Pohjois-Karjalan LO 30.1.1998 64

Ajokortti - Ajokorttilupa - Alkoholin jatkuva väärinkäyttö

A oli vuoden 1997 aikana ollut 14 kertaa juopumuksen vuoksi
poliisin säilössä. Poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö
oli 30.10.1997 määrännyt A:n tieliikennelain 75 §:n 2 momentin
1 kohdan ja 78 §:n 2 momentin nojalla ajokieltoon toistaiseksi,
koska häntä ei päätöksen tekemisen aikaan voitu
alkoholin väärinkäytön takia pitää ajokorttiluvan myöntämisen
edellytyksiä täyttävänä.
A oli ollut poliisin säilössä mainitut 14 kertaa epäsäännöllisin
väliajoin eri aikoina vuorokaudesta. Lääninoikeus
hylkäsi valituksen, koska A:n voitiin katsoa alkoholin jatkuvan
väärinkäytön vuoksi kuljettajana liikenteelle vaaralliseksi.
Sillä seikalla, ettei häntä ollut koskaan tuomittu
rattijuopumuksesta, ei sinänsä ollut sellaista merkitystä,
ettei häntä voitaisi katsoa edellä mainituin tavoin liikenteelle
vaaralliseksi.
TieliikenneL_70_§_1_momentti
TieliikenneL_75_§_2_momentti_1_kohta Äänestys 2-1
Äänestyslausunto 51-vuotiaalla A:lla oli ollut ABE luokan ajokortti vuodesta
1967 alkaen. Hänellä ei ollut omaa autoa, mutta hän oli ilmoituksensa
mukaan ollut kuljettajana muiden autoissa. Poliisilaitoksen
selvityksen mukaan hänellä ei ole ollut rattijuopumus-
tai muitakaan liikennerikkomuksia. Hän oli ollut
päihtyneenä yleisillä paikoilla ja tämän vuoksi joutunut
säilöönotetuksi.
Eri mieltä ollut jäsen katsoi, ettei päätöstä A:n ajokieltoon
määräämisestä näissä oloissa ole tehtävä pelkästään
säilöönottojen perusteella, vaan lisäksi on selvitettävä lääkärintodistuksella,
onko hänet alkoholin jatkuvan väärinkäytön
vuoksi katsottava kuljettajana liikenteelle vaaralliseksi.
Tämän vuoksi eri mieltä ollut jäsen kumosi apulaispoliisipäällikön
päätöksen ja palautti asian hänelle uudelleen
käsiteltäväksi.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.