Turun HAO 03.12.2013 13/0333/1

Maankäyttö ja rakentaminen - Rakennuslupa - Huonejärjestyksen muuttaminen - Rakennuksen käyttötarkoitus - Poikkeamisluvan tarve

Diaarinumero: 01667/12/4113
Taltionumero: 13/0333/1
Antopäivä: 3.12.2013

X Oy:lle oli myönnetty poikkeamislupa asuinrakennuksen rakentamiseen Y:n kiinteistölle. Sen perusteella oli myönnetty rakennuslupa kerrosalaltaan 369 m2:n suuruisen omakotitalon rakentamiseen.

Valituksenalaisella rakennuslupapäätöksellä rakennuslautakunta oli myöntänyt luvan rakennuksen huonejärjestyksen muuttamiseen siten, että makuuhuoneiden määrä lisääntyy kuudesta kahdeksaan ja kaikkiin makuuhuoneisiin rakennetaan pesuhuone.

Yhtiö on hallinto-oikeudelle antamassaan selityksessä ilmoittanut, ettei rakennuksessa ole tarkoitus harjoittaa majoituselinkeinotoimintaa, eivätkä rakennuksen kaikki huoneet muutenkaan ole jatkuvassa käytössä.

Hallinto-oikeus totesi, että rakennuksen käyttötarkoitusta on lähtökohtaisesti arvioitava yhtiön hakemuksessaan ja hallinto-oikeudelle antamassa selityksessä esittämän selvityksen perusteella. Huolimatta siitä, että yhtiön toimiala käsittää muun muassa matkailu- ja majoituspalvelut, pelkästään se, että rakennuksessa muutostöiden jälkeen on kaksi makuuhuonetta enemmän kuin aikaisemmin ja että kaikkiin makuuhuoneisiin liittyy oma pesuhuone, ei merkitse rakennuksen käyttötarkoituksen muuttumista elinkeinotoiminnan muodossa harjoitettavaksi majoitustoiminnaksi. Rakennuksessa on edelleen muutosten jälkeenkin omakotitalolle tyypilliset tilat, kuten tilava olohuone ja keittiö sekä sauna. Valituksenalainen rakennuslupa kohdistuu pääosin rakennuksen sisätiloihin, eikä sen mukaisista muutoksista aiheudu myöskään sellaisia vaikutuksia ympäristön maankäyttöön, että rakennuksen käyttötarkoitus niiden perusteella olennaisesti poikkeaisi asumisesta.

Rakennusluvan myöntämisen edellytykset ovat olleet olemassa eikä rakennuslautakunnan päätöstä ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeus totesi myös, että rakennuslupa ei mahdollista rakennuksen käyttämistä majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain mukaiseen majoitustoimintaan. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi tarvittaessa päätöksellään kieltää rakennuksen käyttämisen muuhun kuin rakennusluvan mukaiseen tarkoitukseen.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 125 § 1, 2 ja 5 mom

Koko jaoston istunto.

Äänestys 4-1

Eri mieltä ollut jäsen totesi, että luvan hakijayhtiö harjoittaa ilmoituksensa ja virallisasiakirjojenkin mukaan majoitus- ja matkailutoimintaa laajasti Turunmaan saaristossa. Rakennuksen käytöstä esitetty selvitys osoittaa, että rakennus ei tule kenenkään yksityishenkilön tai perheen asuinkäyttöön edes osa-aikaisesti, vaan sitä tullaan käyttämään vaihtuvan kävijäjoukon tilapäiseen majoitukseen pääosin kesäaikana. Rakennuksen rakenne ja sen käyttötarkoituksesta saatu selvitys osoittavat, että kyseessä ei ole sellainen omakotityyppinen asuinrakennus, jonka rakentamiseen yhtiölle on myönnetty lupa poiketen ranta-alueella voimassaolevasta rakennuskiellosta ja maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n mukaisesta kiellosta rakentaa ranta-alueelle ilman voimassaolevaa asema- tai y leiskaavaa. Rakennuslautakunta ei siten ole voinut myöntää kysymyksessä olevaa rakennuslupaa. Tämän vuoksi lautakunnan päätös on kumottava ja muutosrakennuslupa hylättävä.

KHO:n päätös 10.6.2015 taltionumero 1549. KHO ei muuta hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta. Vuosikirja KHO 2015:87.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.