22.3.2006

Hallinto-oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko X:n kunta laiminlyönyt lapsen elatuksen turvaamisesta annetun lain (28.1.1977/122) ja vastaavan asetuksen (18.2.1977/182) mukaisen velvollisuutensa elatustuen suorittamiseen A:n lapsille B:lle ja C:lle ja oliko kunta väitetyn laiminlyöntinsä vuoksi velvollinen suorittamaan B:lle ja C:lle elatustuet takautuvasti. Kysymys oli myös saatavan vanhentumisesta ja saatavalle maksettavasta korosta.

Tapahtumien kulku

A:lle oli 21.12.1986 syntynyt kaksoslapset B ja C. A oli lasten syntymähetkellä asunut Y:n kaupungissa. Y:n kaupungin sosiaaliviranomaiset olivat ryhtyneet selvittämään lasten isyyttä ja A oli hakenut Y:n kaupungilta elatustukea. Y:n kaupungin viranhaltija oli 13.1.1987 tehnyt päätöksen, jonka mukaan A:n lapsille myönnetään elatustukea elatuksen turvaamisesta annetun lain 6 §:n 2 kohdan perusteella 1.1.1987 alkaen.

A oli maaliskuussa 1988 muuttanut lastensa kanssa Y:n kaupungista X:n kuntaan.

Y:n kaupungin viranhaltija oli 15.3.1988 tehnyt päätöksen, jonka mukaan elatustuen maksaminen lakkautetaan, koska A lapsineen oli muuttanut X:n kuntaan. Y:n kaupunki oli samana päivänä lähettänyt A:n lasten isyyden selvittämistä ja elatustuen maksamista koskevat asiakirjat X:n kunnalle, joka oli jatkanut isyyden selvittämistä.

A oli 5.5.1988 kirjallisesti ilmoittanut vastustavansa lastensa isyyden selvittämistä. X:n kunnan sosiaalilautakunta oli 7.6.1988 tehnyt päätöksen, jonka mukaan isyyden selvittämisen vastustamista ei hyväksytä.

X:n kunnan sosiaalilautakunta oli 14.2.1989 tehnyt päätöksen, jonka mukaan isyyden selvittäminen keskeytetään. Päätöksessä oli viitattu A:n kirjalliseen ilmoitukseen sekä isyyslain 8 §:n 2 momenttiin. Asiasta oli lähetetty A:lle erillinen viranhaltijan päätös, jossa isyyden selvittämisen keskeyttämistä oli perusteltu sillä, että A oli muuttanut asumaan yhteen tutkitun miehen, D:n, kanssa.

A oli muuttanut lastensa kanssa X:n kunnasta takaisin Y:n kaupunkiin lokakuussa 2002 ja hakenut Y:n kaupungilta elatustukea.

Y:n kaupungin viranhaltija oli 7.10.2002 tehnyt päätöksen, jonka mukaan elatustuki myönnetään hakemuksen mukaisesti 1.10.2002 alkaen.

Hallintoriitahakemus

A vaati hallinto-oikeudelle osoittamassaan hallintoriitahakemuksessa alaikäisten lastensa B:n ja C:n puolesta, että X:n kunta velvoitetaan suorittamaan B:lle ja C:lle kummallekin erikseen ajalta 1.11.1994-30.9.2002 suorittamatta olevat elatustuet 9 397,11 euroa korkolain mukaisine tuotto- ja viivästykorkoineen.

A perusteli hakemusta sillä, että hänen ei ole tarvinnut hakea X:n kunnassa elatustukea, koska elatustukea koskeva asia on siirrettävä muuton yhteydessä kunnalta toiselle. A:lle oli X:n kunnassa annettu väärää tietoa isyyden selvittämisen ja elatustuen maksamisen välisestä yhteydestä ja kerrottu virheellisesti, että A:n lapsilla ei ole oikeutta saada elatustukea. A:n mukaan X:n kunta ei ollut tehnyt minkäänlaista päätöstä elatustuen suorittamisesta tai suorittamatta jättämisestä.

Kunnan vastine

X:n kunta kiisti hallintoriitahakemuksen johdosta antamassaan vastineessa kaikki vaatimukset perusteettomina. Kunta katsoi, että vaatimus oli joka tapauksessa perusteeton siltä osin kuin se koski viisi vuotta vanhempia saatavia.

