21.03.1990 688J0199

Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Siirtotyöläinen - Sosiaaliturva - Työkyvyttömyys - Uudelleenlaskeminen - Päällekkäisyyden estäminen - Ennakkoratkaisu

Alkuperäinen ratkaisu

EY:N TUOMIOISTUIMEN RATKAISU 21.3.1990. Giovanni Cabras v. Institut
national d'assurance maladie-invalidité. Brysselin tribunal
du travailin kysymykset ETY:n perustamissopimuksen 51 artiklan,
neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 46 artiklan 3 kohdan ja
neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72 112 artiklan tulkinnasta.
Asia C-199/88.

OIKEUSKYSYMYS:
Kansallinen tuomioistuin kysyi EY:n tuomioistuimelta seuraavaa:
(1) Onko asetuksen N:o 1408/71 46 artiklan 3 kohtaa tulkittava
siten, että sen toisen kappaleen a kohdan mukaan laskettu korkein
teoreettinen määrä on raja etuuksille, joita siirtotyöläinen voi
hakea yhteisön oikeuden mukaan, vaikka teoreettinen määrä on yhtä
suuri kuin yksinomaan yhden jäsenvaltion lainsäädännön mukaan
maksettava etuus? Onko 46 artiklan 3 kohta sopusoinnussa ETY:n
perustamissopimuksen 51 artiklan kanssa?
(2) Kun asetuksen N:o 1408/71 51 artiklan 2 kohdan mukainen
etuuksien uudelleen laskeminen johtaa yhden jäsenvaltion laitoksen
maksamien etuuksien pienentämiseen ilman, että toisen jäsenvaltion
laitoksen maksamaa etuutta tarkistetaan ja toisella laitoksella
ei näin ole etuuden saajalle maksamattomia suorituksia,
onko ensimmäisen laitoksen asetuksen N:o 574/72 112 artiklan
mukaan vastattava uudelleen laskemisen ajalta liikaa maksetusta
etuudesta?

EY:n tuomioistuin totesi ensimmäisen kysymyksen alkuosasta aiempaan
oikeuskäytäntöönsä viitaten, että asetuksen N:o 1408/71 40
artiklan 1 kohdan mukaan on ilmeistä, että 46 artiklan, mukaan
lukien sen 3 kohdan etuuksien päällekkäisyyden estämistä koskevat
määräykset, soveltuvat analogisesti myös työkyvyttömyysetuuksiin,
kun työntekijään on sovellettu vähintään kahden jäsenvaltion
lainsäädäntöä, joista ainakin toisen mukaan etuuksien määrä riippuu
täytettyjen vakuutuskausien pituudesta. Kun A-tyypin lainsäädännön
mukaisen etuuden määrä ei riipu täyttyneistä vakuutuskausista
ja kun työntekijä täyttää lainsäädännön edellytykset oikeuden
saamiseksi etuuteen ja kun etuuden teoreettinen määrä on yhtä
suuri kuin 46 artiklan 1 kohdan ensimmäisen kappaleen mukainen
määrä eli täyden etuuden määrä, johon työntekijällä olisi oikeus
kansallisen lainsäädännön mukaan, jos hän ei saisi etuutta toisesta
jäsenvaltiosta, rajoittaa 46 artiklan 3 kohta etuuksien
kasautuvaa määrää, joka on laskettu 1 ja 2 kappaleen mukaan,
täyden etuuden määrään, jonka työntekijä voi saada kansallisen A-tyypin
lainsäädännön mukaan edellyttäen, että toisen jäsenvaltion
laitoksen laskeman etuuden teoreettinen määrä ei ole suurempi.
Vastaus ensimmäisen kysymyksen ensimmäiseen osaan on siis myönteinen.

