142/2021

Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2021

Valtiovarainministeriön asetus Oppivelvollisuuslaki 100 vuotta -juhlarahasta

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään metallirahasta annetun lain (216/1998) 1 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 378/2002:

1 §

Vuonna 2021 julkaistaan Oppivelvollisuuslaki 100 vuotta -aiheinen 20 euron hopeinen juhlaraha.

2 §

Juhlaraha on hopeaseosta, jonka painosta 925 promillea on hopeaa ja 75 promillea kuparia. Pitoisuudet saavat vaihdella enintään ± 10 promilleyksikköä.

3 §

Juhlarahan halkaisija on 38,6 ± 0,1 millimetriä ja paino 25,5 ± 0,5 grammaa. Enintään 5 prosenttia rahoista saa poiketa halkaisijastaan enemmän kuin ±0,1 millimetriä. Rahassa on kulutusreuna.

4 §

Juhlaraha lyödään erikoislyöntinä, jolloin rahassa on peilikiiltoinen pohja. Kuviot ovat peilikiiltoisella pohjalla mattapintaisia. Juhlarahassa on täysin sileä syrjä.

Juhlarahoista voidaan numeroida täysin satamäärin enintään 500 ensimmäistä kappaletta.

5 §

Juhlarahan kuvat ja kirjoitukset laakapinnoilla on sijoitettu siten, että rahoja kirjan lehden tavoin käännettäessä kumpikin puoli on oikein päin.

Rahassa on ne suunnitelleen taiteilijan sukunimen alkukirjain T sekä Liettuan rahapajan tunnus.

6 §

Juhlaraha on seuraavan selitelmän ja kuvan mukainen.

Rahan tunnuspuolella vasemmalla ylhäällä on kohokuva potkulaudalla kulkevasta koululaisesta ja oikealla puolella kohokuva kahdesta vierekkäin kulkevasta koululaisesta. Kohokuvat ovat puoliabstrakteja ja rakentuvat epäsymmetrisistä ja erikokoisista muodoista. Teksti SUOMI FINLAND on rahan kehällä oikealla. Vuosiluku 2021 on vasemmalla puolella keskiviivan alapuolella. Liettuan rahapajan tunnus on vuosiluvun alla.

Rahan arvopuolen keskellä on kohokuva aapiskukosta. Kohokuva on puoliabstrakti ja rakentuu epäsymmetrisistä ja erikokoisista muodoista. Rahan arvopuolella vasemmalla ylhäällä on kirjaimet A, B ja C. Rahan arvopuolella oikealla ylhäällä on merkit www. ja @. Rahan arvopuolen alalaidassa on tietokonehiiri. Arvomerkintä 20 € on oikealla puolella alhaalla. Taiteilijan sukunimen alkukirjain T on oikealla puolella keskilinjalla.

7 §

Tämä asetus tulee voimaan 19 päivänä helmikuuta 2021.

Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2021

Valtiovarainministeri
Matti Vanhanen

Erityisasiantuntija
Peppiina Huhtala

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.