18.02.1993 691J0218

Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Työntekijä - Orpo - Etuus - Lisäavustus - Lapsi - Eläke - Ennakkoratkaisu

Alkuperäinen ratkaisu

EY:N TUOMIOISTUIMEN RATKAISU 18.2.1993. Miriam Gobbis vs. Landesversicherunsanstallt
Schwaben (LVAS). Bayerin Landessozialgerichtin
kysymykset neuvoston asetuksen N:o 1408/71 tulkinnasta. Tapaus
C-218/91.

OIKEUSKYSYMYS: Tapauksessa on kyse kuolleen palkatun työntekijän
orvolle maksettavan etuuden laskentatavasta ja suuruudesta. Erityisenä
ongelmana on orvolle ja jälkeenjääneelle maksettavien etuuksien
sovittaminen.

RATKAISU:
Neuvoston asetusta N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna
asetuksella N:o 2001/83, on tulkittava siten, että toimivaltaisten
viranomaisten on lisäavustuksen määrää laskettaessa otettava huomioon
perhelisä ja sellainen jälkeenjääneen puolison eläkkeen osa,
jota maksetaan siirtotyöläisen jälkeenjääneelle puolisolle ja joka
orvon asuinvaltion lainsäädännön mukaan on tarkoitettu orvon huoltamiseen.
Sitä vastoin lisäavustuksen määrää laskettaessa toimivaltaiset
viranomaiset eivät ota huomioon asuinvaltion lainsäädännön
mukaista summaa, jolla jälkeenjääneen puolison eläke nostetaan
kyseisessä valtiossa sovellettavan lakisääteisen minimieläkkeen
tasolle, kun lisäys on riippumaton siitä, onko jälkeenjääneellä
puolisolla yksi tai useampi lapsi huollettavanaan.

TOSISEIKAT: Kuollut työntekijä, joka oli ollut Saksassa ja Italiassa
töissä ja siellä suorittanut loppuun vakuutuskautensa, oli
jättänyt Gobbisin orvoksi. Niin kauan kuin Gobbis asui Saksassa,
LVAS myönsi hänelle orvon eläkettä. Kun kantaja palasi Italiaan,
eläkkeen maksaminen lopetettiin, koska vastuu eläkkeen maksamisesta
kuului Italian toimivaltaiselle viranomaiselle INPS:lle. INPS
maksoi kantajan äidille summan, joka kattoi Italian lainsäädännön
mukaisen jälkeenjääneen puolison eläkkeen, orvon eläkkeen ja perhelisän.
Yhteenlaskettuna nämä eläkkeet ylsivät lakisääteiseen
minimieläkkeeseen.
Jälkeenpäin LVAS myönsi kantajalle lisäavustuksen, joka vastasi
orvon eläkkeen Saksan ja Italian lainsäädännön välistä erotusta.
LVAS:n mukaan kyseiset etuudet vastasivat perhelisää ja 25 %:a
lopullisesta jälkeenjääneen puolison ja orvon eläkkeestä. Kantaja
väitti, ettei perhelisä muodostanut osaa orvon eläkkeestä, vaan
itsenäisen etuuden, joka myönnetään yleisesti lapsille riippumatta
siitä, ovatko he orpoja vai eivät. Kantaja vaati kansallisessa
tuomioistuimessa, että vastaajan maksama lisäsumma olisi laskettava
perhelisän vähentämisen jälkeen. Alioikeus (Landessozialgericht)
pyysi EY:n tuomioistuimelta ennakkoratkaisua neuvoston asetuksen
N:o 1408/71 tulkinnasta.

JULKISASIAMIEHEN LAUSUNTO:
EY:n tuomioistuimen tulisi todeta, että
(1) Neuvoston asetuksen N:o 1408/71 78 artiklan 2 kohdan b alakohdan
i alakohdan perusteella maksettavan lisäavustuksen määrää
laskettaessa on otettava huomioon se jälkeenjääneelle puolisolle
maksettavan eläkkeen osa, joka orvon asuinvaltion lainsäädännön
mukaan on tarkoitettu orvolle. Näin on tehtävä, kun asuinvaltiossa
tosiasiassa maksettavien 78 artiklan 1 kohdan mukaisten etuuksien
summa on pienempi kuin niiden etuuksien summa, johon orpo saattaa
olla oikeutettu toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Asuinvaltion
lainsäädännön mukaista summaa, jolla jälkeenjääneen puolison
eläke nostetaan kyseisessä valtiossa sovellettavan lakisääteisen
minimieläkkeen tasolle, ei oteta huomioon lisäavustuksen
määrää laskettaessa, kun lisäys on riippumaton siitä, onko jälkeenjääneellä
puolisolla yksi tai useampi lapsi huollettavanaan.
(2) Kaikki orvon huoltoa varten asuinvaltiossa maksetut etuudet
riippumatta etuuksien luonteesta on otettava huomioon yllä mainitun
lisäavustuksen määrää laskettaessa, kun ne koskevat neuvoston
asetuksen N:o 1408/71 78 artiklan 1 kohdan mukaisia etuuksia.

VASTAAVAT MÄÄRÄYKSET ETA-SOPIMUKSESSA:
Neuvoston asetukseen N:o 1408/71 viitataan ETA-sopimuksen liitteessä
VI. Liitteeseen VI viitataan ETA-sopimuksen 29 artiklassa,
joka koskee sosiaaliturvaa.
ETA-sopimusta sovellettaessa asetuksen N:o 1408/71 säännöksiä
koskevat seuraavat mukautukset:
a) Asetuksen 1 artiklan J alakohdan kolmatta alakohtaa ei sovelleta.
[b) Asetuksen 10 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta
Sveitsin valtakunnalliseen lakiin vanhuus- , jälkeenjääneiden-
ja työkyvyttömyysvakuutuksen lisäetuuksista 1 päivään tammikuuta
1996 asti.]
c) Korvataan 88 artiklassa oleva ilmaisu "perustamissopimuksen 106
artiklan" ilmaisulla "ETA-sopimuksen 41 artiklan".
d) Asetuksen 94 artiklan 9 kohtaa ei sovelleta.
e) Asetuksen 96 artiklaa ei sovelleta.
f) Asetuksen 100 artiklaa ei sovelleta.
g) Lisäys liitteessä I olevaan osaan.
Neuvoston asetukseen N:o 2001/83 viitataan ETA-sopimuksen liitteessä
VI. Liitteeseen VI viitataan ETA-sopimuksen 29 artiklassa,
joka koskee sosiaaliturvaa.

ASIAA KOSKEVAA KOTIMAISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ:
Perhe-eläkelaki 17.1.1969, SK:38/1969, erityisesti 2 luku.
Kansaneläkelaki 8.6.1956, SK:347/1956 (muut. SK:547/1993 [ETA]).
Tapaturmavakuutuslaki 20.8.1948, SK:608/1948, erityisesti 2 luku.
EY:N LAINSÄÄDÄNTÖ, JOTA TUOMIOISTUIN TULKINNUT:
371R1408 383R2001
------------------------------------------------------------
SELOSTE VALMISTETTU: 7.6.1993
HELSINGIN YLIOPISTON KANSAINVÄLISEN TALOUSOIKEUDEN INSTITUUTTI/BB

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.