustuomari katsoi, että voimalaitosrakennuksen kiinteistövero oli laskettava kiinteistöverolain 14 §:n 1 momentin perusteella, sillä edellytyksenä voimalaitosveroprosentin soveltamisesta poikkeamiselle oli pidettävä vähintään sitä, että laitoksen sähköntuotanto myydään sähkömarkkinassa kokonaisuudessaan teollisuuslaitoksen sisäisissä prosesseissa hyödynnettäväksi. Muunlaisella tulkinnalla sähköä teollisuuslaitoksen ulkopuoliseen käyttöön myyvä, teollisuuslaitoksen sisäisiä prosesseja vain osalla sähköntuotannostaan palveleva laitos asetettaisiin kiinteistöverotuksessa perusteetta muita sähköä tuottavia laitoksia edullisempaan asemaan.

Verovuodet 2015 - 2019
Kiinteistöverolaki 14 § 1 mom (1131/2005 ja 1291/2015)

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet ylituomari Mikko Pikkujämsä sekä hallinto-oikeustuomarit Jari Kostilainen ja Jani Taskila (eri mieltä), joka on myös esitellyt asian.