Hämeen LO 24.10.1995 987/1

Viivästyskorkoa vastaava korko - Veronkorotus - Jälkiverotus - Veronoikaisu - Verotuksen korottaminen verovelvollisen säännönmukaisen valituksen johdosta - Aviopuolisot - Välitön verotus

Puolisot olivat yhteisessä verovalituksessa vaatineet, että puolisoiden vuosien 1987-1991 verotusta muutetaan jakamalla aiemmin miehen tulona verotettu asuntotulo puoliksi kummallekin puolisolle. Vaimon vaatimus tulon korottamisesta voitiin hyväksyä veronoikaisumenettelyssä. Jälkiverotusten toimittamiselle vaimon tulosta ei siten ollut perustetta.

Äänestys 2-1.

Eri mieltä ollut jäsen katsoi, että puolisot olivat antaneet vakituisena asuntonaan käyttämästään kiinteistöstä virheelliset veroilmoitukset. Näin ollen vaimon asuntotulo-osuudesta oli toimitettava jälkiverotus veronkorotuksineen, jolloin oli myös määrättävä viivästyskorkoa vastaava korko.

Verotuslaki 82 § 3 mom (74/87)
Verotuslaki 83 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.