Kysymykseen 46 artiklan 3 kohdan ETY:n perustamissopimuksen
51 artiklan mukaisuudesta EY:n tuomioistuin totesi, että
ETY:n perustamissopimuksen 51 artiklan tarkoituksena on poistaa
haittoja, joita siirtotyöläisele voi aiheutua, koska hän on saavuttanut
sosiaaliturvaoikeutensa eri kansallisten lainsäädäntöjärjestelmien
mukaan. Asetuksen 46 artiklan määräyksiä voidaan
soveltaa siirtotyöläiseen ainoastaan, jos ne eivät vie osaa etuudesta,
johon oikeus on saavutettu yksinomaan yhden jäsenvaltion
lainsäädännön mukaan tai jos ne eivät estä häntä saamasta kaikkein
edullisinta etuutta, joka on maksettavissa yksinomaan tämän
lainsäädännön mukaan. Yhteisön määräyksiä ei voida soveltaa ellei
niiden soveltaminen ole vähintään yhtä edullista siirtotyöläiselle
kuin yksinomaan kansallisten määräysten soveltaminen kokonaisuudessaan
päällekkäisyyden estämistä koskevat määräykset
mukaan lukien.

Asetuksen N:o 1408/71 46 artiklan 3 kohdan etuuksien
päällekkäisyyden estämistä koskevat määräykset eivät ole
ristiriidassa ETY:n perustamissopimuksen 51 artiklan kanssa,
koska nyt käsillä olevan kaltaisessa tapauksessa ne rajoittavat
siirtotyöläiselle maksettua etuuksien yhteenlaskettua määrää
määrään, joka on yhtä suuri kuin A-tyypin lainsäädännön mukaan
maksettavan etuuden täysi määrä ja näin se estää ylärajan vaihtelun
B-tyypin lainsäädännön mukaan täytettyjen vakuutuskausien
mukaan. Tätä sääntöä voidaan ensinnäkin soveltaa ainoastaan, jos
se ei vie siirtotyöläiseltä hänen A-tyypin lainsäädännön mukaan
saavuttamia oikeuksia. Toiseksi sääntö ei saa asettaa työntekijää
epäedullisempaan asemaan kuin missä hän olisi jos hän olisi täyttänyt
kaikki vakuutuskautensa tämän tyypin lainsäädäntöä soveltavassa
valtiossa. EY:n tuomioistuin totesi, että tähän päätelmään
ei vaikuta kantajan väite, että siirtotyöläinen joutuu epäedullisempaan
asemaan kuin kansallinen työntekijä, koska hän joutuu
vastaamaan etuuksien jakamisesta aiheutuvasta haitasta ja mahdollisista
tarkistuksista johtuvasta oikeudellisesta epävarmuudesta.
Tämän kaltaisen haitat, jotka rajoittuvat joihinkin asetuksen N:o
1408/71 ja N:o 574/72 määräyksiin johtuvat siitä, että ETY:n
perustamissopimuksen 51 artiklan tarkoituksena ei ole luoda yhtenäistä
sosiaaliturvajärjestelmää vaan ainoastaan säätää jäsenvaltioiden
sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta.

Toisesta kysymyksestä EY:n tuomioistuin totesi, että etuuksien
uudelleen laskemisen seurauksena yhden laitoksen maksamia etuuksia
voidaan joutua pienentämään toisen laitoksen maksamien etuuksien
pysyessä muuttumattomina. Jos työntekijä tällöin saa uudelleen
laskemiseen tarvittavalta ajalta ensimmäiseltä laitokselta
entisen suuruista etuutta, on laitos maksanut liikaa etuuksia,
eikä toisella laitoksella ole tällöin suorituksia maksettavanaan
työntekijälle. Asetuksen N:o 574/72 aiheettomien suoritusten
takaisinperimistä koskeva 111 artikla soveltuu tilanteeseen,
vaikka kantaja ja Italian hallitus väittivät, ettei sitä voitu
soveltaa ja sovellettavaksi olisi tullut 112 artikla, jonka mukaan
liikaa maksetut maksut jäävät lopullisesti ensiksi mainitun
laitoksen vastattaviksi. EY:n tuomioistuin totesi, että asetuksen
N:o 574/72 111 artiklan toisen kappaleen mukaan voidaan liikaa
maksettu määrä vähentää minkä tahansa muun jäsenvaltion mainitulle
etuuden saajalle maksamasta määrästä. Tämä määräys ei pakota
liikaa maksanutta laitosta kääntymään toisten laitosten puoleen
liikaa maksetun määrän takaisin perimiseksi. Tämä on ainoastaan
vaihtoehto, jota sen ei tarvitse valita. Laitos voi periä kyseiset
määrät takaisin suoraan etuuksien saajalta.

