Turun ja Porin LO 15.10.1992 1007/2

Lasten päivähoitomaksu - Lapsi päivähoidossa kahdessa kunnassa tomintavuoden aikana - Maksuton kuukausi - Perustevalitus

Oikeuskysymyksenä asiassa oli, onko lapsen vanhemmalla oikeus
yhteen maksuttomaan kuukauteen toimintavuoden aikana,
kun lapsi on ollut koko toimintavuoden kunnallisessa päivähoidossa
vaikkakin kahdessa eri kunnassa.
M:n lapsi oli ollut kunnallisessa päivähoidossa S:n kunnassa
syyskuun loppuun 1990 ja L:n kaupungissa 10.10.1990 alkaen
toimintavuoden loppuun. S:n kunta oli perinyt M:ltä
päivähoitomaksun elo- ja syyskuulta 1990 ja L:n kaupunki
lokakuun 1990 alusta heinäkuun 1991 loppuun eli M oli joutunut
maksamaan hoitomaksun kahdeltatoista kuukaudelta toimintavuoden
1.8.1990-31.7.1991 aikana.
Lääninoikeus tutki asian perustevalituksena L:n kaupungin
sosiaalilautakunnan alaisen viranhaltijan päivähoitomaksun
vahvistamista koskevasta päätöksestä ja poisti M:n lapsen
päivähoitomaksun heinäkuulta 1991. M:n lapsi oli ollut kunnallisessa
päivähoidossa koko toimintavuoden 1.8.1990-
31.7.1991. Sosiaalipalveluista perittävistä maksuista annetun
asetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan päivähoitomaksu peritään
enintään yhdeltätoista kalenterikuukaudelta toimintavuoden
aikana, joten M:llä oli oikeus yhteen maksuttomaan kuukauteen
mainitun toimintavuoden aikana. Asiassa ei ollut merkitystä
sillä, että lapsi oli ollut toimintavuoden aikana
päivähoidossa kahdessa eri kunnassa.
Sosiaalihuoltolaki 28 §
A sosiaalipalveluista perittävistä maksuista 3 § 1 mom
(613/90) A sosiaalipalveluista perittävistä maksuista 19 § (887/83)
VeroUL 8 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.