Turun ja Porin LO 5.9.1995 577/4

Kiinteistövero - Veroprosentti - Asuinrakennus - Maatalouden harjoittaminen - Vakituinen asuminen - Kesäkausi

Valittaja oli harjoittanut maatilataloutta omistamallaan maatilalla.
Tuolla kiinteistöllä sijaitsevaa vuonna 1950 rakennettua
asuinrakennusta, jonka pinta-ala 67 neliömetrin kellaritiloineen
oli yhteensä 146 neliömetriä, oli ilmoitettu käytetyn
maatalouden töitä tehtäessä ruokailu- ja peseytymispaikkana,
mutta ei sen sijaan kesäiseen vapaa-ajan viettoon.
Varsinainen asunto ja koti valittajalla ja hänen puolisollaan
oli maatilan sijaintikunnan keskustassa.
Annetun selvityksen perusteella kiinteistöllä olevaa asuinrakennusta
katsottiin vuoden 1993 kiinteistöveroa määrättäessä
käytetyn pääasiassa vakituiseen asumiseen, kun otetaan
huomioon, että sen huoneet oli tarkoitettu tuohon käyttöön
ja ettei se ollut ollut muussa käytössä. Tosiasiallisen käytön
vähäisellä määrällä ei siten ollut sellaista merkitystä,
että valittajan omistamaan rakennukseen olisi ollut sovellettava
muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero-
prosenttia.
Verovuosi 1993
KiinteistöveroL 12 § 2 mom
KiinteistöveroL 13 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.