355/2022
Dokumentin versiot
Helsingissä 20.5.2022
Laki perintö- ja lahjaverolain 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan perintö- ja lahjaverolain (378/1940) 2 §:n 1 momentti seuraavasti:
2 §
Tässä laissa säädettyä veroa ei suoriteta kruununperinnöstä eikä sellaisesta omaisuudesta, joka yhdistyksen sääntöjen mukaan sen toiminnan lakattua on siirtynyt toiselle, taikka joka testamentilla tai lahjana on annettu valtiolle tai sen laitokselle, maakunnalle, hyvinvointialueelle, kunnalle, kuntayhtymälle, seurakunnalle tai muulle uskonnolliselle yhdyskunnalle sekä armeliaisuus- tai opetuslaitokselle. Sama olkoon voimassa myös omaisuudesta, joka on annettu aatteelliselle yhdistykselle tai muulle yhteisölle, laitokselle tai säätiölle, jolla, sen tarkoittamatta toiminnallaan tuottaa siihen osallisille taloudellisia etuja, on tieteellinen, taiteellinen, kansanvalistusta, maanpuolustusta tai kotimaista elinkeinoelämää edistävä tahi muu yleishyödyllinen tarkoitus.
Tämä laki tulee voimaan 25 päivänä toukokuuta 2022. Lakia sovelletaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen tehdyn sopimuksen perusteella tapahtuvaan luovutukseen. Luovutussopimus katsotaan tehdyksi silloin, kun se on allekirjoitettu.
HE 10/2022StVM 3/2022
EV 49/2022
Helsingissä 20.5.2022
Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö
Perhe- ja peruspalveluministeri
Aki Lindén