Lapin LO 2.12.1994 1186

Rakennusasia - Lautakunnan puheenjohtaja - Esteellisyys hallintomenettelylain mukaan

Rakennustarkastaja oli myöntänyt rakennusluvan autotallin rakentamiseen
lääninhallituksen antaman poikkeusluvan nojalla
rakennuskaavassa puistoalueeksi merkitylle alueelle.
Puistoalueeseen rajoittuvan naapuritontin omistaja haki oikaisua
ympäristölautakunnalta. Lautakunta oli pysyttänyt rakennustarkastajan
lupapäätöksen.
Naapuri vaati lääninoikeudessa ympäristölautakunnan päätöstä
kumottavaksi muun muassa sillä perusteella, että päätös
oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä, koska lautakunnan
puheenjohtajana oli toiminut rakennustarkastajan appi.
Koska ympäristölautakunnan käsiteltävänä oli rakennustarkastajan
päätöstä koskeva oikaisuvaatimus, oli sanotun sukulaisuuden
vuoksi luottamusmiehen puolueettomuuden katsottava
vaarantuneen siten, että häntä oli pidettävä esteellisenä
asiassa. Lautakunnan päätös oli siten syntynyt virheellisessä
järjestyksessä ja lääninoikeus kumosi päätöksen
ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltä-
väksi.
KunnallisL 25 § 2 mom
HallintomenettelyL 10 § 1 mom 6 kohta
HallintomenettelyL 11 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.