Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

414/2020

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Maa- ja metsätalousministeriön asetus merkkipiireistä ja suurimmista sallituista poromääristä

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
414/2020
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään poronhoitolain (848/1990) 21 §:n 1 momentin ja 27 §:n nojalla:

1 §

Poronhoitoalue jaetaan paliskunnista muodostuviin merkkipiireihin jäljempänä olevan luettelon mukaisesti. Suurin sallittu eloporomäärä, jonka paliskunta saa alueellaan pitää, ja suurin sallittu eloporojen määrä, jonka paliskunnan osakas saa omistaa, ovat paliskunnittain seuraavat:

Merkkipiirit ja paliskunnat

Paliskunnan alueella pidettävien eloporojen suurin sallittu määrä

Paliskunnan osakkaan omistamien eloporojen suurin sallittu määrä

Utsjoen merkkipiiri

Paistunturi

6 300

500

Kaldoaivi

5 300

500

Inarin merkkipiiri

Näätämö

3 600

500

Muddusjärvi

5 200

500

Vätsäri

3 000

500

Paatsjoki

1 600

500

Ivalo

6 000

500

Hammastunturi

5 500

500

Sallivaara

7 500

500

Muotkatunturi

6 800

500

Enontekiön merkkipiiri

Näkkälä

8 300

500

Käsivarsi

10 000

500

Pallastunturin merkkipiiri

Muonio

6 000

500

Kyrö

3 500

500

Kittilän merkkipiiri

Kuivasalmi

6 000

500

Alakylä

5 300

500

Sodankylän merkkipiiri

Sattasniemi

5 300

500

Oraniemi

6 000

500

Syväjärvi

5 500

500

Lappi

8 000

500

Keminkylän merkkipiiri

Kemin Sompio

12 000

500

Pohjois-Salla

4 800

500

Sallan merkkipiiri

Salla

5 300

500

Hirvasniemi

2 300

500

Raudanjoen merkkipiiri

Pyhä-Kallio

6 500

500

Vanttaus

1 200

500

Poikajärvi

4 600

500

Läntinen merkkipiiri

Lohijärvi

1 400

500

Palojärvi

5 000

500

Orajärvi

1 500

500

Kolari

2 600

500

Jääskö

1 000

500

Itäkemijoen merkkipiiri

Narkaus

2 000

500

Niemelä

1 900

500

Timisjärvi

1 900

500

Tolva

1 900

500

Posion Livo

1 500

500

Isosydänmaa

2 000

500

Kuukas

1 500

500

Kuusamon merkkipiiri

500

Alakitka

1 600

500

Akanlahti

1 000

500

Hossa-Irni

3 000

500

Kallioluoma

2 300

500

Oivanki

2 400

500

Pudasjärven merkkipiiri

Taivalkoski

2 500

500

Pudasjärvi

2 200

500

Oijärvi

1 300

500

Pudasjärven Livo

2 100

500

Pintamo

2 600

500

Kiiminki

800

500

Kollaja

1 100

500

Ikonen

500

500

Kainuun merkkipiiri

Näljänkä

2 000

500

Halla

2 700

500

2 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2020 ja on voimassa 31 päivään toukokuuta 2030.

Helsingissä 15 päivänä toukokuuta 2020

Maa- ja metsätalousministeriJari LeppäNeuvotteleva virkamiesTapani Sirviö

Liite

Saamenkielinen käännös

Sivun alkuun