1450/2016
Dokumentin versiot
Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2016
Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 3 §:n ja 13 luvun 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 7 luvun 3 §:n 2 momentti ja 13 luvun 6 §:n 2 momentti,
sellaisena kuin niistä on 7 luvun 3 §:n 2 momentti laissa 1366/2014, seuraavasti:
7 luku
Palkkatuki
3 §
Työnantajaan liittyvät palkkatuen edellytykset
Jos työnantaja on tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä taikka työnantajan palveluksessa on osa-aikaisia työntekijöitä, palkkatukea voidaan myöntää, jos työnantaja on ennen palkkatukihakemuksen tekemistä työsopimuslaissa tai merityösopimuslaissa säädetyllä tavalla täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä irtisanotuille, lomautetuille tai osa-aikatyötä tekeville työntekijöille tai jos työnantajalla ei muusta syystä ole velvollisuutta työn tarjoamiseen. Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle edellyttää lisäksi työsopimuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentissa tai merityösopimuslain 7 luvun 9 §:ssä säädetystä takaisinottoajasta poiketen, että työnantaja on tarjonnut työtä sellaiselle tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanomalleen työntekijälle, jonka irtisanomisaika on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana.
13 luku
Työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmä
6 §
Suostumus tietojen luovuttamiseen työnantajalle
Työpaikan täyttämistä varten tarpeellisia tietoja ovat:
1) työnhakijan nimi ja yhteystiedot, äidinkieli, muu kielitaito ja kansalaisuus;
2) työnhakijan koulutus ja suorittamat ammatilliset tutkinnot sekä tarpeellisin osin niiden sisältö ja arvosanat;
3) työhistoria työtodistuksesta ilmenevine tietoineen;
4) asevelvollisuuden suorittaminen;
5) erityisosaaminen, työ- ja koulutustoiveet samoin kuin työnhakijan itsensä laatima työnhakuesittely työnantajia varten;
6) työsopimuslain 1 luvun 3 a §:ssä ja merityösopimuslain 1 luvun 4 a §:ssä tarkoitetun määräaikaisen työsopimuksen solmimisedellytysten selvittämiseksi tieto siitä, että henkilö on ollut yhdenjaksoisesti työtön työnhakija edellisen 12 kuukauden ajan.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.
HE 105/2016TyVM 10/2016
EV 213/2016
Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2016
Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö
Oikeus- ja työministeri
Jari Lindström