Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1729/2015

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus yksityisistä teistä annetun valtioneuvoston asetuksen 16 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

muutetaan yksityisistä teistä annetun valtioneuvoston asetuksen ( 1267/2000 ) 16 §, sellaisena kuin se on asetuksessa 1245/2009, seuraavasti:

16 §

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus maksaa valtionavustuksen tiekunnan ilmoittamalle pankkitilille mahdollisuuksien mukaan viimeistään kunnossapitovuoden joulukuussa. Lauttapaikkojen, purettavien siltojen ja talviteiden avustukset ja mahdolliset ennakot maksetaan kuitenkin viimeistään toukokuussa. Avustusprosentti määrätään maksamispäätöksessä. Avustus maksetaan täysinä euroina alaspäin lähimpään euroon pyöristettynä. Pienin maksettava avustus on 10 euroa.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2015

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeriLenita ToivakkaNeuvotteleva virkamiesElina Isoksela

Sivun alkuun