Vesiylioikeus 23.2.1996 26/1996
- Asiasanat
- Osaratkaisun antaminen, Puuttuvan selvityksen hankkiminen, Vesioikeuden toimivallan delegointi valvontaviranomaiselle, S:1.09.02.10 S:1.09.08.01
- Hallinto-oikeus
- Vesiylioikeus
- Tapausvuosi
- 1996
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 1995/108
- Taltio
- 26/1996
1970-luvulla käyttöön otetun turvetuotantoalueen jätevesien
johtamislupaa koskevassa asiassa VEO oli velvoittanut luvan
saajaa tekemään läheisen lammen osalta puuttuvan selvityksen
ja toimittamaan sen määräajassa valvontaviranomaiselle, jonka
tuli tarvittaessa kehottaa luvan saajaa hakemaan VEO:lta lupaa
lammen vedenkorkeuden alentamiseen ja poikkeamiseen vesistön
pilaamiskiellosta.
Luvan saajan valitettua ja vaadittua sille asetetun selvitysvelvollisuuden
poistamista aiheettomana VYO totesi, että veden
virtaukset alueella ja hankkeen pölyvaikutukset olivat jääneet
epäselviksi. VYO:lle toimitetun selvityksen perusteella lammella
saattoi olla virkistyskäyttöarvoa. VYO katsoi, että
hankkeen vaikutukset lammen tilaan tuli selvittää.
VYO totesi edelleen, että VEO ei ollut puuttuvan selvityksen
vuoksi voinut antaa lammen osalta ratkaisua vaan oli siirtänyt
ratkaisun tarvittaessa myöhemmin tehtäväksi. Vesilain 16 luvun
21 ja 25 §:n mukaan asiaan saatavissa oleva selvitys tulee
hankkia ennen päätöksen tekemistä. Saman luvun 24 §:n 2 momentin
mukaan korvausratkaisu voidaan siirtää myöhemmin tehtäväksi
siten, että luvan saaja velvoitetaan hankkimaan tarvittava
selvitys ja hakemaan VEO:lta korvausratkaisun täydentämistä.
Asian jatkokäsittelyn tarve ei lain mukaan ole ehdollinen eikä
sitä voida määrätä riippuvaiseksi valvontaviranomaisen harkinnasta.
Vaikka asiassa vain luvan saaja oli hakenut muutosta, VYO määräsi
luvan saajan toimittamaan VEO:n määräämän selvityksen
VEO:lle, jonka tulee, varattuaan asiaan osallisille tilaisuuden
muistutusten ja vaatimusten esittämiseen, täydentää luparatkaisua
niillä lampea koskevilla määräyksillä, joihin lammesta
saatu selvitys ja siitä esitetyt vaatimukset antoivat
aiheen.
VesiL 16 luku 24 §
Lainvoimainen