Finlex - Etusivulle
Hallinto-oikeudet

9.10.1991

Hallinto-oikeudet

Hallinto-oikeuksien (ja aiempien lääninoikeuksien) ratkaisuja v. 1981 alkaen.

Vesiylioikeus 9.10.1991 189/1991

Asiasanat
Korvausvelvollisuus, Toimenpidevelvoite, Korvaussaamisen vanhentuminen, Edellyttämätön vahinko, Edellytetty vahinko, S:1.06.04.02.02.04 S:1.06.04.10.02 S:1.06.04.10.12
Hallinto-oikeus
Vesiylioikeus
Tapausvuosi
1991
Antopäivä
Diaarinumero
VY90/202
Taltio
189/1991

Yhtiö A säännösteli vesistöä VEO:n 17.4.1964 antaman lupapäätöksen
nojalla. Lupaehdon 8) mukaan luvansaajan tuli suorittamansa
tarkkailun perusteella korvata tai hyvittää toimenpitein
hankkeesta aiheutuva vedensaannin vaikeutuminen.

B:n haettua korvausta talousveden saannin vaikeutumisesta VEO
oli katsonut lupapäätöksen jälkeen syntyneet vahingot ja haitat
vesilain 2 luvun 27 §:n mukaisiksi edellyttämättömiksi
vahingoiksi, joita koskeva korvausvaatimus olisi tullut panna
vireille 10 vuoden kuluessa rakennustyön loppuun saattamisesta,
ja hylännyt niitä koskevat vaatimukset vanhentuneina.

VYO katsoi, että vedensaannin vaikeutuminen ei tässä tapauksessa
ollut edellyttämätön vahinko, vaan vahinko, jota hankkeen
on katsottu aiheuttavan, mutta jonka selvittämistä lupapäätöksen
yhteydessä ei ole pidetty mahdollisena korvausten
tai toimenpiteiden määräämiseen tarvittavalla tarkkuudella.
Lupapäätöksessä määrätyn toimenpidevelvollisuuden laiminlyönnistä
johtuva vahinko ei myöskään ollut sellainen edellyttämätön
vahinko, jota vesilain 2 luvun 27 §:ssä tarkoitetaan.
Näillä perusteilla korvausvaatimuksiin, jotka johtuivat rakennustyön
loppuunsaattamisen jälkeen tapahtuneesta vedensaannin
vaikeutumisesta tai vahingon estämistä tai hyvittämistä koskevan
velvollisuuden laiminlyönnistä, oli sovellettava yleistä
vahingon tapahtumisesta laskettavaa 10 vuoden vanhentumisaikaa.

VYO hylkäsi ennen hakemuksen tiedoksiantoa yhtiölle 1.5.1989
edeltäneeltä 10 vuodelta esitetyt korvausvaatimukset aiheettomina
ja tätä ennen syntyneitä vahingoista esitetyt korvausvaatimukset
vanhentuneina.
VesiL 2 luku 27 § 2 mom
VesiL 11 luku 12 §

Ks. VahingonkorvausL 7 luku 2

KHO:n päätös T:1002, A:18.3.1992: Ei valituslupaa

Sivun alkuun