RATKAISU:
(1) Asetuksen N:o 1408/71 46 artiklan 3 kohtaa on tulkittava
siten, että 46 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan laskettu
korkein teoreettinen määrä on raja etuuksille, joita siirtotyöläinen
voi hakea yhteisön oikeuden mukaan, vaikka teoreettinen
määrä on yhtä suuri kuin yksinomaan yhden jäsenvaltion lainsäädännön
mukaan maksettava täysi etuus. Näin tulkittuna kyseiset
säännökset eivät ole ristiriidassa ETY:n perustamissopimuksen 51
artiklan kanssa, koska 46 artiklaa voidaan soveltaa ainoastaan,
jos se suo siirtotyöläiselle etuuden, joka on vähintään yhtä
korkea kuin yksinomaan yhden jäsenvaltion lainsäädännön mukaan
myönnettävä etuus.
(2) Kun asetuksen N:o 1408/71 51 artiklan 2 kohdan mukainen
etuuksien uudelleen laskeminen johtaa yhden jäsenvaltion laitoksen
maksamien etuuksien pienentymiseen ilman, että toisen jäsenvaltion
laitoksen maksamia etuuksia tarkistetaan, eikä toisella
laitoksella ole etuuksien saajalle maksettavia eläkesuoritteita,
ei asetuksen N:o 1408/71 toteuttamiseksi säädetyn asetuksen N:o
574/72 112 artikla velvoita ensimmäistä laitosta vastaamaan
etuuksien uudelleen laskemisen ajalta liikaa maksetuista etuuksista
aiheutuneista kuluista.

