Helsingin HAO 30.06.2009 09/0538/1

Verotus - Verovelvollisuus - Yleishyödyllinen yhteisö - Elinkeinotoiminta - Teosvälitystoiminta - Kilpailutilanne

Diaarinumero: 04119/08/8103
Taltionumero: 09/0538/1
Antopäivä: 30.6.2009

X:n kaupungin kuvataiteilijat ry:n tarkoituksena oli edistää jäsentensä ammatillista kehitystä sekä valvoa heidän ammatillisia ja taloudellisia etujaan. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys pyrki herättämään kiinnostusta kuvataiteita kohtaan järjestämällä näyttelyitä, kursseja, luento- ja esitelmä- ynnä muita sellaisia tilaisuuksia sekä tekemään esityksiä ja antamaan lausuntoja. Toimintansa tukemiseksi yhdistys hankki tuloja jäsenmaksujen, avustusten, galleria-, taidelainaamo- ja kurssitoimintojen kautta. Yhdistyksen jäseninä oli yli 100 taiteilijaa. Yhdistystä oli verotuksessa pidetty yleishyödyllisenä yhteisönä, jonka huomattavalta osin julkisin varoin tuettu taidegalleriatoiminta oli katsottu osaksi yleishyödyllistä toimintaa. Yhdistys harjoitti myös teosvälitystoimintaa siten, että yhdistys lainasi kahden kirjaston yhteydessä olevasta taidelainaamosta jäsentensä töitä ja peri taiteilijalta enimmillään 25 prosentin suuruisen teosvälitysprovision teoksen myyntihinnasta. Katsottiin, että tällainen toiminta ei poikkea kilpailutilanteessa toimivasta taulujen välitystoiminnasta. Yhdistyksen harjoittama välitystoiminta oli ollut jatkuvaa ja suuntautunut ulospäin rajoittamattomaan asiakaskuntaan. Välitystoiminta oli yhdistyksen elinkeinotoimintaa, josta saadusta tulosta yhdistys oli verovelvollinen. Verovuosi 2005.

Tuloverolaki 23 §
Laki elinkeinotulon verottamisesta 1 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.