Hämeenlinnan HAO 6.6.2002 02/0247/3
- Asiasanat
- Kunnallisasia, Kirjallinen varoitus, Kaksinkertaisen rankaisemisen kielto
- Hallinto-oikeus
- Hämeenlinnan hallinto-oikeus
- Tapausvuosi
- 2002
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 01001/01/2300
- Taltio
- 02/0247/3
KHO on kumonnut hallinto-oikeuden päätöksen. KHO:n päätöksen viitetiedot näkyvät ennakkotapauksen lopussa.
Kaupunginhallitus oli virkasäännön nojalla antanut kaupungin koululaitoksen opettajalle kirjallisen varoituksen samasta teosta, mistä hänet oli aikaisemmin käräjäoikeuden antamalla tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistukseen.
Hallinto-oikeus kumosi kirjallista varoitusta koskevan päätöksen katsoen, että siitä huolimatta, ettei voimassa olevaan kuntalakiin (365/1995) enää sisälly säännöksiä varoituksesta kurinpitorangaistuksena, kirjallista varoitusta on pidettävä sillä tavoin asiallisesti rangaistuksenluonteisena, ettei kaksinkertaisen rankaisemisen kiellon periaate huomioon ottaen ole ollut perustetta antaa opettajalle varoitusta samasta teosta, mistä häntä on jo aikaisemmin rangaistu. Muutoinkin virkasäännön mukainen kirjallinen varoitus on tarkoitettu sovellettavaksi niihin tilanteisiin, joissa viranhaltija on toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyönyt niitä olosuhteissa, joissa teko ei kuitenkaan täytä rikosoikeudellista tunnusmerkistöä.
Kuntalaki 45 § 1 mom
Kuntalaki 45 § 2 mom 2 kohta
Kuntalaki 90 §
F:n kaupungin virkasääntö
Seppo Koskinen - Heikki Kulla: Virkamiesoikeuden perusteet 1995, s. 168-169
Kauko Heuru: Kuntalaki käytännössä 2001, s. 273
KHO:n päätös 5.5.2003 taltionumero 1105. Päätös kumottu.
Finlex-tiivistelmä.
KHO:n päätöksen perustelujen mukaan virkasäännön mukainen kirjallinen varoitus ei ole kurinpitorangaistus vaan luonteeltaan viranhaltijaan hallintopäätöksellä kohdistettu moite virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnasta ja kehotus toimia vastaisuudessa virkavelvollisuuksien mukaisesti. Kirjallisen varoituksen luonne huomioon ottaen kaupunginhallitus on voinut antaa opettajalle kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnasta siitä huolimatta, että hänet oli aikaisemmin käräjäoikeudessa tuomittu huolimattomuudesta tapahtuneen työturvallisuusmääräysten rikkomisen johdosta sakkorangaistukseen. Kaupunginhallitus ei ole näin tehdessään menetellyt lainvastaisesti.