92/2021

Helsingissä 15.1.2021

Laki liikennevakuutuslain 2 ja 30 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan liikennevakuutuslain (460/2016) 2 ja 30 §, sellaisena kuin niistä on 2 § laissa 244/2020, seuraavasti:

2 §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) ajoneuvolla moottoriajoneuvoa, joka on tarkoitettu kulkemaan mekaanisella voimalla maata mutta ei raiteita pitkin, sekä kytkettyä tai irrallista perävaunua;

2) direktiivillä moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2009/103/EY;

3) vakuutusyhtiöllä vakuutusyhtiötä tai muuta vakuutusyritystä, joka on saanut toimiluvan harjoittaa direktiivissä tarkoitettua vakuutustoimintaa;

4) vakuutuksenottajalla sitä, joka on tehnyt vakuutusyhtiön kanssa vakuutussopimuksen;

5) vakuutetulla sitä, jonka hyväksi vakuutus on voimassa;

6) liikennevahingolla ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunutta henkilövahinkoa ja esinevahinkoa;

7) rekisterillä liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017) tarkoitettua liikenneasioiden rekisteriä;

8) ajoneuvon haltijalla rekisteriin merkittyä ajoneuvon haltijaa tai, jos ajoneuvoa ei tarvitse merkitä rekisteriin, sitä henkilöä, jolle ajoneuvon hallinta on pysyvästi luovutettu;

9) ajoneuvon pysyvällä kotipaikalla valtiota, jossa ajoneuvossa oleva rekisterikilpi, vakuutuskilpi tai tunnistemerkki on annettu, tai jos näitä ei vaadita, sitä valtiota, jossa ajoneuvon haltijalla on pysyvä asuinpaikka, taikka jos rekisterikilpeä ei ole tai se on väärä tai laiton, sitä valtiota, jossa liikennevahinko on tapahtunut;

10) liikennekäytöstä poistolla ensirekisteröidyn ajoneuvon väliaikaista liikennekäytöstä poistamista ja tämän tiedon merkitsemistä rekisteriin;

11) lopullisella poistolla ensirekisteröidyn ajoneuvon lopullista poistamista liikennekäytöstä Suomessa ja tämän tiedon merkitsemistä rekisteriin;

12) ETA-valtiolla Euroopan talousalueeseen kuuluvaa valtiota;

13) kolmannella maalla muuta valtiota kuin ETA-valtiota;

14) kansallisella toimistolla erityisjärjestöä, joka on perustettu 25 päivänä tammikuuta 1949 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sisämaan liikennekomitean tieliikenteen alakomitean suosituksen N:o 5 mukaisesti ja joka toimii niiden vakuutusyritysten yhteiselimenä, joilla on valtiossa toimilupa liikennevakuutusta käsittävän vakuutusliikkeen harjoittamiseen;

15) vihreä kortti -järjestelmällä vakuutuksenantajien kansallisten toimistojen hallinnoimaa kansainvälistä vakuutusjärjestelmää;

16) vihreällä kortilla kansainvälistä vakuutustodistusta, jonka vakuutusyhtiö antaa 14 kohdassa tarkoitetun suosituksen mukaisesti;

17) korvauselimellä direktiivin 10 artiklassa tarkoitettua korvauksen suorittamisesta vastuussa olevaa elintä;

18) siirtoliikennevakuutuksella ajoneuvolain (82/2021) 117 §:ssä tarkoitettua siirtolupaa varten annettua määräaikaista liikennevakuutusta;

19) liikenneväylällä yleistä ja yksityistä tietä, katua, rakennuskaavatietä, moottorikelkkailureittiä, toria sekä muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua tai yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta;

20) tietosuoja-asetuksella luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus).

30 §
Ajoneuvon käyttökielto

Ajoneuvon, jonka vakuuttamisvelvollisuus on laiminlyöty, käyttö liikenteessä on kielletty.

Viranomaisten toimivaltuuksista käyttökiellon valvonnassa säädetään ajoneuvolain 198 §:ssä.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2021.

HE 177/2020
LiVM 19/2020
EV 215/2020
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 2018/858 (32018L0858); EUVL L 151, 14.6.2018, s. 1
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/47/EU (32014L0047); EUVL L 127, 29.4.2014, s. 134
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/45/EU (32014L0045); EUVL L 127, 29.4.2014, s. 51
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 168/2013 (32013L0168); EUVL L 60, 2.3.2013, s. 52
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 167/2013 (32013L0167); EUVL L 60, 2.3.2013, s. 1
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/85/EY (32002L0085); EUVL L 327, 4.2.2002, s. 8
neuvoston direktiivi 1999/37/EY (31999L0037); EYVL L 138, 1.6.1999, s. 57

Helsingissä 15.1.2021

Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö

Liikenne- ja viestintäministeri
Timo Harakka

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.