1142/2022

Helsingissä 20.12.2022

Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavista sivutuotteita annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 783/2015 muuttamiseksi

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti

muutetaan eläimistä saatavista sivutuotteita annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (783/2015) 3 § ja liite IV sekä

lisätään uusi 3 a § seuraavasti:

3 §
Luonnonvaraisten eläinten ruokinta

Sivutuotteita luonnonvaraisten eläinten ruokintaan käyttävän toimijan on tehtävä ilmoitus kolme kertaa vuodessa haaskaruokintaan toimitetuista sivutuotteista. Ilmoituksen tulee sisältää tiedot sivutuotteiden määristä eläinlajeittain ja sivutuoteluokittain. Tiedot on ilmoitettava sekä sille kunnaneläinlääkärille, jonka toimialueelta sivutuotteet kerätään, että sille kunnaneläinlääkärille, jonka toimialueella sivutuotteet käytetään. Ilmoitus tulee tehdä myös siinä tapauksessa, että kyseisenä ajanjaksona sivutuotteita ei ole toimitettu haaskaruokintapaikalle.

Ilmoitukset tulee tehdä seuraavilta ajanjaksoilta: 1) tammikuu- huhtikuu, 2) toukokuu-elokuu 3) syyskuu–joulukuu. Ilmoitus tulee tehdä kahden viikon kuluessa edellisen jakson päättymisestä.

Haaskaruokintaan käytettävien sivutuotteiden kirjanpitovaatimuksesta säädetään täytäntöönpanoasetuksen liitteessä VIII olevan IV luvun jaksossa 1.

3 a §
Sivutuoteasetuksen 14 artiklan h kohdassa tarkoitetun aineksen käyttö

Sivutuoteasetuksen 14 artiklan h) kohdan mukaisten munankuorien, jotka ovat peräisin siipikarjatiloilta tai maatilojen yhteydessä toimivista munapakkaamoista, levittäminen maatilan hallinnassa olevaan peltoon on sallittua. Munankuorista on valutettava pois munamassa ennen peltolevitystä. Lisäksi ne tulee muokata maahan.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2023.

Neuvoston asetus (EU) N:o 1069/2009, EUVL L 300,14.11.2009, s. 1
Komission asetus (EU) N:o 142/2011, EUVL L 54, 26.2.2011, s. 1

Helsingissä 20.12.2022

Maa- ja metsätalousministeri
Antti Kurvinen

Neuvotteleva virkamies
Kirsti Huovinen

Liite 4

Sivutuotteiden hävittäminen syrjäisillä alueilla eläinlajeittain

Osa 1

Nautojen, biisonien, lampaiden ja vuohien syrjäinen alue

Nautojen, biisonien, lampaiden ja vuohien kokonaisten raatojen ja sivutuotelain 23 §:n 1 momentin kohdissa 3 ja 4 tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden sekä sivutuotelain 23 §:n 2 momentissa tarkoitettujen ainesten osalta syrjäistä aluetta ovat Ahvenanmaa, Lapin maakunta sekä seuraavat kunnat:

Kuusamo

Taivalkoski

Hyrynsalmi

Kuhmo

Suomussalmi

Ristijärvi

Puolanka

Pudasjärvi

Ii

Syrjäiseen alueeseen kuuluvat lisäksi edellä mainittujen alueiden ulkopuolella sijaitsevat vaikeakulkuiset saaret.

Osa 2

Sikojen ja siipikarjan syrjäinen alue

Sikojen ja siipikarjan kokonaisten raatojen ja sivutuotelain 23 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettujen edellä mainituista eläimistä saatavien sivutuotteiden sekä maatilalla tuottajan omaan elintarvikekäyttöön teurastetuista sikaeläimistä saatujen sivutuotteiden osalta syrjäistä aluetta on koko Suomi lukuun ottamatta seuraavia kuntia:

