Finlex - Etusivulle
Hallinto-oikeudet

29.9.2006

Hallinto-oikeudet

Hallinto-oikeuksien (ja aiempien lääninoikeuksien) ratkaisuja v. 1981 alkaen.

Hämeenlinnan HAO 29.9.2006 06/0356/1

Asiasanat
Elinkeinotulon verotus, Peitelty osingonjako, Omainen, 2,04,04,03,02
Hallinto-oikeus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Tapausvuosi
2006
Antopäivä
Diaarinumero
00918/05/8103
Taltio
06/0356/1

PÄÄTÖSLYHENNELMÄ

X Oy, jonka osakkeet A omisti oli myynyt Y Oy:n osakkeita A:n puolison B:n tyttärille. B oli tuolloin ollut X Oy:n hallituksen varajäsen ja toimitusjohtaja sekä myös Y Oy:n hallituksen jäsen. Verovelvollinen oli vastineessaan kiinnittänyt huomiota siihen, että Y Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön osakkeitten hankkimiseen vaaditaan yhtiön suostumus, josta päättää yhtiön hallitus. Kun muut yhtiön osakkaat eivät kaupan suunnitteluvaiheessa olleet kiinnostuneita osakkeiden ostamisesta tai siitä, että yhtiö olisi ne lunastanut, eikä vähemmistöosuuden myyntiin ulkopuoliselle olisi suostuttu, jäi ainoaksi mahdollisuudeksi vastineen mukaan osakkeitten myynti B:n tyttärille.

Edellä sanotuissa olosuhteissa kaupan syntyyn ja hintaan on olennaisesti vaikuttanut ostajana olevien henkilöiden ja myyjäyhtiön osakkeiden omistajan välinen läheinen suhde.

Omaisen käsitettä ei ole verotusmenettelystä annetussa laissa määritelty. Omaisella tarkoitetaan lähisukulaista tai puolisoa taikka muuta omaista. Oikeuskäytännössä serkkua ei ole pidetty omaisena, mutta isoäitiä, tyttären puolisoa ja veljenpoikaa on.

Hallinto-oikeus katsoi, että osakkaan puolison tyttäret olivat edellä kerrotuissa olosuhteissa verotusmenettelystä annetun lain 29 §:ssä tarkoittamia omaisia.

Erimieltä ollut jäsen katsoi, että A:n puolison B:n aikaisemmasta avioliitosta olevia, omissa talouksissaan asuvia täysi-ikäisiä tyttäriä ei pelkästään heidän isänsä myöhemmin solmiman uuden avioliiton perusteella voida verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n tarkoittamassa mielessä pitää A:n omaisina. Mainittua lainkohtaa ei siten voida soveltaa yhtiön ja tyttärien välisiin osakekauppohin. Äänestys 2-1.

OIKEUSOHJEET

Laki verotusmenettelystä 29 § 1 mom

VIITTAUKSET

vrt. KHO 12.11.1986/4489
vrt. KHO 1.6.1967/3314 KHO:1967-II-581
vrt. Turun ja Porin LO 15.1.1988 40/III
vrt. Kuopion LO 19.3.1987 217/I

ÄÄNESTYSTIEDOT

Äänestys 2-1

KHO:n päätös 09.05.2007 taltio 07/1227. Valituslupahakemus hylätään.

Sivun alkuun