Helsingin HAO 13.12.2005 05/1935/1

Autovero, Käytettynä maahantuotu henkilöauto, Vero-osuus, Veroprosentti

Valittaja haki muutosta tullin autoveropäätökseen 30.12.2003, jolla oli käytettynä maahantuodusta henkilöautosta kannettu autoveroa 3 228 euroa ja arvonlisäveroa 710,16 euroa, yhteensä 3 938,16 euroa. Kyseisen vuonna 1994 käyttöönotetun Volvo 5D 940 GL STW -henkilöauton verotusarvona oli pidetty 10 760 euroa ja vero-osuutena 30 prosenttia.

Hallinto-oikeus vahvisti auton vero-osuutta osoittavan autoveroprosentin 23 prosentiksi. Hallinto-oikeus kumosi tullipiirin päätöksen autoveroprosentin soveltamisen osalta ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi.

Henkilöauto oli otettu käyttöön 26.8.1994. Siihen oli sovellettu autoverolain 6 a §:n 3 momentin mukaista 30 prosentin veron osuutta, koska kyseistä autoa, jonka mallimerkintä Tullihallituksen julkaisemassa taulukossa on Volvo 5d 940 Stw 2.4 TboD, koskevaa vero-osuutta ei ole julkaistu sanotussa taulukossa ennen syyskuuta 1994 käyttöönotetuille autoille. Tullihallituksen 4.2.2004 julkaisemassa vuoden 1994 taulukossa syys-joulukuussa käyttöönotetun saman automallin autoveroprosentti on 23. Hallinto-oikeus katsoi, että syys-joulukuussa 1994 käyttöön otetut Volvo 5d 940 Stw 2.4 TboD kW 90 -malliset henkilöautot vastaavat autoverolain 6 a §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla saman vuoden elokuussa käyttöön otettua samanmerkkistä ja -mallista henkilöautoa. Tämän vuoksi valittajan autoon oli sovellettava kyseistä samaa mallia varten vahvistettua autoveroprosenttia eli tässä tapauksessa 23 prosenttia.

Autoverolaki 6 a § (266/2003)

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.