TOSISEIKAT:
Italian kansalainen hra Giovanni Cabras työskenteli Italiassa ja
Belgiassa. Työkyvyttömäksi tullessaan hänelle myönnettiin työkyvyttömyyseläke
molemmista valtioista 1.10.1973 lähtien. Toisin
kuin Belgian lainsäädäntö (A-tyypin lainsäädäntö) Italian lainsäädännön
(B-tyypin lainsäädäntö) mukaan työkyvyttömyysetuuksien
määrä riippui vakuutuskausien kestosta. Asetuksen N:o 1408/71 40
artiklan 1 kohdan mukaan asetuksen 46 artikla soveltui analogisesti
Cabrasille maksettavien etuuksien myöntämiseen. Italialainen
työkyvyttömyyseläke laskettiin asetuksen 46 artiklan 2 kohdan
mukaisen yhteenlasku- ja suhteuttamisjärjestelmän mukaisesti.
Belgialainen työkyvyttömyyseläke määritettiin soveltamalla yksinomaan
Belgian lainsäädäntöä. Etuutta myönnettäessä sovellettiin
Belgian lainsäädännön etuuksien päällekkäisyyden estämistä koskevia
määräyksiä. Toimivaltaisen belgialaisen laitoksen maksama
etuus oli yhtä suuri kuin täysi belgialainen etuus vähennettynä
suhteutetulla italialaisella etuudella. Asetuksen N:o 1408/71 46
artiklan 3 kohdan mukaisen etuuksien päällekkäisyyttä koskevan
säännön mukaan ei yhteisön oikeuden säännösten soveltaminen olisi
ollut Cabrakselle edullisempaa. Molempiin etuuksiin tehtiin jälkeenpäin
useita tarkistuksia molempien valtioiden eläkeindeksien
mukaan. Molempiin etuuksiin tehtiin huomattavia lisäyksiä vuosien
kuluessa. Asetuksen N:o 1408/7 51 artiklan 1 kohdan mukaan tarkistukset
eivät aiheuttaneet 46 artiklan mukaista uudelleen laskemista.
Belgian lainsäädännön huollettavien määritelmää muutettiin
23.3.1982 siten, että Cabrasta ei muutoksen jälkeen enää
pidetty henkilönä, jolla oli huollettavia. Näin Belgiasta maksettavaa
työkyvyttömyysetuutta vähennettiin. Tämän muutoksen seurauksena
etuudet laskettiin 51 artiklan 2 kohdan mukaan uudelleen
46 artiklan laskusääntöjen mukaan. Uudelleen laskemista toimittaessaan
belgialainen laitos katsoi, että belgialaista etuutta oli
46 artiklan 3 kohdan soveltamiseksi vähennettävä suhteutetun
italialaisen etuuden määrällä, sellaisena kuin se oli etuutta
määritettäessä eli aiemmat korotukset huomioon ottaen. Laitos
katsoi, että yhteisön oikeuden soveltaminen ei ollut edullisempaa
kuin Belgian lainsäädännön soveltaminen sen etuuksien päällekkäisyyden
estämistä koskevat määräykset mukaan lukien. Cabras sai
kuitenkin aiemman suuruista etuutta etuuksien uudelleen laskemisen
ajan. Päätös uudesta pienemmästä etuudesta annettiin Cabrakselle
23.2.1984. Häntä vaadittiin tällöin maksamaan takaisin
1.7.1982-20.6.1983 saamansa liiallisen etuuden. Cabras valitti
päätöksestä, jonka mukaan hänen työkyvyttömyysetuutensa oli laskettu
uudelleen ja pienennetty, alioikeuteen (tribunal du travail),
joka pyysi asiassa EY:n tuomioistuimelta ennakkoratkaisua.

JULKISASIAMIEHEN LAUSUNTO:
(1) Kun jäsenvaltion toimivaltainen laitos soveltaa asetuksen N:o
1408/71 46 artiklan 3 kohdan etuuksien päällekkäisyyden estämistä
koskevia määräyksiä ei se, että tämän määräyksen ensimmäisen
kappaleen mukainen "korkein teoreettinen määrä" on yhtä suuri
kuin yksinomaan kansallisen lainsäädännön mukaan maksettavan
etuuden määrää, estä vähentämästä etuutta siten, että varmistetaan
ettei kyseisen henkilön saama etuuksien kokonaismäärä ylitä
korkeinta teoreettista määrää.
(2) Asetuksen N:o 1408/71 46 artiklan 3 kohta ei ole ristiriidassa
ETY:n perustamissopimuksen 51 artiklan kanssa, koska edellä
mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan maksettavia etuuksia
pienennetään toisesta jäsenvaltiosta maksettavien etuuksien kokonaismäärällä.

(3) Kun jäsenvaltion laitos suorittaa asetuksen N:o 1408/71 51
artiklan 2 kohdan mukaisen uudelleen laskemisen, jonka seurauksena
laitoksen maksamien etuuksien määrä pienenee, ei asetuksen N:o
574/72 112 artikla estä tätä laitosta perimästä takaisin liikaa
maksamiaan maksuja.
EY:N LAINSÄÄDÄNTÖ, JOTA TUOMIOISTUIN TULKINNUT:
371R1408 157E051
372R0574
EY:N TUOMIOISTUIMEN RATKAISUT, JOIHIN TUOMIOISTUIN VIITANNUT:
686J0323
EY:N TUOMIOISTUIMEN RATKAISUT, JOISSA TUOMIOISTUIN VIITANNUT
RATKAISUUN C-199/88
693J0146 691J0090
691J0005
------------------------------------------------------------
SELOSTE VALMISTETTU: 22.5.1996
HELSINGIN YLIOPISTON KANSAINVÄLISEN TALOUSOIKEUDEN INSTITUUTTI/ER

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.