Akaa Juupajoki Laitila Orivesi Säkylä
Alajärvi Jämijärvi Lahti Padasjoki Taivassalo
Alavus Jämsä Lapinjärvi Paimio Tammela
Artjärvi Järvenpää Lappajärvi Parainen Tampere
Asikkala Kaarina Lappeenranta Parkano Teuva
Askola Kalajoki Lapua Pedersöre Toholampi
Aura Kangasala Lempäälä Perho Turku
Espoo Kankaanpää Lestijärvi Pietarsaari Tuusula
Eura Kannus Lieto Pirkkala Ulvila
Eurajoki Karijoki Lohja Pomarkku Urjala
Evijärvi Karkkila Loimaa Pori Uusikaarlepyy
Forssa Karvia Loppi Pornainen Uusikaupunki
Halsua Kaskinen Loviisa Porvoo Vaasa
Hamina Kauhajoki Luoto Pukkila Valkeakoski
Hanko Kauhava Luumäki Punkalaidun Vantaa
Harjavalta Kauniainen Luvia Pyhtää Vehmaa
Hattula Kaustinen Maalahti Pyhäranta Vesilahti
Hausjärvi Kemiönsaari Marttila Pälkäne Veteli
Helsinki Kerava Masku Pöytyä Vihti
Hollola Kihniö Merikarvia Raasepori Vimpeli
Huittinen Kirkkonummi Miehikkälä Raisio Virolahti
Humppila Kokemäki Mustasaari Rauma Virrat
Hyvinkää Kokkola Mynämäki Riihimäki Vöyri
Hämeenkoski Korsnäs Myrskylä Ruovesi Ylöjärvi
Hämeenkyrö Koski TL Mäntsälä Rusko Ypäjä
Hämeenlinna Kotka Mänttä-Vilppula Salo Ähtäri
Iitti Kouvola Naantali Sastamala
Ikaalinen Kristiinankaupunki Nakkila Sauvo
Ilmajoki Kruunupyy Nastola Seinäjoki
Inkoo Kuhmoinen Nokia Siikainen
Isojoki Kuortane Nousiainen Sipoo
Isokyrö Kurikka Nurmijärvi Siuntio
Jalasjärvi Kärkölä Närpiö Soini
Janakkala Köyliö Orimattila Somero
Jokioinen Laihia Oripää Sysmä

Syrjäiseen alueeseen kuuluvat kuitenkin edellä lueteltujen kuntien alueella sijaitsevat vaikeakulkuiset saaret.

Osa 3

Turkiseläinten syrjäinen alue

Sivutuoteasetuksessa tarkoitettujen luokkaan 2 kuuluvien turkiseläinten kokonaisten raatojen osalta syrjäistä aluetta on koko Suomi lukuun ottamatta seuraavia kuntia

Alajärvi Luoto
Alavieska Luvia
Eurajoki Maalahti
Evijärvi Merijärvi
Halsua Merikarvia
Ilmajoki Mustasaari
Isokyrö Närpiö
Kalajoki Oulainen
Kannus Pedersören kunta
Kaskinen Perho
Kauhajoki Pietarsaari
Kauhava Pori
Kaustinen Pyhäjoki
Kokkola Seinäjoki
Korsnäs Teuva
Kristiinankaupunki Toholampi
Kruunupyy Uusikaarlepyy
Kuortane Vaasa
Kurikka Veteli
Laihia Vimpeli
Lappajärvi Vöyri
Lapua
Lestijärvi

Syrjäiseen alueeseen kuuluvat kuitenkin edellä lueteltujen kuntien alueella sijaitsevat vaikeakulkuiset saaret.

Osa 4.

Vesieläinten syrjäinen alue

Vesiviljelylaitoksilta peräisin olevien kokonaisten kuolleiden vesieläinten sekä sivutuotelain 23 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen sivutuotteiden osalta syrjäistä aluetta ovat Lapin maakunta sekä seuraavat kunnat:

Kuusamo

Taivalkoski

Hyrynsalmi

Kuhmo

Suomussalmi

Ristijärvi

Puolanka

Pudasjärvi

Ii

Alkutuotannossa luonnonkaloista saatavien sivutuotteiden osalta syrjäistä aluetta on koko Suomi.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.