X:n kunnan mukaan A oli isyyden selvittämisen vastustamisen yhteydessä luopunut elatustuesta. Lisäksi A:n lasten B:n ja C:n oikeus riittävään elatukseen oli tullut tosiasiallisesti turvatuksi ilman elatustuen maksamistakin muun muassa sen takia, että lapset olivat asuneet samassa taloudessa äitinsä ja tämän miesystävän D:n kanssa ja koska äiti ja tämän miesystävä olivat myöhemmin eli 11.7.1989 avioituneet.

Hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut

Hallinto-oikeus hyväksyi hallintoriitahakemuksen ja velvoitti X:n kunnan maksamaan B:lle ajalta 1.11.1994-30.9.2002 suorittamatta olevat elatustuet 9 397,11 euroa ja C:lle ajalta 1.11.1994-30.9.2002 suorittamatta olevat elatustuet 9 397,11 euroa.

Hallinto-oikeus hylkäsi hallintoriitahakemuksessa mainitun korkolakiin perustuvan korkovaatimuksen ja vahvisti, että X:n kunnan oli maksettava edellä mainituille määrille viiden prosentin vuotuinen korko hallintoriitahakemuksen vireilletulopäivästä 28.10.2004 lukien.

Hallinto-oikeus velvoitti X:n kunnan korvaamaan valtiolle sen varoista oikeusapulain nojalla asiassa maksettavaksi määrätyt kustannukset 1 537,20 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona maksuvelvollisuutta koskeva tuomioistuimen päätös on ollut asianosaisten saatavissa.

Pääasian osalta hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että B:lle ja C:lle oli Y:n kaupungissa suoritettu elatustukea sillä perusteella, että lasten isyyttä ei ollut vahvistettu tunnustamisella tai tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla. A:n muutettua maaliskuussa 1988 lastensa kanssa Y:n kaupungista X:n kuntaan, on elatustukiasia lapsen elatuksen turvaamisesta annetun asetuksen (18.2.1977/182) 8 §:n 2 momentin mukaisesti siirtynyt Y:n kaupungin sosiaalilautakunnalta X:n kunnan sosiaalilautakunnalle. X:n kunta ei ole väittänytkään, että kuntaan siirtymishetkellä lapsen elatuksen turvaamisesta annetussa laissa (28.1.1977/122) mainitut elatustuen suorittamisen edellytykset olisivat puuttuneet. Näin ollen X:n kunnan sosiaalilautakunnan olisi pitänyt edellä mainitun asetuksen 9 §:n mukaisesti ilman eri hakemusta myöntää elatustuki B:lle ja C:lle kuntaan siirtymisajankohtaa seuraavan kalenterikuukauden alusta lukien. Koska näin ei ole menetelty, X:n kunta on laiminlyönyt sille säädetyn velvollisuuden.

Lapsen elatuksen turvaamisesta annetun lain (28.1.1977/122) 16 §:n 1 momentin mukaan, milloin elatustuen myöntämiseen vaikuttavissa olosuhteissa tapahtuu muutoksia, sosiaalilautakunnan on tarkistettava, ovatko elatustuen myöntämisen edellytykset edelleen olemassa ja tarvittaessa määrättävä tuen maksaminen lopetettavaksi tai määrättävä sen määrä uudelleen. Pykälän 2 momentin mukaan sosiaalilautakunta voi määrätä elatustuen maksamisen lopetettavaksi, jos isyyttä lapseen nähden ei ole voitu vahvistaa sen johdosta, että lapsen äiti ei ole halunnut isyyttä selvitettäväksi tai oikeudenkäynnissä vahvistettavaksi, ja on ilmeistä, että lapsen oikeus riittävään elatukseen on turvattu ilman elatustuen maksamista.

Asiassa on riidatonta, että A on 5.5.1988 kirjallisesti ilmoittanut vastustavansa lastensa isyyden selvittämistä. Tuo ilmoitus ei ole kuitenkaan merkinnyt luopumista elatustuesta. Koska elatustuen myöntämiseen vaikuttavissa olosuhteissa oli tapahtunut muutos sen johdosta, että äiti ei ole halunnut lasten isyyttä selvitettäväksi, X:n kunnan olisi ollut samalla tarkistettava, oliko ilmeistä, että lasten oikeus riittävään elatukseen on turvattu ilman elatustuen maksamista. Pelkästään se seikka, että lapset ovat asuneet samassa taloudessa äidin ja tämän miesystävän, D:n, kanssa, ei ole tehnyt ilmeiseksi, että lasten oikeus riittävään elatukseen on tullut turvatuksi ilman elatustuen maksamista, ottaen etenkin huomioon, että D ei ole ollut elatusvelvollinen A:n lapsiin nähden.

