1276/2016
Dokumentin versiot
Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2016
Laki työttömyysturvalain 3 luvun 4 §:n ja 6 luvun 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 3 luvun 4 §:n 3 momentti ja 6 luvun 4 §:n 1 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 3 luvun 4 §:n 3 momentti laissa 1354/2007 ja 6 luvun 4 §:n 1 momentti laissa 1049/2013, seuraavasti:
3 luku
Etuuden saamisen yleiset rajoitukset
4 §
Estävät sosiaalietuudet
Sen estämättä, mitä 2 momentin 1 kohdassa säädetään, työnhakijalla on oikeus työttömyysetuuteen, jos hän saa vanhuuseläkettä sen johdosta, että hän on saavuttanut julkisten alojen eläkelain voimaanpanolain (82/2016) 7 §:ssä tarkoitetun eroamisiän.
6 luku
Työttömyyspäivärahan määrä ja kesto
4 §
Palkansaajan ansiopäivärahan perusteena oleva palkka
Palkansaajan ansiopäivärahan perusteena oleva palkka lasketaan henkilön vakiintuneen palkan perusteella työttömyyttä edeltäneeltä ajanjaksolta, jona henkilö on täyttänyt palkansaajan työssäoloehdon. Jos työ ja siitä saatava palkkatulo on ollut kausiluonteista, ansioon suhteutettu päiväraha lasketaan vuositulosta. Päivärahan perusteena olevaa palkkaa laskettaessa palkasta tai vuositulon työtulo-osuudesta vähennetään 60 prosenttia sairausvakuutuslain 18 luvun 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun sairausvakuutuksen päivärahamaksun, työntekijän eläkelain 153 §:ssä tarkoitetun työntekijän työeläkevakuutusmaksun ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 18 §:n 1 momentissa tarkoitetun palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun yhteismäärästä.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.
HE 120/2016StVM 25/2016
EV 167/2016
Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2016
Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö
Sosiaali- ja terveysministeri
Pirkko Mattila