Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

888/2015

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki vammaisetuuksista annetun lain 9 ja 12 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan vammaisetuuksista annetun lain ( 570/2007 ) 9 §:n 1 momentin 4 ja 4 a kohta sekä 12 §:n 1 momentin 1 kohta, sellaisina kuin ne ovat laissa 465/2015, seuraavasti:

9 §Eläkettä saavan hoitotuki

Oikeus hoitotukeen on 16 vuotta täyttäneellä henkilöllä, joka saa:


4)

täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015), maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain (873/2015), sotilastapaturmalain (1211/1990), sotilasvammalain (404/1948) taikka liikennevakuutusta koskevan lainsäädännön mukaista jatkuvaa tapaturmaeläkettä, elinkorkoa, työkyvyttömyyseläkettä tai sellaista ansionmenetyksen korvausta, jota maksetaan, kun liikennevahingon sattumisesta on kulunut vuosi;

4 a)

työtapaturma- ja ammattitautilain tai maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain mukaista jatkuvaa kuntoutusrahaa, kuitenkin vasta vuoden kuluttua vahinkotapahtuman sattumisesta, taikka liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (626/1991) mukaista jatkuvaa työkyvyttömyyseläkettä tai ansiomenetyskorvausta, viimeksi mainittua kuitenkin vasta vuoden kuluttua vahingon sattumisesta;


12 §Vammaistuessa tai hoitotuessa huomioon otettavat etuudet

Vammaistuen ja hoitotuen määrässä otetaan huomioon saman sairauden, vian tai vamman perusteella henkilölle maksettava:

1)

jatkuva työtapaturma- ja ammattitautilakiin, maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilakiin, sotilastapaturmalakiin, liikennevakuutusta koskevaan lainsäädäntöön tai sotilasvammalakiin perustuva haittalisä, avuttomuuslisä tai hoitotuki;



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

Mitä tässä laissa säädetään työtapaturma- ja ammattitautilain tai maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesta etuudesta, sovelletaan tapaturmavakuutuslain (608/1948) tai maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) mukaiseen vastaavaan etuuteen.

HE 278/2014

StVM 50/2014

MmVL 47/2014

TyVL 17/2014

EV 320/2014

  Naantalissa 7 päivänä elokuuta 2015

Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖPerhe- ja peruspalveluministeriJuha Rehula

Sivun alkuun