X:n kunnalla ei ole ollut oikeutta jättää elatustukea suorittamatta sillä perusteella, että lasten isyyden selvittäminen on äidin pyynnöstä kunnassa keskeytetty. Elatustuen suorittamisen edellytykset ovat olleet edelleen olemassa A:n muuttaessa Y:n kaupungista X:n kuntaan. X:n kunta ei ole myöskään tehnyt elatustukiasiassa koko aikana minkäänlaista päätöstä, vaikka se on katsonut elatustuen suorittamisen edellytysten loppuneen. Lapsen elatuksen turvaamisesta annetun lain (28.1.1977/122) 17 §:n mukaan elatustukiasiassa olisi tullut tehdä erillinen päätös. X:n kunta on tässäkin laiminlyönyt sille säädetyn velvollisuuden.

Saatavan vanhentumista koskevan X:n kunnan väitteen osalta hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että kunnan vastineessaan mainitsema viiden vuoden määräaika koskee elatusturvalain 16 §:ssä tarkoitettua kunnan takautumissaatavan vanhentumista elatusvelvolliseen nähden, eikä sitä näin ollen sovelleta kyseessä olevaan asiaan. Vaadittujen elatustukien määrää kunta ei ole sinänsä kiistänyt.

Yleiset vanhentumista koskevat normit ovat olleet vuodelta 1868 peräisin olleessa asetuksessa määräajasta velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille (32/1868). Laki velan vanhentumisesta (728/2003) on tullut voimaan 1.1.2004. Laki koskee velan vanhentumista eli laki on velvoitteiden vanhentumista koskeva yleislaki. Velalla tarkoitetaan sekä rahavelkaa että muita velvoitteita.

Kyseessä olevassa asiassa on kysymys julkisoikeudellisesta saatavasta. Jul- kisoikeudellisen saatavan vanhentumisesta ei ole varsinaista yleislainsäädäntöä. Laki velan vanhentumisesta ei lain 1 §:n mukaan koske pääosaa julkisoikeudellisia saatavia eikä sitä esimerkiksi lain 1 §:n 3 kohdan mukaan sovelleta sosiaalilainsäädännön nojalla suoritettavaan tukeen. Veroulosottolaissa (367/1961) on omat vanhentumissäännökset, mutta lailla sääntelemättömät julkisoikeudelliset saatavat eivät kuulu veroulosottolain piiriin. Myös tietyissä erityislaeissa on omat vanhentumista koskevat säännökset, jotka eivät kuitenkaan nyt tule sovellettavaksi.

Koska saamatta jääneiden elatustukien vanhentumisesta ei ole olemassa säännöstä laissa, tulee noudatettavaksi edellä mainittua velan vanhentumislakia edeltäneen vanhentumisasetuksen 1 §:n 1 momenttiin perustunut, myös julkisoikeudellisten saatavien osalta sovellettu periaate, että saatava vanhentuu 10 vuodessa.

Kyseisessä tapauksessa saamatta jääneita elatustukia on haettu ajalta 1.11.1994-30.9.2002. Edellytykset elatustuen suorittamiselle ovat olleet olemassa koko tämän ajan. Hallintoriita-asia on tullut vireille hallinto-oikeudessa 28.10.2004. Näin ollen hallintoriitahakemuksessa mainitut elatustukisaatavat eivät ole vanhentuneet, vaan niitä on katsottava laillisesti velotun edellä mainitun 10 vuoden vanhentumisajan puitteissa. Näin ollen, vastoin X:n kunnan käsitystä, vaatimus ei ole perusteeton yli viisi vuotta vanhempienkaan elatustukisaatavien osalta.

X:n kunta on kyseessä olevassa elatustukiasiassa laiminlyönyt sille säädetyn velvollisuuden ja saanut suorittamatta jääneiden elatustukien muodossa perusteetonta etua. Näin ollen X:n kunta on velvoitettava maksamaan B:lle ja C:lle ajalta 1.11.1994-30.9.2002 suorittamatta olevat elatustuet, kummallekin erikseen 9 397,11 euroa.

Hallintoriitahakemuksessa mainitun saatavalle maksettavaa korkoa koskevan vaatimuksen osalta hallinto-oikeus totesi, että korkolakia ei sen 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan sovelleta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvaan velkasuhteeseen. Näin ollen hakijan korkovaatimus korkolakiin perustuen on hylättävä lakiin perustumattomana.

Koska saamatta jääneiden elatustukien viivästyskorosta ei ole nyt kysymyksessä olevaan hallintoriitana käsiteltävään tapaukseen soveltuvaa säännöstä muuallakaan laissa, tulee noudatettavaksi korkolakia edeltäneen kauppakaaren 9 luvun 8 §:ään perustunut, myös julkisoikeudellisten saatavien osalta sovellettu periaate, että saatavalle on maksettava korkoa silloin, kun erääntymispäivää ei ole velalle määrätty, viiden prosentin mukaan siitä, kun velkaa on laillisesti velottu, minä ajankohtana on pidettävä hallintoriita-asian vireilletuloa hallinto-oikeudessa eli 28.10.2004. Näin ollen X:n kunnan on maksettava edellä mainituille määrille viiden prosentin vuotuinen korko sanotusta päivästä lukien.

Edellä kerrottu periaate koskee vain viivästyskorkoa. Näin ollen eräpäivää edeltävältä ajalta maksettava korko eli tuottokorko ei tule julkisoikeudellisissa oikeussuhteissa maksettavaksi.

Oikeudenkäyntikulujen osalta hallinto-oikeus totesi, että asian näin päättyessä ja koska oikeudenkäynti on aiheutunut viranomaisen virheestä, X:n kunta on oikeusapulain 22 §:n nojalla velvollinen korvaamaan valtiolle asiassa hallinto-oikeudessa maksettavaksi määrätyt kustannukset 1 537,20 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona maksuvelvollisuutta koskeva tuomioistuimen päätös on ollut asianosaisen saatavissa.

Sosiaalihuoltolaki 51 §
Avioliittolaki 46 § 1 ja 3 mom
Isyyslaki 8 § 2 mom
Isyyslaki 13 §
Laki lapsen elatuksesta 1 §
Laki lapsen elatuksesta 2 § 1 mom
Laki lapsen elatuksen turvaamisesta (28.1.1977/122) 1 §
Laki lapsen elatuksen turvaamisesta (28.1.1977/122) 6 § 2 kohta
Laki lapsen elatuksen turvaamisesta (28.1.1977/122) 7 §
Laki lapsen elatuksen turvaamisesta (28.1.1977/122) 11 §
Laki lapsen elatuksen turvaamisesta (28.1.1977/122) 14 §
Laki lapsen elatuksen turvaamisesta (28.1.1977/122) 16 §
Laki lapsen elatuksen turvaamisesta (28.1.1977/122) 17 §
Asetus lapsen elatuksen turvaamisesta (18.2.1977/182) 8 § 1 ja 2 mom
Asetus lapsen elatuksen turvaamisesta (18.2.1977/182) 9 §
Elatusturvalaki 1 §
Elatusturvalaki 5 § 2 kohta
Elatusturvalaki 9 § 1 mom
Elatusturvalaki 12 §
Elatusturvalaki 14 § 1 ja 3 mom
Elatusturva-asetus 4 §
Oikeusapulaki 22 §
Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 mom

Äänestys 2-1

Eri mieltä ollut jäsen katsoi, että A:n muutettua lapsineen X:n kuntaan miehensä luokse, X:n kunnan sosiaalitoimen olisi tullut viran puolesta ja ilman A:n erikseen tekemää hakemusta selvittää elatustukien maksamisen edellytykset tässä kunnassa ja antaa kirjallinen päätös asiassa. Nämä toimenpiteet ovat kuitenkin jääneet suorittamatta. X:n kunnan sosiaalitoimen tästä laiminlyönnistä huolimatta A:n vaatiessa usean vuoden viivästymisen jälkeen takautuvasti lapsilleen elatustukea ajalta 1.11.1994-30.9.2002, hänen asianaan on esittää selvitykset siitä, että lasten elatus perheessä oli tuona aikana vaarantunut puuttuneen elatustuen vuoksi. Kun tätä ei ole osoitettu, jäsen tällä perusteella hylkäsi A:n hakemuksen.